Vierge moderne

(Edith Södergran)

Syksyllä minulla on yksi todella pelottava aihe: Taivas - ihminen ilman sukupuolta.

Sanon "pelottava", mutta saatan tarkoittaa provosoivaa.

Valmistelu - etten sanoisi tutkimustyö - on antanut aihetta hilpeyteen. Ja hilpeys on aina hyväksi. Olen löytänyt uudestaan muun muassa Edith Södergranin runon Vierge moderne. Oppimattomille on kai kerrottava, että runon nimi olisi suomeksi Moderni neitsyt. Runo on tekijänsä ensimmäisestä runokokoelmasta Dikter (1916).

Jag är ingen kvinna. Jag är ett neutrum. 
Jag är ett barn, en page och ett djärvt beslut, 
jag är en skrattande strimma av en scharlakanssol... 
Jag är ett nät för alla glupska fiskar, 
jag är en skål för alla kvinnors ära, 
jag är ett steg mot slumpen och fördärvet, 
jag är ett språng i friheten och självet...

(En minä ole nainen. Olen neutri.
Olen lapsi, hovipoika ja rohkea päätös,
olen naurava häive helakanpunaista aurinkoa...
Olen kaikkien ahnaitten kalojen verkko,
olen malja kaikkien naisten kunniaksi,
olen askel kohti sattumaa ja turmiota,
olen hyppy vapauteen ja itseyteen...)

(etc.)

Runo on aiheeni kannalta hyvin mielenkiintoinen siksi, että "neutri", joka runossa puhuu, ilmaisee moninaisuuden itsessään: erilaisten keskenään ristiriitaisten elementtien paradoksaalisen yhteensopimisen, niiden onnellisen liiton. On taivaallista olla määrittelemätön, on rikkautta olla monta.

Kokonaisuudessaan runon löytää osoitteesta:


http://runeberg.org/sodrgran/01_13.html


https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Moninaisuus ja rakkaus

(Fernando Pessoa)

Aiheemme on yksi lause, jonka Fernando Pessoa kirjoitti: ”Minä tunnen itseni moninaiseksi.” Mitä hän tunsi? Mitä siitä seurasi?

Tunnetusti Fernando Pessoa – jonka sukunimi merkitsee persoonaa, naamiota – ei ollut koko ajan sama; hän vei moninaisuuden kirjoituksiinsa, ei luonut vain teoksia, vaan myös kirjailijoita, heteronyymejä: Alberto Caeiro, Álvaro de Campos, Bernanrdo Soares, Ricardo Reis etc. Pessoa kieltäytyi olemasta aina sama.

Kun kieltäytyy olemasta aina sama, sallii olla monen hengen asuttama ja väistää määritelmiä. Monet henget tekivät Pessoan elämästä sisäisen draaman, mahdollisesti tuhoisan. Ensisilmäyksellä hänen sielunelämänsä vaikuttaa hajonneelta ja rikkinäiseltä. Monen heteronyymin kautta tulee ilmi kuitenkin toinen viesti, toinen kokemisen tapa.

Se joka kieltäytyy olemasta yksi ja sama, saa kuulla moitteita. Häntä epäillään ehkä päättämättömäksi, ilman muuta ristiriitaiseksi. Jos jollakin on monta ”minää”, hän on varmasti rikki, skitsofreeninen tai jotain. Jos väistää määrittelyjä, on varmaankin häilyväinen tai pakoileva. Silti voi olla kyse oivalluksesta. Inhimillinen elämä on olemassaoloa avoimessa, avarassa maisemassa; moninaisuus merkitsee moninaisia mahdollisuuksia.

Pessoa ilmaisi, että voi elää kokonaisemmin, rikkaammin, jos hyväksyy moninaisuuden, lakkaa olemasta aina sama.

Heteronyymi Ricardo Reis kirjoitti:

Ollaksesi suuri, ole kokonainen: mitään

Omaasi älä liioittele tai sulje pois.

Ole kaikki kaikissa asioissa. Pane kaikkesi

Pienimpäänkin mitä teet,

Siksi kuu loistaa kokonaan

Kaikissa järvissä, koska korkealla se elää.

Mónica B.Cragnolini, argentiinalainen filosofi, kirjoittaa miten Robert Musilin Ulrich (Mies vailla ominaisuuksia) tulkitsee rakkauttaan ja tajuaa, että hän itse on monta; ei voi puhua rakkaudesta kahden välillä. Rakkaus merkitsee Ulrichille erilaisuuden myöntämistä – ja erilaisuus merkitsee, että toista ei voi tehdä omaksi. Siksi rakkaudesssa on jotain tyhjentymätöntä ja omiminen on päinvastoin tyhjentämistä, muumioimista.  

Rakkaus on – jos osaan tulkita oikein – voima, joka on pääsy moninaisuuteen, omaan ja toisen. Rakkaus ruokkii toisen moninaisuutta; hän on ikuisesti tavoittamaton, koko ajan määritelmää pakeneva.

Meitä on käsketty rakastamaan lähimmäistämme. Vieläpä Jumalan tähden. Miksi lähimmäistä? Mikä on lähimmäinen? Joku johon voimme samastua, joka on samaa tai tehdää samaksi. Lähimmäinen on lähimmäinen, koska hänet tuodaan lähelle, omaksi. Kohde on yksi ja yhtenäinen, ei monta. Mikä voisi olla epäilyttävämpää kuin rakkaus, joka on omistamista? Entä jos rakastaisi etäisintä – niin kuin Nietzsche, joka puhui tähtiystävyydestä?

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila