Miten elää ilman filosofiaa?

Max Stirner

Filosofiakahvila tiistaisin Los Bolichesin "kunnantalon" kahvila (sama rakennus missä Pohjoismainen kirjasto)klo 11.15,  keskiviikkoisin Peña el Bujío, Av. Toré Toré 22, Torre del Mar klo 11.00, torstaisin La Carihuela Chica, Rafaelin aukio klo 16.00 

AJANKOHTAISTA ASIAA -KAHVILA tiistaisin Trattoria Gio, Centro Finlandia klo 13.30

Filosofoiminen merkitsee kyseenalaistamista. Todellisuutta ja maailman järjestystä ei oteta annettuna. Uskomukset laitetaan koetukselle. Silti filosofiakin voi jähmettyä, muuttua uskomukseksi tai opiksi, pahimmassa tapauksessa ideologiaksi. Siksi olen sanonut: Filosofoin, jotta minulla ei olisi filosofiaa.

Miten elää ilman filosofiaa? Helposti sanotaan, että jokaisen täytyy uskoa johonkin. Siihen vastaisin Groucho Marxia siteeraten: ”On hyvä, että uskoo johonkin. Minä uskon, että otan toisen kahvin.” Jos olen johdonmukaisesti skeptinen, en usko edes uskomattomuuteen. Voi olla, että on hyvä uskoa johonkin: tähän maailmaan. Tätä täytyy tutkia. Emme vielä tiedä, mitä uskominen merkitsee. Voimme elää ilman filosofiaa vain niin, että filosofoiminen on jatkuvaa kyseenalaistamista. Meidän on tehtävä vastauksista ja tuloksista väliaikaisia. Nietzsche puhui kauniisti filosofien mielipiteistä. Hänen mukaansa filosofilla voi olla vain etualamielipiteitä. Ne eivät ole mitään lopullista. Ne eivät ole mikään perusta. Filosofin mielipiteet ovat naamioita.

Jos katsoo ennakkoluulottomasti filosofian ja todellisuuden yhteistä leikkiä, tekee yllättäviä löytöjä. On esimerkkejä oppineista, teoreettisesti pätevästi koulituista ihmisistä, jotka ovat langenneet fasismiin tai muuhun fanatismiin. Toisaalta on filosofisia teoksia, joiden teoreettinen perusta on heikko, mutta ne ovat silti saattaneet toimia aseina, innostuksen lähteinä samanlaista fasismia tai sen uusia muotoja vastaan. Teorian ja käytännön välinen suhde tuntuu välillä sattumanvaraiselta. Hyvä teoria ei takaa mitään. Huono teoria voi osottautua toimivaksi.

Jotta filosofia pysyisi kyseenalaistamisena ja jotta teoreettiset työkalut (hyvät tai huonot) toimisivat, tarvitaan muuta kuin vankkaa metafyysistä rakennelmaa: tarvitaan esseismiä. Sanalla on huonoja sivumerkityksiä. Esseistisyys kuulostaa joltain keskeneräiseltä, luonnostelevalta: siitä puuttuu ankaruus ja lujuus. Toisinaan tarvitsemme ankaruutta, periaatteiden tarkkaa seuraamista, mutta essee (koe) ja esseistisyyden kokeellisuus, ehkä ironia, voi olla hyviä välineitä temppelin vartijoiden edessä (fanaticus, temppelin palvelijat, esimerkiksi vartijat). Jotta filosofia pysyisi kyseenalaistamisena, sen on hyvä pysyä temppelin ulkopuolella, olla pro fanum, profaani.

Olla profaani, maallinen, on filosofoimisen lähtökohta, sen paikka. Kun jokin julistetaan pyhäksi – tai ehdottomaksi tai välttämättömäksi – se merkitsee, ettei siihen enää voi koskea. Kun siihen ei voi koskea, sitä ei voi käyttää. Profanoiminen merkitsee saastuttamista, häpäisemistä, jos tekoja katsoo temppelin vartijan silmin. Toisin silmin katsottuna se on ottamista käyttöön. Käyttöönotto voi olla leikkiä. Kissa leikkii lankarullalla, ottaa sen toiseen käyttöön. Kutoja ei ehkä pidä siitä, mutta kissa on löytänyt uuden mahdollisuuden. Jos leikkii ideoilla, ne eivät voi fiksoitua, jähmettyä. Siitähän meitä varoitti jo Max Stirner, joka huomasi, että ideat voivat omistaa meidät, tehdä meistä fanaatikkoja.

Filosofoiminen on toimintaa, ja filosofia tähtää toimintaan. Siksi käyttöönotolla on niin suuri merkitys. Kysymys käytännöstä on filosofian oma kysymys – se on kysymys, joka mahdollistaa filosofian autenttisuuden: sen että se on todellista.

Miten elää ilman filosofiaa? Monet vääräleuat, lörpöttelijät, voivat vastata helposti: ”Helposti, on onnistuttu alusta lähtien, yhtään filosofista kirjaa en ole lukenut.” En tarkoita kysymyksellä, miten voi elää ajattelematta tai miten voi elää ilman viisautta. Se saattaa olla helppoa. Fanaatikkojen määrä todistaa siitä. Yritän kysyä, miten ideat pidetään liikkeessä ja miten teemme viisaudesta, tiedosta, totuudesta jotain käytännöllistä.

Tarvitsemme muutakin kuin älyä; tarvitsemme tahtoa. Tahto merkitsee ponnistusta, rohkeutta ja päättäväisyyttä. Vanha filosofi, Unamuno, voittavien ja kuolemaa ylistävien fanaatikkojen edessä: ”Da asco de ser hombre.” Silti on aina niitä, jotka vastustavat noita voimia. Ihmisen ihmisyyden osaa kyseenalaistaa vain ihminen, ei hiiri. Siksi ihminen yököttää. Tulee tilanteita, jolloin jotkut tuntevat itsessään velvollisuuden tehdä vastarintaa, kun toiset haluavat kieltää yksilön tai ryhmän ihmisyyden. On ollut ihmisiä, jotka ovat vastustaneet brutaalisuutta. He ovat rohkeita ja päättäväisiä. Eivät aina filosofeja niin kuin Unamuno. Mutta kuka sanoo, että filosofi on yksin? Emme saa jättää häntä yksin. Jos hänet suljetaan temppeliin, jonkun on haettava hänet ulos.

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Profaani ja pelastus

(Myös tämänkertaisesta teemasta olen jossain määrin puhunut otsikon Vapauden käyttö ja onnellisuus alla)

En puhu tällä kertaa Giorgio Agambenin ajattelusta, vaikka aihe – ja termit – ovat suoraan häneltä.

Giorgio Agamben on yllättävä ajattelija. Hän käyttää usein uskonnollisia tai teologisia termejä kuten pelastus, pyhä, ilmestys. Silti hän liittää pelastuksen – sen mahdollisuuden – pyhän vastakohtaan, profaaniin, maalliseen. Miksi? Tämä kysymys liittyy käytön käsitteeseen. Olen kertonut aikaisemminkin, että kreikkalaiset, esim. Platon käyttivät sanaa khresis, käyttö, moraalisessa yhteydessä; he puhuivat mm. ”nautintojen oikeasta käytöstä”. Plotinus, uusplatoninen kreikkalainen filosofi, puhui ”itsensä vapaasta käytöstä”.

Käyttöä ei rajoita ”omistus”, vaan ”pyhittäminen”, siirtäminen pyhän alueelle. Agamben puhuu profanisoimisen puolesta: se on asioiden ja esineiden ottamista käyttöön. Vain siihen voi sisältyä pelastuksen mahdollisuus. Meidän täytyy aktivoitua, ottaa käyttöön. Pelastus ei ole vain maallinen pelastus; maallisuus ja maallistaminen tekevät pelastumisen mahdolliseksi.

Aiheeni on siis profaani ja pelastus, myös profaani pelastus. Olisi helppo luulla, että pelastus ei ole filosofian teema, mutta itse asiassa se on klassinen teema. Pelastus oli mm. Platonin käyttämä käsite. Hän ajatteli, että täytyy pelastaa itsensä voidakseen pelastaa toiset. Kreikkalaiset käyttivät verbiä sozein, pelastaa ja substantiivisia soteria, pelastus ei-uskonnollisessa merkitysessä. Pelastaminen oli pelastamista vaaralta (pelastaa kaupunki viholliselta) ja verbillä sozein oli myös merkitys säilyttää, suojella (esim. kunnian säilyttäminen).

Itsensä pelastaminen merkitsi kreikkalaisille orjuuden välttämistä, sitä että onnistuu takaamaan valppaan tilan, herruuden. Se joka pelastaa itsensä, varmistuu omasta onnestaan, mielenrauhasta. Itsensä pelastaminen merkitsi jatkuvaa toimintaa suhteessa itseensä. Teema liittyy siis kiinteästi etiikan kysymyksiin, itsestä huolehtimiseen ja toisista huolehtimiseen.

Pelastuksen teema oli siis maallinen. On silti mahdollista sanoa enemmänkin: sanan kreikkalaisessa merkityksessä profaanisuus, maallisuus, on pelastuksen edellytys. Vapaus (se ettei ole orja ja se että saavuttaa mielenrauhan) edellyttää maallisuutta. Epikuros uskoi jumaliin, mutta erotti jumaluudet ihmisen maailmasta, viestitti, ettei jumalia tarvitse pelätä, koska ne eivät puutu ihmisen elämään. Pelottomana saattoivat Epikuros ja kumppanit säilyttää vapautensa, saavuttaa mielenrauhan.

En tiedä, onko pyhän (eli koskemattoman) alue laajentunut vai onko asioista tehty muuttumattomia ja välttämättömän tuntuisia enemmän toistuvan, itsestään selvyyksiä tuottavan institutionaalisen ja ”tieteellisen” retoriikan avulla. Meitä ollaan kuitenkin opetettu ajattelemaan, että meidän täytyy olla tietyllä tavalla ja pelätä vaihtoehtoja, poikkeamista normaalista. Tällainen ”opetustoiminta” tekee monista asioista samalla tavalla koskemattomia kuin pyhän alue. Pelastaaksemme itsemme meidän täytyy oppia pois: koskettaa koskettamatonta, katsoa katsomatonta.

Filosofiselle ajattelulle voisi antaa tehtävän auttaa meitä elämässämme tekemään annetuista skeemoista, malleista, ei-annettuja, auttaa meitä ottamaan käyttöön sellaisia puolia itsestämme, joita ei käytetä, auttaa olemaan rohkeampia. Se voisi auttaa meitä pelastamaan meidät määritelmiltä, pakenemaan määritelmiä, sillä määritelmät on hyvin usein tehty toimimaan lakeina ja toimimaan pelotteina.

Haluan siis keskustella profaanista, pelastuksesta, filosofiasta pelastuksen välineenä, itsensä ja toisen pelastamisen vaikeudesta...