Satyagraha

 Filosofiakahvila 17.3./18.3./19.3. 

Filosofiakahvila zoomin kautta tiistaisin klo 17.00 Espanjan aikaa (klo 18 Suomen aikaa).

Filosofiakahvila Torre del Marissa keskiviikkoisin klo 11.30. Sabana Beach, Paseo Maritimo Poniente S/N. Entinen Massai Mara.   

Filosofiakahvila  Fuengirolassa torstaisin klo 16.00. Hotel Ilunion, Paseo Maritimo Rey de España 87(ent.Rafaelin aukio).

Linkki zoom-tapaamisiin:

https://us02web.zoom.us/j/7322355221?pwd=ZDZxWTBGN1ZvU2g1Z3JjbXhKTnRzZz09

Intialaisella lakimiehellä Mohandas Karamchand Gandhilla (1869-1948),  tunnettu myös nimellä Mahamatha Gandhi, oli idea tai käsite satyagraha. Sana muodostuu sanskriitin sanoista satya (totuus) ja agraha (kiinnipitäminen, hellittämättömyys). Olen nähnyt joskus sellaisen käännöksen kuin ”totuudesta kiinnipitäminen”.

Gandhi oli antikolonialistinen kansalaisoikeustaistelija ja käsite viittasi erityisenlaiseen, väkivallattomaan vastarinnan muotoon. Satyagraha oli taktiikka, mutta myös ”filosofia”, ainakin sääntökokoelma (mm. alkoholi oli kielletty). Gandhi perusti jopa koulun satyagrahan opettamiseen. Taktiikan ajoittaisen tehokkuuden lisäksi ihmeellistä on myös totuuden läsnäolo käsitteessä. Mitä on totuudesta kiinnipitäminen? Mitä tässä on totuus?

On selvää, ettei satyagrahan totuus ole korrespondenssiteorian totuus (korrespondensiteoriassa väittämä on tosi, jos väittämän ja asiantilan välillä on korrespondessi, vastaavuus). Voi jopa epäillä, voiko tässä olla ollenkaan kyse sellaisesta totuudesta, joka on väittämän ominaisuus. Satyagrahan sääntökokoelmassa puhutaan rehellisyydestä ja avoimuudesta. Tästä voisi päätellä, että länsimaissa puhuttaisiin ehkä totuudellisuudesta enemmän kuin totuudesta. Sekin on aika vaikea sana. Esim. Bernard Williams ja Alisdair Macintyre ovat käsitelleet teemaa systemaattisesti.

Kaikesta päätellen sanaa satya (totuus) ei voi ajatella irti toisesta sanasta (agraha, kiinnipitäminen). On muistettava, että kyseessä on vastarinta, taktiikka. Satyagrahan harjoittaja ei sano välttämättä mitään; hän istuu tai kävelee. Totuus ei väittämättä ole lauseen ominaisuus, vaan jotakin joka henkilöityy, ruumiillistuu. Eri traditioista voi löytää esimerkkejä totuudesta, joka selvästi on erilainen kuin ”tieteellinen totuus”. Kun Jeesus sanoi olevansa tie, totuus ja elämä, hänkään ei tarkoittanut korrespondensiteorian tarkoittamaa totuutta.

Henkilöitymisestä, ruumiillistumisesta, on esimerkkejä muuallakin kuin kristillisessä perinteessä. Olen käyttänyt sellaisia esimerkkejä kuin Diogenes Sinopelainen ja Linji. Kiinalaisen sekopään tapauksessa tuntuisi erityisen omituiselta puhua totuudesta, mutta hänelle takertumattomuuden yksi tärkeys on siinä, ettei anna toisten johtaa harhaan: ”Tien seuraajat, jos haluatte päästä jonkinlaiseen ymmärrykseen, joka on sopusoinnussa Dharman  kanssa, älkää koskaan antako toisten johtaa harhaan...” 

Totuudesta kiinni pitävä satyagrahan harjoittaja on suhteessa totuuteen, ei välttämättä sano sitä. Totuus ei ole jotain, joka tiedetään. Se vaatii jotain muuta: tahtoa ja kestävyyttä. Fréderic Gros sanoo, että satyagrahanin keskeinen hyve on itsensä hallitseminen.

Satyagraha on taktiikka. Se on siis yritys vaikuttaa. Monessa maassa vaikuttamaan pyrkivät ihmiset eivät pidä kiinni totuudesta. He vääristelevät ja valehtelevat. Eikä sillä ole mitään seurauksia, vaikka he jäisivät kiinni. Jotkut äänestäjätkin ovat sillä tavalla kyynisiä, että he pitävät sitä asiaankuuluvana ja tarpeellisena. Voimme silti nähdä – joissakin tapauksissa – että vaikuttajan uskottavuus kärsii, jos hän vääristelee. Siilloin tehokkuus vähenee.

Vaikka tiedämme, että valhe on monesti menestyksellinen, totuudellisuuttakin voi puolustaa vetoamatta edes moraaliin tai Immanuel Kantiin; voimme puhua tehokkuudesta tai tehottomuudesta. Siis myös länsimaiset vaikuttajat voisivat oppia satyagrahanista.

Emme siis voi sanoa, mikä on satyagrahanin totuuden sisältö, koska sitä ei ole sanottu, se ei ole väittämä. Satyagrahanin idea on pikemminkin totuuden voimassa. Kysymys ei ole siis, miten voisimme tietää totuuden, vaan miten voisimme tehdä siitä voiman. Jos tarvittavia hyveitä on itsensä hallitseminen ja hellittämättömyys, kestävyys, minkään kirjan avaaminen – ainakaan sinänsä – ei riitä. Täytyy valmentaa itseään, täytyy tehdä itselleen jotain. Voi olla, että se on liian vaativaa ja meillä on houkutus takertua kivuttomampaan totuuden käsitteeseen...

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila