Kriittinen etäisyys ja oma itse

Filosofiakahvilan aihe Torre del Marissa 27.11. ja Fuengirolassa 28.11. 

Filosofiakahvila Torre del Marissa keskiviikkoisin klo 11.00. Casa de Juan de Antiguo (ent. Peña el Bujío), Av. Toré Toré 22 

Filosofiakahvila Fuengirolassa torstaisin klo 16.00. Carihuela Chica, Rafaelin aukio.

On tavallista puhua – aika kritiikittömästi ja epäselvästi – kriittisessä etäisyydestä. Kukaan ei puhu silloin huoneen akustiikan suunnittelussa käytettävää käsitettä, vaan ilmaisulla tarkoitetaan, että ihmisen on hyvä ottaa etäisyyttä asioihin ja tilanteisiin, jotta voi tarkastella niitä toisella tavalla. (Espanjassa on ilmaisu poner en perspectiva, englannissa put in perspective.) Miten tällainen etäisyys otetaan, miten se luodaan?

François Jullien sanoo, ettei mikään ole niin vaikeaa elämässä kuin ottaa etäisyyttä omaan ajatteluunsa. Hän on kuitenkin keksinyt keinon ja voisi neuvoa meitä: ”Mene Kiinaan.” Kiina on länsimaisesta kulttuurista irrallaan kehittynyt eikä kieli ei ole sukua indoeurooppalaisille kielille. Tutkimusmatka Kiinaan (poikkeaminen Kiinaan, Jullien sanoo) auttaa ajattelemaan sitä, mikä ajattelussamme on ajattelematonta, sen kuulumatonta ja näkymätöntä perustaa.

Matkaan liittyy jotain paradoksaalista. Jotta matka olisi mahdollinen, täytyy onnistua jo ennen sitä etääntyä omasta (länsimaalaisesta, kreikkalaisesta) ajattelusta (esimerkiksi ymmärtääkseen vähän syvällisemmin Sunzin Sodankäynnin taitoa). Molemmissa tapauksissa (matka Kiinaan jotta näkisi oman ajattelun hiljaisia puolia ja etäisyys omaan ajatteluun jotta ymmärtäisi kiinalaista tekstiä) etäisyys on astumista taaksepäin jotta näkisi. Etäisyys voi silti olla muutakin kuin keino; se voi olla päämäärä.

Michel Foucault puhuu kuuluisassa Seksuaalisuuden historian toisen osan (L'usage de plaisir) johdannossa oman ajattelunsa ja työnsä tavoitteesta. Hän haluaa päästä irti itsestään. Hän käyttää ilmaisua se déprendre de soi-même puhuessaan etäisyyden luomisesta itseensä (englanninkielisessä maailmassa on käytetty sanaa self-detachment). Espanjankielinen ilmaisu desprenderse auttaa (ehkä) ymmärtämään ideaa paremmin. Olennaista on kuitenkin huomata, ettei tämä itsestä irtaantuminen ja itsestä irrrottaminen ei ole keino nähdä eikä se ole metodi; se on telos, tila johon pyritään.

Miksi tämä tavoite? Miksi kriittinen etäisyys olisi sinänsä tavoiteltava tila, ei vain keino nähdä selvemmin? Joskus kritiikki on toimintaa, joka suuntautuu itseen, vaikkei se olisi itsekritiikkiä (esim. itsensä arvostelemista addiktiivisten aineiden käytöstä). Se voi olla toimintaa, joka palauttaa itseen liikkuvuutta, jonka itse on kadottanut kiinnittyessään johonkin. Itsestä irtaantuminen ja kriittinen etäisyys voivat olla tavoiteltavia asioita, koska näin syntyy tilaa. Kritiikki on toimintaa jähmettyneisyyttä, vakiintuneisuutta, lopullisuutta vastaan. On täysin mahdollista, että puhuessamme keinoista ja päämääristä olemme liian kreikkalaisia, liian länsimaalaisia. Ajattelemme ideaalina toimivien mallien ja sovellutusten, päämäärien ja keinojen kautta, aivan toisin kuin kiinalaiset.

On silti huomionarvoista, ettei kriittisestä etäisyydestä tarvitse puhua vain jonakin, jolla on seurauksia, esimerkiksi näkökyvyn paraneminen. Jos katsomme kriittistä etäisyyttä vaikutuksena, kriittisen toiminnan seurauksena, etäisyys näyttäytyy tilana katsojan ja katseen kohteen välillä, mutta myös tilana katsojan sisällä.

Iloisen tieteen fragmentti numero 307 puhuu tästä. Ajattelija, kriitikko, ei astu taaksepäin vain nähdäkseen. Hän hyökkää ja kieltää, koska jokin näkymätön ja tuntematon, joka hänessä haluaa elää, tarvitsee tilaa ja ilmaa. 

P.S.
Syksyn 2019 koekymys. Peruskoulun tavoite on tukea oppilaiden kasvua ihmisyyteen ja eettisesti vastuukykyiseen yhteiskunnan jäsenyyteen sekä antaa heille elämässä tarpeellisia tietoja ja taitoja. Opetuksen tulee edistää sivistystä ja tasa-arvoisuutta yhteiskunnassa sekä oppilaiden edellytyksiä osallistua koulutukseen ja muutoin kehittää itseään elämänsä aikana. Yksi usein esitetty perustelu sille, että filosofiaa opetetaan koulussa, on tämä: Se kehittää itsenäistä ja kriittistä ajattelua. Kysymys: Pitäisikö filosofiaa opettaa peruskoulussa?

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Xiaoyaoyou

(Zhuangzi uneksii olevansa perhonen)

”Aina tuntemattomalla pohjoisella merellä on kala nimeltään Kun...” Näin alkaa vanha kiinalainen teksti, jonka uskotaan olevan Zhuangzin kirjoittama. Hän eli 300 eea. Tekstin otsikko on Xiaoyaoyou. Englanniksi se on käännetty näin: Free and easy wandering.

Xiao merkitsee huoletonta mieltä tai irtaantumista, yao etäisyyttä, you liikettä tai vaeltamista. Taolaisen ajattelun mestarin monimielisen ja runollisen tekstin yksi idea saattaa olla se, että tavoiteltava tila, onnellisuus tai kauneus on irtaantumisessa etäisyyteen, yli rajojen, vaeltamisessa.

Zhuangzi tietenkin säilyttää salaisuutensa, sillä hän liikkuu etäisyydessä, nauraa. Me näemme vielä vielä liian mustavalkoisesti ja etsimme liikaa yhtä merkitystä, vaikka pitäisi astua tyhjyyteen.

Ymmärrän hyvin ajattelijoita, jotka eivät ilmaise itseään, paljasta omaa ajatustaan, koska uskovat, että pitäisi tehdä sitä ennen paljon muuta, esimerkiksi oppia lukemaan. Mutta minut Zhuangzi pistää lupaamaan itselleni toisenlaisen periaatteen: Minusta ei tule lukijaa.

Tarkoitan, että suuntaudun muuhun kuin oppineisuuteen, hermeneutiikkaan, esimerkiksi Zhuangzin tulkintaan. Ehkä näin, lopulta, Zhuangzi ei vain naura minulle, vaan minun kanssani. Ja näen perhosen enkä tiedä olenko perhonen...

Etäisyys, läheisyys

Monet aiheet, joita olemme aikaisemmin käsitelleet, mm. yksinäisyys ja hämäryys, ovat epäsuorasti viitanneet kysymykseen läheisyydestä ja etäisyydestä. Ainakin nämä muistiinpanot vaativat lisäystä, selvennystä, jotka koskevat tätä teemaa.

Luonnostelin ideaa arvokkaasta yksinäisyydestä. Idea tällaisesta arvokkaasta ja synnyttävästä yksinäisyydestä ei merkitse, että ystävyydellä ei olisi merkitystä. Tällainen yksinäisyys saattaa olla jopa ystävyyden edellytys. Vain yksinäisyys sallii kehittää etäisyyden ja läheisyyden taidetta, kykyä etsiä oikeaa etäisyyttä, joita myös ihmisten väliset suhteet vaativat.

Hämäryydestä puhuessani totesi: ”On olemassa läheisyyttä, lähestymistä, jolla ei ole tekemistä intiimiyden tai kohtaamisen kanssa; se on sellaista läheisyyttä, jossa on kyse toisen tietämisestä, tuntemisesta, tuttuudesta. Haluttavampaa saattaa olla sellainen etäisyys ihmisten välillä, että ihmiseen ei voi tarttua tai omistaa. Ehkä silloin ihmiset voivat myös jakaa jotain.”

Mistä oikein puhun? Mitä on tämä puhe etäisyydestä, läheisyydestä ja ”etäisyyden ja läheisyyden taiteesta”? Onko joku koetinkivi sattunut liian pahasti Pasi Färmin päähän?
Mahdollisesti. Mutta en ole ainoa, joka puhuu aiheesta. H.Cicoux käyttää ilmaisua ”oikean etäisyyden taide” puhuessan rakkaudesta ja kommentoidessaan Clarice Lispectorin tekstejä. G.Deleuze puhuu oikean etäisyyden, ei hierarkisen, vaan geometrisen, luomisesta ihmisten välillä kauniissa kirjoituksessaan Pericles ja Verdi (joka on ylistys ystävälle, F. Châtelet´lle).

Uskoisin, että kyseessä on hyvin yksinkertainen, mutta vaikea asia. Etäisyys ja läheisyys ajatellaan vastakkaisiksi. Annan hyvin yksinkertaisen esimerkin kumotakseni tämän itsestään selvänä pidetyn asian. Ajatellaan joku taiteilija, esim. runoilija, joka inspiroituu toisesta runoilijasta ja jäljittelee häntä. Jäljitellessään hän voi onnistua luomaan kelvollisia tekstejä. Hän voi ”teknisesti” olla lähellä imitoinnin kohdetta, mutta vasta kun hän on oma itsensä, vasta kun hänen saamansa inspiraatio vie hänet omalle tielle, omaan suuntaan, hän on henkisesti lähellä toista runoilijaa. Vasta ero, erilaisuus, lähentää.

On niin helppoa ajatella, että läheisyys on ”kaunis” asia, etäisyys ei-toivottua. Läheisyys voi olla silti tukahduttavaa, omivaa, ja etäisyys voi olla tilan antamista. Tärkeää on löytää oikea etäisyys – niin kuin silloin, kun yritämme lähestyä maalausta. Toisia maalauksia on hyvä katsoa lähempää, toisia kauempaa. On ihmisiä, jotka on hyvä jättää omaan rauhaansa; sillä tavalla kunnioitamme heitä ja tulemme itse asiassa häntä lähemmäksi – emme siksi, että ymmärtäisimme, vaan koska antamalla rauhaa, tilaa ja aikaa me ojennamme hänelle kätemme, tervehdimme häntä, teemme rakastavan eleen.

Läheisyys, jossa ei ole mukana eroa, etäisyyttä, on vaarassa muodostua sulautumiseksi tai toisen sulauttamiseksi itseen. On olemassa kylmentävää etäisyyttä, miljoonien valovuosien etäisyyttä, joka panee meidät unohtamaan, tekee välinpitämättömäksi. Mikä on sitten oikea etäisyys? Se on jokaisessa tapauksessa, jokaisessa tilanteessa tutkiva erikseen. Jos on sääntöjä tässä taiteessa, ne ovat ylimalkaisia yleisperiaatteita. Tärkeää on tutkia, kokeilla – syleillä ja astua taaksepäin, sitten taas ojentaa kätensä, sitten kiivetä vuorelle...

Yksinkertainen asia, mutta vaikea. Vaikea siksi, että tämä taide vaatii paljon harjoittelua...