Affirmaatio tarkoittaa filosofiassa myöntämistä, negaation eli kieltämisen ”vastakohtaa”. Sana ”vastakohta” lainausmerkeissä, koska kyseessä on vastakohta vain ns. dialektisessa ajattelussa. Vastaparien suhde on toisenlainen kuin minkälaiseksi se yleensä hahmotetaan.
Myöntää, olla affirmatiivinen, myönteinen. Mitä se merkitsee? Täytyy olla tarkka. On myönteisiä, myöntäviä lauseita, jotka ovat negatiivisia, elämän kieltäviä. Affirmatiivisuus – niin kuin minä sen ymmärrän – on muutoksen, muuttuvuuden, katoamisen ja syntymisen myöntämistä. Affirmaativuus, joka on muutoksen myöntämistä, ei merkitse passiivista alistumista, resignoitumista eikä välttämättömyyden ihailua siksi, ettei voi muuttaa todellisuutta. Affirmaation on enemmänkin aktiivista osallistumista olemassaoloon, heittäytymistä olemassaoloon.
Affirmaativuus ei poissulje kritiikkiä eikä vallitsevien arvojen tuhoamista. Mutta se ei voi olla niin kuin ilkeä satiiri pelkästään tuhoamista; se synnyttää uutta. Tästä syystä kuvaamaani affirmatiivisuutta voi verrata Mihail Bahtinin hahmottelemaan karnevaaliin. Voisi väittää enemmänkin: Karnevaali on affirmatiivisuuden voimallisin ja selkein kulturaalinen ilmaus. Bahtinin kuvaama karnevaali on muutoksen iloa, muotoutumisen ja uuden syntymisen juhlaa.
Mikä voisi olla kaunis esimerkki affirmatiivisuudesta, myöntämisestä? Mirkka Rekolan lause: ”Niin laulaa päivä liekkeinä katoamisen iloa.”
