Genealogia

Michel Foucault
 Filosofiakahvila 2.12./3.12./4.12. 

Filosofiakahvila zoomin kautta tiistaisin klo 17.00 Espanjan aikaa (klo 18 Suomen aikaa).

Filosofiakahvila Torre del Marissa keskiviikkoisin klo 11.30. Sabana Beach, Paseo Maritimo Poniente S/N. Entinen Massai Mara.   

Filosofiakahvila  Fuengirolassa torstaisin klo 16.00. Hotel Ilunion, Paseo Maritimo Rey de España 87(ent.Rafaelin aukio).

Linkki zoom-tapaamisiin:

https://us02web.zoom.us/j/7322355221?pwd=ZDZxWTBGN1ZvU2g1Z3JjbXhKTnRzZz09

Genealogia ei merkitse filosofiassa sukututkimusta, vaan asioiden tai käsitteiden historiallisen muodostumisen hahmottamista. Tällaisen metodin tai välineen käytön isiä ovat Friedrich Nietzsche ja Michel Foucault. Edellisen tapauksessa se liittyi erityisesti moraalin analyysiin ja jälkimmäisen tapauksessa ihmistä ja yhteiskuntaa koskevan ajattelun kehittymiseen. Genealogian suuri opetus on, että monet sellaiset asiat, joita pidämme historiattomina, ovat historiallisia; ne onnistutaan näyttämään sellaísina.

Voimme tutkia itsetuntemusta genealogisesti. Itse asiassa Foucault teki näin ja minäkin yritän tuoda esiin itsetuntemuksen historiallisuuden. En kuitenkaan tutkaile nyt foucaultlaisen projektin luonnetta enkä tarkastele omia vaatimattomia huomautuksiani genealogian valossa. Näkökulmani on toinen. Puhun genealogiasta yhtenä mahdollisuutena tuntea itsensä. Otan esimerkin, joka on lähellä tähtäimessä olevaa ongelmaa, itsensä tuntemista.

Kuvitellaan tilanne, jossa minä syytän tai moitin itseäni. Se tavallinen tapaus. Monet ovat heti valmiita sanomaan, että aiheellisesti syytät ja moitit. He voivat olla oikeassa, mutta myös  ”oikeassaolemisella” on historia.

Foucault teki subjektivaation ja etiikan genealogiaa ja kuvasi tämän projektin sisällä (Seksuaalisuuden historian kolmannessa osassa le Souci de soi) Senecan harjoittamaa itsetutkiskelua. Seneca kehottaa iltaisin, ennen nukkumaanmenoa tutkimaan, kysymään, miten on toiminut ja elänyt eletyn päivän aikana. Foucault korostaa, ettei tutkiskelu johda julistukseen tai lausuntoon syyllisyydestä eikä se johda itsensä rankaisemiseen.  

Syyllisyyden ja itsensä rankaisemisen mainitseminen merkitsee, että joskus ja jossain siihen itsetutkiskelu johtaa, mutta ei tässä tapauksessa. Huomaamme siis, ettei itsetutkiskelu aina ja kaikkialla, välttämättömästi, johda itsensä syyttämiseen ja moittimiseen. Seneca, joka totesi toimineensa yhdessä tai toisessa tilanteessa huonosti, yritti muistuttaa itseään periaatteista, jotka mielessään hän oli vahvempi kohdatessaan uuden päivän, tulevaisuuden.

Tässä on tietenkin kyse vain historiallisesta tapauksesta, mutta jos sukellan tähän, annan tämän historiallisen tiedon vaikuttaa itseeni, astun itseni viereen, katson omaa syytöstäni ja moitettani eri näkökulmasta. On pakko tehdä lisäkysymyksiä. Missä ja miten itsetutkiskelusta tuli jotain muuta kuin mitä se oli Senecalle? Miksi sen pitää johtaa syyllisyyteen ja itsensä rankaisemiseen? Vaikka löytäisin vain vajaita, luonnosmaisia, vastauksia kysymyksiini, tuntisin itseni paremmin: tietäisin enemmän omista kysymyksistäni, syytöksistäni, moitteistani.

Genealogia voi siis olla itsensä tuntemisen väline. ”Itse” on tässä ymmärretty historialliseksi rakennelmaksi enemmän kuin aina, ikuisesti samanlaiseksi sieluksi. Tunteminen, tietäminen tai ymmärtäminen merkitsee tässä tapauksessa, että huomaan puhuvani menneisyyden mielivaltaista kieltä.

Genealogia näyttää, ettei välttämättömältä näyttävä ole sitä, ainakaan niin paljon kuin luulin. Se näyttää, että olisi voinut olla ja voi olla nykyisinkin toisin. Tämä merkitsee, että genealogia mahdollistaa tietynlaisen kokemuksen; se vapauttaa liian painavaksi muuttuneesta, luutuneesta tilasta tai suhteesta itseen ja toisiin. Minun ei ole pakko syyttää ja moittia itseäni. Syytökset ja moitteet, niiden kieli, kategoriat, näyttäytyvät mielivaltaisina. Genealogia auttaa minua olemaan joviaali...

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Genealogiasta

Genealogia on historiankirjoitusta, joka poikkeaa tavallisesta; se on historiaa, joka tutkii prosesseja, tapahtumia ja pyrkii olemaan parannus, hoito, kirurginen toimenpide.

Identiteetti on metafyysinen ansa, jota yleinen, tavallinen historiankirjoitus vahvistaa tekemällä siitä tunnistamisen välineen. Hoito on genealogia, joka johtaa identiteetin sulamiseen. Genealogia tutkii ilmiöiden ja instituutioiden syntyhistoriaa, muttei etsi mitään myyttistä alkuperää. Välillä se saa jopa parodisia ulottuvuuksia. Aina se pyrkii olemaan kriittistä, kyseenalaistavaa; se tahtoo olla nykyisyyden historiaa.

Sana genealogia tarkoittaa sukututkimusta, mutta filosofisessa ja historiankirjoituksen perinteessä se viittaa kriittiseen tutkimukseen, joka kysyy ”miten” ja ”kuka”; se kysyy, miten jotkut asiat muodostuvat keskustelunaiheiksi ja kuka – siis mikä voima – puhuu, kun esim. aletaan puhumaan joidenkin ”rotujen” alemmuudesta.

Filosofisen genealogian isä on F. Nietzsche, joka kirjoitti teoksen Zur Genealogie der Moral (suomeksi Moraalin alkuperästä). Hänen kriittisen työnsä jatkajia ovat olleet mm. Michel Foucault (Tarkkailla ja rangaista, Seksuaalisuuden historia I-III), Francois Ewald (tutkimukset mm. vakuutuksen ja oikeuskäytöntöjen historiasta), Giorgio Agamben (kuvaukset keskistysleirikokemuksista).

Vaikka genealogia pyrkii olemaan diagnoosi ajastamme, myös hoito, se on aina kipeä, tuskainen hoito; se tuo esiin ikäviä, epämukavia asioita. Se pakottaa meidät luopumaan totutuista ajatustavoista.