Filosofiakahvila 20.10./21.10.
Filosofiakahvila zoomin kautta tiistaisin klo 17.00 Espanjan aikaa (klo 18 Suomen aikaa).
Filosofiakahvila Torre del Marissa keskiviikkoisin klo 11.30. Sabana Beach, Paseo Maritimo Poniente S/N. Entinen Massai Mara.
Filosofiakahvila Fuengirolassa (ei vielä) torstaisin klo 16.00. Hotel Ilunion, Paseo Maritimo Rey de España 87(ent.Rafaelin aukio). /Alkaa todennäköisesti 5. marraskuuta.
Linkki zoom-tapaamisiin:
https://us02web.zoom.us/j/7322355221?pwd=ZDZxWTBGN1ZvU2g1Z3JjbXhKTnRzZz09
Kysyin kerran, kumpi oli oikeassa, Don
Quijote vai Sancho Panza? Vastasin: ”Kumpikin saatttoi olla väärässä. Ihminen
voi hukata elämänsä sekä kuvitelmissa että uskossa kivenkovaan todellisuuteen.”
Vastaukseni oli vähintään ovela. En sanonut, kumpi on oikeassa. Tähän voi tehdä
myös filosofisemman lisäyksen.
Joissakin kulttuureissa, esimerkiksi
Suomessa, kallistutaan enemmän Sancho Panzan, realismin, kannalle. Yksi yllätys
minulle Espanjassa oli se, että täällä arvostetaan ja kunnioitetaan Don
Quijoten hulluutta enemmän. Nämä vastakkaiset tulkinnat lähtevät molemmat siitä
näkökulmasta, että joku on oikeassa.
Meidän ei ole pakko ajatella tästä näkökulmasta. Voimme olla negatiivisempia:
ajatella väärässolemisen näkökulmasta.
Tartun omaan ilmaukseeni ”hukata elämä”.
Joku, esimerkiksi Don Quijote, voi hukata elämänsä kuvitelmissa, koska ei
tavoita ja tartu siihen, mikä on käsillä ja mikä voisi olla arvokasta tai
merkityksellistä hänen elämässään. Tämä kuvio toistuu kirjallisuudessa myös
Cervantesin jälkeen. Anton Tšehovin kertomuksen Hepsakka päähenkilörouva seikkailee, etsii jännitystä
ja romantiikkaa taiteilijapiireistä ja muusta, mutta lopulta tajuaa, kun
menettää tylsän aviomiehensä, että hän oli hyvä mies, jossa oli enemmän arvoa
kuin hänen haihatteluissaan.
Joku voi hukata elämänsä,
mahdollisuutensa ja kyvyn elää merkityksellistä elämää, koska hän on realisti,
joka sanoo: ”Tämä on ollut näin aina ja tulee olemaan.” Tosiasioiden tunnistaminen
ja tunnustaminen ei ole kaikkien todellisuuden ulottuvuuksien tajuamista, koska
myös mahdollisuudet ovat osa todellisuutta.
Voimme yrittää suodattaa
tästä opetuksen sekä filosofille tai oppineelle, joka yrittää tehdä diagnoosia
maailmasta että myös tavalliselle eläjälle, joka heilahtelee haaveidensa että
kylmäkiskoisen realismin välillä. Kun oppinut toteaa, että näin ja näin, hänen
ei ole pakko tehdä päätelmää, että se tulee aina olemaan näin ja näin. Kun hän
analysoi maailmaa ja sen vaaroja, tekee diagnoosia sen sairauksista, hän voi
etsiä myös murtumia, haurautta todellisuuden kivestä, etsiä tietä ulos.
Tämä on syy, miksi olen
pitänyt historiasta. Kun näen, että kerran on ollut toisin, päättelen, että se
voi myös olla toisin nyt ja tulevaisuudessa. Tiedän, että joillekin historiasta
saatu opetus on päinvastainen; jotkut löytävät aina vain samaa tai vielä
pahempaa, he löytävät identiteetin, kansakunnan tai rodun tehtävän.
Kuvitelmat ovat hyväksi, jos niiden ansiosta näkee uusia mahdollisuuksia. Ne ovat pahasta,
jos jäämme niihin kiinni ja lyömme niiden takia päätä seinään. Kieltämättä
taistelu tuulimyllyjä vastaan on vähän hassua. Eivät kai ne tuulimyllyt mitään
ole meille tehneet. Realismi on hyväksi, jos se auttaa keksimään toimivia
keinoja. Se on pahaksi, jos sen takia päädyn ajattelemaan, ettei mikään voi
olla toisin.
Valistusfilosofi Voltaire ei
katsonut Don Quijotea idealistina, siis mielipuolena. Hänen mukaansa Don Quijote ei ollut
mielipuoli, vaan keski-ikäinen mies, joka tunsi, että intohimot katoavat ja
kuihtuvat. Filosofi tiesi Don Quijoten olevan ennen kaikkea intohimojen
keksijä. Samaa mieltä ovat ne runoilijat, jotka sanovat, että Don Quijote oli
runoilija, joka luo itsensä.
https://www.facebook.com/Filosofiakahvila
