Yksinkertaisuuden idea

(Maurice Blanchot)

Ajattelussa on turhaa monimutkaisuutta. Monesti ajattelija rakentaa monimutkaista ajattelurakennelmaa ja käsitejärjestelmää yksinkertaisen ja mahdollisesti virheellisen idean puolustukseksi. Turhaksi sanon tällaista monimutkaisuutta siksi, että se ei vakuuta eikä se kehitä meitä ihmisinä.

Joskus monimutkaisuus on vain väistelyä ja väistelystä johtuvaa selittelyä, argumenttien keksimistä vastuun kiertämiselle. Minun pitäisi tehdä jotain, ja toiset tietävät sen. Joten selitän heille, liuennan vastuuta, selitän parhain päin, saan näyttämään siltä, että tekemättömyyteni on oikeastaan parempi ratkaisu, koska tekoon liittyy riskejä. Näinhän kehittyy ja saa ”oikeutuksen” yhteistyö vallanpitäjien  - valloittajien – kanssa.

Maurice Blanchot´n teksti Les intellectuels en cuestión kehittää yksinkertaisuuden ideaa, puolustaa yksinkertaisuutta voimana. Hän toteaa (ilman mitään ironiaa), että oikeusvaltiossa on asiantuntijoita, jotka pystyvät kykeneväisesti lukemaan kirjoja, joihin on merkitty erilaiset juridiset asiat, ja nämä asiantuntijat perustavat näihin kirjoituksiin yrityksen korjata tai estää suuren tai pienen vahingon. Blanchot kysyy, mihin sitten tarvitaan intellektuellia (joka ei nimityksestä huolimatta paljon tiedä; hän ei ole asiantuntija). Hän vastaa omassa kysymyksessään, kun sanoo, että intellektuelli tukeutuu yksinkertaiseen ideaan, jonka mukaan on olemassa vaatimus, josta on pidettävä kiinni hinnalla millä hyvänsä. Tämä yksinkertaisuus on hänen voimansa.

Blanchot antaa kolme esimerkkiä yksinkertaisuudesta. 1)Luther, joka pysyy lujana, koska ei voi muuta.2)Sokrates, joka hyväksyy kuolemansa.3)Hermann Brochin ajatus velvollisuudesta auttaa toista.

Jos yksinkertaisuus riittää, jos yksinkertaisuus on voima, mihin sitten tarvitaan filosofiaa, ajattelua?

Yksinkertainen idea saattaa vaatia filosofisuutta ainakin kahdella tavalla. Filosofia ymmärrettynä työksi, joka kohdistuu omaan itseen, voi olla itsensä varustamista ja vahvistamista siihen, että voi pitää kiinni tästä yksinkertaisesta ideasta, yksinkertaisesta oikeudenmukaisuudesta. Filosofista ajattelua saattaa vaatia myös se, että väärinpäin oleva asia huomataan; totumme kaikkeen, myös epäoikeudenmukaisuuteen, ja filosofia ravistelee tottumuksiamme, purkaa itsestään selvyyksiä.

Nämä filosofian kaksi mahdollista tehtävää yksinkertaisen idean, yksinkertaisuuden voiman keksimiseksi ja puolustamiseksi, ovat siis itseensä vaikuttaminen ja kritiikki, askeesi ja diagnoosi. Ajattelun ei tarvitse välttämättä olla monimutkaista, mutta se ei merkitse, että se olisi helppoa. Yksinkertaista ideaa tavoitteleva filosofinen analyysi voi myös olla vaikeaa – työlästä kirjoittaa ja hankalaa lukea – sillä itsestään selvyyksiä ei ole helppo purkaa. Usein näemme jonkun elämää tuhoavan voiman vain, jos se näytetään dramaattisimmassa, alhaisimmassa, kärjistyneimmässä muodossaan. Hiljainen, arkinen, jokapäiväinen on näkymätöntä, koska ne ovat koko ajan siinä, koko ajan näkyvillä.

Tietynlainen ajattelu, vääränlainen monimutkaisuus, tekee meidät vain voimattomiksi. Tai se ei yksinkertaisesti takaa mitään. Kategorinen imperatiivi on Blanchot´n mukaan menettänyt universaaliuden, jonka Kant tahtoi sille antaa. Hän puhuu siitä, miten se on muuttunut toisenlaiseksi periaatteeksi, jonka on muotoillut Theodor Adorno (filosofi ohimennen sanottuna) suunnilleen näin: Ajattele ja toimi niin, ettei Auschwitz koskaan toistuisi.

Ottakaamme tästä esimerkki, leikkikäämme: Pidetään minuutin ajan omanamme yksinkertaista ideaa, että meidän olisi ajateltava ja toimittava niin, ettei Auschwitz toistuisi koskaan. Mitä se vaatii? Ovatko kaikki pysyneet tässä ajatuksessa, periaatteessa, kyenneet koko ajan niin ajattelemaan ja toimimaan? Sillä jos tahdomme sen toistumiseen pyrkiviä voimia vastustaa, on meidän osattava ajatella noita voimia, analysoida niin kunnolla. Samalla on opittava vastustamaan itsessä sitä puhetta, viettelyä, joka panee keksimään tekosyitä.

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila