Filosofiakahvila4.2./5.2./6.2.
Filosofiakahvila zoomin kautta tiistaisin klo 17.00 Espanjan aikaa (klo 18 Suomen aikaa).
Filosofiakahvila Torre del Marissa keskiviikkoisin klo 11.30. (Huom! Aika muuttuu) Restaurante COLONIA, Paseo Maritimo Poniente, vanhasta paikasta Nerjaan päin, majakan ja Massai Maran välissä, rannan puolella (entinen parkki toimii).
Filosofiakahvila Fuengirolassa torstaisin klo 16.00. Hotel Ilunion, Paseo Maritimo Rey de España 87(ent.Rafaelin aukio).
Linkki zoom-tapaamisiin:
https://us02web.zoom.us/j/7322355221?pwd=ZDZxWTBGN1ZvU2g1Z3JjbXhKTnRzZz09
Enkelit
ovat kiehtovia. Varsinkin silloin, kun he ovat ihmisiä. Sanomme ihmisiä enkeleiksi,
kun he ilmestyvät jostain ja auttavat, pelastavat. Jopa jotkut filosofit ovat
enkeleitä. Sana tulee kreikan sanasta angelos,
viestintuoja. Joitakin filosofeja kuten Diogenesta kuvattiin tällä sanalla.
Diogenes, joka eli tynnyrissä, tuskin vastasi ulkoisesti mielikuvaamme
enkelistä, mutta jotkut ajattelivat hänen tuovan jotain viestiä.
Wim Wendersin elokuva Barliinin taivaan alla (Der
Himmel über Berlin, 1987) kertoo enkeleistä, jotka seuraavat ihmisten
eämää, kuuntelevat heidän ajatuksiaan. Yksi heistä, Bruno Ganzin näyttelemä enkeli rakastuu
trapetsitaiteilijaan (Solveig Dommartin). Berliinin muurin läheisyydessä
tapahtuu ihme. Enkelistä tulee ihminen. Hän muuttuu ruumiilliseksi. Hänen
jalkansa jättävät jälkiä. Hän tuntee ja aistii kuin ihminen. Mustavalkoinen
kuva muuttuu värilliseksi.
En tiedä, mikä elokuvan sanoma on. En usko, että
Wenders kysyy, onko parempi olla enkeli vai ihminen. Kokemuksellisesti elokuva
herättää ajatuksen, että vaikka ihmisenä olisimme tietämättömiä, kärsisimme
merkityksettömyyden tunteesta, meillä ei olisi tehtävää, olemme silti
maailmassa, haistamme, maistamme ja näemme värit – ja sellaisena elämä voi olla
elämisen arvoista.
Elokuvan ansiosta onnistuin vuosien ajan
ajattelemaan kuin Albert Camus. Vaikka elämässä ei ole mieltä, se voi olla
elämisen arvoista – ja arvon voi löytää konkreettisesta, aistimuksellisesta
todellisuudesta eli en välttämättä tarvitse hienoa ideaa. Olen sittemmin
tavannut pari ihmistä, jotka saattavat olla enkeleitä. Hekin tuntuvat nauttivan
konkreettisesta maailmasta, mutta heillä tuntuu olevan jokin tehtävä.
Ihan kuin he pikkaisen leijailisivat.
Jos ajattelemme, että enkelit yrittävät estää
meitä tekemästä itsemurhaa (niin kuin elokuvassa, hiukan huonolla menestyksellä)
tai uskomme etymologiaan ja ajattelemme, että heillä on jokin viesti, heidän
vaikutuksensa meihin ei ole sanoissa, ainakaan kirjaimellisesti. Enkelit
tartuttavat meihin jotain, ehkä he kannustavat meitä tai palauttavat uskon
siihen, että elämä voi olla elämisen arvoista. Heidän vaikutuksensa on siis
vähän samanlaista kuin koirien, kissojen ja lapsien.
On tuskin sattumaa, että Wendersin elokuvassa
toistuu Peter Handken runo Lied vom Kindsein (lapsuuden laulu) . Sen yhdet
säkeet sanovat:
Kun lapsi oli lapsi
Hänellä ei ollut mistään mielipidettä
Hänellä ei ollut yhtään tapaa
Kun ajattelen filosofeja ja heidän vaikutustaan, olisi ehkä mielenkiintoista (tosin vaikeaa) tutkia heidän enkelimäistä vaikutustaan. Analysoimme lauseita, yritämme hahmottaa opin tai teorian, mutta joskus heidänkin suurin vaikutus on siinä, että he inspiroivat, puhaltavat meihin hengen…
https://www.facebook.com/Filosofiakahvila
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti