Filosofia ja politiikka

Caligula

Filosofiakahvilan aihe Torre del Marissa 16.10 ja Fuengirolassa 17.10. 

Filosofiakahvila Torre del Marissa keskiviikkoisin klo 11.00. Peña el Bujío, Av. Toré Toré 22 

Filosofiakahvila Fuengirolassa torstaisin klo 16.00. Carihuela Chica, Rafaelin aukio.

Filosofialla on aina ollut suhde politiikkaan. Se on ollut aktiivinen, jopa kiihkeä suhde, mutta osapuolten välillä on aina etäisyys. Filosofia pysyy ulkopuolella.

Suhde on saanut monenlaisia muotoja. Filosofi on ollut kuninkaan neuvonantaja, jopa lainlaatija. Hän on kyseenalaistanut kaikenlaisen vallankäytön, elehtinyt hävyttömästi hallitsijoiden edessä niin kuin kyynikot ja anarkistit. Myös hallitsijoiden suhde filosofeihin on ollut vaihteleva. Filosofi on otettu hoviin, hänet on nimitetty lähettilääksi, mutta monta kertaa hänet on myös työnnetty vankilaan tai ajettu maanpakoon.

Vuosisatojen kuluessa joistakin filosofeista on tehty valtionfilosofeja niin kuin Hegelistä. Onpa rakennettu valtioita filosofeihin perustaen. Marxista tehtiin kivijalka. Yleensä filosofin etäisyyttä pitävä, tiiviin katseyhteyden pitävä suhde politiikkaan on ollut kritiikin edellytys, sen mahdollistaja. Filosofi on rajoittanut, tahtonut rajoittaa, vallankäyttöä tai ainakin kiinnittänyt huomion sen liiallisuuteen, epäoikeudenmukaisuuteen. Lyhyesti sanottuna filosofian suhdetta politiikkaan määrittelee despotismin, mielivallan, kritiikki.

Tarinoita olisi monia. Solon (638-558 eaa) oli valtiomies, johtaja, joka lasketaan usein filosofiksi. Hän laatii säädöksiä, lakeja (seisakhteia), joiden tarkoitus oli rauhoittaa Ateenan levottomuuksia, rajoittaa harvojen valtaa, siirtää se kansankokoukselle. Eufrates (38-118) oli stoalainen filosofi, Musonius Rufoksen oppilas, oli neuvonantaja. Demetrios, kyynikko, käyttäytyi hävyttömästi Caligulan edessä. Kun Caligula yritti tarjota hänelle suurta lahjaa, filosofi kieltäytyi ja sanoi: ”Jos hänen tarkoituksensa oli lahjoa minut, hänen olisi pitänyt tarjota kruunuaan.”

Hallitsijoiden vastaukset viheliäisille ja hävyttömille filosofeille ovat olleet moninaisia. Kun Vespasianus tuli keisariksi, toiveet olivat korkealla. Hän toi vakautta ja paransi valtiontaloutta. Mutta hän myös karkotti kaikki filosofit Roomasta, myös Demetrioksen. Demetrios nauroi.

Esimerkkini ovat tahallisesti vanhoja. Filosofialla oli suhde politiikkaan, vaikkei se ollut poliittista filosofiaa (joka tutkisi kysymyksiä esimerkiksi valtiosta, laista, politiikasta jne.). Filosofinen neuvonantaja ei (ainakaan usein) sanonut, mitä hallitsijan pitäisi tehdä. Hän sanoi, millainen hallitsijan pitäisi olla; hänen huomion kohde oli ethos. Siksi tavoite oli, että hallitsijalla olisi oikea suhde itseensä. Se oli edellytys sille, että suhde toisiin, myös hallittuihin, olisi maltillinen ja kunnioittava.

Neuvonantaja ei teoretisoinut valtiosta, sillä lähtökohta oli eettinen. Koska huomion kohteena oli suhde itseen, tärkeää olivat myös totuutta koskeva ongelma. Jotta hallitsijalla olisi kirkas ja selväjärkinen suhde itseensä, hän ei voinut pettää itseään, olla esimerkiksi tekopyhä.

Filosofia – myös moderni – saattaa saada jotain aikaiseksi ja olla merkityksellistä, jos se esittää kysymyksen politiikalle. Tämä kysyminen on todella kysymistä; kysymyksen sisään ei ole piilotettu vastausta, neuvoa siitä mitä pitää tehdä. Filosofi ei voi teeskennellä esittävänsä ehdotonta totuutta. Hän kritisoi hallitsijoiden ylläpitämiä illuusioita ja heidän sanojensa petollisuutta. Luopuen lupauksesta vapauttaa ihmiset määrittelemättömässä tulevaisuudessa filosofi näyttää, että on mahdollista ja välttämätöntä muuttaa itseään ja vähentää siten riippuvuutta.

Etäisyyttä ottavassa, ulkopuolelle asettuvassa suhteessa politiikkaan filosofia saa merkityksensä – siinä siitä myös tulee vaikea ja hankala. Tänään ja tulevaisuudessa filosofien tehtävä ei ole esittää aikaisempaa parempia teorioita valtiosta ja vallasta, vaan olla entistä kurittomampi.


https://www.facebook.com/Filosofiakahvila