Tiedon käyttö

(Francis Bacon)

Filosofiakahvilan paikka Fuengirolassa tiistaina (klo 11.15) Los Bolichesin kaupungintalon kahvila, Torre del Marissa keskiviikkona (klo 11.00) Con Corazonmari El Copo -kadulla. (Torstai jää pois)

Länsimaiden suuria myyttejä: tarina tiedosta vapauttajana. Jonkun pitäisi tämä selittää. Liittynee voimallaisesti kapitalismiin. Eri ihmisten – muuan muassa Henry Fordin ja Rosa Luxenburgin suuhun on pistetty väite: ”Jos ihmiset tietäisivät mihin kapitalistinen järjestelmä perustuu, se ei kestäisi viittä minuuttia.” Se saattaa olla totta. Tieto ja tietäminen eivät silti takaa vapautta; niitä käytetään orjuuttamiseen. Neuvostoliitossa kaikki tiesivät. Siksi kesti niinkin kauan. Tieto toi kauhun, se lamaannutti. Jokainen tiesi, että Siperia odotti vastustajaa.

Tieteellistä tietoa on käytetty monella tavalla – auttamaan ihmisiä ja tuhoamaan massoja. Esitetään kauhukuvia geenimapulaatiosta jne. Tiedon vaikutus on kuitenkin arkipäiväisempää, jokapäiväisempää ja sen kavaluus näkymättömämpää. Lapsellinen, erityisesti filosofeja hymyilyttävä esimerkki: biologit etsimässä ”luonnollista moraalia”. Muun muassa biologit Edward O.Wilson ja Frans de Waal ponnistelleet tällä saralla. Siinä ei ole mitään uutta. Antropologit tekivät sitä ennen heitä. Kyse on yrityksestä perustaa moraali tietoon ihmisestä.

Ryhtymättä tällä kertaa tarkempaan kuvaukseen ja analyysiin näiden biologien pyrkimyksestä (se on tehtävä!) totean, että pyrkimys johtaa essentian, olemuksen, rakentamiseen, ja essentialismi (olemusoppi) rajoittaa mahdollisen horisonttia. Oppi olemuksesta toimii oikeutuksena käyttää valtaa, dominoida. Yksinkertainen esimerkki toiselta alalta, psykiatriasta: homoseksuaalisuutta ei pidetty normaalina, joten yritettiin parantaa ihmisiä, ojentaa poikkeavia. Kun tuetaan ”moraali” ihmisen olemukseen tai oikeutetaan sillä erilaisia toimia, tehdään jotain paljon näkymättömämpää kuin sähköshokit: mitätöidään tai lukkiutetaan mahdollisuudet käyttää vapautta.

Tieteellisen tiedon käyttö voisi olla toisenlaista. Biologian suhde filosofiaan voisi olla toinen. Filosofien ei olisi pakko nauraa. Ajattelen: Tieteen pitäisi pistää filosofoimaan. Otetaan biologian alasta, ekologiasta, esimerkki. Ekologia voi opettaa monenlaisia asioita filosofeille, antaa monta tehtävää. Esimerkinomaisesti mainitsen kaksi mahdollisuutta.

1)Ekologia voisi opettaa pois ihmisen hybriksestä, jolla on kaksi erityisenlaista seurausta nykymaailmassa. Ensinnäkin se tekee ihmisestä erillisen, luonnosta irrrallisen olennon. Toiseksi se tekee ihmisestä kontrolloijan, mestarin, luonnon hallitsijan. On kauheaa lukea mitä ”tieteen isät” – esimerkiksi Francis Bacon – kirjoittivat 1600-luvulla: luonto oli salaperäisesti feminiininen voima, jonkinlainen huora, jota piti hallita.

2)Ekologia voisi irrottaa meidät antroposentísyydestä, sellaisesta ajattelusta joka koko ajan priorisoi ihmisen.

Tahdon siis sanoa vain, että tietoa käytetään eri tavoin ja on syytä kysyä, miten sitä pitäisi käyttää. Tämä kytkee kysymyksen tietoon arvoista ja joudumme hämmennykseen, sillä tieto ja sen instituutiot eivät ole tietoisia arvoista; ne eivät sisällä automaattisesti ymmärrystä omasta paikastaan.

Nykyiset tapahtumat luovat perspektiiviharhan. Vaikka näyttää siltä, että elämme totuudenjälkeistä (post-truth) aikaa, ihmisten, kansalaisten, maailmankansalaisten – ei vain filosofien tehtävä – on ryhtyä vastuullisiksi: heidän on esitettävä kysymys arvoista. Heidän on oltava vastuullisia siinä mielessä, että he vastaavat nykyiseen tilanteeseen, nykyisen johdon normeihin. Heidän otettava niihin etäisyyttä, jotta he ymmärtäisivät ne arvot, jotka tiedon käyttöä ohjaavat. Heidän on tehtävä se, jotta tulevaisuus pysyisi avoimena – jotta sitä ei olisi päätetty ymmärtämättömien laboratoriossa.

Tämä on vaikea tehtävä. Minulla ei ole luottamusta mihinkään bioeettisiin komiteoihin. Silti on yhä tärkeämpää tajuta, että tieto on vaarallista samalla kun se on hyödyllistä. 

AJANKOHTAISTA ASIAA -KAHVILA 25.HUHTIKUUTA KLO 13.30. PAIKKA: RAVINTOLA KUKKO, SAUNAN TERASSI. AIHE: SUOMI 100V JA VAIHTOEHTOISET TOSIASIAT.

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Marx ja marxilaisuus (Liite aiheeseen Tyhjäksitekemisen taito)

(Karl Marx)


Aina kun olen lukenut Karl Marxin tekstejä – 20 vuotta sitten ja nyt – olen ollut vakuuttunut hänen ajattelunsa syvällisyydestä. Hänen tekstinsä on konkreettiseen tarttuvaa, näkemyksellistä ja uusi näkökulmia avaavaa. Marx oli epäilevien tarinoiden kertoja. Hän ei kertonut tapahtumia Napoleonin tai Aleksanteri Suuren, vaan alakerran, massojen, ihmisten näkökulmasta. Näin Marx oli todellinen uudistaja ajattelussaan.

Päinvastoin kuin monet marxilaiset Marx ei ajatellut, että kommunismi olisi ideaali, jonka mukaan todellisuutta pitäisi ohjailla tai asioiden tila, joka pitäisi rakentaa. Hänelle kommunismi oli todellinen liike, joka tekee tyhjäksi nykyisen asioiden tilan.

Nykyisetkin ekonomit ja sosiologit käyttävät hänen käsitteitään. Olisin silti taipuivainen sanomaan, että nimenomaan hänen ajattelunsa ekonomisuus, sitoutuminen taloudellisiin asioihin, kavensi hänen mahdollisuuksiaan nähdä sietämättömiä asioita kapitalismissa. Työ saa Marxin ajattelussa samantapaisen merkityksen kuin Hegelillä: se on ihmisen olemus. Minun radikaalini puoleni sanoo, että kaikesta olemuksesta on päästävä eroon.

Tärkeä marxilainen (ei Marxin luoma) termi on vieraantuminen. Perusteesi oli, että työntekijä vieraantuu, koska tulee järjestelmän välineeksi, rattaaksi ja siten esineellistyy. Idean taustalla on voimakas näkemys siitä, että ihmisen luonto ja olemus on työ. Jos häneltä estetään mahdollisuus valvoa tuotantoprosessia, työvälineitä ja työn lopputulosta, häneltä riistetään hänen luontonsa, inhimillinen olemuksensa.

Marx oli vakuuttunut, että sosialistinen vallankumous kumoaa yksityisomistuksen ja sitä kautta vieraantuminen lakkaa. Kun hän puhuu työntekijän vieraantumisesta, hän ei tajua, ettei vieraantuminen (surullisuus, onnettomuus) johdu pelkästään työn kuulumisesta muille, pääoman haltijoille. Vieraantuneisuus, surullisuus, johtuu myös siitä, ettemme kykene sijoittamaan itseämme kosmiseen yhteyteen, näkemään tehdyn merkitystä ja mieltä. Jos teemme itsellemme taloa, voimme silti olla surullisia. Vieraantumista aiheuttaa myös se, että meidät redusoidaan, pelkistetään, työksi. Tämä pelkistys on osa aikamme köyhyyttä.

Vieraantumisen käsite voisi toimia silti eräänlaisena koetinkivenä, jos haluamme tutkia, oliko Neuvostoliitto marxilainen yhteiskunta. Neuvostoliitto ei onnistunut vähentämään vieraantumista työssä. Voisi siis sanoa, että marxilaisuudella oli vähän tekemistä Neuvostoliiton kanssa. Virallinen ideologia – kommunismi ja marxilaisuus-leninismi – ei suinkaan ollut turha väline, mutta vain osatekijä totalitaarisen yhteiskunnan rakentamisessa. Yhteiskuntia ei rakenneta pelkkien ideologioiden varaan. Tarvitaan byrokratia, salainen poliisi, armeija, puoluekoneisto jne.

Mitä on marxilaisuus? Tuskin siitäkään voi puhua yksikkömuodossa. On marxilaisuuksia. Ennen ja nyt ovat ajattelijat käyttäneet Marxin luomia työkaluja, toiset mielenkiintoisesti ja toiset huvittavasti. Jos tähtäimessä on kapitalismin kritiikki, kysymys on, riittävätkö työkalut. Marx ei voinut edes kuvitella nykyisiä globaaleja markkinoita, suunniteltua vanhentumista (planned obsolescence), nykyistä pankki- ja rahajärjestelmää ym.

Kommunismin epäonnistuminen Neuvostoliitossa ei todista mitään Marxin ajattelua vastaan. Neuvostoliiton yksi taustalla vaikuttavia ”ajattelijoita” oli Henry Ford, sillä Stalin halusi tehdä koko yhteiskunnasta samanlaisen kuin Fordin tehtaat. Neuvostoliiton kaatuminen kertoo meille monia asioita, myös siis mahdottomuudesta tehdä maasta tehdasta.

Stalin ei ajatellut Fordia seuratessaan muuta kuin tehokkuutta, rationaalisuutta, kellontarkkuutta. Joskus kapitalismin vaaroista ovat varoittaneet – varomattomasti – sellaiset kuin Mr. Ford, joka sanoi: ”On vain hyvä etteivät ihmiset ymmärrä vallalla olevaa pankki- ja rahajärjestelmää, sillä jos he sen ymmärtäisivät, maassamme olisi vallankumous ennen huomisaamua.”

Mitä meidän pitäisi tehdä tekemättömäksi tässä meidän maailmassamme? Ainakin uskomus, että ihminen on työ. Silloin emme puhuisi enää pelkästä taloudesta niin kuin kapitalismissa tai kommunismissa. Kysyisimme, mitä voimme olla, mitä itsestämme tehdä. Poliittinen ongelma ei ole pelkästään talous, vaan myös muiden kuin taloudellisten mahdollisuuksien olemassaolo tai niiden puute.

Olen radikaalimpi kuin Marx, veisin kyseenalaistamisen pidemmälle. Olen myös vaatimattompi, vähemmän utopistinen. Ohjelmat ja opit ovat vaarallisia. En odota luokatonta yhteiskuntaa, jossa kukaan ei olisi vieraantunut. Tahdon silti tuoda esiin ja vahvistaa sellaisia kamppailuja, joissa käytäntöjä muutetaan.

”En ole marxilainen”, Marx sanoi. Hieno lause, kun sen sanoo Marx itse. Muiden suusta se on aika tylsä huomautus ja irtisanoutuminen jostakin, jota emme todellisuudessa tunne.