Ilman olemusta, omalakisena...

Mitä ajattelen tänään? Mitä sanon itselleni? Tartun itseäni niskasta, yritän kannustaa, sanon: ”Jatkakaamme ilman olemusta, omalakisina. Käsille ja päälle riittää tekemistä. Maailma ei ole valmis.”

Mielessäni on Giovanni Pico della Mirandolan (1463-1494) Oratio Hominis Dignitate, Ihmisen arvokkuudesta. Kirjoitus on yritys antaa sanalle arvokkuus täsmällinen merkitys. Firenzeläinen ajattelija osasi ajatella ihmisen olemuksen olemuksettomuutena. Hän liitti tämän olemuksettomuuden vapauteen, mahdollisuuksien määrään ja ihmisen arvokkuuteen. Pico della Mirandola uskoi, että ihminen voi valita, tuleeko hänestä peto vai enkeli. Ihminen on moninaisuus, jossa on monta siementä, ei vain yhtä kohtalonomaista olemusta.

Teksti puhuu tosiaan siemenistä: ”...kaikkien lajien siemenet ja kaiken elämän siemenet, ja sen mukaan miten kukin on niitä viljellyt antavat ne hedelmää.” Tekstin retorisuus, oppineet viittaukset, runollisúus saattavat hämätä modernia lukijaa. Se voi vaikuttaa vanhanaikaiselta. Tarkempi lukeminen näyttää, että kirjoituksen ornamentit eivät ole vain ornamentteja; Pico della Mirandolla on tarvinnut niitä ilmaistakseen innostuksensa. Kyse ei ole lapsellisesta innostuksesta: kirjoittaja ihailee ihmistä ja hän ihailee tätä nimenomaan määrittelemättömyyden, ennaltamääräämättömyyden ja mahdollisuuksien takia.

Kirjoituksen idea selittää myös sen, miksi Pico della Mirandolla puolustaa filosofian opiskelua. Toiset – jopa filosofit – suhtautuvat siihen nyrpeästi, koska se ei anna palkintoja. Puheen kirjoittajalle riittää se, että filosofia antaa kaksi hedelmää: se kasvattaa hänen sieluaan ja mahdollistaa totuuden tuntemisen. Filosofia on opettanut hänelle kiinnittymään vain omaan omatuntoonsa, irtaantumaan muiden käsityksistä ja arvostelmista. Se on siis itsenäisyyden, omalakisuuden, lähtökohta. Filosofian ansiosta – näin kirjoittaja väittää – hän voi olla välittämättä siitä, että muut puhuvat hänestä pahaa ja huolehtimaan vain siitä, ettei itse puhu pahaa.

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Ajattelen pitoja...

(Giovanni Pico della Mirandola)

Yksi haaveeni on siis järjestää filosofiset pidot - yhdistää syöminen ja paras mahdollinen filosofinen pohdiskelu. Siksi olen ajatellut puhua Platonin Pidoista. Kun olen ajatellut tuota klassikkotekstiä, olen törmännyt ikuiseen kysymykseen sokraattisten dialogien hämmentävyydestä. Monta kertaa keskustelijat kohtaavat vain umpikujan, oppivat vain etteivät tiedä mitään. Monta kertaa olen puolustanut tätä, selittänyt että hämmennys kuuluu filosofiaan. Mutta niin kuin espanjalainen munakaskin täytyy kääntää toisen kerran, niin pitää kysymyksiäkin ja varsinkin omia uskomuksia käännellä, katsella toisista kulmista.

On nimittäin niin, että kysymys merkityksestä on ajankohtainen. En tarkoita vain sanan merkitystä. Monta kertaa määrittelykysymys on vain tekninen. Tarkoitan merkitystä arvona. Jokin merkitsee minulle jotain ja se siis on arvokas johonkin. Kun ihmiset puolustavat itseään tai vaativat itselleen jotain, he käyttävät oikeuksien kieltä. Oikeudet ovat epäilemättä väline hallitsijoiden edessä, mutta kieli ja puhe saattavat samanaikaisesti vedota johonkin ja samalla hämärtää sen mihin viitataan. Yksi tällainen arvo, viittauksen kohde, on arvokkuus.

Välillä tuntuu, ettei sanalla ole mitään merkitystä. Se ei vaikuta siltä mitä sen pitäisi olla eli jotain, jota ei voi mitata minkään muun arvon tai kriteerin avulla. Kukaan ei tunnu osaavan sanoa mitä se merkitsee ja mikä on sen merkitys. Kun filosofit filosofoivat, eivät he aina ja itsetarkoituksellisesti halua hämmentää. Yksi esimerkki on Giovanni Pico della Mirandola (1463-1494), jonka teos Oratio Hominis Dignitate, Ihmisen arvokkuudesta, on yritys antaa sanalle täsmällinen merkitys kahdessa mielessä: se tekee sanasta käsitteen ja näyttää arvokkuuden merkityksen ihmisen olemassaolossa.

Siksi saattaa olla, että tästä tekstistä tulee yksi lähtökohta pitoihin... Saa nähdä. Reseptitkin ovat suunnittelematta...

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Essentialismin vaarat

(Pico della Mirandola)

Essentialismi, olemusajattelu, on käsitys, että asioilla ja olennoilla on olemus, joka tekee niistä sellaisia kuin ne ovat. Tällaisella ajattelulla on pitkät perinteet Platonista ja Aristoteleestä Descartesiin ja Kantiin. Yksi sen versioista on tietenkin keskiaikainen kristillinen ajattelu, joka oletti, että ihminen on osa suurempaa, jumalaista suunnitelmaa.

Sekä kristillisenä että ei-kristillisenä essentialismi on ilmentynyt usein ajatuksena luonnonlaista. Tätä ideaa on sovellettu myös moraalifilosofisiin kysymyksiin: on ajateltu, että oikea ja väärä on johdettavissa luonnonlaista.

Essentialismi on ollut mukana moraalifilosofisessa ajattelussa, mutta jos ajatellaan essentialistisisesti, ei voida ajatella eettisiä kysymyksiä, sillä sen edellytys on, ettei ihmisellä ole mitään olennaista olemusta, valmista kohtaloa. Eettisyyden ontologinen edellytys on vapaus.

Jos ajatellaan essentialistisesti, yhteiskunnallinen ajattelu on taipuvainen fasismiin ja vähintään se vähentää ihmisten mahdollisuuksia. Miksi? Koska syötettäessä ihmisille ajatusta pysyvästä olemuksesta heille kerrotaan, että he toteuttavat itsensä ja olemuksensa seuraamalla tiettyjä kaavoja, lakeja, normeja. Essentialismi on radikaalisti universalistista ja ei-historiallista ajattelua; se olettaa historiattomia, ikuisia, universaaleja rakenteita, jotka ovat rikkomattomia ja ehdottomia. Ihmiselle luodaan kohtalo, tehtävä ja ohjelma.

Giovanni Pico della Mirandola (1463-1494), firenzilainen renessanssifilosofi, oli yksi ensimmäisiä länsimaisia ajattelijoita, jotka osasivat ajatella ihmisen olemuksen olemuksettomuutena. Hän liitti tämän olemuksettomuuden vapauteen, mahdollisuuksien määrään ja ihmisen arvokkuuteen. Pico della Mirandola uskoi, että ihminen voi valita, tuleeko hänestä peto vai enkeli. Ihminen on moninaisuus, jossa on monta siementä, ei vain yhtä kohtalonomaista olemusta. Tämäntapaisesti hän kirjoittaa kuuluisassa teoksessaan De hominis dignitate.

Ei-essentialistista ajattelua on löydettävistä itämaisista perinteistä, esimerkiksi zen-buddhalaisuudesta. Itse joudun kulkemaan työlästä, hidasta tietä. Meille on annettu niin monta ikuista piirrettä, niin syvälle uurrettu usko olemukseen, että joudumme tekemään kaivaustöitä löytääksemme tietä ulos.

Nykyisin tätä essentialismia ei levitä vain filosofit, joita kukaan ei lue; se on tyypillisesti tiedemiesten heiniä. Biologismi ja psykologismi ovat ihmisen vapauteen ja mahdollisuuksiin uskovien ensimmäiset viholliset. Kun siis sanon, ettei työ ole ihmisen olemus, en sano mitään työtä vastaan; puhun essentialismia vastaan. Jos en myönnä ihmisen olevan hyvä tai paha, myönnän jotain muuta: ihmisissä olevat mahdollisuudet, moninaisuuden.