(José Ortega y Gasset)
José Ortega y Gasset kirjoitti teoksessaan Meditaciones del Quijote: ”Minä olen
minä ja olosuhteeni.” Usein tässä muodossa siteerattu ajatus on suhteellisen
helposti ymmärrettävä, jopa vakuuttava. Se ansaitsee silti tarkemman huomion,
sillä näin saatetaan saada esiin jotain inhimillisen olemassaolon liian vähän
ajateltuja aspekteja.
Väite on vakuuttava, sillä jos ajattelemme kokemustemme
tai kuvittelemisen kautta joitakin äärimmäisiä olosuhteita, tiedämme, ettei
minuus ole pysyvä, aina samanlainen, kiinteä olemus. Jos joudun sotaan, minusta
voi tulla tappaja ja/tai pelkuri. Jos sairastun, voin tulla nöyräksi tai
kiukkuiseksi. Muutenhan en ole kumpaakaan.
Minuuden ja olosuhteiden kietoutuminen yhteen saattaa
panna ajattelemaan, että ihminen on olosuhteiden vanki, niiden määrittelemä.
Mietelmä mahdollistaa silti toiseen suuntaan menevän ajattelun: Jos tahdon
vaikuttaa itseeni, itseäni auttaa, minun on vaikutettava olosuhteisiini. Joskus
autamme itseämme niin helposti, että menemme pois; näin vaihdamme
olosuhteitamme.
Ortega y Gassetin ajatuksessa on mukana sekä ihmisen
passiivisuus, olosuhteiden määrittelevyys että toinen, aktiivisempi ulottuvuus,
vaikutusmahdollisuus. Mietelmän siteeraaminen pidemmässä muodossa auttaa
näkemään selvästi tämän toisen puolen. Hän kirjoitti: “Yo soy
yo y mi circunstancia, y si no la salvo a ella no me salvo yo.” (Minä
olen minä ja olosuhteeni ja jos en pelasta sitä en pelasta itseäni.) Pekka
Lempiäinen toteaa Ortegalle omistetussa tutkimuksessaan (Elämä – Tutkimus José
Ortega y Gassetin filosofiasta, 2014), että olosuhteet ovat osa ihmisen
olemusta ja pelastaminen tarkoittaa tässä yhteydessä merkityksen löytämistä
omalle elämälle. Kyse on siitä, että ihminen on olemassa suhteessa häntä
ympäröiviin olosuhteisiin. Lempiäisen tulkinta on nimenomaan se, että ihminen
ei saavuta vapauttaan, jos ei vaikuta olosuhteisiin ja siten vaikuta minän ja
olosuhteiden kokonaisuuteen.
Lempiäinen tarttuu myös verbin ”salvar” (pelastaa) monimielisyyteen; se ei merkitse vain uusien
merkitysten antamista elämälle, sillä sana tarkoittaa myös ”säästämistä” tai
”jäljelle jättämistä”. Tämä viittaa
ajatuksen passiiviseen puoleen: olosuhteet on hyväksyttävä, jopa ”säästettävä”
ainakin siltä osin ettei niitä voi muuttaa. Hyväksyntä on edellytys elämän
rakentamiselle.
Vain pari huomautusta sanasta ”pelastaa”. Sanalla on
tietenkin voimakas uskonnollinen merkitys, erityisesti katolisessa Espanjassa.
Ortega ei kuitenkaan ollut Unamuno ja voidaan ajatella, että hän käytti sitä
samantapaisesti kuin antiikin filosofit. Jopa Platon käytti sanaa (sozein). Pelastaminen on maallisessa
merkityksessä tosiaankin säilyttämistä, mutta myös pelastamista vaaralta,
jonkun suojelemista. Jos filosofi antiikin maailmassa käytti ilmaisua ”itsensä
pelastaminen”, se merkitsi tietynlaista tilaa, valppautta, hälytystilassa
olemista. Se merkitsi onnen tai tyyneyden takaamista; se oli jatkuvaa, itseen
kohdistuvaa toimintaa. Jos Ortega käytti sanaa ”pelastaa” tässä hengessä,
vahvistuu käsitys ja tulkinta aktiivisen asenteen tavoittelemisesta.
Itse sana circunstancia
(olosuhteet) saattaa tuntua epämääräiseltä, mutta samalla tulee vaikutelma
konkreettisen tavoittamisesta: korostuu elämän tapahtumaluonne. Ortega totesi
luennollaan kaksi vuotta kuuluisan mietelmänsä kirjoittamisen jälkeen: ”Minä
tapahdun itselleni.” Olosuhteet eivät merkinneet hänelle vain välittömästi
läsnä olevaa, fyysistä, vaan myös henkisiä asioita, historiaa. Kiinnittäessämme
huomiota olosuhteisiin saamme koko joukon uusia kysymyssanoja: missä, milloin,
miten... Meidän ei ole enää pakko muotoilla kysymystä näin: ”Mitä on...?” Emme
ole myöskään kiinnittyneet kysymykseen miksi.
Minä olen minä ja olosuhteeni. Voin vaikuttaa itseeni vain
vaikuttamalla olosuhteisiin? Mutta miten teen sen? Pitääkö tehdä niin kuin
Quijote, kuvitella maailma toiseksi? Miten ajatus vaikuttaa olosuhteisiin? Jos
opin miten olosuhteet syntyivät, muodostuivat, voin ehkä tehdä tehdyn
tekemättömäksi. Pelastus? Pelastus miltä vaaralta?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti