Vivahteet

(Roland Barthes)

Kaikki merkittävät opettajani, filosofien teokset ja runous ovat opettaneet minulle ennen kaikkea vivahteiden tajua. Mitä ovat vivahteet? Miksi ne ovat tärkeitä?

Vivahde-ero on aste-ero. Vivahde-eron näkemisen opettavaisuus on siinä, ettei tarvitse perustaa minkäänlaista uskoa vastakkaisuuksiin, ehdottomiin ja pysyviin vastakohtiin. Vivahteiden taju on siis tie ulos dualismista.

Länsimainen ihminen ei ole uskonut vain hyvän ja pahan tai maskuliinisen ja feminiinisen vastakkaisuuteen; itse logiikka on kaksiarvoista. Kaksiarvologiikka merkitsee sitä, että lause on joko tosi tai epätosi; se ei voi samanaikaisesti molempia. Sama pätee olemiseen. Aristoteles hylkäsi Herakleitoksen, joka uskoi vain tulemiseen. Aristoteleen logiikka sanoo: joku joko on tai ei ole. Eikö tätä niin pätevää logiikkaa voi kyseenalaistaa? Varmasti voi hienostikin. Ei ole olemassa vain joko tosi tai epätosi, on myös olemassa sana ehkä. Kunnianosoitukseksi eräälle filosofiakahvilaan osallistuvalle totean myös: On sana joskus.

Minun huomautukseni ei ole se, että voitaisiin luoda parempi logiikka. Sanon vain: Kaksiarvologiikan jättää näkymättömiin vivahteet samalla tavalla kuin usko dualismiinkin.

Roland Barthes ei vain rakastanut vivahteita. Hän halusi tehdä niistä etiikan, elämäntavan. Barthes oli Collège de Francen professori ja hänen vuonna 1978 pitämänsä kurssi käsitteli tätä aihetta. Barthes sanoi, että hän pyrkii kurssin valmistelussa etsimään opasta elämään, eettistä projektia. ”Haluan elää vivahteen  mukaan (vivre selon la nuance)”

Ei siis luonnonmukaisesti tai seuraten kategorista imperatiivia – vivahteen, nyanssin mukaan. Tämä on varsin mielenkiintoinen eettinen ohjelma. Siinä on taustalla ajatus, että usko ehdottomuuksiin ja ajatuksen mustavalkoisuus johtaa väkivaltaisuuteen. Barthes halusi väkivallattomuutta ja hänen etiikkansa oli fasismin vastaisuutta.

Vivahteiden tajua olen oppinut eri tavoin. Jos käsissämme on esimerkiksi jokin filosofinen teksti, mahdollisesti klassikko, sen lukeminen on erilaisten historiallisten kerrostuminen kautta tapahtuvaa. Erilaiset tulkinnat ja luokitukset peittävät sen alleen. On olemassa myös teksteihin liittyvä politiikka; on kanonisoidut tulkinnat, on vartijat, jotka pitävät huolta siitä, että tekstin ”oppi” sisäistetään oikein (Marxin tai Freudin lukeminen voisivat olla hyvä esimerkki). Jotkut onnistuvat silti pääsemään näiden kerrostumien läpi, tuomaan tulkintaan raikkautta, ilmaa. Silloin voimme yllättyä, huomata ettei Marx ole marxilainen ja nähdä vivahteita.

Toinen tapa oppia on mennä panoraamasta lähikuvaan, yksityiskohtiin. Panoraama, yleisnäkymä korkealta paikalta, tekee meistä abstraktisia. Näin meille yleensä opetetaan, annetaan yleiskuvaa Ranskan vallankumouksesta tai jostain muusta tapahtumasta. Yksityiskohdat antaisivat vähemmän mustavalkoisen, vivahteikkaamman kuvan.

Esimerkki paikasta, jossa tarvitsisimme vivahteiden tajua, on tässä ja nyt, jokapäiväisessä elämässä, ihmisten keskellä. Jos ja kun näemme mustavalkoisesti, ilman tajua sävyistä, meidän on vaikeampi oppia, sillä silloin me joko hyökkäämme tai pakenemme, torjumme tai hyväksymme.

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Herakleitos ja Laotse

Tarkoitukseni ei ole tehdä systemaattista vertailua länsimaisesta ja itämaisesta ajattelusta eikä edes etsiä Herakleitoksen ja Laotsen kautta kadotettua yhteistä säveltä. Tahdon esittää vain näkökulman ja tuoda sitä kautta esiin kysymyksiä...

Esisokraattinen kreikkalainen ajattelija Herakleitos ja kiinalainen Laotse ajattelivat vastakkaisten voimien suhdetta toisin kuin nykyään. Vastakkaiset voimat eivät sulje toisiaan pois, vaan ovat toistensa kautta mahdollisia. Voimme sanoa enemmänkin... Vastakkaiset voimat täytyy asettaa suhteeseen, jotta syntyisi jotain. Ne täytyy asettaa harmoniseen suhteeseen keskenään. Vaikka puhumme yinistä ja yangista vastakkaisina, kyseessä ei ole dualistinen ajattelutapa. Jos on hyvää, ei ole pahaa ja päinvastoin – tällaista on dualistinen ajattelu; siinä vastakkaiset voimilla on ennalta ja oletettavasti pysyvä identiteetti jo ennen sotaa, ennen asettamista vastakkain. Ero syntyy identiteeteistä. Herakleitoksen ajattelussa sota synnyttää kaiken. ”Identiteetit” syntyvät eroista.

Dualismi, usko kaksijakoisuuteen, vastakkaisuuteen, ehdottomaan vastakkaisuuteen, on ollut länsimaisen ajattelun yksi sinnikkäimpiä piirteitä. Vaikka filosofia on onnistunut olemaan hienostunutta ja syväluotaavaa, siinä on ollut aina yksiviivainen ja sokaiseva dualismi mukana. Monta asiaa jää huomaamatta, varsinkin kaikki vivahde-erot.

Dualismi on kaksijakoisuutta, ontologinen, maailman perusluonnetta koskeva näkemys, esimerkiksi käsitys, että maailma koostuu kahdesta erilaisesta olomuodosta, materiasta sekä aineettomasta henkisestä ulottuvuudesta. Väitän, että taolaisuus ei ole dualistinen käsitys, vaan monistinen, ykseyttä korostava ajatussuuntaus.

Dualistisen ajattelun seuraukset ovat näkyviä. Kyse ei ole mistä tahansa harhasta. Jaetaan hyviin ja pahoihin, kiltteihin ja tuhmiin, erotetaan heidät toisistaan. Normaalit ja epänormaalit. Hengen ja materian erottamisella voi olla – ja on – epäilemättä seuraukset esim. sairauksien hoidossa.

Toinen ontologinen näkemys, joka yhdistää Herkaleitoksella ja Laotseta, on tuleminen, muutos. Kaikki virtaa, kaikki muuttuu, kaikki on tulemisen tilassa. Osallistuminen tähän virtaan on Laotselle Tao.

Kiinalaisille muutoksen vastakohta ei ole niinkään liikkumattomuus, vaan se että se kasvaa jonka pitäisi pienentyä, se putoaa jonka pitäisi hallita. Väärä tie, väärä polku on siis sitä, että vääristää maailman luonnollisen liikkeen. En ole varma, voiko Herakleitoksen ajattelevan samalla tavalla. Epäilen hänen asettaneen oman ajatuksensa virrasta liikkumattomuuden ajatusta ja liikkumattomuutta vastaan.

Mutta muutoksen ajatus johtaa myös Herakleitoksen samoille jäljille. ”Aika on leikkivä lapsi, joka tuhoaa ja synnyttää”, hän kirjoittaa. Jonkun on kadottava, jonkun on synnyttävä. Tämä on myönnettävä, tämä on hyväksyttävä.

Molemmille ajattelijoille nousee keskeiseksi hahmoksi tai kuvaksi lapsi.

Tao-te-king, teksti 55:
”Se mies, joka on Taon täyttämä, on kuin pieni lapsi./Myrkylliset eläimet eivät häntä pistä; villieläimet eivät käy häneen käsiksi eivätkä/ petolinnut iske kynsiänsä häneen.”
Voimme pohtia sitä salaperäistä murtumaa, joka tapahtui lännessä tehden Herakleitoksesta oudon ja hämärän olennon. Voimme pohtia idän ja lännen salaiseksi jääneitä yhteyksiä. Kysyä kysymyksiä dualismista tai muutoksesta. Mitä tahdotte?