Petos

Yves Montand

Filosofiakahvilan aihe 10.10./11.10./12.10.

Filosofiakahvila zoomin kautta tiistaisin klo 17.00 Espanjan aikaa (klo 18 Suomen aikaa)

Filosofiakahvila Torre del Marissa keskiviikkoisin klo 12.00. Massai Mara Beach Club, Paseo Maritimo Poniente S/N eli lännen suunnassa, ei numeroa

Filosofiakahvila  Fuengirolassa torstaisin klo 16.00. Hotel Ilunion, Paseo Maritimo Rey de España 87(ent.Rafaelin aukio).

Linkki zoom-tapaamisiin:

https://us02web.zoom.us/j/7322355221?pwd=ZDZxWTBGN1ZvU2g1Z3JjbXhKTnRzZz09

Petos on vaikea sana. Se merkitsee monenlaisia asioita, yleensä huonoja. Siihen liittyy paljon tunnelatausta. Joku hankkii itselleen tai toiselle taloudellista hyötyä tai vahingoittaa toista erehdyttämällä. Tällainenr rikos, jonka tekijä valehtelee, huijaa, erehdyttää, johtaa harhaan, on petos. Jos joku pettää omat arvonsa, oman klaaninsa tai isänmaansa, tekee jotain muuta. Puhun tänään enemmän jälkimmäisestä petoksen lajista, vaikka ensin mainittu sekoittuu siihen joskus niin hyvin, ettei niitä erota toisistaan.

Kun kenraali Wojciech Jaruzelski nimitettiin Puolan johtoon joulukuussa 1981 ja iso joukko opposition sekä solidaarisuusliikeen edustajia pidätettiin, Ranskan ulkoministeri sanoi: “Ranska ei ota kantaa, tämä on Puolan sisäinen asia.” Maan intellektuellit julkaisivat Liberatión-lehdessä manifestin, jossa sanottiin: “Pitäisi välttää se, että Ranskan hallitus, Moskova ja Washington uskottelevat meille sotilasdiktatuurin perustamisen olevan maan sisäinen asia ja että puolalaisille jää kyky päättää tulevaisuudestaan. Tällainen väite on moraaliton ja petollinen.” Manifestin allekirjoittajissa on mm. Yves Montand, Simone Signore, Pierre Bordieau, Marguerite Duras ja Jorge Semprún.

Manifestissa sanaa petos käytetään ensisijaisesti huijaamisen ja valehtelemisen synonyymeinä: hallitus sanoo motiiviksi tekemättömyydelleen jotain muuta kuin todellista motiivia, uskottelee kansalle jotain. Julkilausuman allekirjoittajat sanovat hallituksen tekevän muutakin. Se pettää lupauksen tuoda esiin eettisiä periaatteita, ei vain noudattaa reaalipolitiikan sanelemia velvollisuuksia. Toisin sanoen hallitus pettää myös toisessa merkityksessä; se pettää lupaukset, se hylkää arvot.

 Voisimme sanoa, ettei tekopyhyys selvästikään ole kovin vaarallista, koska se on niin yleistä ja sillä on kuitenkin vähän seurauksia. Monet selviävät oikein hyvin elämän läpi tekopyhinä. Kyse ei ole varsinaisesti tekopyhyydestä. Kun joku pettää arvot, hän hylkää jotakin, tappaa jotain itsessään. Kun Ranskan hallitus hylkäsi Puolan, se hylkäsi myös jotain itsestään. Suomettuminen oli muidenkin kuin Suomen ongelma.

Joskus on tärkeää olla petturi, pettää maansa, perheensä. Se voi jopa jalostaa ihmistä, jos esimerkiksi pettää petturin ja irtaantuu heimosta, joka on jo kauan aikaa sitten myynyt sielunsa. Mutta petos voi olla vaarallinen sielulle ja ruumiille, jos sen myötä kiinnittyy pelkästään omiin intresseihin tai vajoaa moraaliseen apatiaan.

Aihetta ei ole silti pakko lähestyä näin moralistisesti. Olisi ehkä syytä katsoa tapauskohtaisesti ja välttää siten mustavalkoisuus, etsiä erilaisia sävyjä. Ihmisten toiminta on sotkuista. Joku on uskollinen ja taistelee sodassa puolustaakseen  vapautta, demokratiaa ja ihmisarvoja.  Taistelessaan hän voi muuttua hirviöksi, kaikkien arvojensa antiteesiksi.

Petos on klassinen teema kirjallisuudessa, muttei filosofiassa. Filosofia katsoo asioita ikuisuuden näkökulmasta ja tekee asioista abstrakteja. Olisi ehkä syytä palata teatteriin, katsoa asioita näyttämöltä. Brutus on mielenkiintoisempi kuin Julius Cesar.

Ranskalaiset taiteilijat ja intellektuellit saattoivat olla oikeassa manifestissaan. Se ei silti tarkoita, että kaikki arvojen pettäminen olisi pelkästään vaarallista. Jos petän arvot, hylkään itseni, mutta joutuessani tyhjän päälle avautuu uusi mahdollisuus, ehkä olen jo tiellä uusien arvojen luomiseen….

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Jagon kuiskaus

 

Filosofiakahvilan aihe 3.10./4.10./5.10.

Filosofiakahvila zoomin kautta tiistaisin klo 17.00 Espanjan aikaa (klo 18 Suomen aikaa)

Filosofiakahvila Torre del Marissa keskiviikkoisin klo 12.00. Massai Mara Beach Club, Paseo Maritimo Poniente S/N eli lännen suunnassa, ei numeroa

Filosofiakahvila  Fuengirolassa torstaisin klo 16.00. Hotel Ilunion, Paseo Maritimo Rey de España 87(ent.Rafaelin aukio).

Linkki zoom-tapaamisiin:

https://us02web.zoom.us/j/7322355221?pwd=ZDZxWTBGN1ZvU2g1Z3JjbXhKTnRzZz09

Jago kuiskaa isäntänsä Othellon korvaan: “Vaimosi Desdemona pettää sinua.” Niin kauan kuiskaa, että Othello, joka ei ensin usko Jagon sanoja, lopulta tappaa vaimonsa, sitten itsensä. Jago on demoninen ääni, hän on manipuloija. Hän vihaa Othelloa ja tuhoaa hänet juonittelun avulla, puheella.

On tärkeää kuunnella toisia, mutta William Shakespearen hahmo muistuttaa meitä siitä, että joidenkin kuunteleminen on vaarallista.  Jos katsomme , analysoimme miten Jago puhuu, voimme saada esiin varoitusmerkkejä. On syytä olla epäileväinen, kun meidän tunteisiin vedotaan ja meitä houkutellaan rakastamaan, vihaamaan, halveksimaan tai ihailemaan.

Jagon puhe naamioituu informoinniksi. Osaammeko erottaa mainoksen ja informaation, mielipidekirjoituksen ja uutisen? Nämä ovat meidän jokapäiväisen elämän vaikeuksia.

Jagon kuiskaus johtaa vihaan, omistushaluun, murhaan. Shakespearen näytelmän oivaltavuus ja kauheus on siinä, että kyseessä on kuiskaus - ei huuto, ei torilla pidetty kansaa villitsevä puhe. Tästä seuraa meille erityinen ongelma. Miten pysyä valppaana, kun puhe ei ole tavanomaista populismia, vaan ystävän tai uskotun jokapäiväisiä sanoja?

Kun joku sanoo, että on lukenut lehdestä, että niin ja näin, on syytä kysyä, onko hän todella lukenut. Ihminen ei valehtele; hän uskoo lukeneensa. Ehkä hän on lukenut otsikon ja arvailee sen pohjalta, mihin lehti pyrkii tai mihin se on syyllistynyt valitessaan uutisen (sovinismi, vihervasemmistolaisuus). On siis syytä epäillä kaikkia hyväntahtoisiakin ja rehellisiä, ennen kaikkea. On syytä varoa itseään.

Jago nähdään kierouden, manipuloinnin, kaunaisuuden ruumiillistumana. Mutta Othello kallistaa korvansa hänen suutaan kohti. On hyvä haukkua lehdistöä, poliitikkoja, kansainvillitsijöitä. Omaan itseen ei käännä katsettaan kukaan.

Jago puhuu paljon. Hän puhuu enemmän kuin Hamlet. Tekstiä on 1097 riviä. Tämä voisi olla ensimmäinen varoitusmerkki, joka meidän olisi syytä pitää mielessä: Paljon puhuva yrittää jotain.

Toinen varoitusmerkki on se, että Jago imartelee Othelloa. Joku on sanonut, että Othellon alaotsikko voisi olla Pluarakhoksen tunnetun kirjoituksen otsikko: Miten  erottaa imartelija ystävästä? Täytyy muistaa, että Jagon on taitava. Tehtävä ei ole helppo.

Onko syytä kuunnella filosofia? Ei välttämättä, jos uskomme Cristóbal Serraa (1922-2012), joka julkaisi vuonna 1999 pienen kirjasen, jonka nimi oli Nótulas. Yksi opuksen äpäräteksti on seuraavanlainen:

"Älä mene filosofin luokse. Mene nuorallatanssijan luokse ja tee samoin kuin hän: mene kävellen löysällä köydellä. Katso jos filosofi herää horroksestaan. Eikö sinusta vaikuta, että hän on kovin uninen?"

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Valheessa eläminen, totuudessa eläminen

Filosofiakahvilan aihe Torre del Marissa 20.11. ja Fuengirolassa 21.11. 

Filosofiakahvila Torre del Marissa keskiviikkoisin klo 11.00. Paikka 20.11. poikkeuksellisesti Restaurante Carmen, Paseo Maritimo Poniente (Playa Tropical) eli rantakadulla, länsipäässä

Filosofiakahvila Fuengirolassa torstaisin klo 16.00. Carihuela Chica, Rafaelin aukio.

Václav Havel (1936-2011),  Jan Patočkan oppilas, yksi Peruskirja 77 – julistuksen allekirjoittaja, kirjoitti lokakuussa 1978 esseen, joka tunnetaan nimellä länsimaissa nimellä The Power of the Powerless. Havelilla on tekstissä kuuluisaksi tullut esimerkki vihanneskauppiaasta. Kauppias kiinnittää liikkeeseensä valtiollista sanomaa julistavan tekstin: ”Kaikki maailman työläiset, yhdistykää.” Havel käyttää tätä esimerkkiä valaisemaan totalitaarisen yhteiskunnan ja yksilön välistä suhdetta. Kauppiaan ei tarvitse uskoa sanomaan, valheeseen; hän elää valheessa. (Ei ole epäilystäkään siitä, että Havelin yksi inspiraation lähde oli Aleksandr Solženitsyn, joka kirjoitti manifestin valheessa elämistä vastaan).

Havel asetti itselleen tehtävän: totuudessa elämisen. Se oli hänelle ainoa mahdollinen vastarinnan muoto. Idea oli yksinkertainen ja haastava. Havel kehotti elämään jokapäiväistä elämää niin kuin totalitaarinen yhteiskunta ei olisi olemssa – elää näin siinä määrin kuin se oli mahdollista. Havelin essee ja sen ideat vaikuttivat voimallisesti muun muassa Puolassa – ei vain solidaarisuusliikkeessä, vaan myös ihmisten arjessa. Länsimainen toimittaja kertoo, miten vieraili Puolassa 1979 ja majoittui ystäviensä luona. Hänen olisi pitänyt käydä ilmoittautumassa poliisille, mutta isäntäväki sanoi: ”Me emme tee niin, koska emme usko, että poliisilla on oikeus tietää, keitä asunnossamme on.”

Havelin ideassa ja hänen levittämässään vastarinnan muodossa on monia mielenkiintoisia puolia. 1) Siinä on mukana ajatus, että se mitä pidetään totuutena, virallinen totuus, on joskus valhe. 2) Totuus, todellisempi totuus, ei ole jotakin kätkössä olevaa, mahdotonta nähdä; sitä ei vain tahdota nähdä. 3) Systeemiä tukevan ihmisen ei tarvitse olla sokea. Tärkeää on, että hän tottelee, elää niin kuin uskoisi. 4) Vastarinnan tekijän on tehtävä toisin, elettävä totuudessa ja se merkitsee paradoksaalisesti sitä, että elää niin kuin systeemiä ei olisi olemassakaan (ainakin siinä määrin kuin se on mahdollista).

Olennaista ja huomionarvoista Havelin vastarinnassa on myös se, että se ei tähtää vain käsitysten muuttamiseen, uskomusten vaihtumiseen. Varmat käsityksemme, itsestään selvänä pidetyt väitteet meissä ruumiillistuvat tavassa elää. Kun kriittinen, kyseenalaistava ajatelu muuttaa näitä käsityksiä, me emme muuta vain ideoita ja uskomuksia, vaan elämäntapaamme, tapaamme kokea maailma.

Kun ottaa esimerkiksi ns. totalitaarisen yhteiskunnan ja siihen liittyvän ongelman, on oltava varovainen. Tässä on suuren ylimielisyyden vaara. Emme välttämättä huomaa, että ns. vapaassa maailmassa tehdään usein samalla tavalla ja eletään yhtä aktiivisesti valheessa. Ja keskisormeakin näytetään vain taskussa.

Missä tahansa joku harjoittaa kritiikkiä tai sanoo epämukavan totuuden, hän ylittää jonkin rajan. Hän elää vaarallisesti. Voi joutua esim. vankilaan niin kuin Havel tai Pussy Riotin edustajat. Voi saada potkut. Tai tulee haukutuksi ja mitätöidyksi.

Mutta mikä on se totuus, jossa Havelin vastarinnan tekijä elää? Varovainen tulkintani, ehdotuksen kaltainen huomautukseni on seuraavanlainen. Siinä on mukana havainto ja kuvaus tilanteesta, jossa ihmiset elävät ja systeemistä, jota ihmiset itsekin ruokkivat – systeemistä, joka on petosta ja itsepetosta. Lisäksi tässä totuudessa on mukana huomio siitä, ettei ihmisten vapautta voi kokonaan riistää ihmisen vapautta, ei edes totalitaarisessa järjestelmässä. Ihminen on vapaampi kuin uskookaan tai haluaa tietää. Siksi imperatiivi (”elä totuudessa”) voidaan muotoilla myös näin (ja näin se silloin tällöin, jopa Punaisella torilla, muotoillaan): ”Näytä vapautesi.”

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila