Apartheid

 Filosofiakahvila 14.3../15.3./16.3.

Filosofiakahvila zoomin kautta tiistaisin klo 17.00 Espanjan aikaa (klo 18 Suomen aikaa)

Filosofiakahvila Torre del Marissa keskiviikkoisin klo 12.00. Massai Mara Beach Club, Paseo Maritimo Poniente S/N eli lännen suunnassa, ei numeroa.

Filosofiakahvila  Fuengirolassa torstaisin klo 16.00. Hotel Ilunion, Paseo Maritimo Rey de España 87(ent.Rafaelin aukio).

Linkki zoom-tapaamisiin:

https://us02web.zoom.us/j/7322355221?pwd=ZDZxWTBGN1ZvU2g1Z3JjbXhKTnRzZz09

Vaikka jotkut kuvittelevat, että uudessa maailmanjärjestyksessä Euroopalla on tärkeä rooli rauhan ja ihmisoikeuksien vartijana – ja vaikka tällainen kehitys olisi toivottavaa – on todennäköistä, että Eurooppa rakentaa muiden, vähemmän ihmisoikeuksia kunnioittavien maiden, kanssa maaimanlaajuista apartheidia.

Sana apartheid on niin kuin kaikki tietävät kotoisin Etelä-Afrikasta; se on afrikaansia ja merkitsee erillisyyttä, erottamista. Se oli nimi rotuerottelupolitikkalle, jota harjoitettiin vuosina 1948-1991. Tämä politiikka oli kolonialismin jatke, sen omaperäinen toteutus.

Suomalainen tutkija ja esseisti Olli Löytty on jossain sanonut, että yksi vaara, joka on edessämme, on kansainvälinen, globaali apartheid, joka erottaa rikkaan pohjoisen ja köyhän etelän toisistaan entistä selvemmin ja väkivaltaisemmin. Etelän ja pohjoisen välisestä konfliktista ja sen intensifioitumisesta ovat puhuneet monet yhteiskuntatieteilijät, jopa jotkut filosofit, esimerkiksi Michel Serres, erityisesti kylmän sodaan päättymisen jälkeen.

Olli Löytyn kirjassa Maltillinen hutu ja muita kirjoituksia kulttuurien kohtaamisesta (Teos, 2008) on yksi virke, joka on kuin pieni, julma proosaruno kolonialismista:

"Parkitsemattomasta virtahevonnahasta tehty, puumaisen kova, korkkiruuviksi kiertynyt, veitsenterävä piiska sai jo muutaman kunnon iskun jälkeen veren valumaan saatanan selästä."

Olen itse muistuttanut, ettei ruoska ollut kolonialismin ainoa ase ja siteerasin historioitsija  John Iliffea (2018, Caliban ja minä), joka kertoi, että Tanganjikan koloniastiherrat uskoivat, että kaikki afrikkalaiset kuuluivat johonkin heimoon niin kuin kaikki eurooppalaiset kuuluivat johonkin kansaan. Jotkut upseerit jopa huomasivat, että kyse oli yksinkertaistuksesta värikkään ja monimutkaisen historian läpäisemällä alueella, mutta he halusivat uskoa. Niinpä alistetut asukkaat loivat heimot, joihin he halusivat kuulua.

Siirtomaavallan hallitsemiskeino ei ollut vain ruoska; se oli indirect rule. Se oli tekniikka, jossa hallitsijat ohjasivat ihmisiä haluamaansa suuntaan käyttäen alueen valmiita valtarakenteita. Tehtäviä ja vastuu-alueita annettiin perinteellisille johtajille. Tätä keinoa ei kuitenkaan olisi voitu käyttää, jos ei olisi kehitetty molempien osapuolten tarvitsemaa yksikköä, heimoa.

Globaali apartheid käyttää monenlaisia mekanismeja. Primitiivisin keino on muuri. Taloudellisissa keinoissa on esimerkiksi velkaannuttaminen ja vanhanaikainen hyväksikäyttö. Globaalia apartheidilla on samanaikainen vertailukohta: maiden omiin kansalaisiin käyttämät turvallisuuden toteutetut kontrollimenetelmät. Myös tässä rikotaan välillä lakia – ja se on kuin todiste siitä, että hallitukset tekevät kaikkensa, uhrautuvat kansalaisten turvallisuuden eteen. Viime kädessä molemmissa tapauksissa hallitukset taistelevat turvallisuuden eteen ja molemmissa tapauksissa nousee esiin sama kysymys: Mitä arvomme todella ovat – ovatko ne demokratia, ihmisoikeudet, kansalaisten vapaus ja niiden edelleen vai suoja uhkalta?

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Montaigne ja kannibaalit

Michel de Montaigne

Filosofiakahvila 25.10./26.10./27.10.

Filosofiakahvila zoomin kautta tiistaisin klo 17.00 Espanjan aikaa (klo 18 Suomen aikaa)

Filosofiakahvila Torre del Marissa klo 12.00. Massai Mara Beach Club, Paseo Maritimo Poniente S/N eli lännen suunnassa, ei numeroa.

Filosofiakahvila  Fuengirolassa torstaisin klo 16.00. Hotel Ilunion, Paseo Maritimo Rey de España 87(ent.Rafaelin aukio).

Linkki zoom-tapaamisiin:

https://us02web.zoom.us/j/7322355221?pwd=ZDZxWTBGN1ZvU2g1Z3JjbXhKTnRzZz09

Michel de Montaigne (1533-1592) julkaisi vuonna 1580 esseen Kannibaaleista. Hän kertoo siinä tuntemansa miehen kertomaa uudesta maailmasta. Mies, joka asui Montaignen talossa, vietti 10-12 vuotta Etelä-Amerikassa, ilmeisesti Brasiliassa, koska kirjailija kertoo hänen saapuneen sinne missä Villegagnon rantautui (Nicolas Durant de Villegagnon oli ranskalainen amiraali ja seikkailija).

Montaigne kertoo yksityiskohtaisia tietoja tuntemansa miehen kohtaamasta alkuperäiskansasta ja sen tavoista. Esseen alusta lähtien on selvä, ettei kirjoitus käsittele ihmissyöntiä, vaan sanaa barbaari. Montaigne viittaa kreikkalaiseen kuninkaaseen, joka toteaa roomalaisen armeijan kohdatessaan: “En tiedä, millaisia barbaareja he ovat, mutta heidän armeijassaan ei ole mitään barbaarista.” Siteerattu lause on mielenkiintoinen, koska siinä sanaa barbaari käytetään kahdella eri tavalla. Sana barbaari tarkoitti ulkomaalaista (etymologisesti se viittaa möngerrykseen), mutta kehuessaan roomalaisten armeijaa hän tulee käyttäneeksi sanaa barbaarinen tavalla, joka muistuttaa myöhemmistä ajoista (Montaignen aikana sanaa käytettiin jo samantapaisesti kuin nykyisin). Montaigne epäilee, voiko miehen kuvaamia ihmisiä sanoa barbaareiksi.  Hän jopa idealisoi heitä puhuen ihaillen heidän elämäntapansa yksinkertaisuudesta ja luonnonläheisyydestä (myöhemmän ranskalaisen,  Rousseaun, jalo villi, on jo odottamassa syntyään). Kysymys, joka kummittelee tekstissä: “Kuka on barbaari?”

Kysymyksen sana barbaari merkitsee sivistyneen vastakohtaa, jotain raakalaismaista. Montaigne sanoo, että vaikka näemme vieraan kulttuurin barbaarisuuden ja julmuuden, sen ei pitäisi sokaista meitä näkemästä omia virheitämme, omia julmuuksiamme. Hän luettelee meille eurooppalaisille tuttuja paheita: petollisuus, epälojaalius, tyrannius, julmuus. 1500-luvulla kirjoittaneen ranskalaisen huomio on merkityksellinen, koska kolonialismi oli vasta alussa, ja sen viimeinen, ehkä julmin vaihe elettiin vasta 1800-luvulla. Postkolonialismiin oli vielä matkaa. Vasta viime vuosikymmeninä ovat tutkijat kyenneet näkemään samalla tavalla kuin Montaigne.

Ulkoisesti aika vaatimaton kirjoitus pitää sisällään mielenkiintoisia näkökulmia. Esseessä on aluillaan vanhan dikotomian – barbaria ja sivistys – purkaminen. Siinä on mukana myös eettinen ajatus siitä, että toisen tuomitseminen ei voi taata varmuutta omasta hyvyydestämme. Tällä kertaa kiinnitän huomiota siihen, että vieraan kulttuurin kohtaaminen voi olla avartavaa; se mahdollistaa näkökulman myös omaan kulttuuriimme.

Jos kohtaan barbaarin, ulkomaalaisen, omalla maaperälläni, hänen katseensa ei välttämättä muutu välttämättä omakseni, mutta se voi muuttaa näkökulmaani. Täytyy muistaa, että ulkomaalainen tekee minut ulkomaalaiseksi; minä olen hänelle vieras, hyvinkin outo. Jos olen itse ulkomaalainen, barbaari, voin ehkä – parhaassa tapauksessa – voittaa ylimielisyyteni ja nauraa omille tavoilleni, jopa jättää ne.

Ulkomaalaisuus on tehnyt minusta vähän  paremman, vähän sosiaalisemman, ihmisen. Suurin ilo on se, ettei minua ole kokonaan integroitu. Kun ei kokonaan kuulu johonkin kulttuuriin, on vapaassa pudotuksessa tai kelluu tyhjän päällä: on mahdollista vaihdella näkökulmaa. Suurin opetus, jonka Espanja on mahdollistanut, on näkökulma omaan barbaarisuuteni. Sivistys ja pitkä historia, perinteet, voivat aiheuttaa ulkopuolisessa alemmuudentunnetta, mutta barbaarisuus, historiattomuus, näyttäytyvät myös mahdollisuutena. Vähemmän etikettejä, vähemmän kahleita. Ajallinen perspektiivi auttaa näkemään, että kulttuurit, maailmat, muuttuvat. Mahdollisesti hyödyllinen tapa on sata vuotta myöhemmin turhaa, ehkä pelkkää koristetta. Kannibalismissakaan ei ole enää mitään mieltä. Ei löydy luomuihmistä.

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Caliban ja minä

Filosofiakahvila tiistaisin Los Bolichesin "kunnantalon" kahvila (sama rakennus missä Pohjoismainen kirjasto)klo 11.15  keskiviikkoisin Con Corazónmari, C/El Copo, Torre del Mar klo 11.00, torstaisin La Carihuela Chica, Rafaelin aukio klo 16.00

AJANKOHTAISTA ASIAA -KAHVILA tiistaisin Trattoria Gio, Centro Finlandia klo 13.30

Omistettu Marja Kotirannalle

Tutkimuksen aihe 1

Ranskalainen psykonanalyytikko Octave Mannoni julkaisi vuonna 1950 teoksen Prospero et Caliban. Psychologie de la colonisation. Kirja käsittelee kolonialismin psykologiaa. Kirjailija ja poliitikko Aimé Césaire vastasi 1955 teoksella Le Discourse sur le colonialisme. Martiniquelta kotoisin oleva runoilija pyysi lukijoitaan seuraamaan tarkasti psykonanalyytikon temppuja, joilla hän näyttää, että kolonialisointi perustuu psykologiaan. Rasismi näyttää kauhealta, barbaariselta. Mannonilla on tilalle jotain parempaa: psykoanalyysi.  Tulokset ovat hyviä. Kaikkein absurdemmatkin ennakkoluulot tulevat selitetyiksi ja oikeutetuiksi.

Koko kiista ja teema (kolonialismi ja psykologia) voisi olla vain älykköjen teoreettista keskustelua, siirtomavallan aikaiseen hämärään unohtunutta elehdintää. Tällainen kuva särkyy, jos katsoo tarkemmin ja kuuntelee mitä ihmiset puhuvat nykyään. Joku voi sanoa, ettei psykologialla ole mitään tekemistä asian kanssa. Kyse ei aina ollut keinojen hiotumisesta, barbaarisuuden lieventämisestä. Yksi esimerkki. Lääkäri ja filosofi George Canguilhem julkaisi Algerian sodan sytyttyä artikkelin Colonels et psycholoques (1958). Hän puhui psykologian käytöstä kidutuksessa. Käyttäjä oli Ranskan armeija.

Tutkimuksen aihe 2

Katsoja löytää mitä etsii. Hän löytää omat kategoriansa. John Iliffe kertoi jo varsin kauan sitten, että Tanganjikan koloniastiherrat uskoivat, että kaikki afrikkalaiset kuuluivat johonkin heimoon niin kuin kaikki eurooppalaiset kuuluivat johonkin kansaan. Jotkut upseerit jopa huomasivat, että kyse oli yksinkertaistuksesta värikkään ja monimutkaisen historian läpäisemällä alueella, mutta he halusivat uskoa. Niinpä alistetut asukkaat loivat heimot, joihin he halusivat kuulua.

He eivät luoneet heimoja käskystä. Siirtomaavallan hallitsemiskeino ei ollut vain ruoska; se oli indirect rule. Se oli tekniikka, jossa hallitsijat ohjasivat ihmisiä haluamaansa suuntaan käyttäen alueen valmiita valtarakenteita. Tehtäviä ja vastuu-alueita annettiin perinteellisille johtajille. Tätä keinoa ei kuitenkaan olisi voitu käyttää, jos ei olisi kehitetty molempien osapuolten tarvitsemaa yksikköä, heimoa.

Samantapaista kehitystä tapahtui monella muullakin alueella. Iso-Britannian lisäksi varsinkin Ranskan siirtomaa-alueilla käytettiin samanlaista epäsuoraa hallitsemisen tapaa.

Ryszard Kapuściński oli juossut kymmenien vuosien ajan kaikkialla Afrikassa. Myöhemmin hän istui Kandyssa, Sri Lankassa, ja käänsi heimoja löytävän katseen turisteihin. Näillä heimoilla on kaikkialla esiintyvät nimet: Global Tour, Orient Express, World Travel jne. Heimot erottaa toisistaan hatuista, paidoista ja käsilaukuista. Heitä ohjaa heimopäällikkö, matkaopas. He kulkevat valppaina, jotta eivät eksyisi muista. He suojelevat reviiriään ja ajavat tunkeilijat, toisten heimojen edustajat, luotaan. Pöydissä ryhmät toistavat ikivanhaa rituaalia, veljeyden ja heimolaisuuden uusintajaa. He laulavat .

Kapuścińskin lempeästä ironiasta voisi tehdä jotain kovempaa: työkalun itseämme ja omaa kulttuuriamme vastaan. Ennen kuin kritiikki edes tuhoaa meissä jotain, jotta meihin tulisi tilaa jollekin uudelle, voimme oppia, että se mitä näemme olemme me itse, omat luokituksemme, omat kaavamme.

Tutkimuksen aihe 3

Kaikkialla maailmassa, Iso-Britanniassa ja Belgiassa, kuulee ihmisten puhuvan: ”Siirtomaavallat itsenäistyivät ja katsokaa niitä nyt! Meidän aikanamme heillä sentään oli järjestys ja töitä.” Tällainen kansan puhe siirtyy välillä akateemisiin tutkimuksiin ja sieltä takaisin kansalle. Olisi syytä tutkia tätä puheiden liikennettä. Olisi myös syytä tutkia, päättyikö kolonialismi siirtomaiden itsenäistymiseen. Olisi syytä tutkia, eikö joidenkin alueiden nykyiselle onnettomuudella ole mitään tekemistä menneisyyden järjestyksen kanssa.

P.S.

Prospero ja Caliban ovat tietenkin Shakespearen hahmoja Myrskyssä. Caliban on puoliksi ihminen, puoliksi hirviö, valkoisen maagikon, Prosperon orja. Nimestä on keskusteltu paljon. Yksi hypoteesi on, että sana tulee espanjan sanasta canibal, jolla viitattiin Karibian asukkaisiin.

Vaikka ehdotankin tutkimusaiheita, en ajattele, että filosofia tulee sanomaan viimeistä sanaa tai tyhjentämään aiheen. Filosofinen tutkailu voisi pikemminkin luoda tilaa ja olosuhteet, jotta jotkut äänet pääsisivät paremmin esille. Onko varmaa, ettei minullakin ole jossain Caliban, valkoisen sivilisaatiomme ulkopuolinen, siksi hirviömäinen otus? Hän sanoo varmaan niin kuin Shakespearen Caliban: ”En ole orjasi, hanki uus.” Jos annamme hänen puhua, maailma muuttuu.

Antakaamme siis karibialaisen puhua. Aimé Césaire kirjoitti:

Te

Voi Te jotka peitätte korvanne

Teille puhun, puhun Teille, puhun Teille

Jotka

Paloittelette aamun…

LIITE:

Argumentoinnista. Oppitunti nro 1. Premissi on lähtökohta, peruste, edellytys tai ehto; se on päättelyn oletus, josta johtopäätös johdetaan. Kun keskustelemme ja perustelemme väitteitä, on katsottava, hyväksyvätkö kaikki osallistujat esitetyt premissit. Mitä tämä hyväksyminen merkitsee? Se merkitsee, että lähtökohtalauseita pidetään tosina. On syytä huomata, että premissit eivät liiku yksin, vaan pareina. Meillä on päättelyn lähtökohtana esimerkiksi premissi “Jos Sokrates on filosofi, hän on ihminen”. Sen parina on (usein) toinen premissi ”Sokrates on ihminen”. (Tästä voi sitten tehdä virheellisen päätelmän ”Sokrates on filosofi”) Näin paljon opettaa mikä tahansa filosofian johdantokurssi premisseistä. On tehtävä kaksi lisähuomautusta. Premissit (tosina pidetyt lauseet, ehdot) voivat estää pääsyn oikeaan tietoon. Esimerkiksi voi löytää yhteisöjä tai kulttuureja (menneisyydestä tai nykyisyydestä), joissa on ajateltu joistakin ilmiöistä (myrskystä, kuivuudesta, kulkutaudista), että ne ovat jumalaisen tai demonisen tahdon ilmentymiä. Jos ja kun meillä on tällainen premissi, se estää etsimästä luonnollisia syitä ilmiöille. Toinen huomautukseni on, että premissit voivat olla kieroja. Lähtökohtanani voi olla premissi ”Sinä olet paha”. Molemmat huomautukseni tähtäävät siihen, että meidän on tutkittava premissiemme arkeologiaa – ei vain niiden totuudellisuutta, vaan myös niiden lähdettä: olosuhteita joissa ne ovat syntyneet, pelejä joissa niistä tulee premissejä. 

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Ruoska, puhdistaja

Ensi syksynä yksi keskeinen teema on arvot. Se ei ole sama kuin sanoa, että aihe olisi arvofilosofia. Näkökulmani on varmasti oudompi kuin mihin ollaan totuttu arvofilosofiaa, etiikkaa ja moraalifilosofiaa käsittelevissä perusteoksissa. Olen outo ja kunnioitan omaa outouttani. Jos minulla on vain voimia, en toimi niin kuin oikeat ja hyvät opettajat, herrat ja rouvat professorit.

Aina puhutaan relativismista ja siitä miten huono asia se on, paitsi jos se on omien arvojen puolustamisen kannalta hyödyllistä. Vähemmän puhutaan universalisoinnin vaarasta. Sitä on harjoitettu muun muassa kolonialismissa - afrikkalaisen korjaamisessa ja oikaisemisessa.

Olli Löytyn kirjassa Maltillinen hutu ja muita kirjoituksia kulttuurien kohtaamisesta (Teos, 2008) on yksi virke, joka on kuin pieni, julma proosaruno kolonialismista:

"Parkitsemattomasta virtahevonnahasta tehty, puumaisen kova, korkkiruuviksi kiertynyt, veitsenterävä piiska sai jo muutaman kunnon iskun jälkeen veren valumaan saatanan selästä."

Tekisi mieli tehdä tuosta motto syksyä varten. Mutta ehkä minut ymmärrettäisiin väärin...

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila