Totuus on toinen maailma

Kohu on laantunut. Nyt voi siteerata Matti Pulkkisen Romaanihenkilön kuolemaa (1985). Kohu on laantunut, sanon. Se on sitä ironiaa. Kuka muistaa enää edes toissavuotisia kirjoja? Kuka muistaa enää mitään?

Kirjasta voisi puhua paljon. Pistän vain yhden siteerauksen, josta tahtoisin joskus puhua pitkään ja hartaasti:

"Jos valetta käy kiistämään, toistaa sen kieltä. Totuus on toinen maailma. Sen kieli suora, järjetön."

Mikä tämä on? Onko tämä aforismi, Paavo Haavikon parodiointia? En tiedä. Minä näen siinä sarjatulen, kolme totuutta. Vaikein sana, hankalin niellä, on tietenkin tuo viimeinen. 

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila 

Irti itsestä

(Cristóbal Serra 1922-2012)

(Anja-Helena Kärkkäiselle)

Paavo Haavikko kirjoitti: ”Kirjoitan itseäni irti itsestäni.” Monet ovat yrittäneet samaa, myös minä. Kirjoittamisen ja muun älyllisen ponnistelun, esimerkiksi filosofoimisen, tarkoitus voi olla päästä irti itsestään.

Ei tämä silti ole kovin yksinkertainen lause. Mitä merkitsee irtaantuminen itsestään? Mitä merkitsee itse? Tähän sanaan ”itse” tartun syksyllä, kun otsikkona on Oma itse: prosessi. Kirjoittamisen ja oman itse teema on mukana, kun aiheena on Käänteinen ekonomia ja kokemus.

On helppo käsittää, että joku tahtoo irti jostakin. Mutta omasta itsestään? Silti Haavikko ei ole outo eikä hän ole yksin. Mitä muuta buddhalaiset ovat yrittäneet kuin päästä irti itsestään? Irtaantuminen on irtaantumista jostakin valmiista, annetusta – itseen kirjoitetusta, siihen kirjaantuneesta. Samalla se voi olla toisensuuntainen liike: ihminen irrottaa itsestään jotain, kaavan tai vanhan mielikuvien sikermän. Irtaantuminen on perimmiltään  mahdollistamista. Ihminen ei enää kysy pelkästään, kuka on, vaan asettuu itsensä eteen toisella tavalla, etäisyyttä luoden ja kysyy: Mitä voin tehdä itsestäni?

Kun kirjoittaa, ei vain pane sanoja paperille, luo teosta; samalla tekee asioita itselleen. Siksi se on mielenkiintoista: siinä vaikuttaa itseensä, tekee itseään. Samasta syystä on mukana koko ajan halu lopettaa, keskeyttää kirjoittaminen lopullisesti, tehdä jotain muuta, tehdä toisella tavalla, kirjoittamatta.

Hiljaisuuden lisäksi tarvitsee sanoja. Niitä tarvitsee kumppaniksi, joka pitää kädestä ja valaisee tietä. Monta kertaa ne eivät ole omia sanoja, omia mutinoita, vaan joidenkin etäisten sieluntovereiden kirkkaita sanoja, jotka kantavat. Siksi tahdon pitää nyt mukanani näitä Cristóbal Serran sanoja:

Teit hyvin vapauttaessasi itsesi kuolleesta kirjaimesta ja kääntyessäsi henkiseen laiskuuteen. On tietty laiskuuden resepti, välttämätön hengen terveydelle. Joka ei toimi reseptin mukaisesti on tarttuvan taudin uhri. Säilytä siis koskemattomana laiskuutesi tietoisena siitä että olet varjeltu.