Yllätys, minuus ja teot

(Jean Luc-Nancy)
Filosofiakahvila jatkuu Fuengirolassa 7.4 ja 9.4. ja Torre del Marissa 8.4. Eli on myös (ainakin aluksi) torstainakin.

Yllätys on aina mahdollinen. Jos menneisyys määrittelisi nykyisyyden, nykyisyys määrittelisi tulevaisuuden. Todellisuus ei ole annettua, mikään ei ole välttämätöntä. Historia ei näytä miten me tulimme tähän; se näyttää miten erilaista oli. Historian avulla voimme nähdä etäisyyden, nähdä kaiken kuolleen, johon meillä on kuitenkin joku yhteys; tämä yhteys ei kuitenkaan ole determinoiva, meitä määrittelevä. Ihmisten teot tuovat maailmaan yllätyksen, sillä teot ovat luovia, ja luomuksena maailma on yllätyksellinen, ei kokonaan, alusta loppuun määritelty.

Jos tämä kuva yllätyksen yhteydestä luovuuteen ja ihmisen tekoihin on oikeansuuntainen, voimme sanoa jotain mielenkiintoista ihmisen ”minuudesta” tai ”itsestä”. Ihminen ei ole biologian tai oman elämäkertansa määräämä, ohjelmoitu. Hän pystyy tekemään muutakin kuin mihin hänet on ohjelmoitu; hän kykenee toimintaan, tekoon, ei vain reaktioon. Hän kykenee yllätykseen, yllättämään itsensä.

Tämä kaikki synnyttää ajattelulle vaikeuden. Kun ajattelu ei siirrä itseään mihinkään ideoiden maailmaan tai abstraktioiden maailmaan, vaan tarttuu tapahtumaan, tavoittamaan tapahtuman tapahtumallisuuden, se merkitsee yllätyksellisyyden tavoittamista. Ajattelun tehtävä on silloin yllätyksellisyys, mutta se on niin usein taipuvainen tekemästä tapahtumasta kategorian tai abstrahoimaan konkreettisesta jotain vähentäen tapahtumasta sen tapahtumallisuuden, sen yllätyksen.

Esimerkiksi jos joku yhtäkkiä tanssii kadulla, se yllättää meidät. Tapahtuman tapahtumallisuus, yllätyksellisyys, ilmaisee itsensä meissä kysymyksenä. Meidän kysymyksemme ovat vastaus johonkin tapahtumaan. Taipumuksemme on hävittää tapahtuman tapahtumaluonne kysymällä: ”Mitä tämä on?”

Jos päättelemme tai arvaamme esimerkiksi, että kyseessä on joku facebookin kautta tehty haaste tanssitaiteilijoille, suhtaudumme asiaan tietyllä tavalla. Jos ajattelemme, että tanssija on menettänyt mielenterveytensä, suhtaudumme toisella tavalla. Kummassakin tapauksessa olemme kategorisoineet tanssijan, selittäneet tapahtuman pois, tehneet siitä asian. Kun onnistumme selittämään, poistamme yllätyksen; me normalisoimme yllätyksellisen tapahtuman. Suurimmaksi osaksi kaipaamme selityksiä tästä syystä: pelkäämme yllätystä.

Ajattelun tehtävä on yllätyksellisyys. Silloin kysymys, joka pitää esittää on se, jonka esitti Jean-Luc Nancy: ”Miten pysyä tapahtumassa?” Vastaukset, joita tässä vaiheessa voi antaa, ovat luonnosmaisia. On syytä yrittää välttää kategorioita, luokituksia. On yritettävä tehdä käytetyistä käsitteistä pehmeitä, vähemmän ehdottomia. Käsitteet voivat olla ehdottomia, kun niiden määritelmät ja käyttö on muuttunut ongelmattomaksi, itsestään selväksi. Kolmas ehdotukseni on tämä: Olisi kehitettävä asennetta, joka toivottaa tervetulleeksi yllätyksen.

Nykyaikaisessa maailmassa yritetään tuottaa kuvaa kaaoksesta ja epävarmuudesta. Yleensä meille myydään jotain, jotta maksaisimme jotain. Me maksamme tästä hinnan: hyväksymme kaikki turvallisuustoimet ja hyväksymme loputtoman ennakoinnin, kalkyloinnin ja ohjelmoinnin. Meille siis sanotaan, että jos näin ja noin, niin siitä seuraa sitä ja tätä. Tämä on poliittisen vakuuttamisen peruskeino nykyisin. Kukaan ei tarkasta premissejä eikä kukaan pysty tarkistamaan kaikkia tietoja, joita kalkyloinnissa, ennakoinnissa käytetään.

Myyntityö, vakuuttaminen, pyrkii tekemään asenteestamme lannistuvaa. Kaikki yllätys on pelottavaa. Luovumme luovuudesta. Näemme asiat välttämättöminä. Ajattelu ja asenne, joka pysyisi tapahtumassa – käyttääkseni Nancyn ilmaisua – on yritystä ravistella itseämme, jotta voisimme yllättää itsemme.

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila