Velka

 

Filosofiakahvila jatkaa videopuhelutapaamisina! Ota minuun yhteyttä

pasifarm@yahoo.es

Perjantaisin Espanjan aikaa klo 18.00 (Suomen aikaa klo 19.00)

Tässä linkki tapaamiseen:

https://us02web.zoom.us/j/7322355221?pwd=ZDZxWTBGN1ZvU2g1Z3JjbXhKTnRzZz09

Tämä aiheena 2. huhtikuuta:

Vuoden 2008 finanssikriisin jälkeen on kirjoitettu paljon velasta. Ironia on siinä, että velka on vanha aihe ja se oli jo vuosia ollut yksi maailmanjärjestyksen pilareista. Yhdysvalloissa ja Euroopassa ei vain ajateltu asiaa, koska se oli meidän haluama järjestys. Toinen ironisuus uudessa ajattelun aallossa oli se, että maailmanjärjestys muokkaantui uudestaan tai velan merkitys intensifioitui; velan merkitys vallankäytön taktiikkana ja globaalin järjestyksen elementtiä uusiutui. Näiden lähellä olevien tapahtumien tulisi opettaa vähintään se, että velka täytyy nähdä ja analysoida historiallisesti.

Ilmestyneistä kirjoista varmaan huomiotaherättävin on ollut amerikkalaisen antropologin David Graeberin The Dept: The First 5000 Years (2011).  Mielenkiintoinen on myös italialaisen filosofin Elettra Stimillin teos Il debito del vivente: Ascesi e capitalismo (2011). Stimilli tarttuu jo ennen finansskriisiä  uudestaan esiin nousseisiin kysymyksiin kapitalismin ja uskonnon sekä politiikan ja uskonnon välisistä suhteista. Myös toinen italialainen filosofia Maurizio Lazzarato on kiinnittänyt huomiota siihen, miten sekä julkisesta että yksityisestä velasta on tullut poliittisten ja taloudellisten johtajien huolenaihe. Hän käyttää myös vanhaa kunnon marxilaista terminologiaa ja puhuu luokkataistelun intensifioitumisesta velkakysymyksen ympärillä.

Kysymys velan ja uskonnon suhteesta sekä ajatus velan moraalisista juurista saattaa olla yllättää. Monet kirjoittajat muistuttavat, että saksan sanaa Schuld käytetään sekä velasta että syyllisyydestä. Uskonnon ja talouden suhteista on kirjoitettu jo kauan. Max Weber on klassikko. Eikä velan luonteesta ja vaikutuksista ole kirjoittanut vain pahapäiset filosofit ja aktivistiantropologit, vaan esimerkiksi amerikkalainen lakimies Thomas Geoghegan. Hän on käyttänyt termiä infinite debt, joka on tai voisi olla tärkeä instrumentti nykytilanteen analysoinnissa.

Mistä tahansa poimimme ymmärryksen ja analyysin työkaluja, on otettava huomioon, että velka on muuttunut. Ennen velan moraalinen ydin oli: ”Velka pitää maksaa.” Nyt lainaaja ei ole siitä niin huolissaan; hän on liian kiinnostunut koroista. Vaikka kyse on isosta ja monimutkaisesta asiasta, uskontoon ja moraalin kytkeytyvästä käytännöstä, on huomioitava myös jokapäiväisyys, velan vaikuttavuus sekä yksilön oman velallisuuden että maailmanjärjestyksen etävaikutusten kautta. Unohtakaamme hetkeksi teologia ja ekonomia, länsimaisen ajattelun pilarit. Ottakaamme mikroskooppi käteen. Linssit lainaa taide, tässä tapauksessa elokuva.

Olen puhunut teoksesta aikaisemminkin. Elokuva on Kelly Reichardtin ohjaama, Jonathan Raymondin käsikirjoittama Meek's Cutoff (2010). Tarina perustuu väljästi Oregon Traililla 1845 sattuneeseen tapaukseen: Stephen Meek opasti vankkurikaravaanin ikävyyksiin. Ihmiset kulkevat loputtomalta tuntuvassa autiomaassa, vesi on loppumassa. Opas sanoo vievänsä veden äärelle, pelastukseen, oikotien kautta. He kysyvät, voiko mieheen luottaa. Opas Meek yrittää vakuuttaa osaamisestaan. Vaikka ihmiset epäilevätkin häntä, hän tietää, että ihmiset ovat riippuvaisia hänestä. Hän myös luo uhkakuvaa lähistöllä liikkuvasta intiaanista, kertoo kauhujuttuja alkuasukkaiden tavoista. Lopulta intiaani onnistutaan ottamaan vangiksi. Häntä ei tapeta. Hänestä tulee odotusten kohde ja samalla tekijä, joka murtaa Meekin asemaa; hänestä tehdään opas. Ihmiset ajattelevat ja toivovat, että ihminen, jonka kanssa ei ole yhteistä kieltä, voi opastaa veden äärelle, sillä hänen täytyy tuntea seutu.

Yksi naisista, Emily Tetherow (jota näyttelee Michelle Williams), ruokkii ja juottaa vankiopasta. Häntä vastutetaan ja ihmetellään. Emilyllä on strategia, tarkka ajatus. Jos vanki opastaa heidät ansaan, heimonsa kynsiin, hän voi ainakin toivoa, että intiaani armahtaa hänet. Hän tekee vangista velallista.

 

Velka on vallankäyttöä. Se on sotasuunnitelma ja ihmisten välinen suhde. Tärkeä osa sotasuunnitelmaa on pyrkimys luoda suhde, jossa toisen, velallisen, odotetaan toimimaan tietyllä tavalla. Tässä primitiivisessä velkasuhteen luomisessa ei ole kyse sopimuksesta. Osapuolten välillä ei ole edes yhteistä kieltä. Toisesta voi ainakin yrittää tehdä velallisen lupaa kysymättä. Velallinen on vanki jo ennen velkaa. Tämä todellisuudessa tekee velkasuhteessa erityisen huonon. Vanki ei välttämättä edes tiedä, mitä häneltä odotetaan. Suhteen alullepanija ei luota velalliseen. Kaikki perustuu toiveajatteluun. Hyvä vanginvartija tekee itsestään riippuvaista vangista. Velka rakentaa ja järjestää maailman. Meillä ei ole tulevaisuutta ilman velkaa.

Loppukevään ohjelma:

11.Mitä hyväksymme? 9.huhtikuuta

12.Kuka puhuu? 16.huhtikuuta

13.Muisti ja valta 23.huhtikuuta

14.Nuoriso ilman tulevaisuutta 30.huhtikuuta

15.Toinen maailma 7.toukokuuta

16.Älä mene filosofin luokse 14.huhtikuuta

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Seneca, orjuus ja itsekunnioitus

(Rubens: Senecan kuolema)

Filosofiakahvilan paikka Fuengirolassa tiistaina (klo 11.15) Los Bolichesin kaupungintalon kahvila, Torre del Marissa keskiviikkona (klo 11.00) Con Corazonmari El Copo -kadulla. (Torstai jää pois)

Miksi on niin vaikea puhua itsekunnioituksesta? Se ei johdu psykologisen katseemme heikkoudesta, vaan sen liiallisuudesta; alamme heti puhua itsetunnosta ja muista hämäristä asioista. Se johtuu myös kasvatuksesta. Meidät opetettiin – siihen kului satoja vuosia – kunnioittamaan kaikkea muuta kuin itseämme: Jumalaa, isää, auktoriteettia.

Senecalla oli vielä selkeä käsitys siitä, mitä oli itsekunnioitus ja millainen suhde itseen oli väärä, vältettävä, vahingollinen. Vapaus merkitsi sitä, ettei ollut itsensä orja. Olla itsensä orja (sibi servire) oli raskainta; se oli vakavin, vaarallisin orjuuden muoto. Hänellä oli myös täsmällinen käsitys siitä mitä tämä orjuuden laji oli ja hänellä oli mielenkiintoisia huomioita siitä, miten taistella sitä vastaan.

Stoalaisilla on ankarien maine, mutta Senecan ensimmäinen askel vapauteen on se, ettei vaadi itseltään liikaa. Hän tarkoitti vaatimuksilla ihmisen taipumusta tehdä itselleen vaikeuksia: liikoja ponnistuksia, liikoja töitä, liikaa poliittisia tehtäviä. Toinen askel vapauteen on irrottautuminen taipumuksesta palkanmaksuun, korvauksen antamiseen: kun olemme tehneet jonkin työn, haluamme maksaa siitä itsellemme, palkita itsemme. Ongelma, itsensä orjuuttaminen, johtuu siis kahdesta asiasta. Asetamme itsellemme erilaisia velvollisuuksia ja pyrimme saamaan siitä etuja (mainetta, rahaa, kunniaa). Tämä suhde itseen, joka rakentuu velvollisuuksista, velasta, palkinnoista tai hyödystä, on orjuutta.

Seneca suositteli luonnon tutkimista voidakseen päästä eroon tällaisesta orjuuden muodosta, jossa ihminen oman itsensä orja. Tällä kertaa minua kiinnostaa kuitenkin kaksi muuta asiaa. Senecan hahmottelema orjuus näkökulmana meidän tapaamme elää ja tämän teeman yhteys itsekunnioitukseen.

Senecan kuvaama itsensä orja – aktiivinen, itseään velvoittava, hyötyä tai palkintoa etsivät ihminen on meille kauhean tuttu: Me olemme tuollaisia ja meillä on jopa velvollisuus olla tuollaisia. Senecan kuvaus voisi luoda mielenkiintoisen näkökulman aikamme tutuimpiin, tavallisimpiin sairauksiin: stressiin ja addiktioihin. Itsekunnioitus suhteena itseensä näyttäytyy kuvauksen perusteella sekä edellytyksenä vapaudelle että tulokseksi, seuraukseksi irrottautumisesta, suhteen muuttumisesta.

Onko meidän siis ryhdyttävä stoalaisiksi? Ei. Voisimme silti opetella jotain, auttaa itseämme irti omasta epämääräisyydestämme, omasta psykologisoimisestamme. Yhdestä asiasta emme nimittäin voi olla ylpeitä: olemme huonoja ihailemaan. Emme osaa ihailla esimerkiksi jonkun ihmisen ihailtavuutta, hänen esimerkkinsä inspiroituutta. Miten meillä voisi olla silmät nähdä elämäntavan ihailtavuus, sillä meillä ei ole mitään sanastoa siihen, vain pelkkä psykologia.

Senecan tapauksessa on mielenkiintoista ja ihailtavaa se, että suhde itseen oli tarkasti ajateltu: oli olemassa tavoite ja oli olemassa keinot. Sanoilla ”itse” ja ”vapaus” oli täsmällinen merkitys.

Voimme luoda myös näkökulman omiin käytäntöihimme – omiin kaikkein rakastetuimpiin toimintoihin, ihailtuun aktiivisuuteen ja nautintoihimme – Senecan ajatusten kautta. Ehkä voimme katsoa näitä käytäntöjämme hymy huulilla, jos tiedämme, että ne ovat olleet jollekin toiselle surkeinta, köyhintä, mitä ihminen on tehnyt. Kun tajuamme sen, voimme ymmärtää myös, etteivät ne ole mitään välttämätöntä, jotain meihin kuuluvaa: voimme ehkä astua eteenpäin, olla vihdoinkin tyhjän päällä ja tehdä jotain muuta. Jos me jonain päivänä kunnioitamme itseämme...

AJANKOHTAISTA ASIAA -KAHVILA 18. HUHTIKUUTA KLO 13.30. PAIKKA: RAVINTOLA KUKKO, SAUNAN TERASSI. AIHE: HALLITSEMISEN TAITO JA EPÄLUULO

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila