Filosofiakahvilan aihe Torre del Marissa 20.11. ja Fuengirolassa 21.11.
Filosofiakahvila Torre del Marissa keskiviikkoisin klo 11.00. Paikka 20.11. poikkeuksellisesti Restaurante Carmen, Paseo Maritimo Poniente (Playa Tropical) eli rantakadulla, länsipäässä
Filosofiakahvila Fuengirolassa torstaisin klo 16.00. Carihuela Chica, Rafaelin aukio.
Václav Havel (1936-2011), Jan Patočkan oppilas, yksi Peruskirja 77 – julistuksen allekirjoittaja, kirjoitti lokakuussa 1978 esseen, joka tunnetaan nimellä länsimaissa nimellä The Power of the Powerless. Havelilla on tekstissä kuuluisaksi tullut esimerkki vihanneskauppiaasta. Kauppias kiinnittää liikkeeseensä valtiollista sanomaa julistavan tekstin: ”Kaikki maailman työläiset, yhdistykää.” Havel käyttää tätä esimerkkiä valaisemaan totalitaarisen yhteiskunnan ja yksilön välistä suhdetta. Kauppiaan ei tarvitse uskoa sanomaan, valheeseen; hän elää valheessa. (Ei ole epäilystäkään siitä, että Havelin yksi inspiraation lähde oli Aleksandr Solženitsyn, joka kirjoitti manifestin valheessa elämistä vastaan).
Havel asetti
itselleen tehtävän: totuudessa elämisen. Se oli hänelle ainoa mahdollinen
vastarinnan muoto. Idea oli yksinkertainen ja haastava. Havel kehotti elämään
jokapäiväistä elämää niin kuin totalitaarinen yhteiskunta ei olisi olemssa –
elää näin siinä määrin kuin se oli mahdollista. Havelin essee ja sen ideat
vaikuttivat voimallisesti muun muassa Puolassa – ei vain
solidaarisuusliikkeessä, vaan myös ihmisten arjessa. Länsimainen toimittaja
kertoo, miten vieraili Puolassa 1979 ja majoittui ystäviensä luona. Hänen olisi
pitänyt käydä ilmoittautumassa poliisille, mutta isäntäväki sanoi: ”Me emme tee
niin, koska emme usko, että poliisilla on oikeus tietää, keitä asunnossamme
on.”
Havelin ideassa ja
hänen levittämässään vastarinnan muodossa on monia mielenkiintoisia puolia. 1)
Siinä on mukana ajatus, että se mitä pidetään totuutena, virallinen totuus, on joskus
valhe. 2) Totuus, todellisempi totuus, ei ole jotakin kätkössä olevaa,
mahdotonta nähdä; sitä ei vain tahdota nähdä. 3) Systeemiä tukevan
ihmisen ei tarvitse olla sokea. Tärkeää on, että hän tottelee, elää niin
kuin uskoisi. 4) Vastarinnan tekijän on tehtävä toisin, elettävä totuudessa
ja se merkitsee paradoksaalisesti sitä, että elää niin kuin systeemiä ei olisi
olemassakaan (ainakin siinä määrin kuin se on mahdollista).
Olennaista ja
huomionarvoista Havelin vastarinnassa on myös se, että se ei tähtää vain
käsitysten muuttamiseen, uskomusten vaihtumiseen. Varmat käsityksemme,
itsestään selvänä pidetyt väitteet meissä ruumiillistuvat tavassa elää. Kun
kriittinen, kyseenalaistava ajatelu muuttaa näitä käsityksiä, me emme muuta
vain ideoita ja uskomuksia, vaan elämäntapaamme, tapaamme kokea maailma.
Kun ottaa
esimerkiksi ns. totalitaarisen yhteiskunnan ja siihen liittyvän ongelman, on
oltava varovainen. Tässä on suuren ylimielisyyden vaara. Emme välttämättä
huomaa, että ns. vapaassa maailmassa tehdään usein samalla tavalla ja eletään
yhtä aktiivisesti valheessa. Ja keskisormeakin näytetään vain taskussa.
Missä tahansa joku
harjoittaa kritiikkiä tai sanoo epämukavan totuuden, hän ylittää jonkin rajan.
Hän elää vaarallisesti. Voi joutua esim. vankilaan niin kuin Havel tai Pussy
Riotin edustajat. Voi saada potkut. Tai tulee haukutuksi ja mitätöidyksi.
Mutta mikä on se
totuus, jossa Havelin vastarinnan tekijä elää? Varovainen tulkintani,
ehdotuksen kaltainen huomautukseni on seuraavanlainen. Siinä on mukana havainto
ja kuvaus tilanteesta, jossa ihmiset elävät ja systeemistä, jota ihmiset
itsekin ruokkivat – systeemistä, joka on petosta ja itsepetosta. Lisäksi tässä
totuudessa on mukana huomio siitä, ettei ihmisten vapautta voi kokonaan riistää
ihmisen vapautta, ei edes totalitaarisessa järjestelmässä. Ihminen on vapaampi
kuin uskookaan tai haluaa tietää. Siksi imperatiivi (”elä totuudessa”) voidaan
muotoilla myös näin (ja näin se silloin tällöin, jopa Punaisella torilla,
muotoillaan): ”Näytä vapautesi.”
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti