Linji ja buddhan tappaminen

(Linji Yixuan)

Kiinalainen Linji Yixuan (kiinalainen filosofi, kuoli 866), kaikkein radikaalein zen-mestari, ei halunnut opettaa, ei halunnut, että joku imitoisi. Jotta tämä opetus menisi perille, huusi ja löi. Hän sanoi: ”Jos kohtaatte buddhan, tappakaa hänet.”

Luulen ja luotan, että nämä sanat ymmärretään hyvin, vaikka kehotusta harvoin noudatetaan. On helppo nähdä sanojen kytkeytyvän vapauteen ja itsenäisyyteen, tarpeeseen olla luomasta kuvia. Lausahdus on tekstistä, joka vahvistaa yleistä käsitystä lauseen merkityksestä, mutta on tekee siitä samalla vielä radikaalimman:

”Tien seuraajat, jos haluatte päästä jonkinlaiseen ymmärrykseen, joka on sopusoinnussa Dharman  kanssa, älkää koskaan antako toisten johtaa harhaan. Olette sitten sisäisen tai ulkoisen edessä, mitä sitten kohtaatkin, tappakaa se. Jos kohtaatte buddhan, tappakaa buddha. Jos kohtaatte patriarkan, tappakaa patriarka. Jos kohtaatte arhatin (valaistuneen), tappakaa arhat. Jos kohtaat vanhempasi, tapa vanhempasi. Jos kohtaatte läheisen, tappakaa läheinen. Näin saavutatte ensimmäisen kerran vapautumisen, ette ole takertuneet mihinkään, kykenette menemään minne haluatte.”

Joka tähän kykenee, on harvinaisuus, sellainen joka Linjin sanojen mukaan on wuwei zhenren.  Kysyin tämän termin merkitystä sinologi Pertti Seppälältä. Hän totesi aluksi, että buddhan tappaminen liittyy keskeisesti  buddhalaisuuden yhteen keskeisimpään periatteeseen: takertumattomuuteen. Tässä wuwei ei tarkoita taolaisten "teotonta toimintaa" tai "toimintaa ilman tekoja", vaikka se ääntyykin samoin. Linjin käyttämä wuwei tarkoittaa sananmukaisesti "vailla arvoasemaa", siis vapaana yhteiskunnallisista hierarkioista. Zhenren on taolaisen filosofi Zhuangzin usein käyttämä termi taolaisesta viisaasta, taon oivaltaneesta ihmisestä. Sananmukaisesti se tarkoittaa " todellista ihmistä". Tässä wuwei zhenren tarkoittaa siis oikeastaan "yhteiskunnallisista hierarkioista vapautunutta taolaista viisasta". Termissä on siis huomattavissa kiinalainen synkretismi ja eklektismi.

Kaikki tämä on yhteydessä ajatukseen siitä, että on oltava tosi, kykenevä manifestoimaan totuus teoissaan. Viisas, wuwei zhenren, ei jäljittele buddhaa tai opettajaa; hän on tosi, todellinen ihminen, ei joku joka imitoi. Itseäni kiinnostaa tässä hahmotetun viisaan kuva. Viisas, takertumaton, on ”vailla arvoasemaa”, vapaa hierarkioista. Hän ei anna toisten johtaa harhaan; hän on riippumaton niin kuin André van der Braak toteaa ihmisten mielipiteistä. Tätä viisaan kuvaa voisi verrata länsimaisiin viisaan hahmoihin – tietenkin tietoisena rinnastettavuuden vaikeudesta, tietystä yhteismitattomuudesta.

Erityisesti Linjin viisas, wuwei zhenren, on kuin Diogenes kyynikko: vapaa toisten mielipiteistä, välinpitämätön hierarkioiden suhteen, ihminen ilman asemaa. Diogenes Sinopelainen arvotti positiivisesti jotain, joka oli hänen maailmassaan pelkästään kielteistä: adoxia, huono maine, kunniattomuus, oli osa hänen elämäänsä. Adoxia on se mikä kuva ihmisillä on se jälkeen, kun joku on nöyryytetty, loukattu, alennettu. Se oli kuitenkin jotain, jota kyynikkofilosofi harjoitti järjestelmällisesti; sen kautta hänestä tuli vapaa, riippumaton. Jotkut ovat arvioineet, että tämä outo adoxian arvostaminen ja harjoittaminen oli hyvin epäkreikkalaista, mahdollisesti Intiasta tulevia vaikutteita.

Jos otamme tämän viisaan hahmon ja Linjin sanat tehden niistä taskulampun ja valaisemme omaa aikaamme, maailmamme tuntuu heijastuvan eteemme kuin rikkinäisestä peilistä. Tavoittelemme menestystä, emme viisautta, ja menestys merkitsee asemaa. Saadaksemme menestystä huolehdimme muun muassa maineestamme. Maine on jotain, joka on riippuvainen muiden mielipiteestä. Takerrumme kaikkeen. Voimme siis ymmärtää Linjin sanat, mutta emme osaa ottaa niitä osaksi elämäämme.

Mutta voisimmeko olla filosofeja, siis viisauden ystäviä, edes hetken? Miten se voisi ilmetä?

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Essentialismin vaarat

(Pico della Mirandola)

Essentialismi, olemusajattelu, on käsitys, että asioilla ja olennoilla on olemus, joka tekee niistä sellaisia kuin ne ovat. Tällaisella ajattelulla on pitkät perinteet Platonista ja Aristoteleestä Descartesiin ja Kantiin. Yksi sen versioista on tietenkin keskiaikainen kristillinen ajattelu, joka oletti, että ihminen on osa suurempaa, jumalaista suunnitelmaa.

Sekä kristillisenä että ei-kristillisenä essentialismi on ilmentynyt usein ajatuksena luonnonlaista. Tätä ideaa on sovellettu myös moraalifilosofisiin kysymyksiin: on ajateltu, että oikea ja väärä on johdettavissa luonnonlaista.

Essentialismi on ollut mukana moraalifilosofisessa ajattelussa, mutta jos ajatellaan essentialistisisesti, ei voida ajatella eettisiä kysymyksiä, sillä sen edellytys on, ettei ihmisellä ole mitään olennaista olemusta, valmista kohtaloa. Eettisyyden ontologinen edellytys on vapaus.

Jos ajatellaan essentialistisesti, yhteiskunnallinen ajattelu on taipuvainen fasismiin ja vähintään se vähentää ihmisten mahdollisuuksia. Miksi? Koska syötettäessä ihmisille ajatusta pysyvästä olemuksesta heille kerrotaan, että he toteuttavat itsensä ja olemuksensa seuraamalla tiettyjä kaavoja, lakeja, normeja. Essentialismi on radikaalisti universalistista ja ei-historiallista ajattelua; se olettaa historiattomia, ikuisia, universaaleja rakenteita, jotka ovat rikkomattomia ja ehdottomia. Ihmiselle luodaan kohtalo, tehtävä ja ohjelma.

Giovanni Pico della Mirandola (1463-1494), firenzilainen renessanssifilosofi, oli yksi ensimmäisiä länsimaisia ajattelijoita, jotka osasivat ajatella ihmisen olemuksen olemuksettomuutena. Hän liitti tämän olemuksettomuuden vapauteen, mahdollisuuksien määrään ja ihmisen arvokkuuteen. Pico della Mirandola uskoi, että ihminen voi valita, tuleeko hänestä peto vai enkeli. Ihminen on moninaisuus, jossa on monta siementä, ei vain yhtä kohtalonomaista olemusta. Tämäntapaisesti hän kirjoittaa kuuluisassa teoksessaan De hominis dignitate.

Ei-essentialistista ajattelua on löydettävistä itämaisista perinteistä, esimerkiksi zen-buddhalaisuudesta. Itse joudun kulkemaan työlästä, hidasta tietä. Meille on annettu niin monta ikuista piirrettä, niin syvälle uurrettu usko olemukseen, että joudumme tekemään kaivaustöitä löytääksemme tietä ulos.

Nykyisin tätä essentialismia ei levitä vain filosofit, joita kukaan ei lue; se on tyypillisesti tiedemiesten heiniä. Biologismi ja psykologismi ovat ihmisen vapauteen ja mahdollisuuksiin uskovien ensimmäiset viholliset. Kun siis sanon, ettei työ ole ihmisen olemus, en sano mitään työtä vastaan; puhun essentialismia vastaan. Jos en myönnä ihmisen olevan hyvä tai paha, myönnän jotain muuta: ihmisissä olevat mahdollisuudet, moninaisuuden.