Hämmennys ja epävarmuus V: Ethos

Bill Hicks

Espanjassa vallitsee Estado de alarma (hätätila). Tästä syystä filosofiakahvila on toistaiseksi peruttu. Toivottavasti voimme jatkaa ainakin syksyllä. Julkaisen kahvittelijoiden ja muiden iloksi tai hämmennykseksi sarjan hämmennyksestä ja epävarmuudesta. Tämä on sarjan viides osa.

Millainen on siis ethos - olemisen tapa ja asenne - epävarmuuden etiikassa? Miten epävarman eettistä asennetta voisi kuvata?

Ensinnäkin voisi sanoa, ettei se ole resignoitunut asenne. Ludvig Wittgensteinin postuumisti julkaistuissa (von Wrightin toimittamissa) kirjoituksissa, jotka julkaistiin Kulttuuri ja arvot –nimisessä kirjassa (1977) on yksi teksti, joka ilmaisee jotain mielenkiintoista tästä resignoutumattomasta asenteesta. Fragmentti on vuodelta 1947:

”Ihminen reagoi näin, sanoo: - Ei tätä. Ja taistelee sitä vastaan. Tästä seuraa ehkä tilanteita, jotka ovat yhtä sietämättömiä, ja ehkä hän tuhlaa näin voimansa toisia kapinoita varten. Sanotaan: - Jos hän ei olisi tehnyt noin, ei olisi seurannut noin huonoja asioita. Mutta millä oikeudella (sanotaan näin)? Kuka tuntee lait, joiden mukaan yhteiskunnat kehittyvät? Epäilen, ettei edes kaikkein kyvykkäimmällä ole aavistusta siitä. Jos taistelet, taistelet. Jos toivot, toivot. (Voi taistella, voi toivoa ja jopa uskoa, uskomatta tieteellisesti.)”

Miten luen tätä? Minusta näyttää siltä, että Wittgenstein ei tahdo lannistaa ketään, kieltää ketään toimimasta tai kapinoimasta, vaikkei olisi tietoa tai varmuutta onnistumisesta. Hän sanoo: ”Millä oikeudella näin voisi tehdä?”

Epävarmuuden etiikan asenne ei ole silti vain resignoimattomuutta, sitä että sanoo ”ei”. Siinä on mukana rakentava, kokeellinen ja luova aspekti. Epävarmuuden etiikka pitää mahdollisuuden auki. Sekä itselle että toiselle annetaan vapaus. Ketään ei valuteta muottiin. Tämän kautta kuvaamamme asenne tavoittelee jotain ennaltamääräämätöntä. Se tavoittelee ennen ajattelematonta ja ennen kuvittelematonta. Pelilaudalle voidaan tuoda uusia nappuloita. Sääntöjä voidaan muuttaa. Aina voi kokeilla jotain. Tämä kokeileva aspekti voi saada velmuilevan, veijarimaisen ilmeen. Voimme kuvitella veijarin, joka sanoo pilke silmäkulmassa: ”Entä jos?” Mutta yhtä hyvin ilme voi olla vakava ja päättäväinen.

Vakavuutta on monenlaista. On olemassa huonoa tai erittäin huonoa vakavuutta. Keskiajalla ei feodaaliherra välittänyt alamaisten hyvinvoinnista, turvallisuudesta eikä edes siitä mitä he tekivät. Kirkko välitti pelosta, levitti apokalyptisiä kuvia ja tartutti kosmista pelkoa. Ihmisillä ei ole valtion vakuutuksia eikä yksityisten vakuutusyhtiöiden vakuutuksia, vain huumori. He vastasivat vakavuuden, pelottelevan vakavuuden pommitukseen nauraen, tuoden maailmaan naurun suhteellistavan voiman.

Joku voi ajatella, että vitsailen puhuessani etiikan yhteydessä vakavuuden vastaisesti. Me emme puhu mistä tahansa etiikasta, vaan epävarmuuden etiikasta. Huumori myöntää ja tunnustaa hämmennyksen ja epävarmuuden. Se myöntää sen ja juhlistaa sitä.

Huumori ja moraali eivät ole koskaan olleet kaukana toisistaan. Ne kulkevat aina yhdessä. Moraaliset vahtikoirat tai rakkikoirat ovat usein humoristeja, vielä nykyäänkin: Richard Pryor, Bill Hicks, Mark Twain, Kurt Vonnegut.

Resignoitumattomuus, luovuus, huumori. Ja vielä yksi asia: halu seikkailuun. Epävarmuuden etiikan ethoksessa on mukana seikkailuhenki. Yksi merkitys, joka on espanjan sanalla aventura, seikkailu:  una empresa de resultado incierto.  Joku tekee jotain, jonka tulos on epävarma. Seikkailu kiinnittyy siihen mikä on kontingenttia (sattumanvaraiseen, sellaiseen joka ei ole välttämätöntä muttei mahdotonta).  Peli, leikki, elämä on elämisen arvoinen kun ei tiedä mihin se johtaa...

Mitä tekevät filosofit? Tämä on vakava kysymys, vaarallinen kysymys. He kirjoittavat kirjoja historian lopun ajatuksesta Hegelin ajattelussa, Derridan käsitteistöstä, Habermasin ideaalisesta kommunikaatiotilanteesta. He kirjoittavat siis kirjoja kirjoista. Lisäksi he tutkivat epistemologisia kysymyksiä, moraalifilosofian mahdollisuuksia postmodernissa maailmassa, metafysiikan kuolemaa jne. He siis kirjoittavat abstrakteja kirjoja abstrakteista asioista.

On erilaisia ajattelijoita, jotka näkevät, että filosofoiminen ei ole vain abstraktia; siinä on mukana intohimo, temperamentti, vire. (Wittgenstein, Heidegger). Usein se vaikuttava emootio tai vire on Angst, ahdistus. (Heidegger, Kierkegaard). Filosofia: kirjoja kirjoista, abstraktia pohdiskelua, ahdistusta. Mitä siis filosofialla voisi olla annettavana epävarmuuden etiikalle?

Jos vastaan kysymykseen, astun ansaan. Teen omasta filosofoimisen tavastani ainoan ratkaisun, ainoan oikean kritiikin muodon. Näin filosofit usein tekevät. Rehellisesti sanottuna luottamukseni filosofiaan on varsin heikko. Niin monen asian pitäisi muuttua. Ajattelen, että esimerkiksi filosofoimisen ytimessä olevan temperanentin tai vireen pitäisi olla toinen. Minulla ei ole vastausta; minulla on kaipaus kulttuuriin, jota ei ole, ei ole ehkä koskaan ollut. 

Ongelma ei ole filosofian mahdollinen avuttomuus. Ongelma on meitä ympäröivä kulttuuri. Miten rakentaa elämäänsä siinä niin, että voisi olla ylpeä?

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Hyvä elämä

Aiheena hyvä elämä on liian laaja, liian kirjava. Silti olen sen halunnut ottaa esiin, koska se on tärkeä. Tätä käsitettä hyvä elämä käytetään yhä enemmän; se ei ole enää pelkästään filosofien huulilla.

Moraalifilosofilla teorioilla on aina ollut teoreettinen maku. Ne ovat abstrakteja, yleistäviä ja niissä on jopa huvittavia piirteitä, koska mallit eivät tunnu toimivan todellisuudessa. Nämä ovat olleet ainakin osasyynä siihen, että filosofit alkoivat jossain vaiheessa, ehkä –80-luvulla kiinnostumaan uudestaan antiikin filosofien tavasta puhua moraalifilososista kysymyksistä käytännönläheisesti. Palattiin hyve-etiikkaan (vastapainona mm. velvollisuusetiikalle) ja tätä kautta hyvän elämän käsitteeseen. Moraalin ja etiikan tavoitteeksi otetaan tällaisessa ajattelussa ”hyvä elämä” ja sen jälkeen yritetään keksiä toimivia reseptejä ja periaatteita hyvän elämän saavuttamiseksi. Näin yksinkertaistaen sanoen....

Etiikassa, filosofiassa, hyvällä elämällä ei tarkoiteta koskaan pelkästään hyvinvointia, sitä että tuntuu hyvältä tai että perusasiat ovat kunnossa (ruoka, asunto jne.). Käsitteellä viitataan aina myös oikeanlaiseen elämään, hyveiden mukaiseen elämään, jonka filosofit ovat uskoneet johtaneen myös onnellisuuteen (eudaimonia); se on kukoistusta, onnistumista elämässä.

Antiikissa – varsinki antiikissa – uskottiin, että onnellisuus voidaan varmistaa tai ainakin sille voidaan suoda paremmat mahdollisuudet mm. harjoituksen, harjoittelun kautta. Eli se merkitsee hyveiden harjoittamista, niiden opettelemista. Toinen aspekti heidän etiikassaan oli se, ettei se ollut kieltäytymistä, vaan eudaimonia ilmenee positiivisena luomis- tai tuotantovoimana (tai toimintakykynä). Tämä johtuu juuri siitä, että heidän etiikkansa oli hyve-etiikkaa ja hyveen he käsittivät näin: kyvyksi ja taipumukseksi.... Meille onnellisuus ja hyvä elämä ovat alkaneet tarkoittaa eri asioita, koska kiinnitämme enemmän huomiota psykologiaan, siihen mitä tunnemme jne. Meidän onnellisuus on jollain tavalla intiimimpää.

Yritän sanoa, että hyvää elämä ei ole valmiina jossain kirjassa, se ei ole taivassa, ideoiden maailmassa, vaan se on jotain jonka luomme, keksimme, toteutamme käytäntöjen kautta. Me luomme arvoja... Tässä minun korostukseni, alleviivaukseni!

Yksi ongelma, jonka Henrik von Wright on joskus ottanut esiin. Joku nuori valitsee rationallisesti päämääränsä, arvonsa ja etsii sitten keinot niiden toteuttamiseen, mutta myöhemmin huomaa, ettei ole tyytyväinen. Mistä tämä johtuu? Koska ihminen ei ole ottanut huomioon, että arvot muuttuvat. Hyvä elämä vaatii taitoa, elämisen taitoa, johon kuuluu myös arvojen arviointi, niiden tarkistaminen, jatkuva ajattelu ja testaus.

Eli sanoisin, että kriisi ja kriisit ovat tärkeitä ja niiden oikeanlainen läpikäynti tai läpivieminen ovat olennaisia. Kriisi tarkoittaa yleensä taitekohtaa, vaarallista taitekohtaa (tietenkin myös taloudellisia ongelmia), mutta alunperin se tarkoitti samaa kuin ratkaisu; se on ratkaisun hetki, tilanne jossa pitää ratkaista jotain. Hyvän elämän tiellä meillä on monta kriisiä. Mitä silloin ratkaistaan? Silloin ratkaistaan, millaisten arvojen mukaan eleteään ja toimitaan ja millaisia keinoja otetaan käyttöön.