Dialogi

Ramón Llull

Ajankohtaista asiaa -kahvilaa SIIRTYY. Se on seuraavan kerran 5. maaliskuuta. 


Filosofiakahvilan aihe Torre del Marissa 26.2. ja Fuengirolassa 27.2. 
Filosofiakahvila Torre del Marissa keskiviikkoisin klo 11.00. Casa de Juan de Antiguo (ent. Peña el Bujío), Av. Toré Toré 22.

Filosofiakahvila Fuengirolassa torstaisin klo 16.00. Carihuela Chica, Rafaelin aukio.

Kysymys dialogista erityisen mielenkiintoinen tänään, tässä maailmassa. Sitä pyydetään joka paikassa. Sitä halutaan. Sen puute on poliittinen ongelma, olennainen osa tilanteiden lukkiutuneisuutta.

Dialogi on – ja on ollut Sokrateesta lähtien – metodi filosofiassa. Se ei ole ollut pelkästään metodi, jonka avulla yritetään päästä totuuteen tai uuteen ideaan, vaan se on ollut olennainen osa kasvatusta ja itsensä kehittämistä. Kreikkalaisille jopa meditaatio oli dialogia itsensä kanssa niin kuin Pierre Hadot toteaa. Dialogilla on ollut suuri eettinen merkitys monen ajattelussa. Esimerkiksi mainittakoon Ramón Llull, Martin Buber, Mihail Bahtin ja Emmanuel Lévinas.

Keskustelu ei ole dialoginen sanan aidossa tai parhaassa merkityksessä, jos osallistujat kohtelevat toista vihollisena. Mitään uutta ei voi tulla esiin eikä mitään uutta luoda, jos dialogi ymmärretään pelkästään mielipiteiden vastakkainasetteluksi. Vastakkainasettelussa ja yhteentörmäyksessä yritetään selvittää, kumpi osapuoli on oikeassa ja kumpi väärässä. Dialogi on – tai se voi olla yhteistä etsintää. Se on kohtaamista, ei sotaa.

On mahdollista ja oikeutettua väittää, että tällainen kuva dialogista on idealisoiva. Keskustelu voi muuttua pahaksi riidaksi. Voi olla, ettei siinä luoda mitään uutta. Keskustelu voi tyrehtyä tai se voi lukkiutua. Olennaista on huomata, että siinä rakennetaan olosuhteita uuden luomiselle, koska osallistujat tunnustuvat toisten osallistujien täysiarvoisuuden. Toista pidetään täysiarvoisena subjektina ja tietoisuutena, täysivaltaisena olentona jonka itsenäisyyttä kunnioitetaan. Hänen odotetaan kuuntelevan ja vastaavan.

Dialogissa oma sana on vastausta toisen sanoihin ja se suunnistetaan toiselle vastausta varten. Tähän liittyy dialogin erityinen moraali. Toisin kuin yksinpuhelija yleisön edessä, dialogiin osallistuja ei jokaisessa sanassaan rakenna itselleen moraalista ja tiedollista auktoriteettia. Toisella on oikeus esittää kysymyksiä ja vasta-argumentteja.

Parhaassa tapauksessa dialogiin osallistujien kohtaaminen synnyttää uuden totuuden – sellaisen, jota osallistujilla ei aikaisemmin ollut.  Tämä uusi totuus tai näkökulma ei ole valmiina olemassa. Se tapahtuu dialogissa. Yksinpuhelija kohtaa toisen ihmisen. Hän jatkaa samaa yksinpuhelua, mutta huomaa, ettei puhe ole enää samaa. Äänensävy ja vastauksen odottaminen muuttavat sisältöä. Hän voi jo ennen vastausta nähdä asian eri tavalla kuin aikaisemmin.

Dialogi avaa ihmisen ja maailman. Maailma ei ole enää niin sulkeutunut ja hermeettinen; se toivottaa tervetulleeksi ihmisiä ja ajatuksia. Dialogiin ryhtyvä tulee kuorestaan, kotelostaan. Hän ei voi olla niin kuin Tšehovin kuvaama koteloitunut ihminen, joka eristää itsensä jopa vaatteiden avulla. ”Todellisuus kiihotti ja pelotti häntä, herättäen alituista levottomuutta, ja puolustaakseen arkuuttaan ja inhoaan nykyisyyttä kohtaan hän ylisti menneisyyttä ja sellaista, mitä ei milloinkaan ollutkaan.” Mies joka toivoo koko ajan, ettei vain mitään tapahtuisi. Dialogi voisi tehdä aivoista notkeammat.

Dialogi edellyttää kuuntelemista. Kuunteleminen edellyttää kärsivällisyyttä ja valmiutta asettaa omat näkemykset kyseenalaisiksi. Tästäkin syystä dialogi ymmärrettynä luovaa potentiaalia sisältäväksi kohtaamiseksi on opetus poliitikoille. Kun ratkaisua ongelmaan tai konfliktiin ei ole olemassa, se pitää rakentaa. Se rakennetaan yhteistyössä, dialogin kautta. Kun poliitikot vaativat dialogia ja sanovat sen olevan ratkaisu, he eivät tiedä mistä he puhuvat ja mitä vaativat itseltään.

AJANKOHTAISTA ESPANJASSA. Luentosarjan 2. osa 24. helmikuuta klo 16.30-17.45 Suomelan salissa. Camino Cantera 49, Los Pacos, Fuengirola. Luennoitsija: Pasi Färm

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Nostalgian vaara

Emmanuel Lévinas

AJANKOHTAISTA ASIAA - KAHVILA FUENGIROLASSA torstaina 13.2. Ravintola La Alegría, Av. de los Boliches 42. Klo 14.00.

Filosofiakahvilan aihe Torre del Marissa 12.2. ja Fuengirolassa 13.2. 

Filosofiakahvila Torre del Marissa keskiviikkoisin klo 11.00. Casa de Juan de Antiguo (ent. Peña el Bujío), Av. Toré Toré 22.

Filosofiakahvila Fuengirolassa torstaisin klo 16.00. Carihuela Chica, Rafaelin aukio.

Ajattelun työkaluja pitää käyttää. Varastossa ne ruostuvat. Voimme käyttää niitä analysoidessamme esimerkiksi poliittisia puheita. Tiedän, ettei sellainen ole muodikasta. Poliittista puhetta kuunteleva sanoo: ”Olen samaa mieltä.” Tai hän sanoo: ”Olen eri mieltä.” Tämä riittää, se on totta. Analyysi voi silti tuoda esiin jotain, jolla on merkitystä.

Ennen kuin analysoimme mitään olemme metodologisten valintojen edessä. Mitä puheessa pitäisi analysoida? Voimme esimerkiksi tuoda esiin ideoita tai analysoida retorisia keinoja. Minua kiinnostaa usein nähdä, millaiseen ongelmaan tai problematisointiin puhe liittyy. Koska ongelmilla on historia, analysoinnissa on mukana myös historian käyttö.

Lähtökohdaksi voi ottaa yhden piirteen poliittisissa puheissa ympäri maailmaa. Puhe on nostalgista. Näitä puheita löytyy Espanjasta, Italiasta, Puolasta, Yhdysvalloista ja Suomesta – vain muutamia maita mainitakseni. Esitykset ja tarinat voivat poiketa toisistaan, mutta niissä on myös yhteisiä elementtejä. 

Nostalgian ei tarvitse olla huono asia. Mihail Bahtinille keskiaika ja renessanssi oli naurun kulta-aikaa. Historioitsijat voivat valittaa, että tällainen kuva ei ole koko kuva. Todellisuudessa se ei pyrikään olemaan sitä. Tietty nostalgisuus Bahtinin kuvassa mahdollistaa kuitenkin arvojen ja kauneuden näkemisen siellä missä sitä ei yleensä nähdä. Huonoksi nostalgisuus tulee, jos se merkitsee resignoitunutta ja negatiivista suhdetta omaan nykyisyyteen. Silloin nostalgia vain syövyttää ja syventää huonoa ja hedelmätöntä vihaa omaa aikaa kohtaan.

Mitä nostalgiaan vetoavassa, nostalgiaa herättävässä poliittisessa puheessa kyseenalaistetaan, mikä siinä problematisoidaan? Siinä hyökätään nykyaikaa tai ainakin joitakin sen puolia vastaan. Usein – pelkästään strategisistakin syistä – kysymys kuuluu: ”Kuka tai mikä on syyllinen kauniin maailman (suuren maamme, ylvään menneisyyden) katoamiseen?”

Nostalgisen poliittisen puheen ja nykyisyyden välinen suhde on silti kompleksisempi. Otan aiheemme kannalta mielenkiintoisen esimerkin. Emmanuel Lévinas (1906-1995), liettualaissyntyinen ranskalainen filosofi, julkaisi vuonna 1934 lyhyen esseen nimeltä Quelques reflexions sur la philosophie de l´hitlerism. Pelkästään otsikko aiheuttaa kylmiä väreitä onnellisissa luentosaleissa. Teksti on mielenkiintoinen mm. siksi, että on yksi harvoja yrityksiä analysoida hitlerismiä filosofiana. Lévinasin analyysissa on metodologisesti tärkeitä huomioita ja lähtökohtia.  

Lévinas puhuu nostalgiasta, vaikka käyttää sanaa vain yhden kerran kirjoituksensa alussa. Hitlerismin fraseologia herättää henkiin saksalaisen sielun salaisen nostalgian, Lévinas sanoo. Tämä nostalgian vaarallinen seuraus ihmisen suhteessa nykyisyyteen ei kuitenkaan ilmene pelkästään vihana ja kaunana. Hitlerismissä ihminen naulitaan (rivé) omaan ruumiiseensa, omaan biologiseen olemiseensa. Ihminen kuuntelee veren ja perinnön ääntä, täyttää biologista tehtävää. Ihmisessä ja hänen olemisessaan ei ole enää olennaista vapaus ja pyrkimys mennä olosuhteiden yli ja ohi. Nykyisyys ei näyttäydy kontingenttina tilanteena, josta voi päästä ulos. Nostalgia ei ruoki tässä tapauksessa vain vihaa, vaan hengen kuolemaa. Ihminen on oma itsensä sidottuna tai naulittuna (rivé).

Nostalgian vaara ei ole ohi. Se ei ole vaarallista vain siksi, että ihminen haaveilee katsellessaan järven pintaa kesäyönä. Sen avulla voi herättää henkiin myyttisen menneisyyden, sankaritarun tai sadun onnelasta ja se voi kiihottaa – ei vain yhtä sielua, vaan demosta. Vaikka tunnen paremmin ajattelun historiaa, pidän terveellisenä tutustua sosiaalihistoriaan, katsoa millaisissa asunnoissa ihmiset ennen elivät ja yrittää haistaa, millaista oli elää kymmenen tuhansien ihmisten kaupungissa, jossa ei ollut viemäriverkostoa.

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila