Onko tyylillä väliä?

Rabelais lukee. Anonyymin muotokuva 1700-luvun alusta.

TIISTAIN RYHMÄ(t) EIVÄT KOKOONNU 
Filosofiakahvila  keskiviikkoisin Peña el Bujío, Av. Toré Toré 22, Torre del Mar klo 11.00, torstaisin La Carihuela Chica, Rafaelin aukio klo 16.00 

Onko tyylillä väliä? Kirjallisuudentutkimuksessa tyylillä tarkoitetaan usein ja yksinkertaisesti esitystapaa, joko yksittäisen tekijän tai aikakauden. Tyyli ei kuitenkaan rajoitu vain sanavalintoihin eikä tyyliopin pitäisi palauttaa sitä pelkästään joihinkin persoonallisiin ominaisuuksiin esityksessä tai edes tutkia sitä pelkästään filologisesti. Esimerkiksi Erich Auerbach (1892-1957) ymmärsi tämän.

Auerbachin klassikkoteoksen Mimesiksen 11.luku on nimeltään Maailma Pantagruelin suussa. Se käsittelee tietenkin Rabelais'n romaania ja monessa kohdassa erityisesti sen tyyliä.  Hän vertaa Rabelais'n tyyliä Montaignen tyyliin ja toteaa, että molemmat vetoavat Sokrateen hahmoon, hänen vapaaseen ja kansaomaiseen tyyliinsä, joka oli kosketuksissa jokapäiväiseen elämään. Rabelais'n tapauksessa korostuu vielä erityinen narrimaisuus, joka kantaa salaisesti mukanaan viisautta ja hyvellisyyttä. Auerbach kirjoittaa: ”Kyse on elämäntyylistä yhtä paljon kuin kirjallisesta tyylistä...”

Voi olla, että tyylillä on väliä, vaikkei se olisi muuta kuin tapa ilmaista. Voi olla merkityksellistä ja arvokasta, ettei tyyli esimerkiksi ole koristeellinen ja epäsuora. Wittgenstein kommentoi erästä kirjailijaa yhdessä monista postuumisti julkaistuissa muistiinpanoissaan: ”Tekee mieli sanoa: Elehdi vähemmän ja sano mitä sinun pitää sanoa.” Tämä on hyvä neuvo kirjoittajalle. Myös erittäin vaativa, koska se edellyttää kirjoittajalta, että hänen pitäisi tietää, mitä hänen pitää sanoa. Todellisuudessa tämäkin neuvo – vaikka Wittgenstein ei sitä sano tai muista -  palautuu Sokrateen sanoihin. Sokrateen puolustuspuheessa hän ilmaisee oman lähtökohtansa tavalle sanoa, oman tyylinsä periaatteen (17c): ”...ilman sanaston koristeita.”

Jos tyyli on enemmän kuin tapa sanoa ja se on myös elämäntyyli, voi se olla erityisen merkityksellinen ja tärkeä asia - ei vain kirjoittajan tai filosofin, vaan kenen tahansa elämässä. Kuvitelkaamme tapaus, ihminen, joka ottaa tosissaan tämän ajatuksen. Hänen eteensä avautuu aivan uudenlaisia kysymyksiä. Hän ei kysy vain, mitä hänen on sanottava, vaan hän kysyy, miten se täytyy sanoa. Hän ei kysy vain, mitä pitää tehdä, hän kysyy, miten hänen täytyy se tehdä. Eikä kyse ole vain älyllisestä asenteesta; siinä on sydän mukana. Tyyli on uskottavuutta. Uskomme kirjailijan sanovan mitä hän ajattelee, kun hänellä on tyyli. Se ei voi olla imitointia, pastissia, koristelua.

Emme voi päättää toisen puolesta, millaista tyyliä hänen pitäisi omassa ilmaisussaan ja elämässään kehittää. Tyylinluomisen, tyylittämisen, merkitys on siinä, että olemassaolon eri puoliin – puheeseen, erotiikkaan, urheiluun – tulee taidetta. Katsomme toisin; arvioimme esteettisesti, emme vain mittaa nopeutta tai voimaa.

Jos tyyli on enemmän kuin joitakin luokiteltavia olevia piirteitä sanojan tai kirjoittajan ilmaisussa ja se on asenne, voimme kysyä, voiko kritiikki, kriittinen asenne, olla tyyli? Voisiko kritiikkiä tarkastella tyylinä ja mitä se toisi esiin? Olisiko tyylitöntä vastata näihin kysymyksiin, jos kriittinen asenne merkitsee sitä, että on valmis luopumaan helpoista vastauksista ja haluaa pyyhkiä pois tutut kategoriat?

Kuvitelkaamme tutkija, joka haluaisi arvioida filosofien (tai muiden kirjoittajien) tyylejä luopuen retoriikan tutkijoiden tai kirjallisuudentutkijoiden oletuksesta, että tyyli on valmiin persoonan ilmauksia? Mitä se merkitsisi? Tyylin käsite olisi toinen. Se merkitsisi enemmän itsen luomista kuin itsen ilmaisemista.

Tutkija joutuisi varmaan kysymään, mistä (aineksista) itse luodaan. Se voisi olla ihan hyvä kysymys. Hän voisi myös kysyä, missä se luodaan. Tähän voisi antaa luonnostelevan, hypoteettisen, ainakin mahdollisesti mielenkiintoisen vastauksen. Se luodaan suhteissa (itseen, toisiin, maailmaan). Ajatelkaamme vaikka ironiaa. Se on tietynlainen asenne, tietynlainen suhde; siinä joku ottaa etäisyyttä, katsoo ehkä vinosti. Eteen avautuisi mahdollisesti mielenkiintoinen alue, jossa tutkija ei voisi enää olla filologi; hänestä saattaisi tulla jopa filosofi. Onnettomuus, joka sattui eräälle klassisen filologian professorille Baselissa...

TULOSSA SEMINAARI TORRE DEL MARIIN: TULEVAISUUS EI OLE ENTISELLÄÄN (luennoitsijoina Marjatta Jabe, Sam Sandqvist, Jenni Spännäri, Pasi Färm). 16.3. klo 13.00.-17.00, paikka. La Sorrentina  C/Paseo Maritimo de Poniente (Camping Laguna Playa)

Lisätietoja, ilmoittautumisia (olisi mukava, jos ilmoittaisi myös, aikooko syödä, niin osaavat ravintolassa pistää työkalut ja pöytäliinat sen mukaan) otetaan vastaan pasifarm@yahoo.es

http://koetinkivet.blogspot.com/2019/02/tulevaisuus-ei-ole-entisellaan-torre.html

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila