Kirjoitin itselleni neuvon

Nietzsche

Filosofiakahvila 8.11./9.11./10.11.

Filosofiakahvila zoomin kautta tiistaisin klo 17.00 Espanjan aikaa (klo 18 Suomen aikaa)

Filosofiakahvila Torre del Marissa klo 12.00. Massai Mara Beach Club, Paseo Maritimo Poniente S/N eli lännen suunnassa, ei numeroa.

Filosofiakahvila  Fuengirolassa torstaisin klo 16.00. Hotel Ilunion, Paseo Maritimo Rey de España 87(ent.Rafaelin aukio).

Linkki zoom-tapaamisiin:

https://us02web.zoom.us/j/7322355221?pwd=ZDZxWTBGN1ZvU2g1Z3JjbXhKTnRzZz09

Friedrich Nietzsche kirjoitti ystävälleen Erwin Rohdelle kirjeessä vuonna 1882, että hänen kirjoituksensa ovat hänen lääkettä masennusta vastaan. Hän sanoo: ”Mihi ipsi scripsi – tämä on moraalini. ” Mihi ipsi scripsi : ”Kirjoitin itselleni.”

Tämä on huomionarvoista latinaa. On turhaa ja turhauttavaa neuvoa muita. On syytä - ainakin aika ajoin ja tietyissä tilanteissa – neuvoa itseään. Askeesi, itsensä harjoittaminen, on usein puhetta. Se on puhetta itselle, joskus keskustelua itsensä kanssa. On syytä harkita, mitä itselleen sanoo ja kirjoittaa.

Jälleen kerran Nietzschen innoittamana kirjoitin itselleni neuvon: "Vastusta määritelmiä, joita teet itsestäsi." On selvää, että myös muiden tekemiä määritelmiä pitää vastustaa, mutta sarkastisuuteni ja tietty välinpitämättömyys suojelivat jo minua. En osannut välttämättä suojella itseäni itseltäni.

Mitä väliä sillä on, miten itsensä määrittelee? Itsensä hallitseminen merkitsee, että kykenee toimimaan. Hallitsen kehoani, voin siis kävellä. Hallitsen itseäni, pystyn tekemään jotain; en lamaannu. Jos haluan kyetä asioihin, jos haluan toimia, on syytä olla antamasta itsestään määritelmiä, jotka irrottavat minut siitä mihin kykenen. Itselleen ei välttämättä puhu rumasti, mutta sen seurauksena saattaa ryhtyä elämään määritelmän mukaisesti ja se tappaa pystyyn.

Olen joskus käyttänyt esimerkkinä meksikolaista kirjailijaa, Carlos Monsivaisia. Häneltä kysyttiin, mikä hän on, miten hän määrittelisi työnsä – onko se filosofiaa, journalismia, kirjallisuutta, antropologiaa vai mitä. Monsivais vastasi ovelasti, ettei halua määritellä eikä välitä tietää, mitä se on ja mitä hän on;  tälla tavalla, määrittelemättömänä, työ on elävää. Tämä saattaa olla syy siihen, ainakin osittainen syy, että jotkut filosofit kuten Hannah Arendt, Martin Heidegger tai Michel Foucault kielsivät olevansa filosofeja.

 Pakenen määritelmiä, koska haluan säilyttää mahdollisuuden olla jotain muuta, joissakin tapauksissa enemmän. Määritelmä on ansa, jota myös filosofia virittää. Filosofit ovat Sokrateesta asti hokeneet: ”Tunne itsesi.” Jotkut psykologit ovat ottaneet tämän asiakseen pohtimatta mitä se tarkoittaa. Itsensä tunteminen johtaa helposti itsensä määrittelyyn.

Olisi syytä katsoa, miten puhuu itselleen. Joku ei maista perunasalaattia, koska tuntee itsensä, sanoo itselleen: ”Minä tiedän, etten pitäisi tuosta.” Voisi olla rikastuttavampaa sanoa itselleen. ”En tiedä.” Monesti sanomme: ”En pysty tuohon.” Silloinkin saattaa olla parempi tyhjentää mieli puheista, sanoa: ”En tiedä, mihin pystyn.”

Mihi ipsi scripsi. Kun Nietzsche kirjoitti itselleen, hänen ajatuksensa oli, että itselleen kirjoittava voi tehdä parhaansa itsensä kaltaiselle olennolle. Ei voi kirjoittaa muille, ei voi neuvoa muita. Hän sanoo: ”Tämä on moraalini.” Joku filosofi: ”Tuo ei ole moraalia, tuo on moraalittomuutta.” Mutta ehkä moraali muistuttaa joskus moraalittomuutta. Älkäämme tehkö hätäisiä arvoarvostelmia.

Ystävä kannustaa ja haastaa. Hän ei määrittele. Olisi syytä olla itsensä ystävä. Vain siten voi olla itsensä kuntouttaja ja itsensä kehittäjä.

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Vanha muistivihko

 

Marcus Aurelius

Kirjoittaminen ja muistikirjat – hypomnemata – olivat tärkeitä antiikin maailmassa, varsinkin Roomassa (Marcus Aureliuksen Ta eis heauton, joka on käännetty nimillä Itsetutkiskeluja ja Itselleni on esimerkki tällaisesta muistikirjasta). Muistikirjan kirjoittaminen oli tapa vaikuttaa itseensä.

Minun muistivihkojeni funktio on hiukan erilainen, mutta minun pitäisi ottaa ne käsiini useammin, koska ne ovat mielenkiintoinen matka omaan päähän ja koska sieltä löytyy mahdollisesti arvokkaita merkintöjä. Löysin taannoin melkein kymmenen vuotta vanhasta vihkosta seuraavanlainen muistiinpanon:

 ”Miksi kaikki tämä kamppailu? Jotta minuun ei voisi kirjoittaa pysyvää lakia. Taistelen olemusta vastaan. Olemus ei ole vain harha, se on ansa.”

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Mihi ipsi scripsi 2

 

Kirjoitin itselleni neuvon: "Vastusta määritelmiä, joita teet itsestäsi."

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Mihi ipsi scripsi

 

Mihi ipsi scripsi - kirjoitin itselleni: Älä kirjoita itsellesi tai toiselle. Kirjoita muuttuaksesi toiseksi.

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Kun en kirjoita...

(Andrei Bitov)

Andrei Bitov, Puškinin talon (1978) kirjoittaja, näki jo nuorena, että kirjoittamattomuus on osa luovaa prosessia. En tiedä, voinko uskoa tätä. Mutta tästä teen itselleni näkökulman, sillä tiedän, että näkökulman muuttuminen muuttaa kaiken. Minkään ulkoisen ei tarvitse muuttua, mutta kaikki muuttuu, koko olemassaolon merkitys on äkkiä toinen.

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Irti itsestä

(Cristóbal Serra 1922-2012)

(Anja-Helena Kärkkäiselle)

Paavo Haavikko kirjoitti: ”Kirjoitan itseäni irti itsestäni.” Monet ovat yrittäneet samaa, myös minä. Kirjoittamisen ja muun älyllisen ponnistelun, esimerkiksi filosofoimisen, tarkoitus voi olla päästä irti itsestään.

Ei tämä silti ole kovin yksinkertainen lause. Mitä merkitsee irtaantuminen itsestään? Mitä merkitsee itse? Tähän sanaan ”itse” tartun syksyllä, kun otsikkona on Oma itse: prosessi. Kirjoittamisen ja oman itse teema on mukana, kun aiheena on Käänteinen ekonomia ja kokemus.

On helppo käsittää, että joku tahtoo irti jostakin. Mutta omasta itsestään? Silti Haavikko ei ole outo eikä hän ole yksin. Mitä muuta buddhalaiset ovat yrittäneet kuin päästä irti itsestään? Irtaantuminen on irtaantumista jostakin valmiista, annetusta – itseen kirjoitetusta, siihen kirjaantuneesta. Samalla se voi olla toisensuuntainen liike: ihminen irrottaa itsestään jotain, kaavan tai vanhan mielikuvien sikermän. Irtaantuminen on perimmiltään  mahdollistamista. Ihminen ei enää kysy pelkästään, kuka on, vaan asettuu itsensä eteen toisella tavalla, etäisyyttä luoden ja kysyy: Mitä voin tehdä itsestäni?

Kun kirjoittaa, ei vain pane sanoja paperille, luo teosta; samalla tekee asioita itselleen. Siksi se on mielenkiintoista: siinä vaikuttaa itseensä, tekee itseään. Samasta syystä on mukana koko ajan halu lopettaa, keskeyttää kirjoittaminen lopullisesti, tehdä jotain muuta, tehdä toisella tavalla, kirjoittamatta.

Hiljaisuuden lisäksi tarvitsee sanoja. Niitä tarvitsee kumppaniksi, joka pitää kädestä ja valaisee tietä. Monta kertaa ne eivät ole omia sanoja, omia mutinoita, vaan joidenkin etäisten sieluntovereiden kirkkaita sanoja, jotka kantavat. Siksi tahdon pitää nyt mukanani näitä Cristóbal Serran sanoja:

Teit hyvin vapauttaessasi itsesi kuolleesta kirjaimesta ja kääntyessäsi henkiseen laiskuuteen. On tietty laiskuuden resepti, välttämätön hengen terveydelle. Joka ei toimi reseptin mukaisesti on tarttuvan taudin uhri. Säilytä siis koskemattomana laiskuutesi tietoisena siitä että olet varjeltu.

Hengittämisestä

Kun kysyin eräältä runoilijalta, mikä on hänen salaisuutensa – miten hän saa tekstinsä hengittämään – hän vastasi: ”Sen pitää hengittää, koska minä en hengitä.”

Tämä on saanut minut ajattelemaan kirjoittamista ja hengittämistä omassa elämässäni. En ole kovin huolissani kirjoituksistani, niiden hiomisesta tai loppuun saattamisesta. Nämä ovat vain muistiinpanoja puheita varten, kipinöitä tai kokeita, yrityksiä ajatella jotain.

En ajattele näiden tekstien kohtaloa, en edes niiden hengittävyyttä; minua kiinnostaa enemmän oma hengitykseni, sen harjaannuttaminen. Ymmärrän, että on kirjoittajia, joiden käsistä lähtee teoksia. Minä en kirjoita teoksia, vaan yritän vain sanoa jotain. Yritän sanoa asioita muistuttaakseni itseäni. Tällä kertaa hengittämisestä...