Näkökulmien taide

 

Mihail Bahtin

1.Näkökulmat ja filosofiakahvila

Tämän blogin muistiinpanot ovat suurelta osin alustuksia filosofiakahvilaistuntoihin, joita pidän lokakuusta toukokuuhun Torre del Marissa, Fuengirolassa ja zoomin kautta. Alusta lähtien minulla on ollut ajatuksena, ettei filosofiakahvilassa opiskella filosofian historiaa tai valikoituneita teorioita (vaikka jotain informaatiota muistiinpanoista voikin poimia). Toinen lähtökohtani ja periaatteeni on ollut se, että loisin tai kehittelisin mahdollista näkökulmaa kulloiseenkin aiheeseen. Sana ”näkökulma” ei ole peitenimi mielipiteelle. Jos katsomme eri näkökulmasta, näemme eri asioita.

Idea on kunnianhimoinen. Yritän tehdä filosofiakahvilasta paikkaa ja tilaa filosoimiselle, sillä se on yritystä ajatella toisin, ei mielipiteen muodostamista tai sen vahvistamista. Tarkoitus on rikkoa skeemat päissämme.

Vaikka emme opiskele filosofian historiaa, se voi joskus auttaa luomaan näkökulmia ja toisinaan voi olla hyvin mielenkiintoista kehittää uusia näkökulmia filosofian historiaan. Epäilemättä yksi toistuva näkökulmani filosofiaan on peräisin filosofian historiaan, erityisesti antiikin filosofiaan perehtyneeltä herralta, jonka nimi on Pierre Hadot. Hän on todistellut, että filosofia oli kerran elämäntapa, ei teoretisointia.

Keskustelun tarkoitus ei ole, että käsityksemme ja katseemme sulautuisivat toisiinsa. Mihail Bahtin kysyi kerran, millä tavalla se olisi rikastuttavaa, jos sulautuisin toiseen tai tai toinen minuun. Kun annamme toisen pysyä ulkopuolella, hän näkee asioita, joita en näe omalta paikaltani. Hän näkee kasvoni, hän näkee mitä minun takanani on. Näkökulmien moninaisuuden säilyttäminen ja vaaliminen voi olla muutakin kuin rikastuttavaa; se voi olla elintärkeää. Jokainen vieras näkökulma on erityinen tilaisuus myös itsetutkiskeluun, omien skeemojen kyseenalaistamiseen.

2.Esimerkki: Vesilaitos

VAROITUS: sisältää paljastuksia E.L. Doctorowin Vesilaitoksen sisällöstä.

E.L. Doctorowin Vesilaitos (The Waterworks, 1994) sijoittuu New Yorkiin sisällissodan jälkeiseen aikaan. Se on eräänlainen salapoliisitarina, jossa on muistumia Edgar Allan Poen tarinoista ja niiden tunnelmista. Arvoitusten ratkettua tiedämme, että tapahtumissa ei ollut mitään yliluonnollista, mitään  kummituksia ei ollut. Meille paljastuu, että tohtori Sartorius synnyttää hirviömäisen tilanteen, koska hän on aikaansa edellä. Hän pitää hengissä rikkaita sairaita miehiä, tekee heistä eläviä kuolleita kehittäen uusia lääketieteellisiä menetelmiä (verensiirto jne.).

Doctorow leikittelee näkökulmilla. Kirjan kertoja kertoo tapahtumat vuosikymmeniä myöhemmin. New York ei ole enää sama kuin kirjan tapahtumien aikana. Mikään ei näyttäydy enää samassa valossa kuin tapahtumien aikana. Lukija on vielä kauempana, yli sadan vuoden päässä tapahtumista. Kirjan hullu tohtori on kuka tahansa aikamme tohtori. Se mikä on meille itsestään selvää, tuttua ja oikeutettua, näyttäýtyy irvokkana, kun se näytetään menneisyyden ihmisten näkökulmasta. Tohtori Sartorius suljetaan vankimielisairaalaan.

Nykyisin on huonoja taipumuksia tuomita menneisyyden tekoja sen valossa mitä tiedämme ja pidämme sopivana. Doctorowin kirjan operaatio on päinvastainen: menneisyyden katse näyttää oman aikamme erilaisessa valossa.

3.Loppuhuomautus

Alustusmuistiinpanojen perusteella ei voi tietenkään luoda kuvaa siitä, mitä filosofiakahvilassa tapahtuu. Luomani näkökulma on harvoin työkalu, jota keskustelussa käytetään. Minulle kahvilaistunnot ovat olleet koulu turhautumisen ja turhamaisuuden voittamiseksi. Monesti (ei aina) istuntoihin osallistuvat luovat paljon mielenkiintoisempia näkökulmia kuin mitä minä olen luonut. Muistiinpano voi joskus olla aika ikävystyttävä, mutta keskustelu voi olla elävää ja hauskaa. Filosofiakahvila on kuin elämä: se on seikkailu. Emme tiedä etukäteen mihin päädymme...

 https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

  

Näkökulmien filosofia

Ortega y Gasset 

AJANKOHTAISTA ASIAA - KAHVILA FUENGIROLASSA torstaina 16.1. Ravintola La Alegría, Av. de los Boliches 42. Klo 14.00.

Filosofiakahvilan aihe Torre del Marissa 15.1. ja Fuengirolassa 16.1. 

Filosofiakahvila Torre del Marissa keskiviikkoisin klo 11.00. Peña el Bujío, Av. Toré Toré 22 

Filosofiakahvila Fuengirolassa torstaisin klo 16.00. Carihuela Chica, Rafaelin aukio.

Näkökulma on toisinaan hiukan epämääräinen sana. Silti haluaisin, että näiden muistiinpanojen, alustusten, keskustelunavausten johtotähti olisi näkökulmien filosofia. Tarkoitus on katsoa ja nähdä. Jos katsoo eri näkökulmasta, näkee toisaalle ja eri tavalla.

Perspektivismi merkitsee käsitystä, että maailmaa ei havaita sellaisenaan, vaan se tulkitaan aina jostain näkökulmasta. Tätä Friedrich Nietzschen näkemystä ovat kehitelleet monet, muun muassa José Ortega y Gasset. Perspektivismi on tietoteoreettinen idea tai lähtökohta, mutta siinä on mukana eksistentiaalinen tai ontologinen puoli. Ihminen on aina jossain paikassa, tilanteessa. Ei vain tietäminen ole perspektiivistä, vaan myös olemassaolo. Voi sanoa, että perspektivismi on (esimerkiksi Ortega y Gassetilla) filosofinen metodi. Tilannetta, olosuhteita, maailmaa katsotaan eri näkökulmasta, ehkä jopa monesta näkökulmasta.

Kun kyykistyn, voin katsoa eri näkökulmasta. Kun siirryn vasemmalle, näen katseen kohteen toisella tavalla, ehkä jopa kokonaan, jos näen näkökentän esteenä olevan muurin ohitse. On kuitenkin huomattava – niin kuin Ortega y Gasset teki – ettei kyse ole vain fyysisestä paikasta. Katsojaan, kyykistyneeseen tai ei, vaikuttavat muutkin kuin fyysiset koordinaatit. Siksi näkökulmien filosofiaa harjoittavan on katsottava myös selkänsä taakse ja omaan itseensä. Hänellä on esimerkiksi perintönä saatu varmuus miesten paremmuudesta tai vaimo on hylännyt hänet, jättänyt huoltoasemalle. Tämä vaikuttaa siihen, mihin katsoja suuntaa katseensa ja mitä hän onnistuu näkemään.

Oma itse ja se mitä itselle tapahtuu voi muodostua näköesteeksi. On siis osattava hallita omaa subjektiivisuuttaan. Tämä ei silti merkitse, että oma itse on vain este. Itselle tapahtuvista asioista, omista tiloista, voi tehdä näkökulman niin kuin Nietzsche teki sairaudesta näkökulman terveyteen ja terveydestä sairauteen. Havainnoitsijan Stimmung, virittyneisyys, voi avata horisonttia. Ei ole selvää, että rakkaus on sokea. Rakastunut voi nähdä enemmän.

Filosofinen metodi on monesti katseen tarkentamista. Näkökulman vaihtaminen on siis metodi. Sen käyttäjä haluaa nähdä enemmän ja selvemmin. Hän voi tehdä myös omasta tilanteestaan tai vallitsevista olosuhteista näkökulman. Näkökulmien filosofia merkitsee silti muutakin kuin yritystä päästä selvempään kuvaan; se on yritystä suhteuttaa, asettaa mittasuhteisiin. Lopullinen ei näytä enää niin lopulliselta. Kohtaloa ei palvota enää kohtalona. Vanhat käsitykset tärkeysjärjestyksestä haihtuvat tai ainakin kyseenalaistuvat.

Kun vaihdamme näkökulmaa, kysymys ei ole enää sama. Voi olla, että joskus joku on lakannut kysymästä, kun näkökulma on vaihtunut, mutta yleensä kysymyksiä on lisää. Kysymys muuttuu, koska termit muuttuvat, mutta termit jo implikoivat hyvin erilaisia näkökulmia.

Ihminen ohjaa itseään ja rakentaa elämäänsä. Hän ehkä esittää tähän liittyen kysymyksen siitä, mitä sääntöjä hänen pitää noudattaa. Näkökulma on hyvin erilainen, jos hän ei ajattele itseään säännönseuraajana, vaan käsityöläisenä. Toisen näkökulma voi keskittyä normeihin ja toisen esteettisiin kriteereihin.

Joku ehkä kysyy omasta ehdottomasta ja ankarasta näkökulmasta käsin: ”Eikö yksi näkökulma ole parempi kuin toinen?” Halu katsoa toisesta näkökulmasta voi pitää sisällään unelman parhaasta mahdollisesta näkökulmasta. Se voi olla myös strategia ehdottomia ideoita vastaan, yritys elää ilman uskoa yhteen näkökulmaan. Ajattelusta tulee silloin poieettista; se valmistelee liikettä, ehkä hyppyä…

p.s. Huomatkaa kirjain i sanassa poieettinen.

Luvassa myös puistofilosofiaa - sekä Vélez-Málagassa että Fuengirolassa. Aihe tulee olemaan Ruumis, sielu ja kone. Ajankohdat ilmoitetaan myöhemmin.

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Surrealistista filosofiaa

Filosofiakahvilan paikka Fuengirolassa tiistaina (klo 11.15) Los Bolichesin kaupungintalon kahvila, torstaina (klo 16.00) La Carihuela Chica "Rafaelin aukiolla", Torre del Marissa keskiviikkona (klo 11.00) Con Corazonmari El Copo -kadulla. 

AJANKOHTAISTA ASIAA -KAHVILA TIISTAINA 9.11. klo 13.30. PAIKKA: Giovanni Pizzeria, C/Maestro Pedro Calvo, Kukon vieressä. AIHE: Katalonia, kaaos ja järjestys

René Magritte (1898-1967) teki sarjan maalauksia, joista käytetään nimitystä Valon valtakunta (ensimmäiset tietääkseni 1950 –luvun alusta). Maalaukset ovat liian nopean vilkaisun perusteella realistisia maisemamaalauksia, mutta niiden outo tunnelma pysäyttää: edessämme on yhtä aikaa yö ja päivä. Magritte oli taiteilija, surrealisti, joka ajatteli, että maalaustaide on ajattelua. Hänen työnsä näyttävät arkisen esineen, hatun tai omenan, mutta erikoisessa yhteydessä, toisenlaisesta näkökulmasta. Maalaukset pakottavat ajattelemaan, katsomaan toisesta kulmasta. Valon valtakunta näyttää paikan, maiseman, kahdessa ajassa. Kuvat eivät ole realistisia, siis todenmukainen, mutta ne ovat totta. Ne ovat ajattelua, joka kommentoi maalaustaiteen ja esittämisen historiaa, rikkoo konvention ja muuttaa normaalin tavan esittää, katsoa, ajatella – se vapauttaa tottumuksesta.

Magritten maalaukset houkuttelevat pois kuvan ja esityksen, myös konkreettisen teoksen, ääreltä; ne viettelevät kysymään, mitä voisi olla surrealistinen ajattelu, jopa surrealistinen filosofia muualla. Voisiko surrealismi tunkeutua filosofiseen puheeseen?

Surrealismi oli paljon muutakin kuin taidesuuntaus; se oli intellektuaalinen ja jopa poliittinen liike. Se ei ilmentynyt vain unien käytössä taiteen materiaalina tai pyrkimyksenä kuvata alitajuntaa. Se ei ollut vain yritys tehdä vallankumous taiteen maailmassa; se oli elämäntapa. ”Un style d’existance sans pareil”, sanoi René Char, joka hänkin kuului jonkin aikaa surrealistiseen liikkeeseen. Kristian Blomberg luettelee väitöskirjassaan tähän elämäntapaa kuuluvia asioita: ”...halu omistautua runoudelle (erityisesti kielen ja oman maailmassaolon kokemuksen välisen suhteen luotaamiselle), pitkät keskustelut, harhailu, sattuma, haluttomuus työntekoon sekä surrealistien ryhmässä vallinnut erotiikalle myönteinen ilmapiiri.”

Ehkä siis hypoteettinen surrealistinen filosofia olisi muutakin kuin kyseenalaistamista. Ehkä se voisi olla tyyli, tapa olla maailmassa. Mutta miten sellaista filosofiaa voisi harjoittaa? Mitä se vaatisi? Voisiko sillä olla metodia?

Minulla ei ole tästä mitään varmaa, lopullista ideaa. Oletukseni on, ettei surrealistinen filosofia voi pitäytyä valmiisiin, kovin raskaisiin, käsitejärjestelmiin. Ylevät ja juhlalliset filosofiset kirjoitukset on asetettava todellisuutta, käytäntöä, vasten. Se on suunnilleen sama asia kuin kirjoittaa vitsejä. Jos haluamme jotain kyseenalaistaa kulttuurissamme, jotakin jopa hävittää, on käytettävä omaa kulttuuriamme, pantava se sotimaan itseään vastaan. On otettava tuttu esine ja näytettävä se toisessa valossa tai yhtäaikaa kahdessa eri ajassa.

Kuvittelen, että käytännössä tämä tarkoittaa materiaalin ja lähteiden erilaisuutta. Emme voi puhua vain Platonista, Kantista tai Wittgensteinista. On löydettävä toiset silmät: romaanit, Magritten maalaukset, populaarikulttuuri, Lichtenberg...

Mitä filosofian surrealistisuus, ylirealistisuus, voisi merkitä? Nähdäkseni sen ei tarvitse merkitä piilossa olevan, alitajuisen, metsästystä. Magritte haukotteli, kun kuuli tulkitsijoiden arvauksia töidensä symbolisista merkityksistä. Hänen töidensä todellisuutta koskeva ajattelu ei puhunut syvistä asioista, syvän meren kaloista, vaan jostakin tavallisesta, arkisesta, totutusta. Ongelma on tietysti todellisuus, se miten sen ymmärrämme ja mutta myös se, miten sen näemme, esitämme, vääristämme.

Esitän siis kaksi kysymystä. Pohjimmiltani toivon, että ne ovat merkityksellisiä ja kauaskantoisia kysymyksiä. 1)Millaisia menetelmiä ja työkaluja voisimme keksiä surrealistiseen filosofiaan? 2)Millainen voisi olla tähän filosofiaan sopiva elämäntapa?

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Kun en kirjoita...

(Andrei Bitov)

Andrei Bitov, Puškinin talon (1978) kirjoittaja, näki jo nuorena, että kirjoittamattomuus on osa luovaa prosessia. En tiedä, voinko uskoa tätä. Mutta tästä teen itselleni näkökulman, sillä tiedän, että näkökulman muuttuminen muuttaa kaiken. Minkään ulkoisen ei tarvitse muuttua, mutta kaikki muuttuu, koko olemassaolon merkitys on äkkiä toinen.

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Minun tapani filosofoida

Ongelmani on puheen ongelma – totuuden sanomisen ja kuuntelemisen ongelma – ja kysymys askeesista, siitä mitä voimme itsestämme tehdä. Miten voi sanoa totuuden? Missä voi sanoa totuuden? Miten voin muuttaa suhdetta itseeni? Kysyn tällaisia kysymyksiä. Yritän keksiä näkökulmia, jotka muuttaisivat suhdetta itseemme ja tekisivät uudenlaista tilaa kuuntelemiselle ja kuulemiselle.

Jos joku puhuu Ihmisestä tai Yhteiskunnasta, pidän puheita abstrakteina. Kun joku puhuu Pelastuksesta, pidän puheita epämielenkiintoisina. Jonkun mielestä on kyse minun rajoittuneisuudestani, mutta minulle kyse on vain siitä, että tämä ei ole minun ongelmani.

Kyse ei ole erehtymisestä tai oikeassaolemisesta! Ajattelemisessa – toiminnassa joka ansaitsee tämän nimen – ei ole kyse oikeassaolemisesta tai erehtymisestä, vaan liikkumisesta paikasta toiseen. Siksi en pidä ohjelmista, opeista, mielipiteistä enkä valmiista vastauksista. Pidän näkökulmista, näkökulmien taiteesta. Näkökulmat ovat minun tapani filosofoida. Siitä ei tarvitse pitää eikä sitä tarvitse arvostaa. Tätä filosofoimisen tapaa ei ole tehty aplodeja varten. Se on tehty hakkaamaan jäätä ja havisuttamaan pysähtynyttä puuta.

Voi olla, että epäonnistun. Hymyilyttää tämä nykymaailman onnistumiseen ja menestykseen liittyvä palvonta. Miten suuria epäonnistujia onkaan! Jos minä epäonnistun jäänhakkaajana, ottakaa askel taaksepäin ja katsokaa, millaista jäävuorta hennot käsivarteni hakkasivat.

Joskus ajattelen huokaisten, ettei paljoakaan voi tehdä. Viholliset ovat piirittäneet ja he ovat sekä voimakkaampia että älykkäämpiä. On silti tehtävä – siinä on mieli, tarkoitus, kauneus...