Epikuroksen onni

 

Epikuros

Filosofiakahvila jatkaa videopuhelutapaamisina! Ota minuun yhteyttä

pasifarm@yahoo.es

Perjantaisin Espanjan aikaa klo 18.00 (Suomen aikaa klo 19.00)

(Ei enää keskiviikkoisin)

Tässä linkki tapaamiseen:

https://us02web.zoom.us/j/7322355221pwd=ZDZxWTBGN1ZvU2g1Z3JjbXhKTnRzZz09

Tämä aiheena 11.joulukuuta:

Epikuros sanoi: ”Láthê biôsas .” Lause kehottaa elämään kätkössä tai huomaamattomana. Yleensä tämä on tulkittu niin, että Epiktetos neuvoo välttämään politiikkaa. Tulkinta ei ole väärä, mutta se saattaa olla puutteellinen. Epikuroksen aikana kaupunkivaltio (polis) oli kriisissä. Filosofia ei löytänyt enää samanlaista paikkaa yhteiskunnassa kuin Platonin aikana. Epikuroksen koulu ei ollut koulu, vaan yhteisö. He vetäytyivät puutarhaan ja yrittivät etsiä mielenrauhaa toisella tavalla, etäällä politiikasta. Epikuroksen ei silti neuvonut vain pysymään erossa politiikasta, vaan välttämään onnen etsimistä maineesta ja kunniasta.

Ei eletty enää Platonin aikaa, mutta idea oli epäsuosittu, yleisen käsityksen vastainen. Platonismi oli vallitseva filosofinen koulukunta. Ateenalaiset uskoivat vielä (virheellisesti) olevansa kansalaisia, joiden sanalla on painoarvoa. Osa heistä jopa uskoi, että heillä on jotain sanottavaa. Harvat halusivat luopua maineen ja kunnian tavoittelusta.

Kreikkalaiset käyttivät onnellisuudesta sanaa eudaimonia. Etuliite eu viittaa hyvään, jälkiosa muodostuu sanasta daimon, joka on vaikeammin kääntyvä sana. Pentti Saarikoski veti mutkat suoraksi ja käytti sanaa kohtalo. Etymologian valossa onnellisuus oli se mitä sanoisimme hyväksi onneksi; hyvät demonit (sana demoni juontuu sanasta daimon) katsovat meidän perään ja huolehtivat meistä. Tämä ei kuitenkaan olevan sanan merkitys, jos tutkailemme Aristoteleen tekstejä tai harvoja Epikuroksen säilyneitä tekstejä. Mikä tahansa oli sisältö, eudaimonia, onnellisuus, oli jotain jonka puolesta ponnisteltiin ja taisteltiin.

Vaikka Epikuroksen ajattelu on kärsinyt vääristelystä ja arvonalennuksesta omasta ajastaan lähtien hänen pyrkimyksensä onnellisuuteen ei ollut poikkeuksellista. Ei edes se, miten hän ymmärsi onnellisuuden mielenrauhaksi (ataraksia), ollut poikkeuksellista. Se että Epikuroksen puutarhassa kultivoitiin ystävyyttä, ei ollut skandaali. Mielenrauhan etsintä teki hänen ajattelustaan antiteologista.

Hänen (tietenkin epätieteellinen) huomionsa kohdistui ruumiillisuuteen ja luontoon (fysis). Epikuroksen fysiologia pyrki antamaan periaatteet käyttäytymiselle ja kriteerit vapauden käytölle, varustaa mielen niin, ettei ihminen kärsi irrationaalisista peloista (jumalien koston pelosta, taikauskon ja myyttien luomista peloista). Fysiologia on epäilemättä erilainen menettely kuin platonisteilla, mutta suurin ero on tässä halussa elää näkymättömänä (siitä huolimatta, että sata vuotta aikaisemmin Sokrates eli samantapaisesti, erossa politiikasta).  

Epikuros oli antipoliittinen, muttei välttämättä epäpoliittinen. Politiikan vastaisuus ei merkitse aina sitä, ettei olisi kiinnostunut politiikasta. Eläminen näkymättömänä oli Epikurokselle muiden tekstilähteiden perusteella hiljaista mietiskelevää elämää kaukana päivittäisistä velvollisuuksista ja politiikasta. Kätkössä eläminen oli itsensä kehittämistä ja ystävyyden kultivointia. Tällainen toiminta voi olla poliittisesti merkityksellistä. Epikuros pyrki hallitsemaan itseään ja auttamaan muita luomaan itseensä samanlaisen suhteen. Hänen ajattelunsa kriittinen ydin sanoi, ettei ole välttämätöntä haluta ja tavoitella mainetta, kunniaa ja valtaa.

Jean-Marie Guyau (1854-1888) otti paljon vaikutteita Epikurokselta kehittäessään luonnosta moraalista ilman velvollisuuksia ja rangaistuksia. Nämä moraalisfilosofiset pyrkimykset vaikuttivat suoraan poliittiseen ajatteluun, esimerkiksi anarkismiin (erityisesti Pjotr Kropotkiniin). Myös meidän maailmassamme Epikuroksen onni voi olla poliittinen viesti tai vielä enemmän poliittista toimintaa. Näkymättömissä, kätkössä, ihminen elää ilman nimeä. Meitä hallitaan meidän oman aktiviteettimme ja suostumuksemme kautta, ja vallan instrumentti on identiteetti. Kätkössä, hämärässä, voi häivyttää laiksi tulleen identiteetin rajoja. Vetäytynyt filosofi, joka auttaa vain itseään ja ystäviään, voi olla tehokkaampi kuin poliittiseen peliin osallistuva, sillä hän luo uudenlaista suhdetta itseensä ja toisiin.

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Jean-Marie Guyau

Hyvä elämä

Aiheena hyvä elämä on liian laaja, liian kirjava. Silti olen sen halunnut ottaa esiin, koska se on tärkeä. Tätä käsitettä hyvä elämä käytetään yhä enemmän; se ei ole enää pelkästään filosofien huulilla.

Moraalifilosofilla teorioilla on aina ollut teoreettinen maku. Ne ovat abstrakteja, yleistäviä ja niissä on jopa huvittavia piirteitä, koska mallit eivät tunnu toimivan todellisuudessa. Nämä ovat olleet ainakin osasyynä siihen, että filosofit alkoivat jossain vaiheessa, ehkä –80-luvulla kiinnostumaan uudestaan antiikin filosofien tavasta puhua moraalifilososista kysymyksistä käytännönläheisesti. Palattiin hyve-etiikkaan (vastapainona mm. velvollisuusetiikalle) ja tätä kautta hyvän elämän käsitteeseen. Moraalin ja etiikan tavoitteeksi otetaan tällaisessa ajattelussa ”hyvä elämä” ja sen jälkeen yritetään keksiä toimivia reseptejä ja periaatteita hyvän elämän saavuttamiseksi. Näin yksinkertaistaen sanoen....

Etiikassa, filosofiassa, hyvällä elämällä ei tarkoiteta koskaan pelkästään hyvinvointia, sitä että tuntuu hyvältä tai että perusasiat ovat kunnossa (ruoka, asunto jne.). Käsitteellä viitataan aina myös oikeanlaiseen elämään, hyveiden mukaiseen elämään, jonka filosofit ovat uskoneet johtaneen myös onnellisuuteen (eudaimonia); se on kukoistusta, onnistumista elämässä.

Antiikissa – varsinki antiikissa – uskottiin, että onnellisuus voidaan varmistaa tai ainakin sille voidaan suoda paremmat mahdollisuudet mm. harjoituksen, harjoittelun kautta. Eli se merkitsee hyveiden harjoittamista, niiden opettelemista. Toinen aspekti heidän etiikassaan oli se, ettei se ollut kieltäytymistä, vaan eudaimonia ilmenee positiivisena luomis- tai tuotantovoimana (tai toimintakykynä). Tämä johtuu juuri siitä, että heidän etiikkansa oli hyve-etiikkaa ja hyveen he käsittivät näin: kyvyksi ja taipumukseksi.... Meille onnellisuus ja hyvä elämä ovat alkaneet tarkoittaa eri asioita, koska kiinnitämme enemmän huomiota psykologiaan, siihen mitä tunnemme jne. Meidän onnellisuus on jollain tavalla intiimimpää.

Yritän sanoa, että hyvää elämä ei ole valmiina jossain kirjassa, se ei ole taivassa, ideoiden maailmassa, vaan se on jotain jonka luomme, keksimme, toteutamme käytäntöjen kautta. Me luomme arvoja... Tässä minun korostukseni, alleviivaukseni!

Yksi ongelma, jonka Henrik von Wright on joskus ottanut esiin. Joku nuori valitsee rationallisesti päämääränsä, arvonsa ja etsii sitten keinot niiden toteuttamiseen, mutta myöhemmin huomaa, ettei ole tyytyväinen. Mistä tämä johtuu? Koska ihminen ei ole ottanut huomioon, että arvot muuttuvat. Hyvä elämä vaatii taitoa, elämisen taitoa, johon kuuluu myös arvojen arviointi, niiden tarkistaminen, jatkuva ajattelu ja testaus.

Eli sanoisin, että kriisi ja kriisit ovat tärkeitä ja niiden oikeanlainen läpikäynti tai läpivieminen ovat olennaisia. Kriisi tarkoittaa yleensä taitekohtaa, vaarallista taitekohtaa (tietenkin myös taloudellisia ongelmia), mutta alunperin se tarkoitti samaa kuin ratkaisu; se on ratkaisun hetki, tilanne jossa pitää ratkaista jotain. Hyvän elämän tiellä meillä on monta kriisiä. Mitä silloin ratkaistaan? Silloin ratkaistaan, millaisten arvojen mukaan eleteään ja toimitaan ja millaisia keinoja otetaan käyttöön.