(Roland Barthes)
Kaikki merkittävät opettajani, filosofien teokset ja
runous ovat opettaneet minulle ennen kaikkea vivahteiden tajua. Mitä ovat
vivahteet? Miksi ne ovat tärkeitä?
Vivahde-ero on aste-ero. Vivahde-eron näkemisen
opettavaisuus on siinä, ettei tarvitse perustaa minkäänlaista uskoa
vastakkaisuuksiin, ehdottomiin ja pysyviin vastakohtiin. Vivahteiden taju on
siis tie ulos dualismista.
Länsimainen ihminen ei ole uskonut vain hyvän ja pahan
tai maskuliinisen ja feminiinisen vastakkaisuuteen; itse logiikka on
kaksiarvoista. Kaksiarvologiikka merkitsee sitä, että lause on joko tosi tai
epätosi; se ei voi samanaikaisesti molempia. Sama pätee olemiseen. Aristoteles
hylkäsi Herakleitoksen, joka uskoi vain tulemiseen. Aristoteleen logiikka
sanoo: joku joko on tai ei ole. Eikö tätä niin pätevää logiikkaa voi
kyseenalaistaa? Varmasti voi hienostikin. Ei ole olemassa vain joko tosi tai
epätosi, on myös olemassa sana ehkä. Kunnianosoitukseksi
eräälle filosofiakahvilaan osallistuvalle totean myös: On sana joskus.
Minun huomautukseni ei ole se, että voitaisiin luoda
parempi logiikka. Sanon vain: Kaksiarvologiikan jättää näkymättömiin vivahteet
samalla tavalla kuin usko dualismiinkin.
Roland Barthes ei vain rakastanut vivahteita. Hän halusi
tehdä niistä etiikan, elämäntavan. Barthes oli Collège de Francen professori ja hänen vuonna 1978 pitämänsä kurssi käsitteli
tätä aihetta. Barthes sanoi, että hän pyrkii kurssin valmistelussa etsimään
opasta elämään, eettistä projektia. ”Haluan elää vivahteen mukaan (vivre selon la nuance)”
Ei siis luonnonmukaisesti tai
seuraten kategorista imperatiivia – vivahteen, nyanssin mukaan. Tämä on varsin
mielenkiintoinen eettinen ohjelma. Siinä on taustalla ajatus, että usko
ehdottomuuksiin ja ajatuksen mustavalkoisuus johtaa väkivaltaisuuteen. Barthes
halusi väkivallattomuutta ja hänen etiikkansa oli fasismin vastaisuutta.
Vivahteiden tajua olen oppinut
eri tavoin. Jos käsissämme on esimerkiksi jokin filosofinen teksti,
mahdollisesti klassikko, sen lukeminen on erilaisten historiallisten
kerrostuminen kautta tapahtuvaa. Erilaiset tulkinnat ja luokitukset peittävät
sen alleen. On olemassa myös teksteihin liittyvä politiikka; on kanonisoidut
tulkinnat, on vartijat, jotka pitävät huolta siitä, että tekstin ”oppi”
sisäistetään oikein (Marxin tai Freudin lukeminen voisivat olla hyvä
esimerkki). Jotkut onnistuvat silti pääsemään näiden kerrostumien läpi, tuomaan
tulkintaan raikkautta, ilmaa. Silloin voimme yllättyä, huomata ettei Marx ole
marxilainen ja nähdä vivahteita.
Toinen tapa oppia on mennä
panoraamasta lähikuvaan, yksityiskohtiin. Panoraama, yleisnäkymä korkealta
paikalta, tekee meistä abstraktisia. Näin meille yleensä opetetaan, annetaan
yleiskuvaa Ranskan vallankumouksesta tai jostain muusta tapahtumasta.
Yksityiskohdat antaisivat vähemmän mustavalkoisen, vivahteikkaamman kuvan.
Esimerkki paikasta, jossa
tarvitsisimme vivahteiden tajua, on tässä ja nyt, jokapäiväisessä elämässä,
ihmisten keskellä. Jos ja kun näemme mustavalkoisesti, ilman tajua sävyistä,
meidän on vaikeampi oppia, sillä silloin me joko hyökkäämme tai pakenemme,
torjumme tai hyväksymme.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti