Kriittinen etäisyys ja oma itse

Filosofiakahvilan aihe Torre del Marissa 27.11. ja Fuengirolassa 28.11. 

Filosofiakahvila Torre del Marissa keskiviikkoisin klo 11.00. Casa de Juan de Antiguo (ent. Peña el Bujío), Av. Toré Toré 22 

Filosofiakahvila Fuengirolassa torstaisin klo 16.00. Carihuela Chica, Rafaelin aukio.

On tavallista puhua – aika kritiikittömästi ja epäselvästi – kriittisessä etäisyydestä. Kukaan ei puhu silloin huoneen akustiikan suunnittelussa käytettävää käsitettä, vaan ilmaisulla tarkoitetaan, että ihmisen on hyvä ottaa etäisyyttä asioihin ja tilanteisiin, jotta voi tarkastella niitä toisella tavalla. (Espanjassa on ilmaisu poner en perspectiva, englannissa put in perspective.) Miten tällainen etäisyys otetaan, miten se luodaan?

François Jullien sanoo, ettei mikään ole niin vaikeaa elämässä kuin ottaa etäisyyttä omaan ajatteluunsa. Hän on kuitenkin keksinyt keinon ja voisi neuvoa meitä: ”Mene Kiinaan.” Kiina on länsimaisesta kulttuurista irrallaan kehittynyt eikä kieli ei ole sukua indoeurooppalaisille kielille. Tutkimusmatka Kiinaan (poikkeaminen Kiinaan, Jullien sanoo) auttaa ajattelemaan sitä, mikä ajattelussamme on ajattelematonta, sen kuulumatonta ja näkymätöntä perustaa.

Matkaan liittyy jotain paradoksaalista. Jotta matka olisi mahdollinen, täytyy onnistua jo ennen sitä etääntyä omasta (länsimaalaisesta, kreikkalaisesta) ajattelusta (esimerkiksi ymmärtääkseen vähän syvällisemmin Sunzin Sodankäynnin taitoa). Molemmissa tapauksissa (matka Kiinaan jotta näkisi oman ajattelun hiljaisia puolia ja etäisyys omaan ajatteluun jotta ymmärtäisi kiinalaista tekstiä) etäisyys on astumista taaksepäin jotta näkisi. Etäisyys voi silti olla muutakin kuin keino; se voi olla päämäärä.

Michel Foucault puhuu kuuluisassa Seksuaalisuuden historian toisen osan (L'usage de plaisir) johdannossa oman ajattelunsa ja työnsä tavoitteesta. Hän haluaa päästä irti itsestään. Hän käyttää ilmaisua se déprendre de soi-même puhuessaan etäisyyden luomisesta itseensä (englanninkielisessä maailmassa on käytetty sanaa self-detachment). Espanjankielinen ilmaisu desprenderse auttaa (ehkä) ymmärtämään ideaa paremmin. Olennaista on kuitenkin huomata, ettei tämä itsestä irtaantuminen ja itsestä irrrottaminen ei ole keino nähdä eikä se ole metodi; se on telos, tila johon pyritään.

Miksi tämä tavoite? Miksi kriittinen etäisyys olisi sinänsä tavoiteltava tila, ei vain keino nähdä selvemmin? Joskus kritiikki on toimintaa, joka suuntautuu itseen, vaikkei se olisi itsekritiikkiä (esim. itsensä arvostelemista addiktiivisten aineiden käytöstä). Se voi olla toimintaa, joka palauttaa itseen liikkuvuutta, jonka itse on kadottanut kiinnittyessään johonkin. Itsestä irtaantuminen ja kriittinen etäisyys voivat olla tavoiteltavia asioita, koska näin syntyy tilaa. Kritiikki on toimintaa jähmettyneisyyttä, vakiintuneisuutta, lopullisuutta vastaan. On täysin mahdollista, että puhuessamme keinoista ja päämääristä olemme liian kreikkalaisia, liian länsimaalaisia. Ajattelemme ideaalina toimivien mallien ja sovellutusten, päämäärien ja keinojen kautta, aivan toisin kuin kiinalaiset.

On silti huomionarvoista, ettei kriittisestä etäisyydestä tarvitse puhua vain jonakin, jolla on seurauksia, esimerkiksi näkökyvyn paraneminen. Jos katsomme kriittistä etäisyyttä vaikutuksena, kriittisen toiminnan seurauksena, etäisyys näyttäytyy tilana katsojan ja katseen kohteen välillä, mutta myös tilana katsojan sisällä.

Iloisen tieteen fragmentti numero 307 puhuu tästä. Ajattelija, kriitikko, ei astu taaksepäin vain nähdäkseen. Hän hyökkää ja kieltää, koska jokin näkymätön ja tuntematon, joka hänessä haluaa elää, tarvitsee tilaa ja ilmaa. 

P.S.
Syksyn 2019 koekymys. Peruskoulun tavoite on tukea oppilaiden kasvua ihmisyyteen ja eettisesti vastuukykyiseen yhteiskunnan jäsenyyteen sekä antaa heille elämässä tarpeellisia tietoja ja taitoja. Opetuksen tulee edistää sivistystä ja tasa-arvoisuutta yhteiskunnassa sekä oppilaiden edellytyksiä osallistua koulutukseen ja muutoin kehittää itseään elämänsä aikana. Yksi usein esitetty perustelu sille, että filosofiaa opetetaan koulussa, on tämä: Se kehittää itsenäistä ja kriittistä ajattelua. Kysymys: Pitäisikö filosofiaa opettaa peruskoulussa?

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Tila ja paikka

Pohjalla, taustalla, inspiraation lähteenä Pauline von Bonsdorffin The Human Habitat. Se on teos, joka kertoo ”ihmisen asuttamasta alueesta”, sen kokijoista, sen esteettisistä kokijoista lähtökohtana ennen kaikkea fenomenologinen filosofia, mm. Merleau-Ponty. Teos kasvaa tyypillisen fenomenologisen filosofian ohi pyrkimällä luomaan aksiologisia eli arvofilosofisia näkökulmia. Mutta en voi esitellä koko teosta ja pyydän, ettei kukaan syytä von Bonsdorffia ajatuksistani.

Alkuhuomautuksena todettakoon ”habitat” (alue) sanalla on latinalainen juuri ”habitar”, josta tulevat mm. sanat habitus ja englannin habit. Ainakin Heideggerin ajattelussa ihmisen oleminen, ihmisen olemisen tapa, on ”täällä olemista”, ”maailmassa olemista” ja se on jonkun paikan asuttamista. Toisin sanoen kysymys on hyvin syvällinen tai sanoisinko tässä kysymyksessä sekoittuvat kaikki: oleminen, eläminen, asuminen, tapa ja tavan kautta minuus jne. Olemme helposti vaarassa sekoittaa kaiken mahdollisen, vaikka voi olla, että olemme löytämässä merkityksellisiä yhteyksiä asioiden välille.

Pauline von Bonsdorff kuvaa ympäristön kokijan ruumiillisena olentona. Hän, kokija, on maailmassa (Heidegger) ja siis hän on ”maailmaa kohti”, mutta hän on myös maailmaa kohti tietyssä tilanteessa (tässä lähteenä Levinas). Tällainen lähtökohta tuo tutkimukseen, ajatteluun, konkreettisuutta. Kyse ei ole abstahoidusta kokijasta, vaan lihallisesta olennosta.

Kirja puhuu mm. atmosfääristä, tunnelmasta. Paikan tunnelma koetaan hyvin subjektiivisesti; tunnelma on jotain, minkä asiosta paikka muistetaan. Se on paikan henki – tai ainakin se liittyy siihen kiinteästi.

Bonsdorffin ajattelu ei silti valmistele ”paluuta kotiin” niin kuin monessa ajattelussa tehdään, sillä filosofeja riivaa usein nostalgia ja he etsivät suojapaikkaa, kotia, paikkaa missä he pääsevät ajattelun levottomuudesta. Viitaten Christine Boyerin ja Richard Sennettin tutkimuksiin B sanoo, että kodinpalvonta, kotiin liittyvä kultti (ajatus kodista ainoana mihin ihminen kuuluu) lisää maan ja kaupunkien tuhoa. Bonsdorff ajattelee, että ihmisen paikan ei tarvitse edellyttää jatkuvuutta niin kuin ajatus kodista. Siksi hän ei käytä sanaa home, vaan recess, sopukka (joka tarkoittaa myös lahdelmaa, syvennystä, onkaloa seinämässä jne). Termi on joustavampi, vaikka abstraktimpi. Ihminen tarvitsee kiinnityspaikkoja, mutta sen ei tarvitse olla paikka missä ihminen nukkuu.

Minä tekisin tämän kaiken pohjalta laihoja omia huomioitani. Etsimme paikkaa (emme ehkä samalla tavalla kuin kissa tai koira, vaikkemme myöskään niin eri tavalla), mutta koemme tilan ja paikan – ja erilaiset paikkakokemukset voivat olla hyvin mielenkiintoisia. On esimerkiksi heterotopioita (Foucault´n t termi ”eripaikka” vastakohtana utopialle, joka on ei-paikka, paikka joka ei ole olemassa): ne ovat kynnyksiä, välitiloja... On kriisi-heterotopioita (sairaalat), siirtymävaiheisiin tai initaatioon liittyviä (kasarmit), puhdistumiseen liittyviä hammamit, sauna.

Mutta sanoakseni jotain kriittistä: monet paikat määrittelevät meidät heti kun astumme niihin. On vankiloita ja on vankiloita, jotka eivät sitä virallisesti ole. Kaupat, varsinkin suuret, ovat sietämättömiä tiloja, jotka alentavat minut ja aliarvioivat älyäni. Näin koen.

Arkkitehdin pitäisi luoda tila, jossa voimme olla ilman määritelmää, aukaisee tilan jollekin mitä ei olla ennalta määritelty, määrätty tai ohjattu.

Paikka ja tila ovat kiinteästi yhteydessä meidän tapaan olla yhteydessä maailman kanssa: ne ovat medioita, väyliä, siltoja, ovia, materiaalista todellisuutta, jonka välityksellä olemme yhteydessä materiaaliseen todellisuuteen, ihmisiin, myös laajempaan todellisuuteen, siihen todellisuuteen, johon kurottaudumme.

Mitä paikkaa etsimme? Missä tilassa voimme hengittää? Nämä ovat kysymyksiä, jotka heitän nyt ilmaan, tähän tilaan. Voimme pohtia myös filosofiakahvilaa tilana, paikkana. Toisaalta on tämä annettu paikka, tila ja toisaalta se, että me luomme sitä, muokkaamme sitä toimintamme kautta. Me voimme muuttaa paikan sisäistä avaruutta.