Kosminen pelko ja voimattomuus

 

Filosofiakahvila 8.4./9.4./FUENGIROLASSA EI ENÄÄ TÄNÄ KEVÄÄNÄ

Filosofiakahvila zoomin kautta tiistaisin klo 17.00 Espanjan aikaa (klo 18 Suomen aikaa).

Filosofiakahvila Torre del Marissa keskiviikkoisin klo 11.30. Sabana Beach, Paseo Maritimo Poniente S/N. Entinen Massai Mara.   

Linkki zoom-tapaamisiin:

https://us02web.zoom.us/j/7322355221?pwd=ZDZxWTBGN1ZvU2g1Z3JjbXhKTnRzZz09

Kerrotaan, että keskiajalla ihminen koki ainakin aika ajoin kosmista kauhua. Sen herättivät luonnonkatastrofit ja kirkon eskatologiset puheet eli opit viimeisistä ajoista. Tarinan mukaan kosminen kauhu katosi; meistä tuli tietäväisiä, valistuneita, meitä eivät kummitusjutut säikäytä. Viimeisen vuosisadan aikana meillä on ollut kuitenkin oma tapamme kokea pienuus maailman suuruuden edessä. Tunnemme voimattomuutta.

Vallanpitäjät haluavat ruokkia tällaisia tunteita. Ne lamaannuttavat, tekevät meistä passiivisia. Meille ei enää saarnata maailmanlopusta. Jokaisesta tuutista tulee silti katastrofeja, sotia, pandemioita ja ilmastonmuutosta. Ne ovat pahempia kuin pappien profetiat; ne ovat totta.

Mihail Bahtin kertoo, miten F.Rabelais kehitti lääkkeitä kosmista pelkoa vastaan käyttäen populaarikulttuurin ja karnevaalin aseita. Gargantua ja Pantagruel olivat iloinen vastaus luonnonvoimien herättämälle kosmiselle kauhulle ja eskatalogian synyttämälle mielialalle. Rabelais loi erityisen kuvan ruumiista, joka sai kosmiset mittasuhteet. Kosmiset elementit muuttuvat kasvavan ja uutta luovan ruumiin elementeiksi. Pieni kokemus vieraasta ja mielettömästä maailmasta muuttui suureksi kokemukseksi ikuisesti muuttuvasta kosmoksesta.

Bahtinin analyysin mielenkiintoisuus on siinä, ettei se katso asiaa hyvän ja pahan näkökulmasta; se tuo esiin strategian. Mekin voimme ehkä olla fatalistisesti alistumatta voimattomuuden tunteeseen. Voimme ehkä etsiä strategiaa.

Tarvitsemme siihen ehkä Rabelaisin mielikuvitusta, mutta meidän täytyy myös hahmottaa tilanteemme. Jos keskiaikaisen ihmisen kauhuun liittyi tietynlainen tapa kokea aika ja ajallisuus, niin se saattaa olla myös nykyaikaisen voimattomuuden kohdalla.

Jussi Vähämäki puhuu artikkelissaan Historiasairaus (joka on tulkintaa Nietzsche varhaisista historia koskevista kirjoituksista) modernin ihmisen eräänlaisesta déjà vu –kokemuksesta tapahtumien edessä. Tapahtuma vastaanotetaan ikään kuin jo tunnettuna ja tiedettynä. Ihminen sanoo: “Tämän olen jo nähnyt.”

Kerrotaan, että keskiajalla ihminen koki ainakin aika ajoin kosmista kauhua. Sen herättivät luonnonkatastrofit ja kirkon eskatologiset puheet eli opit viimeisistä ajoista. Tarinan mukaan kosminen kauhu katosi; meistä tuli tietäväisiä, valistuneita, meitä eivät kummitusjutut säikäytä. Viimeisen vuosisadan aikana meillä on ollut kuitenkin oma tapamme kokea pienuus maailman suuruuden edessä. Tunnemme voimattomuutta.

Vallanpitäjät haluavat ruokkia tällaisia tunteita. Ne lamaannuttavat, tekevät meistä passiivisia. Meille ei enää saarnata maailmanlopusta. Jokaisesta tuutista tulee silti katastrofeja, sotia, pandemioita ja ilmastonmuutosta. Ne ovat pahempia kuin pappien profetiat; ne ovat totta.

Kun kaikki on jo nähty ja tästä jo nähdystä tulee ikään kuin kategoria päähämme, meidän on helpompi irrottautua tapahtumasta. Minun haukankatseeni rekisteröi tämän joka paikassa. Ihmiset haluavat poistaa tapahtumalta sen tapahtumallisuuden. Keinot ovat monet. Kun jotain sattuu, aletaan puhua tilastoista, sattuneen  tavallisuudesta tai epätavallisuudesta. Jos joku murhaa, sanotaan ikään kuin varmuuden vuoksi: “Tekijällä on mielenterveydellisiä ongelmia.” Tämä lause pyyhkii monta häiritsevää kysymystä mielestä.

Tällaisella tapahtuman tapahtumallisuuden poispyyhkimisellä on vaikutus tietoon, mutta silla on myös poliittisa seurauksia. Vähämäki toteaa, että déjà vu lamaannuttaa kapinan ja vaihtoehtoisen elämän impulssin.

Jos Vähämäen ideoita voisi käyttää valaisemaan tilannettamme, voisimme sanoa, että meidän täytyy löytää toisenlainen tapa käyttää historiaa ja toisenlainen tapa kohdata tapahtumat – ennen kaikkea sellainen, joka ei pyyhi pois tapahtuman tapahtumallisuutta, sen esille nostamia kysymyksiä. Uuden voimattomuuden vastaisen strategiamme lähtökohta on kysyminen.

 https://www.facebook.com/Filosofiakahvila