Stirnerin paluu

AJANKOHTAISTA ASIAA -KAHVILA ENSIMMÄISEN KERRAN ENSI TIISTAINA 17.10. PAIKKA: Ravintola Kukko,saunan terassi, Avenida de los Boliches 4. KLO 13.30. AIHE: KATALONIA! KATALONIA! 

Filosofiakahvilan paikka Fuengirolassa tiistaina (klo 11.15) Los Bolichesin kaupungintalon kahvila, torstaina (klo 16.00) La Carihuela Chica "Rafaelin aukiolla", Torre del Marissa keskiviikkona (klo 11.00) Con Corazonmari El Copo -kadulla. 

Max Stirner palaa. Häntä ajatellaan taas. Hänestä puhutaan ja kirjoitetaan taas. Miksi? Kuka oli Max Stirner?

Hän oli Johann Kaspar Schmidt (1806-1856), joka tunnetaan erityisesti teoksesta Der Einzige und sein Eigentum, joka julkaistiin vuonna 1844. Siinä tekijä esittää individualistisen filosofiansa perusteet ja hyökkää monia klassikkoja, erityisesti Immanuel Kantia vastaan. Stirner ei halua vapautua vain Jumalasta, vaan myös humanismin illuusioista. Engels sanoi herrasta: ”Katsokaa Stirneriä, kaiken pakotuksen rauhallista vihollista. Nyt hän juo vielä olutta, mutta pian hän juo verta kuin vettä.” Siteeraan tätä ilmaistakseni minkälaisessa ympäristössä kotiopettajanakin neideille toiminut kapinallinen liikkui ja minkälainen maine hänelle oli kehittymässä elinaikanaan.

Vaikka Stirnerin nimi mainitaan filosofian historiaa käsittelevissä teoksissa, hän jäi pitkäksi aikaa vaille suurta huomiota. Hän jäi niin Engelsin kuin Marxinkin varjoon, tietenkin myös Nietzschen.

Nyt hänestä silti taas puhutaan ja kirjoitetaan. Siihen on erityinen syy. Stirner tähtäsi vapauteen, yksilön itsenäisyyteen ja näytti, miten ihminen itse orjuuttaa itseään. Ihmisen ideat (järjestä, moraalista, Jumalasta jne.) fiksoituvat, jähmettyvät ja muuttuvat joksikin pahemmaksi kuin harhakäsitykset: ne muuttuvat kahleiksi. Jos ihminen oli Stirnerille ”vieraantunut” (termi joka oli muodissa), se ei johtunut siitä, että hän ei päässyt toteuttamaan todellista olemustaan. Stirnerille itse olemuksen käsite oli vieraannuttava.

Tämä on syy Stirnerin paluuseen: Hän ajatteli vapautta toisella tavalla ja oli radikaalisti antiessentialistinen. Vastaavanlaiset teemat ovat toistuneet eri tavoilla filosofien kirjoituksissa koko 1900-luvun ajan. Stirner on keksitty uudestaan nykyaikaisen filosofian esi-isänä, eräänlaisena ”puuttuvana lenkkinä” 1800-luvun kantilaisen ja hegeliläisen ajattelun ja 1900-luvun ajattelun välillä.

Vapaus vaatii Stirnerin mukaan kapinaa. Ihmisen on päästävä ”fiksoituneista” ideoista ja hänen on irtaannuttava olemuksesta, ylitettävä itsensä. Kapina ei ollut hänelle sama asia kuin vallankumous. Vallankumous pyrkii järjestelemään asiat uudestaan; kapina pyrkii siihen, ettei kukaan tai mikään voi enää järjestää meitä. Kapinassa ihminen muuttaa suhdetta itseensä. Stirner käyttää itsestä usein sana ego – syy miksi hänen filosofiansa on eräänlaista egoismia, hyvän egoismin puolustusta. Tämä ego ei kuitenkaan ole mikään jähmettynyt, pysyvä olemus, identiteetti. Se on ”luova tyhjyys”. Vitsikkäästi voisi sanoa, että Stirner oli yhdenlainen buddhalainen.

Stirnerin radikaali individualismi, ”egoismi”, merkitsee sitä, että hän pyrkii olemaan omaa omaisuuttaan. Antiikin maailmassa olisi sanottu: haluaa kuulua itselleen. Stirnerin julistuksessa hänen voimansa on hänen omaisuuttaan, hänen voimansa antaa hänelle hänen omaisuutensa ja lopulta hän itse on oma voimansa, jonka ansiosta omaa omaisuuttaan.

Tämä omaisuudesta puhuminen on yllättävin ja vaikein asia Stirnerissä. Mutta se auttaa hahmottaa ihmisten välisiä suhteita ja yhteiskuntaa. Hänen esimerkkinsä on rakkaus. Jotkut ihmiset – perhe, ystävät jne. – ympärilläni ajattelevat, uskovat, että heillä on oikeus minun rakkauteeni. Tässä tapauksessa rakkaus on laki ja velvoite: ”Sinun täytyy rakastaa minua.” Tämä merkitsee myös, että minä olen velkaa sen mikä on minun. Ongelma, kysymys on, miten luoda sellainen suhde, jossa se mikä on minun omaa, on sitä todella  – missä omaisuus saa arvonsa.

Voin siis puolustaa Stirnerin paluuta. Hänen avullaan voi luoda mielenkiintoisen näkökulman arvoihin, niiden maailmaan. ”Oma” ja ”omaisuus” eivät ole osakkeita tai autoja, vaan prosesseja, joiden avulla jokin saa arvon. Kyse on vastakkaisesta asiasta velalle, velvollisuudelle. Fiksoituneet, jähmettyneet ideat – jotka eivät todellisuudessa ole omiani – ovat esteenä, kahleena. Stirnerin teksti on radikaaleinta, aggressiivisinta, mitä filosofian historiasta löytyy. Mutta juuri hänessä fanatismi kuolee: 

”Ajatus ei ole minun muuta kuin silloin kun Minä valloitan sen, ja se ei voi taivuttaa minua valtansa alle, tehdä minusta fanaattista ja oman toteutumisensa välinettä...”

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Minä en ole marxilainen

(Jenny ja Karl Marx)

Karl Marx sanoi: ”Minä en ole marxilainen.” Ainakin tämän lauseen kautta pääsen käsiksi Marxin ajatteluun. Tähän huomautukseen liittyy ainakin kaksi mielenkiintoista ulottuvuutta. Sanoja tietää ja kokee, että ihminen ei ole yksi; hän on monta ja siksi häntä ei voi leimata tai nimetä. Kyseessä on kieltäytyminen olemasta aina sama niin kuin totesi kirjailija Saara Kesävuori muistopuheessaan Jussi Kylätaskun hautajaisissa (Kylätasku käytti tätä Marxin lausetta mottona esikoisteoksessaan Yksityiset yrittäjät). Toinen ulottuvuus on siinä, että Marx selvästi tiedostaa oman ajattelunsa ja sen seuraamisen erottuvan toisistaan. Hän aavisti marxilaisten tekevän jotain muuta kuin hän itse.

Marx oli kapitalismin kriitikko. Hän yritti nähdä historiallisina tapahtumina asioita, joita oltiin pidetty itsestään selvinä ja annettuina. Hegelin ansiosta – hänen logiikkaansa kääntäen – hän näki kaiken olevan jatkuvassa muutostilassa. Näin hän kykeni tekemään tyhjäksi, tekemään tekemättömäksi. Myöhemmin hänet on tunnettu ennen kaikkea kommunistina, yhtenä kommunismin isistä ja sankareista, mutta hän oli enemmän ajattelija kuin poliitikko.

Marx, vanha juoppo, oli todellisuudessa antiikin filosofian asiantuntija. Väitöskirjansa hän teki Demokritoksen ja Epikuroksen ajattelun eroista. Epäilemättä hän myöhemmällä iällään, Pääomaa kirjoittaessa, tunsi olevansa pikemminkin kansantaloustieteilijä kuin filosofi. Toisaalta voi todeta, että näin hän muistuttaa paljon 1900-luvun filosofeja, jotka usein sekoittavat filosofisiin teksteihinsä sosiologiaa, historiaa, antropologiaa ja kielitiedettä välittämättä liikaa raja-aidoista. Edelläkävijä.

Minua on pyydetty puhumaan Marxin ajattelusta ja marxilaisuudesta. Näin tulen tekemään. Tämä tulee olemaan extra-aihe syksyn viidennen teeman (Tyhjäksitekemisen taito) yhteydessä. Olen jo alustavia huomioita tehdessäni huomannut, että aihe on laaja ja vaatisi oman, itsenäisen, käsittelyn. Se vaatisi myös perusteellisempaa perehtymistä kuin mihin olen kykenevä. Minua kiinnostaa silti tuoda esiin kysymys Marxin ajattelun mahdollisuuksista ja rajoista.

P.S.
Marxin ensimmäinen lukija oli hänen vaimonsa, Jenny von Westphalen, preussilaisen aristokratian paronitar. Muistakaamme että Marxin ja Engelsin lisäksi kuuluisan Kommunistisen manifestin laatimiseen osallistui aktiivisesti tämä kaunis luokkapetturi.