Nuoli nykyisyyden läpi

ESPANJA NYT -LUENTO TORRE DEL MARISSA 19.2. klo 14.00. PAIKKA: RAVINTOLA LA SORRENTINA, PASEO MARITIMO DE PONIENTE (SYÖMÄÄN VOI TULLA AIKAISEMMIN)

Fuengirolan Ajankohtaista asiaa -kahvila seuraavan kerran 27. helmikuuta.

Filosofiakahvilan aihe Torre del Marissa 19.2. ja Fuengirolassa 20.2. 

Filosofiakahvila Torre del Marissa keskiviikkoisin klo 11.00. Casa de Juan de Antiguo (ent. Peña el Bujío), Av. Toré Toré 22.

Filosofiakahvila Fuengirolassa torstaisin klo 16.00. Carihuela Chica, Rafaelin aukio.

En ole ainoa, joka näkee nykyfilosofian tehtäväksi diagnoosin tekemisen. Potilas ei ole sattumanvarainen tapaus, jolla on varaa maksaa. Se on nykyisyys, ajattelijan oma aika. Ehkä filosofista tulee näin filosofi-journalisti, mutta hänen toimintansa myös eroaa journalistin työstä.

Journalisti puhuu siitä, mistä jo valmiiksi puhutaan: poliitikkojen sanomisista, päätöslauselmista, räjähdyksistä, onnettomuuksista. Kun hän puhuu todellisuuden näkymättömästä puolesta, hän puhuu salaisuuksista, piilotetuista toimista, esim. korruptiosta, salaisista pankkitileistä veroparatiisissa. Filosofi ei tunnu olevan samalla alalla. Hän ei tunnu olevan kiinnostunut ihmisten sanomisista tai räjähdyksistä tai edes salaisuuksista. Silti heillä voi olla yhteinen kysymys, jos filosofi katsoo omaa aikaansa ja tekee diagnoosia. He molemmat kysyvät: ”Mitä tapahtuu?”

Älykäskin journalisti voi hymähtää ja sanoa: ”Minulla ei ole mitään tekemistä filosofian kanssa. Minä olen tekemisissä todellisuuden kanssa.” Mutta mitä hän yrittää tehdä? Miten hän on tekemisissä todellisuuden kanssa? Hän yrittää palvella ihmisiä ja tarjota tärkeää tietoa. Kun hän julkaisee uutisen, joka sisältää nimiä ja muita yksityiskohtia, näiden yksityiskohtien täytyy olla relevantteja, asiaankuuluvia. Journalisti on todellisuudessa filosofisen (epistemologisen ja eettisen) ongelman edessä. Mikä on tärkeää tietoa? Mikä on relevanttia? Todellisuuden kanssa tekemisissä oleminen vaatii muutakin kuin reportterin vainua; se vaatii ajatusta.

Filosofi, joka pohtii luonteeltaan teknistä tai metafyysistä kysymystä, voi hymähtää: ”Tällä ei ole mitään tekemistä jokapäiväisen politikoinnin kanssa.” Silti natsit ja stalinistit filosofoivat, käyttivät filosofien ajatuksia ja käsitteitä. Filosofi, joka unohtaa tämän, on yhtä vastuuton kuin journalisti, joka kieltää ajatuksen.   

Kuvitelkaamme eteemme metodologinen mies tai nainen. Hän haluaa kuvata nykyistä tai mennyttä todellisuutta, tapahtumaa tai ilmiötä. Kuvauksen voi tehdä monella tavalla. Se voi pitää sisällään artikuloidun tai artikuloimattoman ajatuksen siitä, että koska näin on, niin tulee olemaan jatkossakin. Monta kertaa kuvauksessa sanotaan – suoraan tai epäsuoraan – jostakin asiantilasta: ”On sanomattakin selvää...” Journalistin ja kriittisen filosofin velvollisuus on toimia toisin. Heidän ei tarvitse antaa toivoa, mutta heidän tulee näyttää, että pysyvältä tuntuvassa, kivettyneessä maailmassa on aina säröjä.

Nykyisyys, jokapäiväinen ajankohtaisannos, hämmentää mieliä. Se myös säätää ja ohjaa mitä on mielissä – mitä tapahtumia, mitä kysymyksiä ihmiset tuskailevat. Ongelma on, että joskus tuo mieleemme tuotu asia tai kysymys on käsky, raja tai kriteeri. Jos joku erehtyy nostamaan esiin ongelman, johon ei ole valmista vastausta, sitä pidetään epärelevanttia, koska käsillä oleva aihe on jokin muu. Näin saatetaan sanoa siitä huolimatta, että esiin nostettu ongelma liittyisi käsillä olevaan aiheeseen.

Olisi opittava, ettei mitään voi oppia, jos ei käy käsiksi ongelmiin. Silloin voi oppia myös, mikä tai kuka on. Kysymys on nuoli, joka ammutaan nykyisyyteen. Jousimiehen tarkkuudesta riippuu, mihin se osuu. Hänen voimastaan riippuu, miten syvälle se uppoaa.

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila