(Francisco Goya: Ennen kuolemaa)
Kuolema ei
ole ongelma, elämä on. Meidän ei tarvitse jokapäiväisesti miettiä, miten
kuolla, mutta joudumme kysymään, miten pitäisi elää. Kuolema ei silti ole merkityksetöntä.
Sillä on oma erityinen arvonsa elämässä...
Oma kuolema
on raja; sen läsnäolo on rajallisuuden läsnäoloa ja sellaisena se mahdollistaa
kokonaisuuden, idean kokonaisuudesta: elämä on samalla tavalla rajallinen ja
rajattu kuin taideteos. Kuolema on horisontti, siis näkökentän raja, josta
katse kimpoaa edeltävään - tähän
elämään. Kuolema pakottaa ajattelemaan elämää, tekemään valintoja. Emme
omista elämää ja siksi omistaudumme sille, teemme siitä omaa.
Toisen
kuolema tekee maailmaan reiän, tuo ihmiseen tyhjyyden, tekee korvaamattoman
puutteen. Sen opetus on siinä, että emme omista ihmisiä. Koska emme omista
ihmisiä, emme voi suunnitella heidän elämäänsä, käsikirjoittaa heille pysyvää
ja muuttumatonta paikkaa elämässämme. Kuolema merkitsee kaiken pakenevuutta,
katoavaisuutta; se näyttää siis elämän yhden puolen, ja näemme, että kuolema on
elämää, elämä kuolemaa. Ei ole vastakohtaa, tässäkään...
Aina juhlapuhutaan siitä, miten odotettu elinikä
on kasvanut ja kasvaa. Elinikä kasvaa ja kuolemasta tulee entistä vaikeampaa,
jotenkin paheksuttavaa. Moderni valta, erityisesti lääketieteen harjoittama
valta, on elämän yli menevää, elämään kohdistuvaa valtaa. Elämä sellaisenaan,
paljaana, ilman muotoa ja sisältöä, biologisena prosessina, on säilytettävä
eikä se ole meidän elämää.
Pitkä elinikä on tavoitteena sukua kuolemattomuuden
halulle: se on omistushalua ja vallantahtoa. Kunnioitettavan iän saavuttaminen
voi kieltämättä olla kunnioitettavaa; se todistaa, että on kestänyt ja
jaksanut, mennyt läpi vaarojen. Mutta itseisarvona se ei välttämättä ole
elämänmyönteinen tavoite. Tämä voi kuulostaa paradoksaaliselta: ”Onhan sentään
halu elää pitkään merkki elämänmyönteisyydestä...” Silti omistushalu ja
vallantahto paljastaa himon luonteen: rakastetaan elämää, koska ollaan totuttu
elämään, ei siksi että olisi totuttu rakastamaan.
Kuolema on vaikeaa, koska on uusia tekniikoita
säilyttää sitä, venyttää sitä, pitää sitä yllä. Kun elämä ei ollut eikä
teknisistä syistä edes voinut olla tällaisen uudenlaisen himon kohde, kuolema
oli erilainen asia. Se saattoi aiheuttaa surua, sitä yritettiin välttää, sitä
karkotettiin taikakeinoin, mutta se oli koko ajan läsnä. Jos osaamme katsoa
erilaisesti, se on mahdollista vain historian läpi, katsoen genealogisesti, ja
silloin suhteemme kuolemaan saattaa alkaa näyttää joltakin ei niin itsestään
selvältä, oudolta, yhtä oudolta jopa kuin egyptiläisten haudat.
Jos onnistumme luomaan uuden perspektiivin, suhteemme
kuolemaan saattaa mahdollistaa uuden taidon elää. Siksi tämä kysymys voi olla
elintärkeä filosofialle, jos filosofia joskus vielä tahtoo päästä kysymään
kysymyksiä elämäntaidosta. Millaista kuoleman filosofiaa tarvitsemme, jotta
voisimme uneksia elämäntaidosta? Onko välttämättä luotava kuoleman filosofia?
Francisco
Goyan piirros nimeltään Ennen kuolemaa on näkökulma kuolemaan, filosofisempi
kuin suurin osa filosofien juhlallisista vakuutuksista opettaa kuolemaan. Siinä hyvin vanha nainen istuu peilin edessä
kaunistamassa itseään. Hänen ympärillään olevat kolme hahmoa pilkkaavat
ilmeisesti heitä ylemmässä asemassa olevaa, varakasta naista. Ilkeä ja irvokas
kuva, osa Goyan mustinta tuotantoa. Mitä kuva viestii, mitä se kertoo ihmisen
suhteesta kuolemaan? Kuvan nainen kieltää kuoleman, kieltää elämän, elää
haaveessa; hän tekee jotain turhaa. Muut näkevät kuoleman, väistämättömän,
todennäköisesti melkein välittömän, mutta nainen ei näe ja siksi hän tekee
jotain turhaa. Tätä on todellinen turhamaisuus, ei niin kovin vierasta
meidänkään aikana.
Elämäntaito
saattaisi edellyttää sitä, ettemme tekisi sitä mikä on turhaa, vaan keksisimme
mikä on merkityksellistä. Voimmeko keksiä sen, jos olemme niin kuin tuo nainen
ennen kuolemaa peilin edessä itseämme näkemättä? Ehkä elämäntaito joskus
merkitsee muutakin kuin pitkään elämistä ja se merkitsee taas kykyä suurempaan
onnellisuuteen tai suurempaan ylpeyteen. Sitä ennen jatkamme hengityskoneessa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti