Asioiden outous

 

Carlo Ginzburg

Filosofiakahvila 21.3../22.3./23.3.

Filosofiakahvila zoomin kautta tiistaisin klo 17.00 Espanjan aikaa (klo 18 Suomen aikaa)

Filosofiakahvila Torre del Marissa keskiviikkoisin klo 12.00. Massai Mara Beach Club, Paseo Maritimo Poniente S/N eli lännen suunnassa, ei numeroa.

Filosofiakahvila  Fuengirolassa torstaisin klo 16.00. Hotel Ilunion, Paseo Maritimo Rey de España 87(ent.Rafaelin aukio).

Linkki zoom-tapaamisiin:

https://us02web.zoom.us/j/7322355221?pwd=ZDZxWTBGN1ZvU2g1Z3JjbXhKTnRzZz09

Kuuluisa italialainen historioitsija Carlo Ginzburg pitää tärkeänä asioiden tekemistä oudoiksi. Se on tärkeää historiotsijan työssä. Ilmaisu, jota monissa artikkeleissa siteerataan on “making things strange” (siteeraus Ginzburgin artikkelista Making Things Strange: The Prehistory of a Literary Device, 1996).

Asioiden tekeminen oudoksi muistuttaa Bertolt Brechtin vieraannuttamisefektiä, jolla tarkoitetan esitystapaa tai keinoa, jonka avulla tuttu oudonnetaan ja loitonnetaan. Brechtin teatterissa tarkoitus oli pistää katsoja ajattelemaan, ja vieraannuttamisefektin avulla katsojaa muistutettiin koko ajan siitä, että hän  seuraa esitystä; häntä muistutettiin kuvitteellisen maailman ja todellisen mailman erillisyydestä.´

Ehkä oudontaminen, vieraana näkeminen, voi olla hedelmällistä muillekin kuin historioitsijoille ja teatterintekijöille. Ehkä he näyttävät meille asioita outoina jostakin syystä ja opettaakseen meille jotain. Yksi syy saattaa olla se, että näkemistä ei estä vain ennakkoluulo, vaan myös tottumus. Me esimerkiksi siedämme jotain omassa kulttuurissamme ja kotonamme, koska olemme tottuneet käytäntöön ja koska virallinen tai kaikkialle levinnyt puhe pitää sitä normaalina, asiaankuuluvana. Ennen kuin maailma muuttui ja Espanjasta tuli feministinen maa, kysymys siitä, lyökö miehesi sinua, sai toisenlaisen vastauksen kuin nykyään. Nainen vastasi: “Lo normal.”

Puolustin jo vuosia sitten (Pakolainen ja ajatus, 2016) tällaista ideaa: ”Ajattelulla on aina ollut tämä tehtävä: vieraasta ei tehdä tuttua eikä vierasta karkoteta, vaan tehdään tutusta vierasta, jotta ei enää kuuluisi kokonaan siihen mihin on kuulunut.” Samassa muistiinpanossa annan esimerkin tutusta asiasta, jonka voisi – joka pitäisi – oudontaa: ”Kuuluminen johonkin – kansallisvaltioon, ryhmään, kulttuuriin – on tullut aikamme suureksi poliittiseksi kysymykseksi. Jos vastaus tähän kysymykseen on pelon kulttuuri, toisen näkeminen pelottavana, seuraus on turvallisuusjärjestelmän vahvistaminen, karkottaminen tai keskittäminen leireille. Toisenlainen ajattelu, vastarinta, ei kumpua pelosta eikä sympatiasta, vaan kuulumisen kyseenalaistamisesta; ajattelusta tulee ulkomaalaista.”

Tässä esimerkissä tulee esiin kysymys identiteetistä, joka muuttunut suureksi poliittiseksi aiheeksi, vaikka se oli ennen vain apuväline, keino hallita. Eikö ole outoa, että sukupuoli on itsestään selvä, luonnollinen asia? Eikö ole outoa, että ihmiset hermostuvat, kun joku kyseenalaistaa jotakin siihen liittyvää? Puhuin tästä vuonna 2017 (otsikko oli Taivas: ihminen ilman sukupuolta). Käytin Michel Foucault´n esimerkkiä:  ”Herculine Barbin syntyi 1834 ja luokiteltiin naiseksi. Myöhemmin, vuonna 1860, kun hänen katsottiin olevan laittomassa suhteessa toiseen naiseen, tuomari määräsi hänet muuttumaan mieheksi. Koska hän ei onnistunut muuttumaan mieheksi, hän teki itsemurhan. Foucault muistuttaa, että vuosisatojen ajan ihmiset olivat tunteneet hermafrodismin. Keskiajalla (pimeällä) hermafrodiitin annettiin itse päättää, onko hän mies vai nainen. Tästä käytännöstä luovuttiin, koska tiedemiehet päättivät, että ihmisellä voi olla vain yksi todellinen sukupuoli.”

Esimerkki pistää minut kysymään, missä muualla päätös on siirretty tuomarille, lääkärille, papille, ministerille tai sosiaaliviranomaisille emmekä näe siinä enää mitään outoa, kun olemme tottuneet siihen. Kuinka paljon enemmän voisimme tehdä päätöksiä, jos näkisimme tutun outona?

 https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Taivas: ihminen ilman sukupuolta

AJANKOHTAISTA ASIAA -KAHVILA TIISTAINA 28.11. klo 13.30. PAIKKA: Giovanni Pizzeria, C/Maestro Pedro Calvo, Kukon vieressä. AIHE: Oikeiston logiikka vs vasemmiston logiikka, hilpeitä esimerkkejä

Filosofiakahvilan paikka Fuengirolassa tiistaina (klo 11.15) Los Bolichesin kaupungintalon kahvila, torstaina (klo 16.00) La Carihuela Chica "Rafaelin aukiolla", Torre del Marissa keskiviikkona (klo 11.00) Con Corazonmari El Copo -kadulla. 

Enkeleillä ei ole sukupuolta. Eli taivas on sukupuolineutraali. Sitä ei usko edes uskovainen. Espanjassa katolinen järjestö Hazte oir lähetti matkaan bussin, jonka seinissä oli viesti: “Pojalla on penis, tytöllä vulva.” Tarkoitus oli olla transseksuaalisuutta vastaan. Nämä ihmiset eivät vastusta sotaa. Suomessa esimerkiksi Päivi Räsänen on halunnut palauttaa biologian sukupuolimäärittelyyn; hän on huolissaan kehityssuunnasta, jossa sukupuoli on ”pyritty irrottamaan biologiasta ”. Räsänen sanoo kirjoittaa, ettei avioliiton perusta ole se, että kaksi ihmistä pitää toisistaan; se on ”miehenä ja naisena olemisessa”. Nyt tiedämme, mikä on porvariston hämärän intohimon kohde: sukupuoli. Kukaan ei selvästikään halua sukupuolettomien enkeleiden taivaaseen.

On mielenkiintoista miten biologiaa käytetään tässä argumentoinnissa, vaikka selvää on, että huolenaihe on kategorioiden, ei kromosomien tasolla. Jos katsottaisiin tarkemmin, asia ei olisi niin selvä. Evoluutiobiologian professori Johanna Mappes esimerkiksi sanoo näin: ”Jos kromosomeja on kaksi samanlaista (xx), on yleensä kyse naisesta. Jos kromosomit ovat eriparia (xy), kyse on yleensä miehestä.” Toisin sanoen jopa biologisella tasolla kyse on epämääräisestä asiasta; sukupuoli on hämärä.

Jos maailman ja ihmisen ”kaksinapaisuuteen” uskoville kerrottaisiin kuinka monien lasten sukupuoli määritellään väärin joka vuosi vaikka Suomen kokoisessa maassa! Maailma olisi sijoiltaan. Jos he kuulisivat ihmisiä, jotka eivät osaa eivätkä halua määritellä omaa sukupuoltaan, heidän korviinsa tulisi tieto, että hämärä sukupuoli, määrittymättömyys ja määrittelemättömyys antaa vapauden. He kuulisivat, että nämä ihmiset ovat taivaassa. Maailma olisi ensin sijoiltaan, sitten särkyisi. Se olisi vahinko.

Michel Foucault julkaisi 1800-luvulla eläneen hermafrodiitti Herculine Barbinin muistelmat 1970-luvulla löydettyään ne arkistosta tutkimustensa yhteydessä. Vuonna 1980 julkaistuun englanninkieliseen laitokseen hän kirjoitti johdannon, jonka otsikko oli: ”Tarvitsemmeko todellista sukupuolta?” Herculine Barbin syntyi 1834 ja luokiteltiin naiseksi. Myöhemmin, vuonna 1860, kun hänen katsottiin olevan laittomassa suhteessa toiseen naiseen, tuomari määräsi hänet muuttumaan mieheksi. Koska hän ei onnistunut muuttumaan mieheksi, hän teki itsemurhan. Foucault muistuttaa, että vuosisatojen ajan ihmiset olivat tunteneet hermafrodismin. Keskiajalla (pimeällä) hermafrodiitin annettiin itse päättää, onko hän mies vai nainen. Tästä käytännöstä luovuttiin, koska tiedemiehet päättivät, että ihmisellä voi olla vain yksi todellinen sukupuoli.

Herculine Barbin epäilemättä koki olevansa nainen. Se ei silti pyyhi kokonaan pois Foucault´n havaintojen merkitystä. Tämä nimittäin osoittaa, ettei kyse ole Raamatusta; kyse on 1800-luvulta peräisin olevasta tieteestä ja instituutioista. Foucault puhuu Barbinin onnellisesta elämästä ennen kuin hänet pakotettiin mieheksi käyttäen ilmaisua ”happy limbo of non-identity”. Judith Butler epäili ranskalaisherran romantisoivan asioita. Butler on mahdollisesti oikeassa, mutta ilmaisu on viehättävä; se vie aiheen pois biologiasta. Foucault käyttää teologista termiä ”limbo”. Sehän viittaa katolisessa teologiassa paikkaan, johon esimerkiksi kastamattomat lapset tai ennen Kristusta eläneet jalot tai viattomat menevät, jos eivät suoraan pääse taivaaseen.  Foucault puhuu onnellisuudesta.

Olennaista Barbinin tarinassa on se, että hänen kohtalokseen muodostuu se mitä hänestä ajatellaan, miten hänet määritellään ja mitä hänen määrätään olevan. Aihe ei ole kevyt. Sukupuoli ei ole vain sana; se on ruoska, jonka tarkoitus on saada veri valumaan saatanan selästä (käyttääkseni Olli Löytyn sanoja aivan erilaisessa yhteydessä). Silti on nähtävä ja kuultava uudestaan näitä hämäriä ihmisiä, sukupuolettomia, jotka puhuvat omasta onnellisuudestaan ja ymmärrettävä, ettei taivaassa ole sukupuolta. Tämä ei ole silti uskon asia.

RAIJA SÄKKINEN LUENNOI TORRE DEL MARISSA. Aihe: Posguerra eli Pelon vuodet - Francon ajan alkupuoli. Aika: Lauantaina 2.joulukuuta klo 16.30. Paikka: Con Corazonmari, C/Copos, Torre del Mar

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Vierge moderne

(Edith Södergran)

Syksyllä minulla on yksi todella pelottava aihe: Taivas - ihminen ilman sukupuolta.

Sanon "pelottava", mutta saatan tarkoittaa provosoivaa.

Valmistelu - etten sanoisi tutkimustyö - on antanut aihetta hilpeyteen. Ja hilpeys on aina hyväksi. Olen löytänyt uudestaan muun muassa Edith Södergranin runon Vierge moderne. Oppimattomille on kai kerrottava, että runon nimi olisi suomeksi Moderni neitsyt. Runo on tekijänsä ensimmäisestä runokokoelmasta Dikter (1916).

Jag är ingen kvinna. Jag är ett neutrum. 
Jag är ett barn, en page och ett djärvt beslut, 
jag är en skrattande strimma av en scharlakanssol... 
Jag är ett nät för alla glupska fiskar, 
jag är en skål för alla kvinnors ära, 
jag är ett steg mot slumpen och fördärvet, 
jag är ett språng i friheten och självet...

(En minä ole nainen. Olen neutri.
Olen lapsi, hovipoika ja rohkea päätös,
olen naurava häive helakanpunaista aurinkoa...
Olen kaikkien ahnaitten kalojen verkko,
olen malja kaikkien naisten kunniaksi,
olen askel kohti sattumaa ja turmiota,
olen hyppy vapauteen ja itseyteen...)

(etc.)

Runo on aiheeni kannalta hyvin mielenkiintoinen siksi, että "neutri", joka runossa puhuu, ilmaisee moninaisuuden itsessään: erilaisten keskenään ristiriitaisten elementtien paradoksaalisen yhteensopimisen, niiden onnellisen liiton. On taivaallista olla määrittelemätön, on rikkautta olla monta.

Kokonaisuudessaan runon löytää osoitteesta:


http://runeberg.org/sodrgran/01_13.html


https://www.facebook.com/Filosofiakahvila