Näytetään tekstit, joissa on tunniste voima. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste voima. Näytä kaikki tekstit

torstai 16. kesäkuuta 2011

Ironiasta

(Voima-lehden vastamainos)

Se irrottaa meidät paikaltamme, siirtää meidät itsemme viereen. Ironia on asenne, joka mahdollistaa etäisyyden asioihin. Se on tarpeellinen varustus monia tilanteita varten. Monet ovat pelastaneet itsensä liialliselta vakavuudelta, kun ovat oppineet viljelemään ironiaa tai itseironiaa.

Salaivan harjoittamisessa on vaaransa. Ironikko voi muuttua ylimieliseksi. Ironia voi muodostua miekaksi, johon hukkuu. Siinä saattaa olla mukana kyvyttömyyttä ryhtyä rohkeaan kamppailuun ja se voi olla vastuun välttämistä, päätöksen lykkäämistä. Silloin se ei ole enää käytettävissä oleva väline, vaan ihmisen käyttäjä, hänen orjuuttajansa.

Itselläni on ollut sitäkin vaarallisempi tapa välttää ironian vaaroja: olen ollut pahempi -sarkastinen.

Kaikessa meidän on kehitettävä kuuloamme. Usein emme kuule puheensävyn nauravaisuutta ja se tekee tulkinnoistamme tahattoman koomisia. Harvat kuulevat esimerkiksi Jeesuksen sanojen ironisuutta. Tähän kiinnitti huomiota harvinainen ja salakavalan terävä ajattelija Cristóbal Serra. Hän antoi esimerkin Jeesuksen ironiasta: ”Antakaa keisarille mikä keisarin on, Jumalalle mikä Jumalan on.”

Emme voi siis hylätä ironiaa, vaikka siinä vaaransa olisikin. Emme enää kuulisi ja olisimme yksisilmäisiä. Kuulisimme vain yhden äänen siellä, missä on kaksi ääntä. Näkisimme esineet latteina, ilman syvyysulottuvuutta.

Filosofiaa ei osaa kuvitella ilman ironiaa. Sokrates oli ennen kaikkea ironikko. On silti muitakin huumorin lajeja, joita filosofia voisi kokeilla ja yrittää ymmärtää. Eräs oppilaani kysyi kerran: ”Miksi näitä huumorin lajeja on niin monta?” Mykistyttävä, epäilemättä hauska kysymys, johon tahdon nyt vastata: ”Koska meitä on niin monta.”

Lisää vastamainoksia osoitteessa

http://fifi.voima.fi/blogit/Vastamainokset/5

keskiviikko 4. toukokuuta 2011

Filosofiakahvilan aiheet syksyllä 2011

(Tulen julkaisemaan kesän aikana blogitekstejä, jotka ovat tulevien aiheiden valmisteluun liittyviä sivutuotteita. Lisäksi mukaan mahtuu varmasti sivupolkujen jälkiä, kipinöitä jotka ovat lentäneet tuntemattomista maisemista...)

Toistaiseksi varmistamattoman ohjelman mukaan ensi syksyn aiheet ovat:

1.Sokrates ja koetinkivi
Sokrateen hahmosta, filosofian lähtökohdista ja koettelun ideasta.
2. Kiltteys
Kiltteyden aliarvioiminen ja sen todellinen luonne.Mikä tekee kiltteyden mahdolliseksi?
3.Puheen ongelma
Mitä sanoa? Miten sanoa? Kenelle sanoa? Kenen pitää sanoa? Mitä tehdä, jotta sanoisi mitä ajattelee, ajattelee mitä sanoo? Miten voisi yhdistää sanat ja teot, tehdä niistä yhtä?
4.Sisäinen ääni ja sisäinen puhe
Millaisia ääniä meissä on? Suhde itseemme määrittyy näiden äänien ja itsellemme kohdistetun puheen mukaan.
5.Tyhjäksitekemisen taito
Maailma ei ole annettu, valmis, ja tehty voidaan tehdä tekemättömäksi. Luovuuden ja hävittämisen yhteydestä.
6.Todellinen elämä
Filosofian perinteellinen kysymys todellisesta elämästä ja elämän muuttamisesta. Mitä on todellinen elämä? Miten se saavutetaan?
7.Aistiminen, kehollisuus ja itseensä kääntyminen
Miten järjestää henkistä tilaa aistia olemistaan? Aistimuksellisuuden, kehollisuuden ja itseensä kääntymisen merkityksestä.
8.Terapia eli Palveluksen tekemisestä
Terapian käsitteestä, filosofian ja terapian suhteesta. Miten olisi vastattava toisen kärsimykseen? Millaista voisi olla toisenlainen terapia?
9.Avoimeksi jättäminen
Avoimeksi jättäminen on ele, joka jättää mahdollisuuden muutokselle. Miten oppimisimme antamaan tilaa toiselle ja itsellemme?
10.Voima joka tulvii
Jokin jää ajattelussa tunnistamisen ulkopuolelle: ero, ei-identiteetti. Ero on voima, joka tulvii yli. Se on koettavissa, nähtävissä, ihmisissä ja asioissa. Voima, joka tulvii, on luovuuden lähde.