Kun päästät irti siitä mitä olet...

 

Rumi

Filosofiakahvila 14.2./15.2./16.2.

Filosofiakahvila zoomin kautta tiistaisin klo 17.00 Espanjan aikaa (klo 18 Suomen aikaa)

Filosofiakahvila Torre del Marissa keskiviikkoisin klo 12.00. Massai Mara Beach Club, Paseo Maritimo Poniente S/N eli lännen suunnassa, ei numeroa.

Filosofiakahvila  Fuengirolassa torstaisin klo 16.00. Hotel Ilunion, Paseo Maritimo Rey de España 87(ent.Rafaelin aukio).

Linkki zoom-tapaamisiin:

https://us02web.zoom.us/j/7322355221?pwd=ZDZxWTBGN1ZvU2g1Z3JjbXhKTnRzZz09

Yalal ad-Din Muhammad Rumi (1207-1273) oli persialainen runoilija ja ajattelija, nykyisin varmaan suosituin sufimystikko. Satoja vuosia myöhemmin hän kehottaa meitä elämään ja häpeämään, jos elämme rajoittuneesti. Hän sanoo, että meidän täytyy sytyttää elämämme tuleen ja etsimään heidät, jotka ruokkivat liekkejämme.

Minulle yksi hänen tärkeimmistä ajatelmistaan on tämä: “Kun päästät irti siitä kuka olet, sinusta tulee se kuka voisit olla.” Mietelmä on mielenkiintoinen, koska se liittyy takertumisen teemaan ja koska kysymys ei ole, kuka minä olen, vaan kuka voisin olla.

Takertumisen teema on keskeinen buddhalaisessa ajattelussa, mutta kukaan ei omista problematiikkaa. Buddhalaisessa opetuksessa kyse on siitä, että halusta tulee janoa (tanha); ihmisen mieli tarttuu johonkin ajatukseen, joskus hyvinkin pakkomielteisesti. Takertumaton antaa tapahtumien tulla ja mennä. Rumin mietelmässä puhutaan siitä, että takerrumme siihen mitä olemme ja mitä ajattelemme olevamme.

Länsimaisen kulttuurin ja henkisen elämän keskeisiä tavoitteita on vuosisatojen ajan ollut pyrkimys selvittää, kuka minä olen. Tämä pyrkimys ei ole heikentynyt, vaikka yhteiskunnat ja kulttuurit ovat maallistuneet. Länsimaisen individualismin yksi piirre on sen pakkomielle identiteettiin. Ihminen suhteessa itseensä on itsensä lukija, tulkitsija, ymmärtäjä. Olemme hermeneutteja, emme veistäjiä. Jopa kristitityn askeetikon kysymys ei ollut kuitenkaan vain se, kuka hän on. Hän kilvoitteli, pyrki jopa yhteyteen Jumalan kanssa, tavoitteli ekstaattista tilaa. Anteeksi, Pyhä Teresa, jos olen ymmärtänyt väärin. Askeetikko, kilvoittelija, kysyy: Mitä voin itsestäni tehdä?

Rumin mietelmä näyttäytyy nyt erityisessä valossa. Päästäminen irti itsestä mahdollistaa sen, että sinusta tulee se mitä voit olla. Päästäminen  itsestä irti on askeesia. Mutta miten tätä harjoitusta tehdään? Miten itsestä päästetään irti? Miten se olisi mahdollista meille, jotka pidämme siitä kiinni kynsin hampain? Nämä ovat vaikeita kysymyksiä, mutta Rumin mietelmä pakottaa myös kysymään, mitä merkitsee tuleminen siksi kuka voisit olla.

Rumi tuskin tarkoitti, että sinusta voi tulla hammaslääkäri. Kun askeetikko kysyy, mitä voi tehdä itsestään, se ei tarkoita, että pyrkisi miljonääriksi tai presidentiksi. Kyse ei ole aseman, omaisuuden tai maineen tavoittelusta. Yleensä buddhalaiset, Rumi, kristitityt askeetikot tai muut vastaavat ovat pyrkineet johonkin viisauteen, täydellisyyteen tai kuolemattomuuteen, eivät hammaslääkäriksi tai presidentiksi.

Erityisen huomion Rumin mietelmässä ansaitsee sana “voisin”. Kuka voisin olla? Jos ja kun onnistun päästämään itsestäni irti, minusta ei tule mitä tahansa; minusta tulee se mikä voisin olla. Kyse ei ole vain sisäisistä rajoituksista, esimerkiksi pienen älykkyysosamäärän rajoittavasta vaikutuksesta. Eri aikoina ovat erilaiset kokemukset mahdolllisia ja mahdottomia. Pyhä Teresa ei voisi tulla pyhimykseksi nykypäivänä. Hän saisi psyykelääkkeitä tai hän olisi yritysjohtaja.

Nykypäivänä joudumme kysymään, voimmeko me vielä kysyä, mitä meistä voisi tulla. Vai onko tämä nimenomaan meidän kysymyksemme?  Jotkut ovat pelänneet, että meistä tulee koneita. Turha pelko. Meistä tuli jo. Meidät on ohjelmoitu. Osaammeko painaa reset-nappia?

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Sytytä elämäsi tuleen

Yalal ad-Din Muhammad Rumi (1207-1273) oli persialainen runoilija ja ajattelija, nykyisin varmaan suosituin sufimystikko. Satoja vuosia myöhemmin hän kehottaa meitä elämään ja häpeämään, jos elämme rajoittuneesti. Hän sanoo, että meidän täytyy sytyttää elämämme tuleen ja etsimään heidät, jotka ruokkivat liekkejämme.

Tänään minulle yksi hänen tärkeimmistä ajatelmistaan on tämä:

Kun päästät irti siitä kuka olet, sinusta tulee se kuka voisit olla.

Mietelmä on mielenkiintoinen, koska se liittyy takertumisen teemaan ja koska kysymys ei ole, kuka minä olen, vaan kuka voisin olla.

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Takertuminen

(Nagarjuna)

Yritän ajatella kysymystä, miten elää. Teen sitä myös silloin, kun kysyn, mikä pilaa elämän. Kun kysyn tätä itseltäni, en ajattele, että sen pilaa jokin ulkopuolelta tuleva. Meidän ei aina tarvitse syyttää muita. Osaamme pilata elämän itsekin. On asioita, jotka lukitsevat meitä, lukitsevat mahdollisuuksia. On elivoimaa turmelevia huolia ja asenteita. Esimerkiksi buddhalaisessa ajattelussa puhutaan usein takertumisen vaarasta. Mitä on takertuminen?

Sanskriitin kielessä käytetään sana tanha, jano. Idea on yksinkertainen: ihminen janoaa asioita, tavaroita, rahaa, ystäviä, valtaa aiheuttaen itselleen kärsimystä, koska kaikki on katoavaa. Takertuminen ei ole synti; se on myrkky, joka johtaa kärsimykseen. Takertumisesta luopuminen on katoavaisuuden hyväksymistä.

Nagarjuna (150-250) oli intialainen filosofi ja runoilija, jonka runon kaksi säettä otan esimerkiksi ja lähtökohdaksi:

Takertumattomuus
On vapautta olla ei kukaan. 

Nämä sanat viittaavat muuhunkin kuin katoavaisuuden hyväksymiseen. Takertuminen paljastuu tekemiseksi, joka määrittää sen, keitä olemme. Kun takerrumme, olemme joku; meillä on identiteetti. Siksi takertumattomuus vapauttaa olemaan ”ei kukaan”.

Tämä on jotain hyvin vierasta länsimaiselle ajattelulle. Me olemme tottuneet kysymään tätä kysymystä: ”Kuka minä olen?” Tämä koetaan ratkaisevaksi ja tärkeäksi kysymykseksi. Nagarjunan säkeet avaavat uuden näkökulman ajatteluumme. Kun kysytään, kuka olen, pitäisi kysyä: Mihin ole takertunut ja siis mikä takertuminen määrittelee sen, että olen joku?

”Oh Lord won´t you buy me a Mercedes Bentz”, lauloi Janis Joplin. Janoamisen laulu. Mekin näemme, me länsimaalaiset, että Mercedes Bentzin omistaja määrittyy ja määrittelee itsensä joksikin. Samalla näemme, että siinä ei ole kaikki: ihminen ei ole jollain tavalla autenttinen tai kokonaan määrittynyt autonsa tai muun omistamansa esineen kautta. Siksi olemme keksineet tunteet. Syvempi ja aidompi ”minuus” määrittyy tunteiden kautta.

Silti voi kysyä ja on mahdollisesti syytä kysyä, missä määrin takertuminen, omistaminen ja halu omistaa määrittelee identiteettimme ja ennen kaikkea sen pysyvyyden. Missä määrin omistaminen takaa identiteetin? Omistuksen kohteet eivät ole pelkkiä esineitä. Omistamme joskus myös ihmisiä, niitä tunteita. Omistaminen on ilo: se on suhde, joka meillä on asioihin; se on suhde, joka luo pysyvyyttä.

Entä jos olisi vapaa olemaan ei kukaan? Millaisen ilon se voisi tuoda? Mikä meissä puhuu, kun janoamme? Mikä meissä puhuu, kun kysymme: ”Kuka minä olen?” Pilaako tämä kysymys elämämme? Johtaako se onneen?

Pohdin sitä, mikä pilaa elämämme. Siksi kysyn, mikä on myrkkyä. Mitä sitten teemme, jos huomaamme, että rakkautemme asioihin, esineisiin ja ihmisiin on myrkky? Mitä meille tapahtuu, jos huomaamme arvojemme, kulttuurimme ja perinteidemme olevan myrkkyä?

Kummitus

(Goya: Ennen kuolemaa)

Joskus on kuin nurkassa olisi kummitus. Siellä se on, ei sano mitään. Tai se mumisee. Siitä ei saa selvää. Jotain se tahtoo. Siltä tuntuu.

Mutta mikä on kummitus? Joku henki, joka on tullut meille antamaan viestin? Kummitus, joka on nurkassa, ei ole ehkä tullut sanomaan mitään. Se odottaa meitä. Se odottaa, mitä meillä olisi sanottavaa. Odottaa, että me kertoisimme, mitä me siltä odotamme. Kummitus on täällä, koska me pidämme siitä kiinni, vedämme sen tänne, emme anna sen mennä.

On niin monta asiaa, niin monta paikkaa, mistä pitää kiinni: menneisyys, ihmiset, kaikenlaiset paikat, monet esineet. Takertua voi melkein mihin tahansa, myös itsessä. Eikä sen tarvitse olla mitään haluttua. Voi takertua tuskaansa, omaan surkeuteensa.

Kummitus ei ole ilmestys. Kummitus nurkassa estää ilmestyksen, siis todellisen, nykyisen maailman avautumisen eteemme.

Nyt se ei ole enää nurkassa, tämä lause, joka on kuin veitsi: Minun on päästettävä irti.