Heidegger
Filosofiakahvila 18.3./19.3./20.3.
Filosofiakahvila zoomin kautta tiistaisin klo 17.00 Espanjan aikaa (klo 18 Suomen aikaa).
Filosofiakahvila Torre del Marissa keskiviikkoisin klo 11.30. Sabana Beach, Paseo Maritimo Poniente S/N. Huom! Jälleen uusi paikka! Mutta entinen Massai Mara.
Filosofiakahvila Fuengirolassa torstaisin klo 16.00. Hotel Ilunion, Paseo Maritimo Rey de España 87(ent.Rafaelin aukio).
Linkki zoom-tapaamisiin:
https://us02web.zoom.us/j/7322355221?pwd=ZDZxWTBGN1ZvU2g1Z3JjbXhKTnRzZz09
Martin Heidegger puhuu juttelusta, lörpöttelystä (Das Gerede). Todellisen keskustelun sijalla on puhe, keskustelu, jossa on jo lähtökohtaisesti kadotettu jotain olennaista; se on rituaalipuhetta. Lörpöttelyssä lauseet eivät merkitse mitään tai ne eivät tuo esiin mitään merkityksellistä. Jos ja kun sillä on oma roolinsa ja paikkansa maailmassa, puheen kuulija ylistää sanojan sanomaa. Kuulija teeskentelee ymmärrystä niin kuin puhujakin. Vaikutus syntyy varkain. Äkkiä jokin asia on esillä ja koko aihetta leimaa erityinen logiikka: asiat ovat niin kuin ovat, koska niin sanotaan.
Lörpöttelyyn liittyy saksalaisajattelijan toinen
mielenkiintoinen termi Stimmung, vire tai
virittyneisyys. Vire on ”mieliala”, joka vaikuttaa siihen, miten ihminen
tulkitsee ympäristöä ja tapahtumia. Yksi Heideggerin analysoimista
esimerkeistä on pelko, koska juttelu –
lörpöttely – voi synnyttää tällaista virittyneisyyttä.
Puhe, joka
peittää meidät ja maiseman, tulee selkämme takaa, menneisyydestä. Puhe virittää
johonkin, synnyttää meihin virityksiä, joiden kautta näemme maailman. On paljon
puhetta, sanoja, jotka periytyvät – siis periytyneitä, valmiita virityksiä.
Ajattelua tarvitaan uuden aloittamiseen. Siihen tarvitaan myös runoutta, joka
aina irtisanoutuu valmiista, annetusta, peritystä. Tässä perityssä puheessa,
selän takaa tulevissa huhuissa, sanat ovat ei-kenenkään sanoja. Joku on ne
sanonut, mutta emme tiedä kuka. Silti meillä on taipumus uskoa niitä, sillä
niistä on tullut osa itsestään selvyyksiä. Meillä on siis yleisiä mielipiteitä, ei omia mielipiteitä, kokemukseen
perustettuja. Kuulemme koko ajan huhuja ja juoruja.
Vaikka ei olisi
innostunut kielifilosofiasta, voi olla syytä tutkia puhetta, puheita, sanoja ja
kategorioita, jotka meitä ympäröivät ja kulkevat meidän läpi. Heideggerin
kuvaama lörpöttely synnyttää virittyneisyyttä, mutta vakavissa – joskus
tieteellisissä – puheissa käytetyt kategoriat synnyttävät toisenlaisia
vaikutuksia, esimerkiksi stigmatisoitumista tai jaottelua normaaleihin ja
epänormaaleihin. Itsetuntemus ei välttämättä ole vain sitä, että tiedän
erilaisia piirteitä luonteestani tai tiedän olevani erityisellä tavalla
neuroottinen.
Itsetuntemus,
joka menee kielen ja käyttämiemme kategorioiden läpi, vaatii menneisyyteen
menemistä – ja kauemmaksi kuin omaan lapsuuteemme. Heideggerin kuvaama
lörpöttely on este tälle, koska se estää kysymisen, ajattelemisen; se tuottaa
tunnetta, että tiedämme eikä tarvitse mennä kauemmaksi.
Hypoteesini on,
että tällainen lörpöttely haittaa itsetuntemusta, mutta se haittaa myös kuuntelemista.
Kuvitelkaamme, että pakkomielteeni on jokin normi. Kun puhuja poikkeaa
normista, kuuntelen hänen sanojaan tietynlaisten parametrien ja skeemojen
kautta. Minulla on hänen poikkeavuudestaan jokin luokitus ja se pitää sisällään
tulkinnan, jonka mukaan tämän luokituksen mukaisella puhujalla on taipumus
sanoa sitä tai tätä. Jos hän sitten sanoo sitä tai tätä, totean, että hän
toimii odotetusti; en varsinaisesti kuuntele mitä hän sanoo.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti