Uljas turvallinen maailma

Filosofiakahvila 31.3./1.4./2.4. 

Filosofiakahvila zoomin kautta tiistaisin klo 17.00 Espanjan aikaa (klo 18 Suomen aikaa).

Filosofiakahvila Torre del Marissa keskiviikkoisin klo 11.30. Sabana Beach, Paseo Maritimo Poniente S/N. Entinen Massai Mara.   

Filosofiakahvila  Fuengirolassa torstaisin klo 16.00. Hotel Ilunion, Paseo Maritimo Rey de España 87(ent.Rafaelin aukio).

Linkki zoom-tapaamisiin:

https://us02web.zoom.us/j/7322355221?pwd=ZDZxWTBGN1ZvU2g1Z3JjbXhKTnRzZz09

1.Johdanto

Rakennamme uljasta uutta maailmaa, joka on tietysti entistä turvallisempi. Olen puhunut tästä vuosia sitten ja vuosia.

Kirjoitin: Sekä oikeiden pommien että uutispommien maailmaa, niiden sisäistä logiikkaa, säätelee meidän yhteiskuntiemme yksi suuri kysymys tai pakkomielle: turvallisuus. Pitäisi puhua turvallisuusmekanismeista, niihin liittyvistä strategioista, käytännöistä ja instituutioista: turvallisuusmääräyksistä, eläkejärjestelmistä, sosiaaliturvasta, poliisista, terrorismin vastaisesta sodasta.

Niin kuin aina, viittasin historiaan:

Turvallisuutta koskevat tekniikat ja taktiikat olivat jo 1700-luvulla suuren huomion kohteena. Tärkeää oli ottaa huomioon mahdollinen tapahtuma ennen kuin se todella tapahtuu, tulee todelliseksi. Annettiin esimerkiksi sarja määräyksiä, ohjeistuksia ja velvoitteita, joiden tarkoitus oli estää puute tai niukkuus – viljasatojen ja  –varastojen niukkuus. Se on vaara sinänsä, mutta siihen liitettiin myös suuri kapinan vaara. Lisäksi siihen liittyi pitkälle vietyä taloudellista laskelmointia. Hintoja pyrittiin kontrolloimaan. Idea oli se, että viljasta maksettiin mahdollisimman vähän tuottajalle, jotta kaupunkilaiset saivat ostettua sitä mahdollisimman halvalla. Tämän seurauksena taas pidettiin palkat kurissa.

Toinen esimerkki, myös 1700-luvulta, on  sairaudet, epidemiat ja niiden ympärille kehittyneet strategiat. Isorokko ja rokotusohjelmat, jotka käynnistyivät mittavasti 1800-luvun puolella. Sairauksien estämiseen ja kontrolloimiseen liittyi myös uudenlainen kaupunkisuunnittelu. Kaupunkia koskeva pohdiskelu oli aktiivista ja mielenkiintoista jo 1600-luvulla, mutta silloin keskustelu oli paljon enemmän juridishallinnollinen kuin väestön liikkeitä ja hygieniaa koskeva. Taloudellinen kehitys edellytti muurien poistamista ja se synnytti uudenlaisen valvonnan, vartioinnin, tarpeen. Sekä yöllä että päivällä pääsi paremmin kaupunkeihin ja se merkitsi, että kaupunkeihin tuli enemmän kiertolaisia, varkaita ja murhamiehiä. Kaupungit kehittyivät ja muuttuivat koko ajan ja tämä nosti esiin samantapaisen kysymyksen kuin kysymys mahdollisesta niukkuudesta: Miten valmistautua tuleviin muutoksiin, tuleviin tapahtumiin, joista ei ollut selvää ja tarkkaa kuvaa?

Merkantilismista siirryttiin fysiokratiaan ja sitten liberalismiin. Siirtymät eivät merkinneet kuitenkaan tulevan tai mahdollisen tapahtuman katoamista ajattelusta ja suunnittelusta. Epävarmuus saa pelon muodon. Epävarmuutta on työttömyyden pelko tai sairauden pelko. Yhteiskunta järjestää – tavalla tai toisella – turvan, suojan. Samalla kun lisätään turvallisuutta, tehdään yhä parempia järjestelyjä, puhe varoittaa uusista vaaroista. Epävarmuudesta tulee psykoosi.

Ajatus potentiaalisista vaaroista on monien yhteiskunnallisten strategioiden ydin, niiden selkäranka. Hallituksen ja hallitun välillä on vakuutussopimus.

 

2.Esimerkki

Suomen hallitus esitti vuoden 2024 lopussa muutoksia Suomen Akatemiasta annettuun lakiin. Mediatutkija Anu Koivunen kiinnitti huomiota esityksessä olevaan kohtaan: ”... lakiin lisätään säännös, jonka mukaan Akatemian tehtävien hoitaminen ei saa olla ristiriidassa Suomen turvallisuuden, Suomen kansainvälisten velvotteiden taI Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan kanssa.”

Perustuslakiin on kirjattu tieteen vapaus, mutta kukaan ei protestoinut eikä esittänyt kysymyksiä. Oli sanottu taikasana: turvallisuus.

 

3.Loppukaneetti

Tulemme kyvyttömiksi arvoillemme ilman että meidän tahto nujerretaan. Turvallisuudenkin rakentamiseen sisältyy vaaroja...

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Hämmennys ja epävarmuus VI: Jälkipuhe eli Turvallisuus

Tri Jenner rokottaa

Espanjassa vallitsee Estado de alarma (hätätila). Tästä syystä filosofiakahvila on toistaiseksi peruttu. Toivottavasti voimme jatkaa ainakin syksyllä. Julkaisen kahvittelijoiden ja muiden iloksi tai hämmennykseksi sarjan hämmennyksestä ja epävarmuudesta. Tämä on sarjan kuudes ja viimeinen osa, jälkikirjoitus.

Tämä jälkihuomautus olisi voinut olla myös prologi sarjalle, mutta olkoon nyt häntä, loppuun heitetty sivuhuomautus 

Turvallisuutta koskevat tekniikat ja taktiikat olivat jo 1700-luvulla suuren huomion kohteena. Tärkeää oli ottaa huomioon mahdollinen tapahtuma ennen kuin se todella tapahtuu, tulee todelliseksi. Annettiin esimerkiksi sarja määräyksiä, ohjeistuksia ja velvoitteita, joiden tarkoitus oli estää puute tai niukkuus – viljasatojen ja  –varastojen niukkuus. Se on vaara sinänsä, mutta siihen liitettiin myös suuri kapinan vaara. Lisäksi siihen liittyi pitkälle vietyä taloudellista laskelmointia. Hintoja pyrittiin kontrolloimaan. Idea oli se, että viljasta maksettiin mahdollisimman vähän tuottajalle, jotta kaupunkilaiset saivat ostettua sitä mahdollisimman halvalla. Tämän seurauksena taas pidettiin palkat kurissa. Merkantilismia parhaimmillaan.

Toinen esimerkki, myös 1700-luvulta, on  sairaudet, epidemiat ja niiden ympärille kehittyneet strategiat. Isorokko ja rokotusohjelmat, jotka käynnistyivät mittavasti 1800-luvun puolella. Muistutettakoon, että rokotteen isorokkoa vastaan kehitti englantilainen lääkäri Edward Jenner 1700-luvun lopussa. (Hän kehitti sen, kun huomasi, että maalaisten kansanperinne tai taikausko näytti toimivan...)

Sairauksien estämiseen ja kontrolloimiseen liittyi myös uudenlainen kaupunkisuunnittelu. Kaupunkia koskeva pohdiskelu oli aktiivista ja mielenkiintoista jo 1600-luvulla, mutta silloin keskustelu oli paljon enemmän juridishallinnollinen kuin väestön liikkeitä ja hygieniaa koskeva. Taloudellinen kehitys edellytti muurien poistamista ja se synnytti uudenlaisen valvonnan, vartioinnin, tarpeen. Sekä yöllä että päivällä pääsi paremmin kaupunkeihin ja se merkitsi, että kaupunkeihin tuli enemmän kiertolaisia, varkaita ja murhamiehiä. Kaupungit kehittyivät ja muuttuivat koko ajan ja tämä nosti esiin samantapaisen kysymyksen kuin kysymys mahdollisesta niukkuudesta: Miten valmistautua tuleviin muutoksiin, tuleviin tapahtumiin, joista ei ollut selvää ja tarkkaa kuvaa?

Ajatus siitä, että yhteiskunta, ihmisyhteisöjen organisoituminen, oli turva, turvallisuutta lisäävä ja siihen tähtäävä, ei ollut 1700-luvulla aivan uusi. Uutta oli konkreettisuus ja kysymysten spesifisyys. Thomas Hobbes, lääkäri ja filosofi, muotoili ajatuksen jo 1600-luvun puolessa välissä. Hän kuvitteli ihmisen luonnontilassa, maailmassa ilman yhteiskuntaa. Hän näki, että sellaisessa tilassa, ilman yhteiskuntaa  ihminen elää jatkuvassa pelossa ja väkivaltaisen kuoleman vaarassa. Hän kirjoitti: ”... ja ihmisen elämä yksinäinen, köyhä, likainen, raaka ja lyhyt.”  Toisaalta Sigmund Freud myöhemmin epäili – tai uskoi – että ihminen on luopunut monista onnellisuuden mahdollisuuksista lisätessään turvallisuutta.

Vaikka voisi samastua Freudin nostalgiaan ja ajattelisimme, että Hobbesin luonnontila on fiktio, me elämme yhä samassa kaavassa, mallissa: haluamme turvallisuutta. Tämä ei tarkoita, ettei olisi tapahtunut muutoksia. Merkantilismista siirryttiin fysiokratiaan ja sitten liberalismiin. Siirtymät eivät merkinneet kuitenkaan tulevan tai mahdollisen tapahtuman katoamista ajattelusta ja suunnittelusta. Epävarmuus saa pelon muodon. Epävarmuutta on työttömyyden pelko tai sairauden pelko. Yhteiskunta järjestää – tavalla tai toisella – turvan, suojan. Samalla kun lisätään turvallisuutta, tehdään yhä parempia järjestelyjä, puhe varoittaa uusista vaaroista. 

Epävarmuudesta tulee psykoosi.

Alleviivaan tässä vaiheessa vain yhtä asiaa: ideaa mahdollisista tapahtumista, potentiaalisista vaaroista. Tämä ajatus on monien yhteiskunnallisten strategioiden ydin, niiden selkäranka. Hallituksen ja hallitun välillä on vakuutussopimus.

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Puistofilosofiaa Fuengirolassa (19.11.)

Puistofilosofiaa Fuengirolassa

Hämmennyksen filosofia, epävarmuuden etiikka

Aika: Tiistaina 19. marraskuuta klo 13.00

Paikka: Parque Yacimiento Romano, Fuengirola

(Av. Nuestro Padre Jesús Cautivo 49/Junakatu 49, Jazzie-baarin vieressä)

Hinta: 10 euroa

Kohtaamispaikka: puiston sisääntulo

Alustus kestää noin tunnin. Keskustelua voi jatkaa tapasten tai kahvien merkeissä Jazzie-baarissa, puiston vieressä.

Näyttää siltä, että ilmat sallivat tapahtuman. Sää ei tule olemaan hyvä eikä huono. 

Sateen sattuessa tapahtuma joudutaan perumaan

(Puistofilosofia-tapahtuma tulossa myös Vélez-Málagaan. Ilmoitus tulee myöhemmin.)

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Puistofilosofiaa Fuengirolassa

(Kuva ei ole paikalta)

Puistofilosofiaa Fuengirolassa

Hämmennyksen filosofia, epävarmuuden etiikka

Aika: Tiistaina 19. marraskuuta klo 13.00

Paikka: Parque Yacimiento Romano, Fuengirola

(Av. Nuestro Padre Jesús Cautivo 49/Junakatu 49, Jazzie-baarin vieressä)

Hinta: 10 euroa

Kohtaamispaikka: puiston sisääntulo

Alustus kestää noin tunnin. Keskustelua voi jatkaa tapasten tai kahvien merkeissä Jazzie-baarissa, puiston vieressä.

Sateen sattuessa tapahtuma joudutaan perumaan

(Puistofilosofia-tapahtuma tulossa myös Vélez-Málagaan. Ilmoitus tulee myöhemmin.)

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Sota, rationaalisuus ja vastavoima

(Espanjan sisällissota. Lapset leikkimässä teloitusta.)

Keskiajalla ei ollut vakituisia armeijoita ja sodat olivat lähinnä kesäistä puuhastelua. Kampanja käynnistettiin keväällä ja päätettiin, kun kausi päättyi, ja miehet palasivat – jos palasivat – koteihinsa tavallisiin askareisiinsa. Edes Euroopan yhteinen uhka, islam ja islamilaisten valtakuntien valloitus, ei luonut pysyviä armeijoita. Se mitä keksittiin oli ristiretket.

Pysyvä armeija oli ennen kaikkea kolonialismin väline niin kuin se oli Rooman valtakunnassa, jossa oli todellinen militaarinen instrumentti, legioona. Eurooppalaiset keksivät pysyvän armeijan uudestaan eräänlaista sisäistä kolonialismia varten. Pysyviä armeijoita alettiin muodostaa 1600-luvulla. Kyseessä ei ollut toisten valtakuntien valloittaminen, ainakaan pelkästään, vaan erityisenlaisen valtion kehittyminen: militaarisen valtion muodostuminen. Armeija toimi mallina yhteiskunnalle. Ihan konkreettisesti, sillä pysyvä armeija loi kahdenlaista tilallista järjestelyä. Se piti sijoittaa eri paikkoihin maan eri osiin ja toisaalta piti järjestää sen siirtyminen paikasta toiseen. 

Pysyvä armeija sijoitettiin, järjestettiin neliönmuotoisiin leireihin, ja tästä kaaviosta tuli kaupunkisuunnittelun malli Ruotsissa, Ranskassa ja Saksassa.

Sota sai tässä vaiheessa uuden rationaalisen ulottuvuuden; kyse ei ollut vain ryöstämisestä tai valloittamisesta, vaan sotakone ja myös sota olivat malli koko yhteiskunnalle, tärkeä osa sen järjestystä.

Kun yhteiskunta alkoi yhä enemmän huolehtia väestön hyvinvoinnista, se tapahtui sotaisia termejä käyttäen; huolehdittiin turvallisuudesta. Myöhemmin turvallisuuden takaaminen on merkinnyt paljon muutakin kuin tappavan vihollisen lyömistä. Se on ollut sotaa huumeita vastaan, esimerkiksi. Sota alettiin ymmärtää strategiseksi malliksi.

Sota voi olla siis kannattavaa valloittamista, se voi olla myös malli, muotti, jonka avulla edetään kohti parempaa, siis turvallisempaa yhteiskuntaa. Turvallisuus, väestön hyvinvointi, voidaan joskus taata myös tappamalla tappava vihollinen, oli se sitten bakteeri, viirus, huumausaine tai ihminen. On sota, jotta laji tai jokin väestön osa, rotu tai kansa selviäisi hengissä. Turvallisuus ja joissakin tapauksissa elinehtojen säilyttäminen, takaaminen, elämän säilyttäminen on uusi syy sotaan, uusi sodan järki.

Teknologinen kehitys muuttaa sotaa ja tapaa hahmottaa taistelukenttää. On tuotu uusi suunta mistä hyökätä, ilmatila. Se on tehnyt sodasta enemmän totaalisen. Kun sota on väestön hengissäselviämisen takaamiseksi, se mielenkiintoisesti myös kohdistuu yhä enemmän väestöön. Nykyisin on sateliitteja, miehittämättömiä pommikoneita, kemiallisia aseita, ydinaseita. Toisenlainen viestintä ja erilainen nopeus muuttavat sotaa; se muutti sitä jo Tsingis-kaanin aikana. Mongolivalloittajan suuri salaisuus oli hevonen.

Ei siis ole järkeä sanoa, että sodassa ei ole järkeä. Kaikki nämä kolme syytä – valloitus, malli, turvallisuus – ovat yhä olemassa, synnyttämässä sotia, vaikuttamassa rationaaliseen suunnitteluun. Lisäksi rationaalisuus on mukana teknisessä kehityksessä. Tämä kehitys on on varmasti tärkeä sotien tuoma ”hyöty”.

Jotkut ajattelijat ovat silti arvostelleet ja ajatelleet tätä rationaalisuutta, ei vain puhuneet sodan mielettömyydestä. Otan vain yhden esimerkin: Simone Weil. Weil on siinä mielessä etuoikeutettu esimerkki, että Weil näki sodan ensin Espanjan sisällisodassa ja eli suuren eurooppalaisen sodan uhan alla. Hän kuoli maanpaossa 1943. Hän pohti sodan kysymystä monissa kirjoituksissaan, esimerkiksi tutkielmassa L´ lliade, ou le poéme de la force (1939) ja artikkelissa Reflexions sur la guerre (1933).

Yksi hänen ajatuksistaan oli, että sota modernina aikana jatkaa ja lisää sortoa. Ranskan vallankumouksen ja Venäjän vallankumouksen synnyttämät sodat eivät ole hänen mukaansa tehneet muuta kuin ottaneet vallan ihmisiltä. Venäjän esimerkki on tietenkin hyvin poleeminen; Weil kirjoittaa sosialistista uskomusta vastaan ja sanoo, että vallankumouksellinen sota johti raskaimman byrokraattisen ja militaarisen taakan syntymiseen.

Analysoimatta enempää tätä tai muita esimerkkejä, ryhtymättä ehdottomaksi pasifistiksi totean vain, että ajattelun aiheeksi pitäisi ottaa tämä sodan raskaus. On olemassa raskaita, vahingollisia rationaalisuuden muotoja. Ajattelusta on tehtävä vastavoima. On oltava suostumatta kiristykseen, näihin sanoihin: ”Jos et ole meidän puolella, olet meitä vastaan.” Vaikka ajattelisikin jotain rationaalisuuden muotoa vastaan, se ei merkitse, että olisi irrationaalinen... https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Poikkeustiloja

Giorgio Agamben on tuonut nykyiseen poliittiseen filosofiaan ja filosofiseen yhteiskunta-analyysiin ”uutuuksia”. Hän on käyttänyt mm. Walter Benjaminin ja Michel Foucault´n ajattelua pohjana ja puhuu mm. nykyisten hallintojen, valtojen, tavasta käyttää juridista poikkeustilaa, tehdä siitä pysyvän tilan, jossa laki voidaan sivuuttaa. Kolmas valtakunta ja Cuantanamon leiri.

On olemassa jaottelu terroristeihin ja ei-terroristeihin. Tämä vaikuttaa ongelmattomalta. Mutta on olemassa kolmas kategoria niin kuin jotkut ovat huomanneet. On ei-ei-terroristin kategoria, johon kuulumme kaikki. Eli se on kategoria, johon kuuluvat kaikki, joista ei voi sanoa, ovatko he ei-terroristeja. Tähän kategoriaan kuului brasilialainen sähkömies, jonka Englannin poliisi tappoi vuonna 2005. Tapaus on, jos näin voi sanoa, paradigmaattinen, esimerkillinen.

On tunnettua, että nykyaikaisen vallankäytön suuria pakkomielteitä on ”turvallisuus”. Sen tutkiminen lähempää, paljastaa yhteiskuntien hämäriä, hämäräksi jätettyjä, puolia.

Meidän suojeleminen on suurin vaara mitä on, koska voimme pudota kategorioiden väliin ja meistä kenestä tahansa voi tulla ei-ei-terroristeja. Mikä lääkkeeksi? Lainopillisesti on aina ollut ase, väline, joka on syyttömyysolettamusperiaate. Ongelma on se, että maailma on nyt järjestetty niin, ettei periaatteella ole enää voimaa. Miksei? Agamben sanoo, että elämme ”poikkeustilassa”. Hitlerin Saksassa julistettiin poikkeustila, Yhdysvalloissa otettiin käyttöön Patriot Act.

Tämä on tietenkin sietämätöntä, koska siitä ei tunnu olevan ulospääsyä. Turvallisuuden, vapauden ja demokratian nimissä tehdään mitä vaan ja se on vähintäänkin tekopyhää. Filosofian ongelma on usein, että vaikka se teoreettisella tasolla löytää joitakin arvoja, se ei voi niitä siirtää käytäntöön. Ja jos se tekee ilkeän diagnoosin maailmasta, se ei voi tuottaa muutosta. Tätä pitäisin kysymyksenä, ongelmana nyt, tässä. Miten tehdä siitä totta? Miten siirtää ajattelu maailmaan, todellisuuteen? Miten tuottaa vaikutuksia todellisuudessa?

Tämä ei ole pelkästään filosofien vastuulla oleva asia. Filosofia panee meidät näkemään asiat paremmin, selvemmin; se auttaa näkemään enemmän. Se ei takaa muutosta. Meidän itse pitää olla muutos, jonka haluamme nähdä (you have to be the change you want to see). Edessämme on jättiläinen: Patriot Act tai vastaava. Mutta sen olemassaolo perustuu siihen, että amerikkalaiset, siis ihmiset omassa maassaan, ovat pelon vallassa eivätkä ajattele, kysy mitä merkitsee tämä ”poikkeustila”, mikä hinta ollaan valmiita maksamaan jne. Eli filosofia ei kuunnella, häntä ei vastaanoteta; hän ei synnytä ajattelua ihmisten päissä. Siis päätelmä, epätoivoinen, pessimistinen, mutta samalla ainoaan toivoon tukeutuva, on tämä: Filosofin on jatkettava, ajateltava, yritettävä nähdä, yritettävä muuttaa ajattelutottumuksia, auttaa ihmisiä ajattelemaan.

Keskustelun aiheena ei tarvitse olla pelkästään turvallisuus tai tämä pakkomielle turvallisuudesta. Sillä varmasti on muitakin hallitsemiseen, hallitsemiseen tapaan, liittyviä ”pakkomielteitä”, koko ajan toistettuja sanoja. Yhtenä ajattelun metodisena johtolankana voi aina pitää sitä, että jos jostain puhutaan paljon, siinä on tehty ongelmaksi jotain ja siinä pitäisi problematisoida uudestaan, koska epätoivoinen ratkaisun, vastauksen etsintä, pitää ajattelun vankilassa, jonka aikaisempi problematisointi on luonut.