Uusi elämä

 

Filosofiakahvilan aihe 4.12./5.12./7.12. (Huom. Torre del Marissa poikkeuksellisesti maanantaina)

Filosofiakahvila zoomin kautta tiistaisin klo 17.00 Espanjan aikaa (klo 18 Suomen aikaa)

Filosofiakahvila Torre del Marissa 4.12. poikkeuksellisesti maanantaina klo 12.00. Massai Mara Beach Club, Paseo Maritimo Poniente S/N eli lännen suunnassa, ei numeroa

Filosofiakahvila  Fuengirolassa torstaisin klo 16.00. Hotel Ilunion, Paseo Maritimo Rey de España 87(ent.Rafaelin aukio).

Linkki zoom-tapaamisiin:

https://us02web.zoom.us/j/7322355221?pwd=ZDZxWTBGN1ZvU2g1Z3JjbXhKTnRzZz09

Enrique Vila-Matas (s.1948) kirjoittaa vuonna 2008 julkaisemassaan päiväkirjassa Dietario voluble uudesta elämästään. Hän sairastuu vakavasti, on vähällä kuolla ja aloittaa uuden elämän.

Uusi elämä edellyttää aloittamista. Vuonna 2013 puhuin aloittamisesta, sen tärkeydestä. Väitin, että olemme koko ajan tilanteessa, jossa meidän täytyy aloittaa uudelleen. Tietyissä tilanteissa tarpeellisuus on  tavallista selvempää. Totesin jo kymmenen vuotta sitten: Kun joku – esimerkiksi Dante tai Roland Barthes – päättää aloittaa uuden elämän, tällä päätöksellä on paljon tekemistä iän kanssa. Dante oli 35-vuotias, elämän keskitiessä, kun Beatrice kuoli ja hän kirjoitti teoksensa Vita Nuova. Kun Barthes luonnosteli itselleen uutta elämän projektia, jolle antoi nimen Vita Nova, hän oli yli 60-vuotias; hän tunsi, ettei ollut aikaa kokeilla mitä tahansa, oli valittava. Tässä on mukana tunne, ettei elämää pitäisi haaskata.

Vila-Matas viittaa E.L. Doctorowin kirjoitukseen, jossa hän puhuu Einsteinista. Einstein onnistui säilyttämään tavassa katsoa asioita tietyn lapsellisuuden, ihmettelevyyden tai viattomuuden. Vila-Matas sanoo, että hänen uudessa elämässä, jossa oli enemmän mielenrauhaa, hän halusi tavoittaa uudestaan lapsellisen katseen. Hän sanoo, että samasta syystä hän on kiinnostunut avantgardistisesta taiteesta; se yritti ravistella harteiltaan perinteen kahleet ja etsiä siten uusia tapoja katsoa asioita. Vila-Matas haluaa katsoa taivasta ja pilviä niin kuin hän näkisi ne ensimmäisen kerran.

Vaikka Vila-Matas epäilee myöhemmin saavuttaneensa uuden elämän, elävänsä uutta elämää, pyrkimys on huomionarvoinen. Hän ei pyri välttämättä olemaan parempi ihminen; hän vain haluaa elää uudella tavalla.

Puhuessaan avantgardisteista Vila-Matas tulee sanoneeksi jotain, joka on tärkeää, jos haluaa katsoa asioita uudella tavalla, niin kuin ensimmäistä kertaa. On syytä irtaantua vanhoista malleista, kaavoista, perinteestä. Tällainen on vaikeaa. Voisi epäillä, onko tuollainen itsensä ravistelu edes mahdollista. Tabula rasa (tyhjä taulu) voi olla mahdottomuus.

Kun yritän harjoittaa näkökulmien taidetta, tarkoitukseni on tehdä säröjä kiveen kirjoitettuihin kaavoihin. Haluan, että ajattelun kategoriat ovat vähän suhteellisempia. Haluan voida – vaikka väliakaisesti – pistää ne tauolle, katsoa toisten linssien läpi. Uusi elämä ei tarkoita vain sitä, että ryhtyy lenkkeilemään. Se saattaa olla kiitollisuutta asioista, joista ei ennen ollut kiitollinen. Liekki, joka meissä palaa, voi olla se vanha, jo kauan sitten syttynyt. Mutta vartioimme sitä uudella tavalla. Muistamme, ettei sitä pidä päästää sammumaan.

Kirjoitin vuosia sitten Fernando Pessoasta puhuessani: ”Kun kieltäytyy olemasta aina sama, sallii olla monen hengen asuttama ja väistää määritelmiä. ” Jos ei ole määritelmän vanki, voi ehkä aloittaa uuden elämän. Määritelmissä me sitoudumme kategorioihin, jotka ovat luonnehdintaa, mahdollisesti syyttämistä. Ne ovat myös silmälaput, jotka estävät muita mahdollisuuksia; olemme uralla emmekä kuule tai näe. En ehdota sairastumista vakavasti uuden elämän löytämiseksi. Sanon, että vakava sairastuminen voi muuttaa näkökulmaa, tehdä vastaanottavaiseksi.

Tarkoitukseni on  tehdä antenni vastaanottavaiseksi. Tai jos sanotaan vähemmän hienosti: haluan nenäni haistavan mitä se ei ole ennen haistanut. Vaikka se sitten haistaisi roskiksen taakse kuolleen tyypin.

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Ei niin vakuuttavaa metafysiikkaa

(Leopardi)

Suuri italialainen runoilija Leopardi (1798-1837) kirjoitti: "Olen ujo naisten kanssa, siis ei ole Jumalaa." Myöhemmin suuri portugalilainen runoilija Fernando Pessoa (1888-1935) - tai hänen heteronyymi Barón de Teive - totesi, ettei Leopardin lausahdus ole kovin vakuuttavaa metafysiikkaa. 

Vaikka Leopardin väite on hauska, Pessoan toteamus on urhoollisempi. Myös Pessoa oli ujo naisten kanssa, mutta älyllinen rehellisyys esti häntä rakentamasta siitä mitään metafysiikkaa.

(Fernando Pessoa)

Filosofiakahvila vierailee Suomessa!

Aihe: Philip Rothin kapinallinen vanhus 

Aika:  lauantaina 3. elokuuta klo 14.00

Paikka: Kymintie 51 (Kumpula, Helsinki) – Jantuset (Martti, Kirsti)

(Ohje: Rautatientorilta lähtee useita busseja Lahdentielle, mm. 75 ja suurin osa 700-lukuisista busseista. Jääkää pois Sumatrantien pysäkillä, Kumpulan kampuksen jälkeen. Kävelkää Lahdentien yli ja menkää Intiankadulle, sieltä löydätte perille.)

Linkki karttaan:

https://www.google.es/maps/place/Kymintie+51,+00560+Helsinki,+Finlandia/@60.2094265,24.9582811,15.67z/data=!4m5!3m4!1s0x469209a2464e0edf:0x1e50a7d000ab0b8b!8m2!3d60.2090795!4d24.9620189?hl=es

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Filosofia kokemuksena

(George Bataille luolassa)

Tämä oli yhtenä keskustelun aiheena filosofisissa pidoissa (viikonlopputapahtumissa). 

Kokemus on tyypillisesti sana, jota käytetään monella tavalla. Näin myös filosofiassa. Kun fenomenologit puhuvat kokemuksesta, he puhuvat jostain primaarisesta ja tavanomaisesta: subjekti kokee maailman, koska on maailmassa. Jotkut ajattelijat ovat siirtäneet sen aivan toisenlaiselle alueelle, koska kiinnittyvät erilaiseen, vaarallisempaan, perinteeseen. George Bataille puhui sisäisestä kokemuksesta (l'expérience interieure). Maurice Blanchot käytti ilmaisua rajakokemus (l'expérience limite). Näissä kokemuksissa on kyse jostain rajummasta, repivämmästä, ekstaattisemmasta – kokemuksesta, joka muuttaa kokijan. Tällainen tranformaatiokokemus irrottaa ihmisen itsestään, repii hänet identiteettinsä rajoista.

Kokemus on tässä hahmotettu joksikin muuksi kuin ohimeneväksi tuntemukseksi tai aistimukseksi – joksikin joka muuttaa ihmistä. Ihmiselle tapahtuu jotain. Näin hän saa kokemuksen. Mutta kokemuksessa on mukana enemmän. Ihminen ei vain saa kokemusta. Hän tekee sen. Hän osallistuu sen valmistamiseen. Kokemus on ajateltua; ajattelu on siinä mukana.

Filosofi kirjoittaa kirjaa, mutta ei välttämättä vain osoittaakseen jotain tai ilmaistakseen tietämänsä asian. Hän voi tähdätä ennalta-arvaamattomaan paikkaan; kirjan kirjoittaminen voi olla kokemus, joka mahdollistaa uudenlaisen suhteen itseen ja maailmaan. Motiivi filosofoida voi olla tämä: kokemus. Tietenkään ei ole kyse mistä tahansa kokemuksesta, mistä tahansa muutoksesta. Filosofi ei muutu porsaaksi niin kuin vauva muuttuu porsaaksi kirjassa nimeltä Liisa Ihmemaassa.

Se mikä mahdollistuu on irtaantuminen tavanomaisesta elämäntavasta ja sitä ohjaavista kulturaalisista arvoista, siitä mikä hyväksytään välttämättömänä, totena tai hyvänä. Jos kokemus johtaa toisenlaiseen elämään, se ei merkitse mitä tahansa erilaista elämää. Hän voi haluta vapaaksi jostain kahleista. Ehkä hän yrittää olla onnellinen. Ehkä jopa parempi ihminen.

On ehkä outoa käyttää ilmaisua ”tehdä kokemus”. María Celia Salas Guerra puhuu aiheesta Fernando Pessoaa ja kirjoittamista koskevassa väitöskirjassaan. Hän viittaa Heideggeriin ja sanoo, että tehdä on kokemus on sitä, että polulla menossa kohti jotain, ja tämä joki kutsuu meitä, koskettaa meitä, muuttaa meitä. Salas Guerra käyttää Heideggerilta lainaamiaan ilmaisuja, jotka ovat erityisen passiivisia: meihin tulee jotain, jokin ottaa meidät valtaansa. Mutta tämä jokin pitää vastaanottaa. Kokemuksen tekeminen merkitsee sitä, että hankkii jotain tällä polulla, tiellä, tässä tapahtuman vastaanottamisessa.

Kun puhun filosofiasta kokemuksena, en puhu siitä, miltä tuntuu, kun kuulee jonkun puhuvan filosofisia tai kun lukee filosofista teosta. Puhun kokemuksesta, joka tehdään ja siitä kun hankkii jotain. Tämä kokemus on filosofinen siinä mielessä, että se on filosofian harjoittamisen seurausta. Sillä on silti sekä esteettinen että poliittinen ulottuvuus.

1.Esteettinen ulottuvuus. Filosofian mahdollistamalla kokemuksella on esteettinen ulottuvuus, mutta ei siksi, että se synnyttäisi jonkinlaisen kauneuselämyksen (sekään ei ole poissuljettu). Kokemuksella on kuitenkin aistimuksellinen (aisthesis) ja affektiivinen puoli, samanlainen kuin taiteen mahdollistamassa kokemuksessa – joka on ennen kaikkea kokemuksellisen kentän laajentumista. Lisäksi on mahdollista, että kokemus stimuloi mielikuvitusta, avaa mahdollisuuden tutkia ja kokeilla esteettisen elämän mahdollisuuksia, toisin sanoen esteettisten arvojen tuomista elämään.

2.Poliittinen ulovuttuvuus. Kun kokemus tulee jaetuksi, kun se murtaantuu ulos filosofin yksinäisyydestä, se tekee kysymyksestä yhteisen. Tämä ”yhteisyys” on ainakin potentiaalisesti poliittista. Filosofian suhde politiikkaan on mielenkiintoinen teema, koska sillä on aina suhde siihen, vaikka filosofian ydin ja sen velvollisuus on pysyä ulkopuolella, kriittisessä suhteessa siihen. Yksi filosofian vanhimpia tehtäviä on olla antidespoottinen voima, joka asettaa totuuden petosta vastaan, eettisen vaatimuksen mielivaltaa vastaan.

Filosofiakahvila Helsingissä, aihe Alibin etsijät
Helsinki 16.kesäkuuta klo 14.00. 
Paikka: Kymintie 51 (Kumpula, Helsinki) – Jantuset (Martti, Kirsti)

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Moninaisuus ja rakkaus

(Fernando Pessoa)

Aiheemme on yksi lause, jonka Fernando Pessoa kirjoitti: ”Minä tunnen itseni moninaiseksi.” Mitä hän tunsi? Mitä siitä seurasi?

Tunnetusti Fernando Pessoa – jonka sukunimi merkitsee persoonaa, naamiota – ei ollut koko ajan sama; hän vei moninaisuuden kirjoituksiinsa, ei luonut vain teoksia, vaan myös kirjailijoita, heteronyymejä: Alberto Caeiro, Álvaro de Campos, Bernanrdo Soares, Ricardo Reis etc. Pessoa kieltäytyi olemasta aina sama.

Kun kieltäytyy olemasta aina sama, sallii olla monen hengen asuttama ja väistää määritelmiä. Monet henget tekivät Pessoan elämästä sisäisen draaman, mahdollisesti tuhoisan. Ensisilmäyksellä hänen sielunelämänsä vaikuttaa hajonneelta ja rikkinäiseltä. Monen heteronyymin kautta tulee ilmi kuitenkin toinen viesti, toinen kokemisen tapa.

Se joka kieltäytyy olemasta yksi ja sama, saa kuulla moitteita. Häntä epäillään ehkä päättämättömäksi, ilman muuta ristiriitaiseksi. Jos jollakin on monta ”minää”, hän on varmasti rikki, skitsofreeninen tai jotain. Jos väistää määrittelyjä, on varmaankin häilyväinen tai pakoileva. Silti voi olla kyse oivalluksesta. Inhimillinen elämä on olemassaoloa avoimessa, avarassa maisemassa; moninaisuus merkitsee moninaisia mahdollisuuksia.

Pessoa ilmaisi, että voi elää kokonaisemmin, rikkaammin, jos hyväksyy moninaisuuden, lakkaa olemasta aina sama.

Heteronyymi Ricardo Reis kirjoitti:

Ollaksesi suuri, ole kokonainen: mitään

Omaasi älä liioittele tai sulje pois.

Ole kaikki kaikissa asioissa. Pane kaikkesi

Pienimpäänkin mitä teet,

Siksi kuu loistaa kokonaan

Kaikissa järvissä, koska korkealla se elää.

Mónica B.Cragnolini, argentiinalainen filosofi, kirjoittaa miten Robert Musilin Ulrich (Mies vailla ominaisuuksia) tulkitsee rakkauttaan ja tajuaa, että hän itse on monta; ei voi puhua rakkaudesta kahden välillä. Rakkaus merkitsee Ulrichille erilaisuuden myöntämistä – ja erilaisuus merkitsee, että toista ei voi tehdä omaksi. Siksi rakkaudesssa on jotain tyhjentymätöntä ja omiminen on päinvastoin tyhjentämistä, muumioimista.  

Rakkaus on – jos osaan tulkita oikein – voima, joka on pääsy moninaisuuteen, omaan ja toisen. Rakkaus ruokkii toisen moninaisuutta; hän on ikuisesti tavoittamaton, koko ajan määritelmää pakeneva.

Meitä on käsketty rakastamaan lähimmäistämme. Vieläpä Jumalan tähden. Miksi lähimmäistä? Mikä on lähimmäinen? Joku johon voimme samastua, joka on samaa tai tehdää samaksi. Lähimmäinen on lähimmäinen, koska hänet tuodaan lähelle, omaksi. Kohde on yksi ja yhtenäinen, ei monta. Mikä voisi olla epäilyttävämpää kuin rakkaus, joka on omistamista? Entä jos rakastaisi etäisintä – niin kuin Nietzsche, joka puhui tähtiystävyydestä?

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Miksi olen niin vaikea?

Joskus kysyn filosofiakahvilan jälkeen itseltäni: “Miksi olen niin vaikea?” Onko tämä hyvä kysymys? Jos minulla ei ole oikeutusta vaikeuteeni, on minulla ainakin jonkinlainen selitys.

Voisi puhua yksinkertaisemmin, vähentää vaikeita termejä jne. Tällaisen operaation vaara on kuitenkin se, että puhuu vain epämääräisemmin, jättää täsmentämisen vähempään, ei tartu mahdollisiin vaaroihin, ei tuo esiin erehdyksen mahdollisuutta. Sitäpaitsi en usko, että vaikeus johtuu erityisesti termien käytöstä. Minulla on kolme hypoteesia, mistä vaikeus johtuu.

1)Olen vaikea, koska yritän ravistella ajatustottumuksia. Mikä tahansa aihe on käsillä, yritän keksiä siihen näkökulman. Uusi näkökulma tekee aiheesta – mistä tahansa – oudon; se ei tunnu enää niin tutulta, sellaiselta kuin mihin oli tottunut. Vaikeus johtuu siis siitä, ettei voi turvautua jo olemassaoleviin käsityksiin ja mielipiteisiin. Ainakaan niin helposti.

2)Vaikka filosofoiminen osaltaan onkin tuomassa selvyyttä joihinkin asioihin ja se valmistelee meitä kohtaamaan tapahtumat ajatuksissamme, siis varustaa meitä, se on aina problematisointia. Problematisointi tuo mukanaan aina tiettyä levottomuutta; meitä kiskotaan pois levosta, suojasta. Ehkä minäkin kirjoitan – niin kuin Fernando Pessoan heteronyymi Bernardo Soares – Levottomuuden kirjaa...

3)Vaikka yritänkin keksiä esimerkkejä, joskus on vaikeaa kytkeä aihe tai ongelma ihmisten omaan elämänpiiriin. Tämä on yleinen vaikeus filosofiassa; ongelmat eivät tunnu merkitsevän mitään, ne eivät liity mihinkään. Jos ongelma ei ole pseudo-ongelma, se kuitenkin kytkeytyy johonkin. Ainakin se on kytkettävissä. Tosin joskus ihmiset elävät niin, ettei mikään filosofinen ongelma koske heitä. Silloin vaikea en ole minä, vaan kuulija.

Voisi kysyä myös, miten on mahdollista, että olen vaikea? Olen nimittäin aika kevytmielinen henki. Jokin tärkeä, kiireelliseltä tuntuva aihe, kysymys, jää noin vaan taakseni; se ravistetaan helposti harteilta; olen koko ajan liikeessä, siirtymässä muualle. Olen varsin huoleton, jopa hyväntuulinen. Monet filosofiakahvilan aiheista, niin tärkeitä kun ovatkin, unohtuvat minulta samantien, kun keskustelut ovat ohi. Vaikka olisin minuutti sitten puolustanut jotain näkemystä, niin kadulla tämäkin on jo unohdettu: en tiedä mitään....

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila