AJANKOHTAISTA ASIAA -KAHVILA ENSIMMÄISEN KERRAN ENSI TIISTAINA 17.10. PAIKKA: Ravintola Kukko,saunan terassi, Avenida de los Boliches 4. KLO 13.30. AIHE: KATALONIA! KATALONIA!
Filosofiakahvilan paikka Fuengirolassa tiistaina (klo 11.15) Los Bolichesin kaupungintalon kahvila, torstaina (klo 16.00) La Carihuela Chica "Rafaelin aukiolla", Torre del Marissa keskiviikkona (klo 11.00) Con Corazonmari El Copo -kadulla.
Max Stirner palaa.
Häntä ajatellaan taas. Hänestä puhutaan ja kirjoitetaan taas. Miksi? Kuka oli
Max Stirner?
Hän oli Johann Kaspar Schmidt
(1806-1856), joka tunnetaan erityisesti teoksesta Der Einzige und sein Eigentum, joka
julkaistiin vuonna 1844. Siinä tekijä esittää individualistisen filosofiansa
perusteet ja hyökkää monia klassikkoja, erityisesti Immanuel Kantia vastaan.
Stirner ei halua vapautua vain Jumalasta, vaan myös humanismin illuusioista.
Engels sanoi herrasta: ”Katsokaa Stirneriä, kaiken pakotuksen rauhallista
vihollista. Nyt hän juo vielä olutta, mutta pian hän juo verta kuin vettä.”
Siteeraan tätä ilmaistakseni minkälaisessa ympäristössä kotiopettajanakin
neideille toiminut kapinallinen liikkui ja minkälainen maine hänelle oli
kehittymässä elinaikanaan.
Vaikka Stirnerin nimi mainitaan filosofian
historiaa käsittelevissä teoksissa, hän jäi pitkäksi aikaa vaille suurta
huomiota. Hän jäi niin Engelsin kuin Marxinkin varjoon, tietenkin myös
Nietzschen.
Nyt hänestä silti taas puhutaan ja kirjoitetaan.
Siihen on erityinen syy. Stirner tähtäsi vapauteen, yksilön itsenäisyyteen ja
näytti, miten ihminen itse orjuuttaa itseään. Ihmisen ideat (järjestä, moraalista,
Jumalasta jne.) fiksoituvat, jähmettyvät ja muuttuvat joksikin pahemmaksi kuin
harhakäsitykset: ne muuttuvat kahleiksi. Jos ihminen oli Stirnerille
”vieraantunut” (termi joka oli muodissa), se ei johtunut siitä, että hän ei
päässyt toteuttamaan todellista olemustaan. Stirnerille itse olemuksen käsite
oli vieraannuttava.
Tämä on syy Stirnerin paluuseen: Hän ajatteli
vapautta toisella tavalla ja oli radikaalisti antiessentialistinen.
Vastaavanlaiset teemat ovat toistuneet eri tavoilla filosofien kirjoituksissa
koko 1900-luvun ajan. Stirner on keksitty uudestaan nykyaikaisen filosofian
esi-isänä, eräänlaisena ”puuttuvana lenkkinä” 1800-luvun kantilaisen ja
hegeliläisen ajattelun ja 1900-luvun ajattelun välillä.
Vapaus vaatii Stirnerin mukaan kapinaa. Ihmisen on
päästävä ”fiksoituneista” ideoista ja hänen on irtaannuttava olemuksesta,
ylitettävä itsensä. Kapina ei ollut hänelle sama asia kuin vallankumous.
Vallankumous pyrkii järjestelemään asiat uudestaan; kapina pyrkii siihen, ettei
kukaan tai mikään voi enää järjestää meitä. Kapinassa ihminen muuttaa
suhdetta itseensä. Stirner käyttää itsestä usein sana ego – syy miksi hänen
filosofiansa on eräänlaista egoismia, hyvän egoismin puolustusta. Tämä ego ei
kuitenkaan ole mikään jähmettynyt, pysyvä olemus, identiteetti. Se on ”luova
tyhjyys”. Vitsikkäästi voisi sanoa, että Stirner oli yhdenlainen buddhalainen.
Stirnerin radikaali individualismi, ”egoismi”,
merkitsee sitä, että hän pyrkii olemaan omaa omaisuuttaan. Antiikin maailmassa
olisi sanottu: haluaa kuulua itselleen. Stirnerin julistuksessa hänen voimansa
on hänen omaisuuttaan, hänen voimansa antaa hänelle hänen omaisuutensa ja
lopulta hän itse on oma voimansa, jonka ansiosta omaa omaisuuttaan.
Tämä omaisuudesta puhuminen on yllättävin ja
vaikein asia Stirnerissä. Mutta se auttaa hahmottaa ihmisten välisiä suhteita
ja yhteiskuntaa. Hänen esimerkkinsä on rakkaus. Jotkut ihmiset – perhe, ystävät
jne. – ympärilläni ajattelevat, uskovat, että heillä on oikeus minun
rakkauteeni. Tässä tapauksessa rakkaus on laki ja velvoite: ”Sinun täytyy
rakastaa minua.” Tämä merkitsee myös, että minä olen velkaa sen mikä
on minun. Ongelma, kysymys on, miten luoda sellainen suhde, jossa se mikä
on minun omaa, on sitä todella – missä
omaisuus saa arvonsa.
Voin siis puolustaa Stirnerin paluuta. Hänen
avullaan voi luoda mielenkiintoisen näkökulman arvoihin, niiden maailmaan.
”Oma” ja ”omaisuus” eivät ole osakkeita tai autoja, vaan prosesseja, joiden
avulla jokin saa arvon. Kyse on vastakkaisesta asiasta velalle, velvollisuudelle.
Fiksoituneet, jähmettyneet ideat – jotka eivät todellisuudessa ole omiani –
ovat esteenä, kahleena. Stirnerin teksti on radikaaleinta, aggressiivisinta,
mitä filosofian historiasta löytyy. Mutta juuri hänessä fanatismi kuolee:
”Ajatus
ei ole minun muuta kuin silloin kun Minä valloitan sen, ja se ei voi taivuttaa
minua valtansa alle, tehdä minusta fanaattista ja oman toteutumisensa
välinettä...”
