Filosofiakahvila 14.3../15.3./16.3.
Filosofiakahvila zoomin kautta tiistaisin klo 17.00 Espanjan aikaa (klo 18 Suomen aikaa)
Filosofiakahvila Torre del Marissa keskiviikkoisin klo 12.00. Massai Mara Beach Club, Paseo Maritimo Poniente S/N eli lännen suunnassa, ei numeroa.
Filosofiakahvila Fuengirolassa torstaisin klo 16.00. Hotel Ilunion, Paseo Maritimo Rey de España 87(ent.Rafaelin aukio).
Linkki zoom-tapaamisiin:
https://us02web.zoom.us/j/7322355221?pwd=ZDZxWTBGN1ZvU2g1Z3JjbXhKTnRzZz09
Vaikka jotkut kuvittelevat, että uudessa
maailmanjärjestyksessä Euroopalla on tärkeä rooli rauhan ja ihmisoikeuksien
vartijana – ja vaikka tällainen kehitys olisi toivottavaa – on todennäköistä,
että Eurooppa rakentaa muiden, vähemmän ihmisoikeuksia kunnioittavien maiden,
kanssa maaimanlaajuista apartheidia.
Sana apartheid on niin kuin kaikki tietävät kotoisin
Etelä-Afrikasta; se on afrikaansia ja merkitsee erillisyyttä, erottamista. Se
oli nimi rotuerottelupolitikkalle, jota harjoitettiin vuosina 1948-1991. Tämä
politiikka oli kolonialismin jatke, sen omaperäinen toteutus.
Suomalainen tutkija ja esseisti Olli Löytty on jossain
sanonut, että yksi vaara, joka on edessämme, on kansainvälinen, globaali
apartheid, joka erottaa rikkaan pohjoisen ja köyhän etelän toisistaan entistä
selvemmin ja väkivaltaisemmin. Etelän ja pohjoisen välisestä konfliktista ja
sen intensifioitumisesta ovat puhuneet monet yhteiskuntatieteilijät, jopa
jotkut filosofit, esimerkiksi Michel Serres, erityisesti kylmän sodaan
päättymisen jälkeen.
Olli Löytyn kirjassa Maltillinen hutu ja muita
kirjoituksia kulttuurien kohtaamisesta (Teos, 2008) on
yksi virke, joka on kuin pieni, julma proosaruno kolonialismista:
"Parkitsemattomasta
virtahevonnahasta tehty, puumaisen kova, korkkiruuviksi kiertynyt,
veitsenterävä piiska sai jo muutaman kunnon iskun jälkeen veren valumaan
saatanan selästä."
Olen itse muistuttanut, ettei ruoska ollut kolonialismin ainoa ase ja
siteerasin historioitsija John Iliffea (2018, Caliban ja minä), joka kertoi, että Tanganjikan
koloniastiherrat uskoivat, että kaikki afrikkalaiset kuuluivat johonkin heimoon
niin kuin kaikki eurooppalaiset kuuluivat johonkin kansaan. Jotkut upseerit
jopa huomasivat, että kyse oli yksinkertaistuksesta värikkään ja monimutkaisen
historian läpäisemällä alueella, mutta he halusivat uskoa. Niinpä alistetut
asukkaat loivat heimot, joihin he halusivat kuulua.
Siirtomaavallan
hallitsemiskeino ei ollut vain ruoska; se oli indirect rule. Se oli
tekniikka, jossa hallitsijat ohjasivat ihmisiä haluamaansa suuntaan käyttäen
alueen valmiita valtarakenteita. Tehtäviä ja vastuu-alueita annettiin
perinteellisille johtajille. Tätä keinoa ei kuitenkaan olisi voitu käyttää, jos
ei olisi kehitetty molempien osapuolten tarvitsemaa yksikköä, heimoa.
Globaali apartheid
käyttää monenlaisia mekanismeja. Primitiivisin keino on muuri. Taloudellisissa
keinoissa on esimerkiksi velkaannuttaminen ja vanhanaikainen hyväksikäyttö.
Globaalia apartheidilla on samanaikainen vertailukohta: maiden omiin
kansalaisiin käyttämät turvallisuuden toteutetut kontrollimenetelmät. Myös
tässä rikotaan välillä lakia – ja se on kuin todiste siitä, että hallitukset
tekevät kaikkensa, uhrautuvat kansalaisten turvallisuuden eteen. Viime kädessä
molemmissa tapauksissa hallitukset taistelevat turvallisuuden eteen ja
molemmissa tapauksissa nousee esiin sama kysymys: Mitä arvomme todella ovat –
ovatko ne demokratia, ihmisoikeudet, kansalaisten vapaus ja niiden edelleen vai
suoja uhkalta?
