Filosofiakahvilan aihe Torre del Marissa 2.10 ja Fuengirolassa 3.10.
Filosofiakahvila Torre del Marissa keskiviikkoisin klo 11.00. Peña el Bujío, Av. Toré Toré 22
Filosofiakahvila Fuengirolassa torstaisin klo 16.00. Carihuela Chica, Rafaelin aukio.
Joku haluaa sanoa
jotain. Kaiken lörpöttelyn keskellä hän haluaa sanoa jotain merkityksellistä,
ehkä kriittistä. Sanominen vaatii paljon. On rohkaistava itseään, mutta
myös katsottava ympärille, pysyttävä valppaana. Meidän on kiinnittettävä
huomiota johonkin, etsittävä ja löydettävä tilaisuus uuteen alkuun. Meidän on
tajuttava kairos, joka merkitsi hetkeä, tilaisuutta.
Kreikkalaiset
käyttivät sanaa kairos puhuessaan ”oikeasta hetkestä”; se oli tekninen termi,
jota käytettiin yhtä lailla lääketieteessä kuin eettisessä keskustelussa.
Lääkärin pitää keksiä ja tajuta, mikä on oikea hetki toimia. Kairos oli
myöhemmin kristityille ”Jumalan aika”, saapumisen aika.
Oikean hetken
tajuaminen, sen tunteminen, voi tuoda mieleen ”tilaisuuteen tarttumisen”, ts.
opportunismin. Kyse ei ole kuitenkaan mukautumisesta olosuhteisiin, jotta voi
saavuttaa tarkoitusperän. Lääkäri tai eettinen toimija eivät ajattele omaa
etuaan niin kuin esimerkiksi poliittinen opportunisti.
Voimme kuvitella myös,
että oikea hetki, tilaisuus, on jotenkin onnellinen hetki. Joku jonka haluat
viedä tanssiin, hymyilee sinulle tanssilattian toiselta puolelta. Kreikkalaiset
liittivät usein sanaan kriisin, ei aina niin odotettavaan ja toivottavaan
tilanteeseen, sillä kriisi, taitekohta ja muutos, saattaa olla
vaarallinen. Taudin käänne voi olla
huonompaan suuntaan.
Kairos – oikea hetki,
tilaisuus – ei ole tilanne, vaan jotain
tilanteessa. Toisella tavalla sanottuna tilanteella
on kairos. Se on nähtävä, jos tahtoo sanoa jotain merkityksellistä.
Kuvitelkaamme, että maassa on vaihtunut hallitus. Tilanne ei ole aina kovin
erilainen kuin viimeksi. Joskus on silti haistettavissa, että ministereiden
mentaliteetti on erilainen. Silloin jollakin, jolla on sanottavaa, on
tilaisuus. Kuvitelkaamme hoitaja tai lääkäri, joka haluaisi tuoda esiin
puutteita vanhustenhoidossa, muttei tule kuulluksi, tulee ehkä erotetuksi.
Vanhus putoaa sängystä eikä kukaan nosta häntä ylös. Tapaus vuotaa
julkisuuteen, syntyy keskustelu. Hoitajalle tulee tilaisuus puhua, sillä nyt
ihmiset kuuntelevat, ainakin vähän paremmin. Niin kauan kunnes kohu muuttuu
Kohuksi.
Kairos on mahdollisuus
uuteen alkuun, lörpöttelyn katkeamiseen. Lörpöttely jatkuu, tauti kääntyy
huonompaan suuntaan, mutta hetken ajan hetki on tilaisuus.
Esitän kaksi
kysymystä:
1.Miksi tilanteissa on
niin vähän tilaisuuksia?
2.Mikä estää näkemästä
tilaisuuksia?
Martin Heideggerin Olemisessa ja ajassa käytetään
käsitettä, joka voisi olla työkalu, jos joku käyttäisi: lörpöttely. Tärkeää on,
että puhe jatkuu, ei se mistä puhutaan. Se etenee juoruillen ja jälkipuheita
pidellen. Pertti Julkunen kirjoittaa artikkelissa Das Man ja Diana-vainaa: Nyt on lupa itkeä: ”Lörpöttely on
ratkaisevinaan ja ymmärtävinään jotain sellaista, jota se ei itse asiassa
käsittele. Lörpöttelylle ominainen otaksuttu ymmärrys estää Heideggerin mukaan
jokaisen uuden kysymyksen esittämisen ja kaikenlaisen ajatuksenvaihdon.”
Meillä on siis kysymykset, meillä on jopa välineitä. Maailma ei lopu tähän, mutta siitä tulee hankala, jopa kiusallinen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti