Meritokratia

 

Filosofiakahvila 20.1./21.1./22.1. 

Filosofiakahvila zoomin kautta tiistaisin klo 17.00 Espanjan aikaa (klo 18 Suomen aikaa).

Filosofiakahvila Torre del Marissa keskiviikkoisin klo 11.30. Sabana Beach, Paseo Maritimo Poniente S/N. Entinen Massai Mara.   

Filosofiakahvila  Fuengirolassa torstaisin klo 16.00. Hotel Ilunion, Paseo Maritimo Rey de España 87(ent.Rafaelin aukio).

Linkki zoom-tapaamisiin:

https://us02web.zoom.us/j/7322355221?pwd=ZDZxWTBGN1ZvU2g1Z3JjbXhKTnRzZz09

Meritokratia on järjestelmä, joka perustuu yksilöiden lahjakkuuteen ja meriitteihin, ansioihin: ihmiset nousevat tärkeisiin asemiin älynsä, ansioidensa ja uutteruutensa ansiosta. Ajatus on vakuuttava. Uskomme, että tällainen järjestelmä on oikeudenmukainen ja tehokas.

Tietenkään meritokratia ei aina toteudu. Yhteiskunnat tekevät temppuja, yleensä lainsäädännöllisiä, taatakseen meritokratian tai ainakin välttääkseen nepotismin. Meritokratian ainoa ongelma ei ole se, että sen toteutumisella on esteitä. On myös vaikeus määritellä, kenelle kuuluu mikäkin osa, asema tai palkka. Ihmiset ihmettelevät, miksi tämä tai tuo saa noin korkeaa palkkaa. Vaikka ihmettely olisi joskus tyhmää tai tietämätöntä, kysymys säilyy ja se on toisinaan ymmärrettävä.

Riippumatta siitä, kuinka hyvin meritokratia on toteutunut, sen pitäminen ideaalina toimii yhteiskunnallisena indikaattorina. Näemme, mitä pidetään arvossa, mitä pidetään ansioina. Monessa yhteiskunnassa absoluuttinen arvo on voitto, taloudellinen hyöty; raha on absoluuttinen arvo, joka määrittää muiden arvojen arvon. Tämä johtaa kunnon meritokratiassa siihen, että korkeaa palkkaa saa sellainen, joka tuottaa voittoa tai ainakin toimii voittoa tuottavassa ympäristössä, ei esimerkiksi koulussa.

Oppi-isä oli brittiläinen sosiologi ja poliitikko Michael Young (Dartingtonin paroni), joka nimesi meritokratian 1958. Meriitin hän ymmärsi yksilön älykkyyosasmäärän ja vaivannäön summaksi (M=Ä plus V). Tässä yhtälössä minua kiinnostaa älykkyysosamäärä. Älykkyys on epäilemättä yksi meritokratian pyhistä lehmistä. Älykkyyden ja parhaimmassa tapauksessa älykkyysosamäärän korostaminen saattaa olla jopa vaarallista, ainakin toinen sosiologi, Pierre Bourdieu, viittaa siihen vuonna 1983 ilmestyneessä artikkelissa: ”Tout racisme est une essentialisme...” (Kaikenlainen rasismi on essentialismia) Bourdieau  puhui rasismin erityisestä muodosta, älyrasismista. 

Meritokratia korostaa koulutuksen merkitystä, mutta jotta oppi toteutuisi, yksilöillä pitäisi olla samanlaiset mahdollisuudet koulutukseen. Todellisessa todellisuudessa tämä mahdollisuus on yleensä etuoikeus. Älykkyyden tai älykkyysosamäärän korostaminen on toisenlaista. Voisi sanoa, että se on hyvin vähän yksilön omaa ansiota. Se on mahdollisuus – joskus jopa tekosyy – suosia joitakin, vaikka jokin muu ansio olisi tarpeellisempi. 

Bourdieau viittaa siihen, että hallitseva luokka, joka ainakin jossain määrin on riippuvainen kulturaalisesta pääomasta, tuntee tarvetta oikeuttaa asemansa. He selittävät sen omalla älykyydellään stigmatisoiden toisia ryhmiä. Ranskalainen sosiologi ei puhu artikkelissaan myöhempinä aikoina hiipien ajatteluun ja käytäntöihin tulleesta ”rodunjalostuksesta” – halusta valita jälkipolven ominaisuuksia, joista yksi halutuimpia on älykkyys.

Älykkyys on haluttu piirre; se on esimerkiksi kykyä oppia uutta ja ratkaista ongelmia. Se ei takaa mitään. Älykkäiden sanotaan esimerkiksi alkoholisoituvan enemmän. Monessa historiallisessa tilanteessa ei kysytty älykkyyttä, enemmän tottelemista. Ihmisen menestykseen vaikuttavat monet voimat, jotka eivät ole hänen hallinnassaan, oli hän miten älykäs tahansa.   

Karl Marx popularisoi 1875 sloganin: ”Jokaiselta kykynsä mukaan, jokaiselle tarpeidensa mukaan.” Marxille ajatus liittyi tietenkin kommunistisen yhteiskunnan ihanteellisiin olosuhteisiin, joissa tuotetaan kaikkea riittävästi ja kaikkien tarpeet voidaan tyydyttää. Iskulauseessa ollaan kuitenkin muotoiltu myös (melkein) meritokratian periaate; jokaiselta kykynsä mukaan.  Espanjalainen uusrikas muotoili merikoratian periaatteen näin: ”En ole parempi ihminen kuin köyhät, koska minulla on rahaa. Minulla on rahaa, koska olen parempi ihminen.”

Tietenkin marxilainen slogan oli periaate, joka tahtoi muotoilla jalon ajatuksen oikeudenmukaisuudesta. Ehkä siinä on jotain, johon kannattaa huomioida. Se ei sano vain, että kaikille pitää antaa tarpeidensa mukaan; se sanoo, ettei ole hyvä, että ihmiseltä vaaditaan enemmän kuin mitä hän kykenee antamaan. Vaikka meritokratia toteutuisi ja korkeaan asemaan pääsisi vain ansioitunut, se ei takaa, ettei häneltä yritettäisi kiskoa, ruoskia, enemmän kuin mihin hän pystyy...

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila