Aletheia

(Philippe de Champaigne: Pyhä Augustinus)

Yksi syksyn teemoista on totuus. Tietenkin se on todellisuudessa ollut aikaisemminkin aiheena ellei se ole aiheena koko ajan. 1900-luvulla – viimeistään Heideggerin myötä – osasivat ajattelijat kiinnittää huomiota omituisen unohdettuun asiaan, itse sanaan totuus. Sana, jota kreikkalaiset käyttivät, kun filosofisesti alettiin pohtia kysymystä totuudesta, oli aletheia.

Aletheia on totuus, ja alethes on tosi tai todellinen (niin kuin esimerkiksi ilmaisussa alethes bios, todellinen elämä). Sana alethes merkitsee kirjaimellisesti sitä mikä ei ole kätkössä, mikä ei ole piilossa. Kreikkalaiset muodostivat sanoja negatiivisesti, liittäen sanan eteen kieltävän etuliitteen (a-lethes, a-letheia). On muita termejä, myös filosofisesti mielenkiintoisia niin kuin atopos, aporia.

Todellinen, tosi on sitä mikä ei ole salattu; se on esillä. Totuus kätkeytymättömyytenä – teema, jota Heidegger käsitteli – ei silti tuo esiin termin (tai termien aletheia, alethes) koko käyttöä, sen kaikkia merkityksiä. Kun joku on alethes, tosi, se merkitsee myös, ettei sitä olla vääristelty; siihen ei olla sotkettu mitään muuta kuin mitä se on. Tosi on suora; se mikä on totta ei tee mutkia ja käännöksiä, jotka nimenomaan peittäisivät, salaisivat jotain. Tämän voi ajatella olevan erityisen merkityksellisen ulottuvuuden silloin, kun puhutaan – halutaan puhua – totta: sitä mitä sanotaan ei peitetä koristeisiin.

Olennaista on tämä: sanapari aletheia ja alethes tuovat esiin sen, että totuuden käsite oli toisenlainen kuin myöhemmässä filosofiassa, jossa sitä ollaan analysoitu lauseen ominaisuutena. Logiikassa puhutaan propositiosta, lauseesta joka ilmaisee jonkun asiantilan – tutkitaan, onko lause tosi tai epätosi. Tämä aikaisempi totuus, aletheia, oli jotain, jota voi soveltaa muihinkin asioihin kuin lauseisiin (esimerkiksi alethes bios).

Antiikin maailmassa suhde totuuteen ei voinut selvitä ja tulla oikeaksi vain lausetta koskevien formaalisten ja loogisten operaatioiden avulla eikä suhde totuuteen ollut koskaan pelkästään tietävän subjektin suhde.

Vain tämä totuuden ”historiallistaminen” auttaa selventämään, miten joku – esimerkiksi Pyhä Augustinus – lähestyi kysymystä ihmisen suhteesta totuuteen. Hän kirjoittaa Tunnustuksissa:

”Olen tuntenut ihmisiä, jotka ovat halunneet petkuttaa toisia, mutta kukaan ei ole halunnut tulla petkutetuksi...”

Tällaiset ihmiset rakastavat totuutta, jos se auttaa heitä tai paljastaa muut, mutta vihaavat sitä, jos se paljastaa heidät itsensä. Augustinut jatkaa:

”Näin on ihmissydän tehty: sokea ja vetelehtivä, viheliäinen ja epärehellinen; tahtoo pysyä salassa, muttei halua että mikään olisi häneltä salassa. Kuitenkin käy niin, että se ei ole salassa totuudelle ja samalla totuus pysyy salassa sille.”

Augustinuksen tekstiä voisi analysoida monella tavalla – ja niin on tietysti tehtykin (mukaan luettuna mainittu Heidegger). Kiinnittäisin tässä vain huomiota tähän: totuus, johon ollaan suhteessa, ei ole vain tietämisen avulla saavutettu; täytyy olla tietynlainen ihminen päästäkseen totuuteen. Totuus, joka saavutetaan, ei ole vain oikea kuva todellisuudesta, vaan myös oikea tapa olla ja elää ja tätä oikeaa tapaa määrittelee se, ettei elä salassa, kätkeytyneenä.

Todellinen elämä

Nerjan filosofiakahvilan paikka vaihtunut. Uusi paikka: Cafetería Restaurante Marissal, Balcón de Europa no 3, Nerja.



Kreikkalaisilla oli käsite alethes bios, todellinen elämä. Filosofian todellinen ongelma, todellinen kysymys oli tämä. Myöhemminkään ajattelijoiden ongelmat eivät olleet puhtaan teoreettisia. Spinoza ja Kierkegaard ajattelivat vielä todellista elämää, kamppailivat saavuttaakseen sen. Silti on nähtävissä, että tieto-opilliset, teoreettiset ja metafyysiset ongelmat ovat sivuuttaneet tämän filosofian alkuperäisen teeman.

Jo kreikkalaiset ymmärsivät todellisen elämän hyvin vaihtelevilla, joskus hyvinkin vastakkaisilla, tavoilla. Ei tarvitse kuin verrata Platonin tekstien ja kyynikkojen hahmotustapoja nähdäkseen, että mistään yksimielisestä ja yhtenäisestä kulttuurista ei ollut kyse.

Jos tänään voi nostaa esiin kysymyksen todellisesta elämästä, joudumme tekemään sen hiukan hämmentyneinä, tottumattomuudesta johtuen arkoina. Siksi tekee mieli ensin kysyä, mitä merkitsee sanoa, että elämä on ”todellinen”. Eikö se ole aina todellinen? Pitkään vierastin puhetta esim. ”todellisesta rakkaudesta”. Tuollaista juhlallista puhetta epäilee aina. Myöhemmin olen silti oppinut ajattelemaan, että ehkä juuri kysymys siitä, onko rakkaus todellista, onkin se merkittävä kysymys, jonka voimme esittää rakkaudesta. Mutta vaikka epäilijä oppisikin hyväksymään sanan ”todellinen”, ei sanan käytön mielekkyys ole vielä aivan selvä.

”Todellinen” on sukua ”todelle” ja ”totuudelle” (alethes tulee sanasta aletheia, totuus).Todellinen elämä on jotain, jolla on jotain tekemistä totuuden kanssa. Emme puhu ”tieteellisestä totuudesta”, sillä ymmärrämme, että tässä käytetään sanoja ”totuus” ja ”todellinen” eri tavalla. Mutta kuvitellaan tapaus. Joku huudahtaa: ”Tämä se on vasta todellista elämää!” Huomaamme, että lause tahtoo sanoa: ”Nyt vasta elän todella.” Olemme kaukana Totuudesta. Huudahtaja on silti käsittänyt jotain siitä, mikä on elämälle merkityksellistä.

Totuuden, johon todellinen elämä perustuu, ei tarvitse olla ehdoton totuus, sen ei tarvitse olla merkillinen. Olennaisempaa on, että eläjä tekee totuudesta osan itseään ja elämäänsä. Tärkeämpää kuin ymmärryskyky on tahto; on tahdottava todellista elämää.

Valheellinen elämä, teeskentelevä elämä, ei-todellinen elämä – se mitä tahdomme välttää – on helppoa. Ei tarvitse ponnistella, ei tarvitse muuttaa mitään. Yritän ajatella todellista elämää tästä näkökulmasta. Kun esitämme mielipiteitä, ne eivät muuta mitään; ne ovat vain sanoja. Todellinen elämä edellyttää, että totuudet ja periaatteet muuttavat jotain, tulevat osaksi elämää. Tästä syystä kyynikot varmaan samastivat todellisen elämän ”toiseen elämään” – ei tuonpuoleiseen elämään, vaan toiseen, muutettuun elämään täällä.

Yksinkertaisuus, koruttomuus ja irtaantuminen epätodellisista sitoumuksista, vääristävistä suhteista, auttavat tekemään elämästä todellista. Mutta olen halukas liittämään yleensä negatiivisesti muotoiltuihin hyveisiin ja periaatteisiin tämän: On ruumiillistettava totuus. Harhautuminen jatkuu. Toivo keskeytyksestä herätetään sanojen ruumiillistuessa.