Espanjalaista mystiikkaa

Teresa

Filosofiakahvilan aihe Torre del Marissa 30.10 ja Fuengirolassa 31.10. 

Filosofiakahvila Torre del Marissa keskiviikkoisin klo 11.00. Peña el Bujío, Av. Toré Toré 22 

Filosofiakahvila Fuengirolassa torstaisin klo 16.00. Carihuela Chica, Rafaelin aukio.

Espanjassa oli kerran pitkä ja vaikuttava mystiikan perinne (erityisesti keskiajalla, myöhäiskeskiajalla ja uuden ajan kynnyksellä). Mainittakoon vaikka kaksi tunnetuinta mystikkoa: Pyhän Ristin Johannes (San Juan de la Cruz, 1542-1591), Noche oscuran kirjoittaja ja Ávilan Teresa (Teresa de Cepeda y Ahumada tai Santa Teresa de Jesús, 1515-1585). Olen kiinnostunut tästä perinteestä ja mystikkojen toiminnasta, koska se on osa kritiikin historiaa. Mystiikka uudisti käytäntöjä ja ihmisen suhdetta itseensä toimien näin vastaliikkeenä, melkein kapinallisena käytöksenä suhteessa kirkollisiin auktoriteetteihin. Tämän seurauksena se on myös toisella tavalla osa kritiikin historiaa; se on ollut kritiikin, uhkailevan ja vainoavan kritiikin kohde.

Mitä on mystiikka? Jo sanan etymologia antaa vihjeitä. Kreikan verbi myein merkitsee sulkemista. Siitä juontuu sana mystikos, sulkeutunut tai salaperäinen. Kyse on kokemuksesta ja kokemuksen korostamisesta, vaikeasti saavutettavasta yhteydestä pyhään tai jumalalliseen – yhteydestä maanpäällisessä elämässä. Mystiikan perinne ja käytäntö perustuu mahdollisuuteen kokea suoraan olemassaolon perustava taso, pyhyys, jumaluus tai universaali periaate. Mystiikkaa on löydettävissä kristinuskon lisäksi islamista, juutalaisuudesta, buddhalaisuudesta, hindulaisuudesta jne.

On tavallista erottaa mystiikka asketismin harjoittamisesta, sillä askeetikko pyrkii harjoitusten kautta täydellisyyteen; mystikko – ainakin kristillisessä perinteessä – saavuttaa yhteyskokemuksen armon kautta, lahjana (por gracia). Tähän välittömään yhteyteen ja siihen liittyvään kokemukseen, ekstaasiin, liittyy usein visioita, näkyjä. Vaikka asketismin ja mystiikan erottelu on perusteltua, tarkempi katsanto näyttää, että käytännöt usein sekoittuvat: Ávilan Teresa oli myös ahkera askeetikko. Kristinuskossa askeesi saa usein äärimmäisiä kieltäymyksen ja itsekurituksen muotoja, mutta ulkopuolisesta tai antiikkisesta näkökulmasta katsottuna mystikkojen pyrkimyksissään käyttämä kontemplaatio, mietiskely, on askeesin muoto.

Esimerkkini on Miguel de Molinos (1627-1697), espanjalainen teologi, kirjailija ja mystikko, oman mystisen liikkeen (quietismo) perustaja. Quietud, liikkumattomuus, merkitsi tyyneyttä, välinpitämättömyyttä kaikkea sellaista kohtaan, joka voisi saattaa sielun epätasapainoon. (Olisi epäilemättä mielenkiintoista verrata tätä stoalaisten asenteeseen, varsinkin kun stoalaisuudella oli paljon jalansijaa 1600-luvun ajattelussa Espanjassa). Hänen tunnetuin teoksensa on Guía espiritual (Que desembaraza el alma y la conduce por el interior camino para alcanzar la perfecta contemplación y el rico tesoro de la interior paz), joka ilmestyi ensimmäisen kerran Roomassa 1675. Miguel de Molinos oli muun muassa paavin (Autuas Innocentius XI) ystävä ja hän oli kirjeenvaihdossa Ruotsin kuningattaren Kristiinan kanssa. Hänet tultiin tuomitsemaan kerettiläisenä.  

Jo pääteoksen otsikossa on monia keskeisiä avainasemassa olevia termejä: sisäinen tie, täydellinen kontemplaatio, sisäinen rauha.  Myös sana guía, opas, on merkityksellinen, ainakin jos uskomme oppinutta nimeltä Tatiana Águilar-Álvarez Bay, jonka mukaan on olennaista, että teos on käsikirja, ei vain skolastinen oppikirja. Päämäärä on käytännöllinen ja se on suunnattu ryhmälle ihmisiä, jotka ovat kiinnostuneita menemään konventionaalisen uskonnonharjoittamisen tuolle puolen. Kirja on todellakin kuin kirje lukijalle niin kuin totesi María Zambrano.

Miguel de Molinos puolustaa hiljaisuutta ja mietiskelyä. Jotta Jumala voisi levätä sielussa, täytyy sydämen rauhoittua, päästä kaikesta levottomuutta herättävästä. Ihmisen on mentävä itsensä sisään hartaudenharjoituksen, hiljentymisen, kautta. Hiljaisuus on sanattomuutta, mutta myös halujen ja ajattelun poissaoloa: Jumalaa ei ajatella, häntä rakastetaan.

Tämän tai tuon Molinosin tekstin pintapuolinen tarkastelu ei selitä, miksi hänet tuotiin kahle ympärillään inkvisiition eteen. Monet ovat kiinnittäneet huomiota syytösten kohtuuttomuuteen ja mielivaltaisuuteen sekä siihen, että syytetyn rauhalliset vastaukset tekivät tyhjäksi syyttäjien argumentit. Silti hänet tuomittiin. Syy oli tavassa uskoa – tyylissä niin kuin sanoisi kristinuskon varhaisvaiheita tutkinut historioitsija Peter Brown sanoisi. Molinos ei tarvinnut paimenta; antautuminen ja hiljentyminen riittivät hänelle. Erilainen tyyli näkyi myös Molinosin kirjallisessa tyylissä; se oli yksinkertainen. Tekijä myös ilmaisee torjuvan asenteen barokkimaisuutta, spektaakkelimaista, koristeellista ja keinoista kohtaan – sellainen häikäisee ja sokaisee, saa huomion pois todella tärkeistä asioista.  

Mystikko tuomittiin, koska hän loi suoraa suhdetta Jumalaan ja antoi kokemukselle vääränlaisen aseman. Mystiikka oli toisenlainen tapa elää ja ohjata itseään. Siksi se oli kapinaa. Syyttäjät, kriitikot, puhuivat vääräoppisuudesta, mutta heitä häiritsi jokin muu: heidän auktoriteettinsa mureneminen. Kun pastoriaalinen valta kehittyi ja vakiintui keskiajalla, sen yksi käytäntöjä, tekniikoita, oli tunnustus. Ihmisen, paimennettavan sielun, tuli tulla esiin ja näkyviin toisen edessä, tunnustuksen kautta. Mystikko loi toisenlaista järjestystä, jossa sielu oli näkyvä itselleen. Koska mystikko löytää Jumalan itsestään, hän myös karkaa toiselta olennaiselta instituutiolta, dogmin opetukselta.

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila