Hämmennys ja epävarmuus VI: Jälkipuhe eli Turvallisuus

Tri Jenner rokottaa

Espanjassa vallitsee Estado de alarma (hätätila). Tästä syystä filosofiakahvila on toistaiseksi peruttu. Toivottavasti voimme jatkaa ainakin syksyllä. Julkaisen kahvittelijoiden ja muiden iloksi tai hämmennykseksi sarjan hämmennyksestä ja epävarmuudesta. Tämä on sarjan kuudes ja viimeinen osa, jälkikirjoitus.

Tämä jälkihuomautus olisi voinut olla myös prologi sarjalle, mutta olkoon nyt häntä, loppuun heitetty sivuhuomautus 

Turvallisuutta koskevat tekniikat ja taktiikat olivat jo 1700-luvulla suuren huomion kohteena. Tärkeää oli ottaa huomioon mahdollinen tapahtuma ennen kuin se todella tapahtuu, tulee todelliseksi. Annettiin esimerkiksi sarja määräyksiä, ohjeistuksia ja velvoitteita, joiden tarkoitus oli estää puute tai niukkuus – viljasatojen ja  –varastojen niukkuus. Se on vaara sinänsä, mutta siihen liitettiin myös suuri kapinan vaara. Lisäksi siihen liittyi pitkälle vietyä taloudellista laskelmointia. Hintoja pyrittiin kontrolloimaan. Idea oli se, että viljasta maksettiin mahdollisimman vähän tuottajalle, jotta kaupunkilaiset saivat ostettua sitä mahdollisimman halvalla. Tämän seurauksena taas pidettiin palkat kurissa. Merkantilismia parhaimmillaan.

Toinen esimerkki, myös 1700-luvulta, on  sairaudet, epidemiat ja niiden ympärille kehittyneet strategiat. Isorokko ja rokotusohjelmat, jotka käynnistyivät mittavasti 1800-luvun puolella. Muistutettakoon, että rokotteen isorokkoa vastaan kehitti englantilainen lääkäri Edward Jenner 1700-luvun lopussa. (Hän kehitti sen, kun huomasi, että maalaisten kansanperinne tai taikausko näytti toimivan...)

Sairauksien estämiseen ja kontrolloimiseen liittyi myös uudenlainen kaupunkisuunnittelu. Kaupunkia koskeva pohdiskelu oli aktiivista ja mielenkiintoista jo 1600-luvulla, mutta silloin keskustelu oli paljon enemmän juridishallinnollinen kuin väestön liikkeitä ja hygieniaa koskeva. Taloudellinen kehitys edellytti muurien poistamista ja se synnytti uudenlaisen valvonnan, vartioinnin, tarpeen. Sekä yöllä että päivällä pääsi paremmin kaupunkeihin ja se merkitsi, että kaupunkeihin tuli enemmän kiertolaisia, varkaita ja murhamiehiä. Kaupungit kehittyivät ja muuttuivat koko ajan ja tämä nosti esiin samantapaisen kysymyksen kuin kysymys mahdollisesta niukkuudesta: Miten valmistautua tuleviin muutoksiin, tuleviin tapahtumiin, joista ei ollut selvää ja tarkkaa kuvaa?

Ajatus siitä, että yhteiskunta, ihmisyhteisöjen organisoituminen, oli turva, turvallisuutta lisäävä ja siihen tähtäävä, ei ollut 1700-luvulla aivan uusi. Uutta oli konkreettisuus ja kysymysten spesifisyys. Thomas Hobbes, lääkäri ja filosofi, muotoili ajatuksen jo 1600-luvun puolessa välissä. Hän kuvitteli ihmisen luonnontilassa, maailmassa ilman yhteiskuntaa. Hän näki, että sellaisessa tilassa, ilman yhteiskuntaa  ihminen elää jatkuvassa pelossa ja väkivaltaisen kuoleman vaarassa. Hän kirjoitti: ”... ja ihmisen elämä yksinäinen, köyhä, likainen, raaka ja lyhyt.”  Toisaalta Sigmund Freud myöhemmin epäili – tai uskoi – että ihminen on luopunut monista onnellisuuden mahdollisuuksista lisätessään turvallisuutta.

Vaikka voisi samastua Freudin nostalgiaan ja ajattelisimme, että Hobbesin luonnontila on fiktio, me elämme yhä samassa kaavassa, mallissa: haluamme turvallisuutta. Tämä ei tarkoita, ettei olisi tapahtunut muutoksia. Merkantilismista siirryttiin fysiokratiaan ja sitten liberalismiin. Siirtymät eivät merkinneet kuitenkaan tulevan tai mahdollisen tapahtuman katoamista ajattelusta ja suunnittelusta. Epävarmuus saa pelon muodon. Epävarmuutta on työttömyyden pelko tai sairauden pelko. Yhteiskunta järjestää – tavalla tai toisella – turvan, suojan. Samalla kun lisätään turvallisuutta, tehdään yhä parempia järjestelyjä, puhe varoittaa uusista vaaroista. 

Epävarmuudesta tulee psykoosi.

Alleviivaan tässä vaiheessa vain yhtä asiaa: ideaa mahdollisista tapahtumista, potentiaalisista vaaroista. Tämä ajatus on monien yhteiskunnallisten strategioiden ydin, niiden selkäranka. Hallituksen ja hallitun välillä on vakuutussopimus.

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Hallitsijat ja hallitut

(Michel Foucault ja Jean-Paul Sartre)

Miten ihmisen omat valinnat ja häneen kohdistuva ohjaus suhtautuvat toisiinsa? Mikä on ihmisen etiikan, hänen asenteensa ja hallituksen suhde? Jos kysyy, mitä tapahtuu, huomion ei tarvitse kiinnittyä vain siihen, mitä Brysselissä tai jossain isossa talossa päätetään. On tärkeää nähdä, mitä meille tapahtuu. Tilanteesta, jossa elämme ja johon reagoimme, tunteemme ja valintamme kytkeytyvät yhteen meitä koskevien päätösten, meihin kohdistuvan ohjauksen kanssa. Asenteemme ja instituutiot törmäävät yhteen.

Michel Foucault pohti vuonna 1978 pitämissään luennoissa hallitukseen, hallitsemiseen, paimentamiseen ja ihmisen ohjaamiseen liittyviä kysymyksiä. Hän tarttui kreikkalaisten kirkkoisien termiin oikonomia psyckhon, joka merkitsee kirjaimellisesti ”sielun ekonomiaa”. Latinankieliset käänsivät termin näin: regimen animarum.  Foucault ehdottaa käännökseksi Ranskassa 1600-luvulla yleistynyttä termiä conduit (joka olisi espanjaksi conducta). Sana merkitsee toisaalta ohjausta, mutta myös tapaa ohjata itseään, tapaa antaa ohjata itseään ja tapaa käyttäytyä tietynlaisen ohjauksen alaisuudessa. Arkikielessä sana merkitsee käytöstä, mutta tämä sana sisältää käyttäytymisen erilaisia aspekteja; kyse ei ole vain reagoimisesta, vaan tulemista ohjatuksia ja itsensä ohjaamista. Oikonomia Foucault´n mukaan ymmärrettävä termissä oikonomia psyckhon joksikin, josta voi käyttää sanaa conduit.

Tartun tähän sanaan, koska se saa esiin jotain hallitsemisen ja hallitsemisen kohteen välisestä suhteesta. Kun ihmistä johdetaan, yritetään vaikuttaa siihen, millainen on hänen conduit eli vaikutetaan hänen käytökseensä, mutta myös siihen mikä on hänen tapansa ”johtaa itseään”. Ihmisen asenne – silloin kun se on aktiivinen eikä vain tapa reagoida, suhtautua asioihin – on conduit, tapa johtaa itseään. Tämä asenne voi olla myös kapinallinen, asettua vastustamaan sitä, kuka ohjaa, miten johdetaan ja mihin ohjataan (Foucault käyttää termiä contre-conduit).

Kun nyt, tänään, kysymme, mikä on hallituksen ja hallitun suhde, joudumme kysymään monenlaisia jatkokysymyksiä. Mikä on hallitus? Missä on hallitus? Ovatko hallitut kansalaisia? Otetaan ”iso” esimerkki: suunnitelma vapaakauppasopimuksesta Yhdysvaltain ja EU:n välillä. Tässä yhteydessä epäilyjä ja kritiikkiä on herättänyt salailu. Toisin sanoen arvostellaan tapaa, miten päätöksiä tehdään; kansalaiset jätetään ulkopuolelle. On myös epäilyjä, että valtioiden hallitukset menettävät toimivaltaansa; hallitukseksi tulevat monikansalliset yhtiöt, jotka voivat sanella maiden lainsäädäntöä.

Hallitsijoiden ja hallittujen välistä suhdetta muokataan, kun hallitsijat eivät olekaan maiden hallituksia. Siksi vasta-asenne vaatii mukaan uudella tavalla muotoillun kysymyksen kansalaisuudesta. Koska hallitsijat ovat ylikansallisia, kansalaisuuden pitää olla maiden rajat ylittävää; tarvitaan maailmankansalaisuutta.

”Pieni” esimerkki: johtaminen työpaikoilla, management. Monissa paikoissa vaaditaan joko sokeaa tottelemista tai samastumista yritykseen.  Totteleminen voi olla tuottava asia, mutta jotkut käytännöt voivat muodostua epäekonomisiksi, kun kukaan ei kysy, miksi näin tehdään. Samastuminen voi olla inspiroivaa, tehdä työntekijät joustaviksi, mutta jälleen kerran kyseenalaistaminen vaikeutuu. Nämä kysymykset ovat johtaneet yritysmaailmassa pohtimaan ja problematisoimaan jatkuvasti ns.johtamiskulttuuria.

Naisen asema on mielenkiintoinen esimerkki ohjauksesta ja ohjautumisesta (conduit) sekä niihin liittyvistä kapinoista, niiden kyseenalaistamisesta – ei vain viimeisen vuosisadan aikana; Foucault viittaa siihen, miten tämä kysymys oli olennainen myös silloin, kun erilaisissa liikkeissä keskiajalla kyseenalaistettiin ”pastoraalista ohjausta”. Hän mainitsee 1100-luvun kapinalliset mystikkonunnat ja naisprofeettojen kuten Jeanne Daubentonin ympärille kerääntyneet ryhmät.

Voimme etsiä muita esimerkkejä, jotka mahdollisesti valaisisivat hallitsijoiden ja hallittujen välisen suhteen luonnetta nykyisin. Ehdotukseni on yksinkertaisesti se, että tällaisessa kyselyssä ja analyysissä voi käyttää apuvälineenä, ”indikaattorina” toisaalta sitä miten hallitsijat haluavat meidän tuntevan ja toisaalta ihmisten ”vastauksia”, jotka eivät ole aina niin myöntyviä asenteita. Tällainen kysely epäilemättä koskettaa, lähestyy, aikanamme yhä vaikeammaksi muodostunutta kysymystä kansalaisuudesta, sillä me ehkä yhä haluamme ajatella, että olemme muutakin kuin alamaisia tai kohteita.  Haluamme ehkä muutakin kuin leipää ja sirkushuveja, joka oli muotoilu yhdelle tavalle järjestää hallittujen ja hallitsijoiden väliset suhteet....

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila