Sairastamisesta

 

Virginia Woolf

FILOSOFIAKAHVILA ALOITTAA FUENGIROLASSA 3.MAALISKUUTA

Filosofiakahvila zoomin kautta tiistaisin klo 17.00 Espanjan aikaa (klo 18 Suomen aikaa)

Filosofiakahvila Torre del Marissa klo 11.00 (Casa Juande, Av. Toré Toré)

Filosofiakahvila alkaa Fuengirolassa 3. maaliskuuta. Torstaisin klo 16.00. Hotel Ilunion, Paseo Maritimo Rey de España 87(ent.Rafaelin aukio).

Linkki zoom-tapaamisiin:

https://us02web.zoom.us/j/7322355221?pwd=ZDZxWTBGN1ZvU2g1Z3JjbXhKTnRzZz09

Tämä aiheena 1.3. ja 2.3. ja 3.3.

Virginia Woolf (1882-1941) kirjoitti vuonna 1925 esseen On being ill. Se julkaistiin seuraavana vuonna T.S. Eliotin lehdessä The Criterion. Woolf kirjoitti esseen vuodepotilaana. Hän sanoo kirjoituksessaan, että vaikka sairastaminen on yleistä ja se voi tuoda suuria henkisiä muutoksia, sillä ei ole samanlaista asemaa kirjallisuudessa kuin rakkaudella, taistelulla tai mustasukkaisuudella. Saatamme kohdata sairauden kautta elämän ja kuoleman kysymyksen, mutta se ei ole samanlainen teema romaaneissa. Kirjallisuus kiinnittyy mielenliikkeisiin, ei ruumiilliseen olemiseen. Tällä omat seurauksena. Woolfin mukaan meillä ei ole kieltä sairastamiselle, varsinkaan tavalliselle, arkipäiväiselle sairastamiselle.

Myös terveys on usein hiljaista. Hiljaisuus on ollut jopa tärkeä sana terveyden määrittelyssä. Ranskalainen kirurgi René Leriche (1879-1955) kirjoitti näin: ”Terveys on elämä elinten hiljaisuudessa.”  Terveys ei ehkä tarvitse kieltä yhtä paljon kuin sairastaminen. Sairastaminen  on sanatonta, vaikkei mykkää; siihen liittyy valitus, myös tuskainen huuto. Tämä ei silti merkitse, ettei sairaus olisi tärkeä elementti erilaisissa kulttuureissa. Menneitä tai nykyisin rinnakkain eläviä kulttuureja voi analysoida siitä näkökulmasta, miten ne ovat reagoineet sairauteen. Sillä mitä sanomme lääketieteeksi on pitkä historia. Lääkitsemistä ja hoitamista oli jo paljon ennen kuin siitä tuli tieteellistä tai tieteeseen perustuvaa.

Lääketiede on meidän aikamme merkittävin strategia suhteessa sairauteen ja tapa suhtautua sairauteen. Lääketieteen historia on muutakin kuin tarinaa edistysaskeleista. Se voisi kertoa monenlaisia asioita kultuuristamme ja myös siitä, ettei yksi tai toinen tapa suhtautua sairauteen ole välttämätön. Vuonna 2013 filosofikahvilan aiheena oli Sairaus, terveys ja yhteiskunta. Väitin, että medikalisointi ja kriminalisointi ovat kulkeneet käsi kädessä, koska kummassakin tärkeänä lähtökohtana on poikkeus tai poikkeama. 

Woolf toteaa, että jokaisella nuorella rakastuneella neidolla on Milton ja Shakespeare, mutta kenellekään ei ole runoilijaa, kun hän sairastuu. Hiljaisuus ja mykkyys pysyvät mukana sairauden ja terveyden teeman ympärillä kaikkina aikoina. Ihmiset haluavat lohduttaa sairasta, puhua hänelle, valaa häneen uskoa. Kuka haluaa kuunnella sairasta? Onjo sairaan sanoilla väliä?

Jobin kirjaa voi lukea runoutena tai uskonnollisena teoksena, mutta myös dokumenttina, joka todistaa vuosituhansien takaisesta asenteesta sairauteen. Jobin kärsimykset ja hänen kapinallinen puheensa nostavat esiin teologisen ja maailmankatsomuksellisen kysymyksen sairaudesta. Edes Jobin kirja ei ole vastaesimerkki Woolfin väitteelle. Viimeisenä koettelemuksena Herra runtelee Jobia märkivillä paiseilla. Vaikka Jobin sanat säkenöisivätkin päidemme päällä, emme löydä sanoja ruumiilliselle tuskalle tai pahoinvoinnille. Jobin tuskaiset sanat ilmaisevat sielullista kärsimystä; hän tuntee olevansa Jumalan hylkäämä, ystävien pettämä, naurettu.

Sairastava aikuinen saattaa tuntea joutuneensa lapsen asemaan. Vaikka meillä ei olisi Jobin ajan metafyysisiä uskomuksia, tämä oman haavottuneisuutensa ja avuttomuutensa kohtaaminen voi olla yllätys ja järkytys. Se mikä tekee lääkäreistä ja sairaanhoitajista etuoikeutettuja on se, että heille sairaus ja kuolema ovat olemassaolevia. Ne nähdään osana elämää. Ne eivät putoa eteen taivaan outona epäoikeudenmukaisuutena tai luonnottomana erehdyksenä.

Vaikka emme voisi odottaa, että meitä kohdeltaisiin kuin aikuisia tai emme osaisi luoda kieltä sairastamiselle, sairasvuode voi opettaa. Avaruus ympärillämme ja mikrobit sisällämme – avaruus sisällämme – ovat välinpitämättömiä. Sairaalassa voimme olla numeroita, mutta kosmokselle emme ole edes sitä.

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Outsider

Olen ulkomaalainen. Mitä se oikeastaan merkitsee? Oman maani rajojen sisällä olen myös näkymättömien rajojen sisällä, omassa paikassani, siinä mihin olen syntynyt. En ole valinnut - olen siis annetussa maailmassa. Näin on mahdotonta ajatella uudestaan, aloittaa alusta, kysyä.

Koti on suoja. Se on muuri, joka vartioi ulkopuoliselta, mutta samalla kahlitsee sisäänsä eikä mikään minusta – ei minun uteliaisuuteni eikä minun väkivaltani – pääse ulos. Ulkomailla olen irti; en ole enää ihminen, siis työntekijä, orja, vaan enkeli, vapauttaja. Eräs pakolainen, Edmond Jabes, sanoi, että ulkomaalainen vapauttaa, koska tekee toisenkin ulkomaalaiseksi. Jostain tällaisesta salaperäisestä prosessista on kyse. Siksi ulkomaalaisia usein vihataan. He ovat enkeleitä.

Virginia Woolf kirjoitti:

The outsider will say, "in fact, as a woman, I have no country. As a woman I want no country. As a woman my country is the whole world."

Ulkomailla, ulkopuolisena, voi oppia asioiden tilan sattumanvaraisuuden, nähdä ettei kaikkia ole välttämätöntä, pysyvää, Jumalan säätämää.

Kuka pelkää Virginia Woolfia?

Virginia Woolf oli yksi viime vuosisadan suurimmista kirjailijoista. Hän oli loistava romaanikirjailija ja romaanimuodon uudistaja, mutta myös älykäs esseisti, joissa hän osoittautuu ajattelijaksi, hetkittäin jopa filosofiseksi ajattelijaksi.

Otsikkoni viittaa tietenkin Edward Albeen samannimiseen näytelmään, mutta en puhu tänään avioliiton kauhuista (mistä tietenkin pitäisi joskus puhua). Kysymykseni on suora ja ilman minkäänlaista ansaa; kysyn todellakin: Kuka pelkää Virginia Woolfia?

Woolf julkaisi vuonna 1938 teoksen Three Guineas, joka kehittelee eteenpäin monia aikaisemmin A Room of Ones Own –esseessä esiin tulleita kysymyksiä. Samat luonteeltaan eettiset ja poliittiset kysymykset ovat esillä myös –30-luvun päiväirjoissa. Tilanne, jossa Woolf kirjoittaa, on pahempi kuin aikaisemmin. Sota ja fasismi uhkaavat. Woolf kysyy, haluaa tietää, miten voitaisiin estää sota. Sitä hän ei onnistunut välttämään, mutta se ei tee kirjoituksista välttämättä ”epäonnistuneita”.

Minä en ole edes kovin hyvin perehtynyt näihin teksteihin. Niissä on paljon kiehtovaa. Minua kiinnostaa erityisesti ajatus ”ulkopuolisuudesta”, jota Woolf kehittelee. Outsider on Woolfille melkein sama kuin ”free soul”, vapaa sielu. Olla ulkopuolinen, vapaa sielu, on Woolfin päämäärä. Ulkopuolisuus mahdollistaa, että voi käyttää mielikuvitustaan omalla tavallaan, välittämättä yhteiskunnan rooleista ja normeista. Stephen M.Barber on kirjoittanut aiheesta mielenkiintoisen artikkelin Exit Woolf. Kirjoittajan mielestä Woolf tekee diagnoosia yhteiskunnasta ja kulttuurista eristäen oireita, jotka kertovat ihmisten sidonnaisuudesta, pelosta, katkeruudesta, älyllisestä orjuudesta.

Kuka pelkää Woolfia? Kirja, joka julkaistiin 1938, herättää yhä vimmaisia näkemyksiä. Törmäsin sattumalta kirjoitukseen, joka hyökkää väkivaltaisesti Woolfin näkemyksiä vastaan. En olisi lukenut artikkelia loppuun, jos minua ei olisi kiinnostanut tutkia, miksi tämä vanha kirja herättää niin paljon vihaa ja poleemisia kannanottoja. Arvostelija tarttuu kaikkiin kohtiin, jossa perhe, isänmaa, avioliitto, Englanti ja uskollisuus näitä instituutiota kohtaan asetetaan kyseenalaiseksi. Kuka pelkää Virginia Woolfia? Kaikki, jotka pelkäävät kyseenalaistajaa.

Nyt voin kysyä saman kysymyksen tarkoittaen muitakin kuin Woolfia, viitaten äänekkäisiin tai hiljaisiin tai hiljennettyihin puhujiin ja kirjoittajiin, jotka ovat esittäneet kysymyksiä. Kuka pelkää Virginia Woolfia? Missä on Virginia Woolf?

Minua kiinnostaisi laajentaa näkökulmaa, pohtia myös, mikä on tai voi olla intellektuellin, ajattelijan paikka tässä maailmassa. Mikä paikka ja asema hänelle annetaan? Miten häntä hyväksikäytetään?

Vielä enemmän minua kiinnostaa kysymys ajattelijan ulkopuolisuudesta... Miten tärkeää meille onkin kuulua johonkin, olla jossakin sisällä, ajattelijan täytyy irtaantua vähän, yrittää ulos, ulkopuolelle. Ulkopuolella ei ole vain enemmän vapautta valita, vaan avarampi maisema, enemmän tilaa liikkua.

11.aihe

8.12 tiistaina ei ole filosofiakahvilan istuntoa, koska se on pyhäpäivä. Torstaina 10.12 käsitellään 10.aihe eli Ei enää ajattelua. Seuraavalla viikolla on kuitenkin vielä tarkoitus tavata eli viimeinen kerta on 17.12, mistä syystä oli keksittävä 11. aihe.

Tiistain kokousta ei 15.12. jälkeen ole ja 11. aihe käsitellään siis silloin.

11.aihe on KUKA PELKÄÄ VIRGINIA WOOLFIA?