Lenny Bruce
Filosofiakahvila 25.3./26.3./27.3.
Filosofiakahvila zoomin kautta tiistaisin klo 17.00 Espanjan aikaa (klo 18 Suomen aikaa).
Filosofiakahvila Torre del Marissa keskiviikkoisin klo 11.30. Sabana Beach, Paseo Maritimo Poniente S/N. Entinen Massai Mara.
Filosofiakahvila Fuengirolassa torstaisin klo 16.00. Hotel Ilunion, Paseo Maritimo Rey de España 87(ent.Rafaelin aukio).
Linkki zoom-tapaamisiin:
https://us02web.zoom.us/j/7322355221?pwd=ZDZxWTBGN1ZvU2g1Z3JjbXhKTnRzZz09
Tietenkin tyrannit ovat
tukkineet suita. Vallanpitäjät ovat myös pistäneet puhumaan. Eivät vain
kiduttajat, myös papit ja tuomarit. Olen puhunut tunnustuksista, jotka sitovat
ihmisen omaan identiteettiinsä ja monesti myös tekevät riippuvaiseksi siitä,
kenelle tunnustetaan. Joskus ruokitaan puheliaisuutta, koska puhe hämmentää
niin kuin propaganda. Joskus halutaan puhetta, koska puheet estävät katsomasta
ja näkemästä.
Vaikka meitä ympäröivät
tilanteet ovat tällä tavalla epäilyttäviä ja voimme epäillä, vapauttaako puhe,
emme silti voi aina vaieta. Jotkut tuntevat velvollisuudekseen sanoa jotain.
Jopa jotkut filosofit (niin kuin Sokrates). Velvollisuus pistää heidät
puhumaan, vaikka se olisi vaarallista. On olemassa ihmisiä, jotka eivät vain
puolusta sanavapautta ja käytä sitä miten sattuu. On ollut ihmisiä, jotka
puhuvat vapaasti ja kriittisesti, vaikkei sitä sallittaisi: Bernard Russell,
Lenny Bruce, Jan Patočka…
Mistä tämä velvollisuus tulee? Miten
voimme sen selittää? Voisimme yrittää olla sillä tavalla epäileväisiä ja
pahapäisiä, että yrittäisimme keksiä jonkin likaisen syyn, pohjimmaisen
itsekkyyden, vihan isää kohtaan. En kuitenkaan ole varma, mitä voittaisimme.
Jos yritämme olla tieteellisiä ja objektiivisia, huomaamme nopeasti, että
joudumme heikoille jäille ihan pelkästään siksi, että joudumme hyvin vanhaan
aikaan. Olemme dokumenttipulassa.
Tyydyn tästä syystä selittämään
velvollisuuden vapaudella. Vaikka
jollekin on sanottu, että hänen pitäisi olla hiljaa, vaikka kaikki muut
olisivat hiljaa ja itsesuojelusvaisto neuvoisi olemaan hiljaa, ihminen voi
avata suunsa, sanoa sanottavansa. Jossakin tilanteessa ihmiset reagoivat eri
tavoilla, toisin sanoen sama ärsyke herättää erilaisia toimintoja. Voimme
yksinkertaisesti sanoa, että ihmiset ovat erilaisia. Voimme myös epäillä, ettei
ihmisen toiminta ole täydellisesti determinoitua. Ihmisen vapaus tekee hänestä
selittämättömän, jopa mainosmiehet tietävät tämän.
Olimme tyytyväisiä tai emme tähän
vapaushypoteesiin, voimme yrittää myös oikeuttaa sen, että jotkut kulkevat suut
auki elämän läpi, vaikka he eivät metsästä kärpäsiä eikä kukaan ole heitä
pyytänyt puhumaan. Tarvitsemme tietoa, tarvitsemme ajattelua. Eri insituutiot
jähmettyvät, jos niitä ei ajatella. Niiden sisällä alkaa voittaa
itsetyytäväisyys. Mukautumisesta tulee hyve. On hyvä, että joku ravistelee
ihmisiä hereille. On hyvä, jos joku katsoo maailmaa kriittisesti.
Jos katsomme enemmän oikeutusta kuin
selitystä, joudumme katsomaan arvoja. Niiden tutkiminen on vaikeaa. Meistä
tulee ehkä liian filosofisia, kun yritämme tehdä sitä. Alamme pohtia
esimerkiksi, onko absoluuttisia arvoja vai ei. Koska uskomme omien arvojemme
olevan parhaita, meissä käynnistyy tuomari. Monet, jotka kulkevat suut auki,
tekevät niin saarnatakseen tai tuomitakseen.
Jos ajattelemme, että arvo on sitä,
mikä tekee elämästä elämisen arvoista, meillä voisi olla työkalu, käsite, josta
ei ole pakko tehdä tuomarin nuijaa tai miekkaa. Voisimme katsoa, miten elämme.
Nykypäivän maailmassa siihen voi olla jopa enemmän syitä kuin joinakin toisina
aikoina. Niin kuin Jan Patočkaa sanoi kerran: “Tänään ihmiset oppivat taas, että
on asioita, jotka ovat kärsimyksen arvoisia ja että asiat, joiden takia kärsii,
ovat niitä, joiden ansiosta elämä on elämisen arvoista.”
https://www.facebook.com/Filosofiakahvila
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti