Laotse ja pehmeys

 

Filosofiakahvilan aihe 28.11./29.11./30.11.

Filosofiakahvila zoomin kautta tiistaisin klo 17.00 Espanjan aikaa (klo 18 Suomen aikaa)

Filosofiakahvila Torre del Marissa keskiviikkoisin klo 12.00. Massai Mara Beach Club, Paseo Maritimo Poniente S/N eli lännen suunnassa, ei numeroa

Filosofiakahvila  Fuengirolassa torstaisin klo 16.00. Hotel Ilunion, Paseo Maritimo Rey de España 87(ent.Rafaelin aukio).

Linkki zoom-tapaamisiin:

https://us02web.zoom.us/j/7322355221?pwd=ZDZxWTBGN1ZvU2g1Z3JjbXhKTnRzZz09

Laotseen  (老子) uskotaan kirjoittaneen teoksen nimeltä Daodejing (Tao te ching, Taon kirja, joka on suomennettu nimellä Salaisuuksien tie). Kirja on lyhyt, mutta täynnä erikoisuuksia ja aarteita, jotka voivat opettaa meille elämisen taitoa tai ainakin erilaisia, kiinalaisempia, näkökulmia.

Laotse eli perinnetietojen mukaan kuudennella vuosisadalla ennen ajanlaskun alkua, mutta jotkut oppineet kiistelevät, oliko hän olemassa oikeasti. Jos hän ei ollut olemassa, hänen teoksensa on vielä suurempi ihme kuin se on ollut tähän saakka. Arvoituksellinen, runollinen, aforistinen teos on ollut erilaisten tulkintojen kohteena ja se on inspiroinut monella tavalla. Yksi tapa lukea teosta on nähdä se sodankäynnin taidon oppaana. Ainakin monet kohdat liittyvät kamppailuun.

Laotse, joka oli olemassa tai ei ollut olemassa, kirjoittaa teoksessa: ”Pehmeys on voimakkuutta.” Laotse puhuu vedestä, joka on pehmeää, mutta hävittää mitä tahansa, kaikkein kovimmankin esineen. Vaikka huomio on esitetty yli 2500 vuotta sitten, me voimme käsittää ajatuksen. Voimme ymmärtää – länsimaalaisuudestamme huolimatta – että pehmeys on voimakkuutta.

Minua kiinnostaa fragmentissa se, että kirjoittaja puhuu vedestä. Vanhan kiinalaisen ajattelun ja viisauden yksi syviä ideoita on virtaavuus. Kirjoitin vuonna 2009 epäilemättä ranskalaisen filosofin ja sinologin François Jullienin innoittamana: 

”Kiinalainen ajattelu tähtää viisauteen, mutta viisaus ei ole tietämistä eikä rakkautta eikä hyveellisyyttä, vaan taitoa dekantoida. Taito dekantoida. Dekantointi tulee alkemistien käyttämästä latinan sanasta decantare, kaataa pois. Dekantointi on nesteen erottamista saostumasta; se on panemista virtaamaan. Kiinalainen viisaus ei ole ideoita eikä se ole helposti käsitteellisesti ilmaistavaa oppineisuutta, vaan taitoa panna virtaamaan. Viisas antaa virrata ja hän on siis kuin vesi.” 

Pehmeyden tavoilteltavuus luo oudon valon länsimaalaiseen kulttuuriin. Vaikka emme olisi fasisteja, olemme pyrkineet enemmän kovuuteen. Kovuus on maskuliinisuutta, tehokkuutta. Pehmeys on naisellisuutta, herkkyyttä, haavoittuvuutta. Fasismi, kansallissosialismi tai falange eivät tietenkään ole ainoita kovuuden ihannoimisen muotoja. Nykyisin se iskostuu meihin, koska yksilöt pistetään kilpailemaan keskenään.

Kovuuteen pyritään, vaikka se ei olisi enää virallisesti ihanne. Koviksi tullaan, vaikka se ei olisi päätavoite. Harjoituksemme – sinänsä hyvät – tekevät meistä kovia. Käytännöt, se miten asiat tehdään,  synnyttää meissä kovuutta, ei pehmeyttä, ei notkeutta tai rentoutta. Jos tahdomme muutosta, on tarpeellista muuttaa muutakin kuin tavoitteita ja ihanteita. Tämä vaatii ajattelulta ja analyysiltä asioita. On kiinnitettävä huomiota muuhunkin kuin virallisiin puheisiin. On tarkastelava käytäntöjä, tutkittava millaiseen ajatteluun ne perustuvat ja millaisia vaikutuksia niillä on.

”Historia vaikuttaa meihin, me olemme historia”, sanoi Heidegger. Jos tämä pitäisi paikkansa, meidän pitäisi tutkia historiaa. Jos olemme historia ja haluamme tuntea itsemme, oman kovuutemme arkeologian, on tutkittava kategorioita, jotka meissä elävät.  

Jos otamme tarpeeksi etäisyyttä omaan kulttuuriimme ja tavoittelemme pehmeyttä, joudumme kysymään, miten siihen päästään. Miten meistä tulee vettä? Ehkä Laotseen lukeminen ei riitä. Ehkä tai chi ja chi kung tekee meistä virtaavampia ja siten pehmeämpiä...

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Wu-wei

Filosofiakahvilan paikka Fuengirolassa tiistaina (klo 11.15) Los Bolichesin kaupungintalon kahvila, torstaina (klo 16.00) La Carihuela Chica "Rafaelin aukiolla", Torre del Marissa keskiviikkona (klo 11.00) Con Corazonmari El Copo -kadulla.

Laotse tai Laotzi (vanha mestari), ensimmäinen anarkisti, eli joidenkin tietojen mukaan kuudennella vuosisadalla ennen ajanlaskumme alkua, tosin monien nykyisten asiantuntijoiden mukaan myöhemmin, neljännellä vuosisadalla. Hän oli kiinalainen filosofi ja keskeinen hahmo taolaisuudessa, joka ei alunperin ollut uskonto, vaan pikemminkin filosofinen lähestymistapa. Laotseen uskotaan (tästä on erimielisyyksiä) kirjoittaneen teoksen nimeltä Daodejing (Tao te ching, Taon kirja, joka on suomennettu nimellä Salaisuuksien tie).

Kirjan yksi vaikeimpia ja tärkeimpiä sanoja on wu-wei. Se merkitsee kirjaimellisesti ei-toimintaa ja sana on käännetty usein teottomaksi toiminnaksi tai se ollaan purettu ja ilmaistu näin: wu-wei on toimintaa toimimattomuuden kautta. Monet selittäjät ja oppineet korostavat, että sana ollaan monesti ymmärretty väärin länsimaissa; se on samastettu passiivisuuteen. Heidän mukaansa se pikemminkin tarkoittaa vääränlaisen, liian väkivaltaisen, intentionaalisen toiminnan välttämistä, jotta asiat voivat kulkea omalla, luonnollisella ja spontaanilla tavallaan. Tätä selitystä tukee ainakin se, että kirjassa ilmaistaan näkemys, että olevainen koko ajan synnyttää ja toimii, toisin sanoen mikään ei jää tekemättä, vaikka ei pyrittäisi vaikuttamaan asioiden kulkuun.

On mielenkiintoista katsoa ja nähdä, miten termiä käytetään kirjassa ja miten se ilmaantuu uudelleen vaihtelevissa yhteyksissä, sillä näin paljastuu wu-wein moniulotteisuus ja sen moninainen vaikutus Laotseen ajatteluun. Vaikka Laotse usein nähdään, ihan perustellusti, mystikkona, hän oli selvästi poliittinen ajattelija, anarkisti. Kirjan ensimmäinen osa De (joka monissa käännöksissä on jälkimmäisenä), alkaa tekstillä, jossa puhutaan hyveistä varsin paradoksaalisella tavalla. Nykylukijalle helposti huomaamattomaksi jää yhteiskunnallinen kritiikki, erityisesti konfutselaisuuden, hierarkisuuden ja voimankäytön arvostelu. Jo tässä ensimmäisessä luvussa wu-wei ilmaantuu enemmän poliittisessa kuin kosmogonisessa (maailman tai olemisen syntyä ja alkuperää koskeva pohdinta) merkityksessä.

Seuraavassa luvussa termin poliittinen merkitys vain korostuu, sillä siinä puhutaan hallitsemisesta, hallitsemisen taidosta, hyvästä hallitsijasta. Hyvän hallitsijan ”pitää pysyä Taossa” ja tämä vaatii sitä, että harjoittaa wu-weitä. Tässä yhteydessä paljastuu myös sanan anarkistisuus: hyvä hallitsija hallitsee hallitsematta, puuttumatta. Vaikka voimme siis nähdä, että wu-wei liittyy hallitsemiseen, tietynlaiseen hallitsemisen tapaan, on selvää, että sillä ontologisempi (olevaista koskeva pohdinta) merkitys: se tulee esiin nimenomaan Taon (tie) käsitteen kautta. Wu-wei on enemmän kuin tavallinen poliittinen käsite, koska se kiinnittyy näkemykseen maailman järjestyksestä – osaamatta tässä nyt keksiä täsmällisempää ilmaisua.

Mikä on siis teottoman toiminnan ontologisempi, filosofisempi, merkitys? Kaikki tuntuu perustuvan ajatukseen jatkuvasta virtauksesta. Itse hyve (de) tuntuu samastuvan siihen mistä käytetään sanaa qi, joka voisi – jos ollaan epätarkkoja ja samalla varovaisia – merkitä voimaa, sisäistä voimaa. Hyveen kehittäminen, työskentely qiin jalostamiseksi, merkitsee ennen kaikkea sen virtauksen lisäämistä tai takaamista. Tämä virtaavuuden merkitys ja arvo tuntuu puolustavan filosofi ja sinologi Iñaki Preciado Idoetan näkemystä wu-weistä: Tao synnyttää asioita ilman ennakkosuunnitelmaa, ilman lopullista päämäärää. Käsitys Taosta ja wu-weistä kieltää kaikenlaiset teleologiset näkemykset olemisesta ja tulemisesta. Tämä voi olla vielä suurempi syy siihen, että wu-weitä on ollut niin vaikea käsittää länsimaissa – alun ja lopun, tarkoitusten ja päämäärien, metafysiikassa.

Laotse on inspiroinut kiinalaisessa kulttuurissa, erityisesti tietysti taolaisuuden kautta, mutta se on innoittanut myös muualla ajattelijoita, jotka nousevat vastustamaan auktoriteettaja. Minun kysymykseni on neljäosainen. 1)Jos käsittäisimme wu-wein periaatteen, tekisikö se meistä anarkistisempia? 2) Jos käsittäisimme ja sisäistäisimme wu-wein, pystyisimmekö irtaantumaan länsimaisesta metafysiikasta, esimerkiksi Hegelistä? 3) Jos olisi näin, tekisikö se meistä kapinallisempia? 4)Jos meistä tulisi tästä syystä kapinallisempia, mitä se kertoo meidän länsimaalaisesta ajattelusta, sen teleologisuuden seurauksista ja vaikutuksista?

(Ajankohtaista asiaa -kahvila 21.helmikuuta klo 13.30. Paikka Ravintola Kukko, Avenida de los Boliches 4, saunan terassi. Aihe: Uskonto ja politiikka tänään)

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Kiinalaista ajattelua

Meidän olisi helppo tehdä filosofiasta niin kapea käsite, ettei se sisältäisi muuta kuin länsimaisen filosofian. Näin olisi helppo tehdä, koska länsimainen ja itämainen ajattelu poikkeavat niin monella tavalla. Voisin sanoa, esimerkiksi: ”En usko, että on olemassa kiinalaista filosofiaa, koska kiinalaisessa ajattelussa ihminen ei pyri olemaan viisauden ystävä, ei yritä luoda erityistä rakkaussuhdetta totuuteen.” Silti tahdon sanoa, että tällainen väkivaltainen erottelu, länsimaisen ja itämaisen erottaminen ikuisiksi ajoiksi on turhaa. Kiinalainen ajattelu tähtää viisauteen, mutta viisaus ei ole tietämistä eikä rakkautta eikä hyveellisyyttä, vaan taitoa dekantoida.

Taito dekantoida. Dekantointi tulee alkemistien käyttämästä latinan sanasta decantare, kaataa pois. Dekantointi on nesteen erottamista saostumasta; se on panemista virtaamaan. Kiinalainen viisaus ei ole ideoita eikä se ole helposti käsitteellisesti ilmaistavaa ”oppineisuutta”, vaan taitoa panna virtaamaan. Viisas antaa virrata ja hän on siis kuin vesi.

Ylipäätään kaikki länsimaisen filosofian, ajattelun ja arvomaailman käsitteet – kuten totuus, kauneus, rakkaus – ovat jotakuinkin merkityksettömiä esim. Lao Tsen kaltaiselle ajattelijalle. Me emme voi luoda näihin asioihin uutta näkökulmaa tutustumalla aasialaiseen viisauteen. Käytän esimerkkinä Lao Tsetä, koska hänen ajatteluaan olen opiskellut eniten ja koska häntä pidetään yhtenä merkittivämmistä kiinalaisista ajattelijoista (mm. Konfutsen rinnalla).

Taolaisuuden perusajatuksia on käsitys yinistä ja yangista sekä pyrkimys niiden väliseen tasapainoon. Taolainen ajattelutapa etsiikin sopusointua ja harmoniaa maailmankaikkeuden kanssa, mikä on mahdollista saavuttaa, kun ihminen sopeutuu jatkuvaan muutokseen. Sen katsotaan onnistuvan parhaiten ”ei-toiminnan” tai ”teottoman toiminnan” (wu wei) avulla, mikä ei kuitenkaan tarkoita passiivisuutta...

Wu wei on silti jotain radijaalisti erilaista kuin mihin olemme tottuneet, mihin meidät on opetettu. Se on nimittäin päämääristä luopumista ja sitä kautta elämisestä tulee viatonta, vapaata virtaamista. Hetken arvo ei ole sidottu tulevaisuuden päämääriin eikä sitä arvoteta siis sen mukaan, kuinka hyvin se palvelee tavoitteen toteuttamisessa.

Toiminta ilman tekemistä on olemista. Se on tila, jossa tapahtuu, mutta pakottamatta, yrittämättä, pyrkimättä päämäärään: se on kuin pilven liikkumista... WU WEI = Teoton toiminta. Taolaisuuden ihanne. Asioihin puuttumattomuus. Daon (tie) De'n (hyve, voima) esteettömän ilmenemisen salliminen. Vapautuminen kaikesta keinotekoisesta.

Wu-wei on käsite, jota käytetään ajattelussa, maailman katsomisessa, mutta se on myös eettinen periaate, tapa toimia. Yin ja Yang sekä näiden vastakkaisten periaatteiden yhdistelmä, Tao, ovat käsitteitä, mutta enemmänkin: niiden uskotaan olevan maailman järjestys, ja hyve, hyveellisyys on tie, dao, jossa onnistutaan elämään, olemaan Taon mukaisesti...

Lao Tsen ajattelussa on nähtävissä tapa ajatella ihminen ja luonto yhteenkuuluviksi. Harmoniaa ei saa rikkoa...

Ja näin palaan alkuun, huomioon dekantoimisesta, virtaamisesta ja panemisesta virtaamaan; se on harmonian luomista. Harmoniaa ei luoda liittämällä yötä päivään, naisellista miehiseen liittämällä ne ”mekaanisesti”, panemalla ne päälleikkäin tai rinnakkain. Ne liitetään yhteen panemalla ne molemmat virtaamaan. Siksi yin ja yang –kuvan musta ja valkoinen ovat ympyrän sisällä. Ympyrä merkitsee liikettä, virtaamista. Jotta yin ja yang voisivat olla harmoniassa, niiden pitää virrata vapaasti. ”Parantaminen” merkitsee lukkiutuman poistamista.

Kiinalainen, ainakin taolainen ajattelu on väkivallattomuuden filosofiaa. Maailmaa ja tilanteita tutkitaan, niitä muutetaan, mutta pehmeästi liikkuen, hyvää suodattaen, ei yrittämällä pakottaa niitä johonkin ennalta-asetettuun muottiin.

Kun tutkimme taolaisuutta ja Lao Tsen ajatuksia, voimme saada niistä inspiraatiota, emme muokata niistä moraalisaarnan aineksia. Vaikka emme oppisi Tao-te-kingin tietä, Lao Tsen sanat toimivat outona valona kääntyessämme katsomaan omien, länsimaisten ajatustemme luonnetta. Joskus vieraileminen vieraassa maassa tai vieraan ajattelun maisemissa auttaa meitä näkemään uudella tavalla omat systeemimme, rakkaat käsitteemme. Totuus ja kauneus saattavat jollakin tavalla kestää, mutta nekin muuttuvat. Jotkut muut käsitteet – Kantin kategorinen imperatiivi, Platonin ideoiden maailma – saattavat jo alkaa tuntua jotenkin raskailta, melkein lapsellisilta, vaikka niistä niin ylpeitä ollaankin oltu.

Minkälaisia ajatuksia tai kysymyksiä herää? Millaisia kokemuksia teillä on kontaktista kiinalaisiin ajattelijoihin? Löydättekö inspiraatiota vai pelkkää vierautta? Kummat ovat marssilaisia – me vai ne muut?