Kritiikki tekniikkana

Filosofiakahvilan aihe Torre del Marissa 13.11. ja Fuengirolassa 14.11. 

Filosofiakahvila Torre del Marissa keskiviikkoisin klo 11.00. Paikka 13.11. ja 20.11. poikkeuksellisesti Restaurante Carmen, Paseo Maritimo Poniente (Playa Tropical) eli rantakadulla, länsipäässä

Filosofiakahvila Fuengirolassa torstaisin klo 16.00. Carihuela Chica, Rafaelin aukio.

Harjoitukset, joiden avulla ihminen vaikuttaa itseensä, ovat moninaisia ja muuttuvia. Pierre Hadot puhui henkisistä harjoituksista (exercices spirituels), Foucault käytti ilmaisuja technique de soi tai techonologies de soi (kömpelö ja tekninen käännös voisi olla ”itseen vaikuttamisen tekniikat”, toinen vähän harhaanjohtava voisi olla ”minätekniikat”). Foucault'n termit ovat historiallisesti oikeutettuja, sillä kreikkalaiset käyttivät tekhne, tekniikka tai taito, myös omaan itseen tai elämäänsä vaikuttavista keinoista.

Kun joku ohjaa toista ihmistä, yrittää saada hänet toimimaan haluamallaan tavalla, hänen keinonsa ei ole (välttämättä) pelkkä pakottaminen. Hän voi esimerkiksi yllyttää ja kannustaa ihmistä käyttämään itseensä tietynlaista tekniikkaa, oman itsen ohjaamiseen vaikuttavaa keinoa tai taitoa. Tästä seuraa, että jos tahdomme olla vapaampia tai itsenäisempiä, meidän ongelmamme voi olla tekniikat, niiden muuttaminen tai vaihtaminen. Meidän on syytä katsoa ja arvioida, millaisia tekniikoita käytämme vaikuttaessamme itseemme, muokatessa itseämme. Niin kuin Stanislav Jercy Lec tiesi: Jos kerrot unesi, psykonanalyytikot voivat päästä valtaan.

Moni on tunnustanut ja halunnut tunnustaa, jotta voisi olla toinen ihminen, tulla paremmaksi – jopa monet filosofit, esimerkiksi L. Wittgenstein. ”Tunnustuksen täytyy olla osa uutta elämää”, hän kirjoitti. Hänelle itsensä muuttaminen oli filosofian tehtävä, sen ydin ja se merkitsi tahtoon kohdistuvaa toimintaa.

Kyky nähdä ja kyky nähdä toisin ei ollut hänelle kytköksissä niinkään älyyn kuin tahtoon. Sokeus ei ollut hänelle älyn puutetta, vaan tahdon heikkoutta – sitä ettei tahdo katsoa, ei halua nähdä. Wittgenstein oli (ehkä) väärässä, kun yritti kasvattaa tahtoaan tunnustuksen kautta, sillä tunnustus on historiallisesti ollut luopumista tahdosta, antautumista rippi-isän ohjaukseen.

Meidän siis kiinnittää kriittinen huomio tekniikoihin ja kysyä, muuttaako tämä tai tuo tekniikka meitä haluamallamme tavalla. On syytä kysyä, miten ja mihin se vaikuttaa, onko se tehokas vai ei. Meidän ei silti tarvitse nähdä kritiikkiä, joka alkuperäisesti merkitsi arvostelutaitoa (sana kritike on syönyt sanan tekhne), pelkästään metatekniikkana, ts. tekniikoiden arvioimisena; sen voi nähdä myös henkisenä harjoituksena.

Miten kritiikki toimii henkisenä harjoituksena tai minätekniikkana? Jos kritiikki kohdistuu vakaumuksiin, olettamuksiin, se auttaa harjoittajaansa vapauttamaan näkökulmaansa, ajattelemaan itsenäisemmin. Me olemme kiinni perinteessä – ja myös auktoriteeteissa – kun pysymme kiinni uskomuksissamme. Katseestamme tulee toisenlainen, uteliaampi.  Herkkyytemme on erilainen. Emme tunne enää samanlaista painoa itsessämme, koska kritiikin kautta muistutamme itseämme siitä, että voisi olla toisin. ”Uskoja ei kuulu itselleen”, Nietzsche sanoi.

Väitettä, että kritiikki on (tai voi olla) itseen vaikuttava tekniikkaa, voi perustella myös historiallisesti. Hellenistisellä kaudella ja Rooman valtakunnan aikana filosofit, erityisesti stoalaiset, liittivät vallitseviin arvoihin ja ympäröivään kulttuuriin kohdistuvan kritiikin itsestä huolehtimiseen (epimeleia heautou, cura sui). Oli tavallista, että arvosteltiin esimerkiksi varhaiskasvatusta. Ihmisen, joka yritti tehdä itsestään parempaa tai hyveellisempää, piti oppia pois opitusta, äidinmaidosta imetyistä tavoista ja tottumuksista. Itsensä kehittämiseen ja sen muotoihin liittyi kriittinen tehtävä. 

Kasvatus ja siihen liittyvät ongelmat olivat toki olleet filosofien huolenaihe filosofian aamuhämärästä, Sokrateen ja kumppaneiden, ajoista lähtien. Nyt huomio kiinnittyi kuitenkin toisella tavalla siihen, miten perhe ohjaa tai pakottaa tiettyyn suuntaan. Seneca sanoo kirjeissään Luciliukselle, että hän haluaa opastettavalleen eri asioita kuin hänen perheensä tahtoo.

Historiallinen esimerkkini ei vain tue väitettä, että kritiikki voi olla osa henkisiä harjoituksia. Se muistuttaa käytäntöjen historiallisuudesta, niiden muuttuvuudesta. Kritiikki ei ole aina samalla tavalla osa itseen kohdistuvia tekniikoita. Kun kolmannen vuosisadan munkkioppilas tunnusti ajatuksensa vanhimmalleen, hän ei vaikuttanut itseensä kritiikin kautta (jos katumusta ei katsota jonkinlaiseksi itsekritiikin muodoksi).  

Kritiikki tulee minätekniikaksi erityisesti silloin, kun itsensä harjoittaja luo itseensä poliittista suhdetta. Meitä ohjaava puhe – papin, mainoksen, johtajan – ei ole vain väitteitä asiantilasta. Jos joku haluaa kuulua itselleen ja ajatella itse, hän ei tarkista vain väitteiden todenmukaisuutta. Edessä on kuva, mainos, joka vain väitä tuotteen parantavan elämää; se näyttää mitä pitäisi rakastaa. Kriitikko kysyy: ”Mikä sinä olet minua ohjaamaan, tulkitsemaan haluani, määräämään mitä teen tai mitä puhun?”

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Tekniikat ja teknologia

(Tämä on julkaistu melkein kokonaan aikaisemminkin, tulee aiheeksi vasta nyt. Aiheena Torre del Marissa 21.9.)

1. Musta peili

1900-luvun alkupuolella oli taiteilijoita ja ajattelijoita, jotka varoittivat teknologiasta. Huudettiin sitä, että ihmisen elämä mekanisoituu. Joku kuvitteli ja nimesi sellaisen kauhistuttavan hahmon kuin robotti. Puhuttiin ajattelun muuttumisesta pelkästään kalkyloivaksi. Tekniikan ja teknologian kehityksessä aavistettiin ihmisen vallanhimo, halu tulla kaiken herraksi. Naiivia tai ei, tässä kaikessa on jotain huomionarvoista, sillä me tiedämme, mihin ollaan tultu ja tiedämme teknologian olevan merkityksellinen osa maailmaamme myös tulevaisuudessa. Robotti on totta.

Kukaan ei halua kiistää teknologian vaikutusta ja vaikuttavuutta, varsinkaan alan ihmiset. Toisaalta teknisten saavutusten herättämä euforia muistuttaa ihmisen naurettavuudesta: ihan kuin ihminen olisi valloittanut avaruuden, kun on onnistuttu pääsemään kuuhun tai jollekin läheiselle planeetalle. Perusideologia – perustelu, oikeutus ja myyntipuhe - on sellainen, että teknologia helpottaa elämää. Kaikki tiedämme silti, että se synnyttää muutakin; se synnyttää uuden elämänmuodon. Tekniikka on läsnä kaikessa. Voi olla, ettei se ole robotisoinut minua, mutta se on aina minun ja asioiden, minun ja muiden ihmisten välissä, modifioi suhdetta maailmaan.

Yksinkertainen esimerkki: valokuvakamera. Katja Ketun Kätilö-romaani keskeisen hahmossa, SS-upseeri Johannissa, on olennaista, että hän on valokuvaaja. Johann itse kertoo: ”Tahdon kameran taakse, tahdon pois tästä läsnäolosta. Minä kestän maailman silloin kun se on ylösalaisin kameran okulaarissa.” Mielenkiintoista on, että Villisilmää, todellista rakkauttaan, hän ei halua kuvata.

Ihmisten välissä voi olla jokin muukin tekniikan saavutus, jokin vaatimattomampi tuote, esimerkiksi pöytä. Pöytää ja muita huonekaluja käytetään koko ajan strategisesti suhteessa alamaisiin tai alaisiin, ei pelkästään pitämään sen päällä papereita tai PC:tä.

Black Mirror – Musta peili – on brittiläinen televisiosarja (Channel 4), jonka ensimmäinen tuotantokausi alkoi joulukuussa 2011. Sarjan jaksot ovat erillisiä episodeja, jotka käsittelevät teknologiaa, sen vaikutusta siihen, miten ihmiset rakentavat suhteita toisiinsa. Voisi sanoa, että sarjaa leimaa teknoparanoia. Näkemäni jaksot (olen nähnyt vain kolme ensimmäistä jaksoa) nostavat esiin kysymyksiä ja mielenkiintoisella tavalla. Sarjan luojan, Charlie Brookerin, sanoin: ”Jos teknologia on huume – ja se tuntuu huumeelta – niin mitkä ovat sivuvaikutukset?”

Toinen jakso – 15 Million Merits – sijoittuu oudon tutulta ja silti painajaismaiselta vaikuttavaan tulevaisuuteen. Joukko miehiä ja naisia osallistuu eräänlaiseen reality show –ohjelmaan tai keräävät pisteitä päästäkseen sinne. He keräävät niitä ajamalla kuntopyörää. Ajaessaan ja asuessaan kapselihuoneissaan heidän täytyy koko ajan katsoa mainoksia. Niitä ei voi keskeyttää menettämättä pisteitä. Jaksossa on monia satiirisia oivalluksia: kaikki haluavat olla kuuluisia, hinnalla millä hyvänsä. Kaikki on pisteiden keruuta ja televisiolähetyksen keskeyttäminen maksaa. Jopa kapinasta ja protestista tulee lopulta vain show, televisio-ohjelma.

Ehkä vieläkin arkipäiväisempi on kolmannen jakson – The Entire History of You – lähtökohta. Jakson henkilöillä on kehossaan chip, mikrosiru, joka mahdollistaa kaiken nähdyn taltioimisen ja uudellenkatsomisen. Episodi tutkii tämän teknologian vaikutusta ihmissuhteisiin. Ihmiset vaativat toisiaan näyttämään, mitä toinen on elänyt ja kokenut. He myös käyttävät aikaisempia, parempia, kokemuksia lisämausteena, artefaktisena elementtinä tehdessään tai kokiessaan jotain – esimerkiksi rakastellessaan.

Molemmissa näissä esimerkeissä mielenkiintoista on se, että ne eivät ole utopistisia, vaikkei meillä ole aivan samanlaista teknologiaa. Haluamme tuollaista teknologiaa. Me jo käytämme olemassaolevaa samantapaisesti. Taltioimme koko ajan elämäämme, kuvaamme kaikkea, koko ajan ja välitämme näitä taltiointeja muille ihmisille monenlaisista syistä ja monenlaisiin vaikutuksiin pyrkien. Me olemme sarjan maailmasta vain kymmenen minuutin päässä niin kuin tekijät ovat sanoneet.

Joskus on hyvä katsoa mustaan peiliin ja katsoa, millaisena se näyttää maailmamme ja meidät itsemme. Tässä tapauksessa – ironisesti – peili näytetään meille televisiosta. Ironisuus ei silti poista sitä, että on mielenkiintoista ja tärkeää tutkia, miten teknologia vaikuttaa ihmisten välisiin suhteisiin.

2. Laiminlyödyt tekniikat

 Tekniikka merkitsee taitoa. Usein sana samastetaan koneisiin tai laitteisiin, mutta tällainen assosiaatio kadottaa näkyvistä jotain olennaista. Sanaa teknologia käytetään hiukan epämääräisesti, jopa monimielisesti. Joskus sitä käytetään tekniikan synonyyminä ja joskus sanalla tahdotaan ilmaista, että kyse on kehittyneemmästä tekniikasta. Selkeimmillään sanalla teknologia tarkoitetaan erilaisten tekniikoiden kokonaisuutta.

On monenlaisia tekniikoita, monenlaisia toisistaan erotettavissa olevia tekniikoiden lajeja. On esimerkiksi tuotannollista tekniikkaa, jonka avulla tuotamme, kehitämme asioita tai käsittelemme asioita tai materiaaleja. On myös – esimerkiksi – dominoimisen tekniikoita. Laitteita tai välineitä, joita näissä tekniikoissa käytetään, ei pitäisi samastaa tekniikkaan; ne ovat sananmukaisesti vain välineitä, ei tekniikka tai tekniikoiden kokonaisuus. Esimerkiksi jotain laitetta käytetään metallinjalostuksessa, mutta se ei tietenkään ole sama asia kuin metallinjalostusteknologia. Käsiraudat ovat väline, ei sama asia kuin dominoinnin tekniikka ja taito hallita tai kontrolloida.

Voitaisiin puhua myös sellaisesta tekniikan lajista, jonka tarkoitus ei ole käsitellä jotain materiaalia, kehittää tai tuottaa mitään tai jonka tarkoitus ei ole kontrolloida joitakin ihmisiä, vaan tekniikan käyttäjä pyrkii vaikuttamaan itseensä. Jotkut historioitsijat, filosofit ja ajattelijat ovat kiinnittäneet näihin tekniikoihin huomiota viimeisten vuosikymmenien aikana. Voitaisiin puhua ”minätekniikoista”, vaikka sana on kömpelö ja joissakin tapauksissa hyvin harhaanjohtava.

On väitetty, että nämä ”minätekniikat” ovat jotain unohdettua tai jopa kadonnutta; annetaan vaikutelma, että niitä oli ennen olemassa eikä enää ole. Epäilemättä niihin kiinnitetään vähemmän huomiota kuin niin sanottuun huipputeknologiaan. Silti niitä on ja niitä käytetään ja niille on suuri tilaus. Kiinasta on saatu tai chi, Intiasta jooga jne. Vanhastaan länsimaissa on ollut erilaisia meditaation ja itsetutkiskelun muotoja, joista osaa käytetään vieläkin tai joiden jälkiä on nähtävissä nykyaikaissakin tavoissa vaikuttaa itseensä.

”Minätekniikat” eivät ole kadonneet; ne ovat lisääntyneet. Mutta ne ovat sillä tavalla laiminlyötyjä, että niiden historiasta on kirjoitettu vähemmän kuin muista tekniikoista. Ne eivät ole arvioinnin kohteena – niitä saatetaan harjoittaa, mutta niitä ei ajatella. Myös muut tekniikat ovat tietyllä tavalla laiminlyötyjä; niitä kehitetään, mutta niiden yhteyksiä muihin tekniikan lajeihin ei ajatella eikä varsinkaan kyseenalaisteta. Erilaiset tekniikan lajit ovat suhteessa toisiinsa, joskus ne tarvitsevat toisiaan. Tuotannollinen tekniikka saattaa tarvita kontrollitekniikkaa. Tuotantolinja on ollut varsinkin sen primitiivisissä muodoissa yksi esimerkki kuritekniikan soveltamisesta.

Nykyaikainen työelämä vaatii usein sitä, että työntekijä omaksuu tietynlaisen asenteen – esimerkiksi joustavan tai sitten positiivisen. Siksi työntekijän ohjaaja, hänen ”hallitsijansa” pyrkii itse asiassa siihen, että hän käyttäisi tietynlaisia minätekniikoita itseensä. Ja niin edelleen. Esimerkkejä ja aiheita voisi löytää monia. Huomautukseni on vain tämä: Tekniikat ovat usein laiminlyötyjä, niiden välisiä suhteita ei tutkita, niitä ei ajatella. 

3.Ehdotus

Vaikka on syytä katsoa ja arvioida, millaista tekniikkaa kehitetään ja millaisiin tarkoituksiin, ehdotukseni on jotain muuta kuin teknofobian ruokkimista, sen jatkamista uudessa muodossa (se ei tietenkään ole myöskään sokeaa teknofiliaa). Ehdotukseni on ”metodologinen”: tehdään tekniikoista perspektiivi. Monesti esimerkiksi yhteiskunnallista elämää kuvataan ja siitä kerrotaan ideologioiden kautta, niiden näkökulmasta. Tai puhuttaessa jostain tietämyksen – tai tekniikan – lajista, puhutaan sisällöistä, dogmasta. Kuitenkin esimerkiksi lääketiede (tekniikka tai tekniikkojen kokonaisuus) on käytäntönä muutakin kuin se sisältö, jonka opiskelija sisäistää (hyvin tai huonosti) lääketieteellisessä tiedekunnassa. Voi olla, ettei opiskelija tai lääkäri – vaikka kuinka tietävä ja oppinut – tiedä kaikkea omasta alastaan, siitä mitä se käytännössä on. Tekniikat voisivat olla lähtökohta, näkökulma ja sen pitäisi kiinnittää huomiota ennen kaikkea strategiaan, ei esimerkiksi uusiin tekniikoihin sinänsä.

Lääketiede voi olla hämäävä esimerkki, koska se sinänsä on tekniikoiden kokonaisuus, niiden käyttöä. Keksitään muita esimerkkejä, jos haluatte...

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Teknologia osa 2: Laiminlyödyt tekniikat

Tekniikka merkitsee taitoa. Usein sana samastetaan koneisiin tai laitteisiin, mutta tällainen assosiaatio kadottaa näkyvistä jotain olennaista. Sanaa teknologia käytetään hiukan epämääräisesti, jopa monimielisesti. Joskus sitä käytetään tekniikan synonyyminä ja joskus sanalla tahdotaan ilmaista, että kyse on kehittyneemmästä tekniikasta. Selkeimmillään sanalla teknologia tarkoitetaan erilaisten tekniikoiden kokonaisuutta.

On monenlaisia tekniikoita, monenlaisia toisistaan erotettavissa olevia tekniikoiden lajeja. On esimerkiksi tuotannollista tekniikkaa, jonka avulla tuotamme, kehitämme asioita tai käsittelemme asioita tai materiaaleja. On myös – esimerkiksi – dominoimisen tekniikoita. Laitteita tai välineitä, joita näissä tekniikoissa käytetään, ei pitäisi samastaa tekniikkaan; ne ovat sananmukaisesti vain välineitä, ei tekniikka tai tekniikoiden kokonaisuus. Esimerkiksi jotain laitetta käytetään metallinjalostuksessa, mutta se ei tietenkään ole sama asia kuin metallinjalostusteknologia. Käsiraudat ovat väline, ei sama asia kuin dominoinnin tekniikka ja taito hallita tai kontrolloida.

Voitaisiin puhua myös sellaisesta tekniikan lajista, jonka tarkoitus ei ole käsitellä jotain materiaalia, kehittää tai tuottaa mitään tai jonka tarkoitus ei ole kontrolloida joitakin ihmisiä, vaan tekniikan käyttäjä pyrkii vaikuttamaan itseensä. Jotkut historioitsijat, filosofit ja ajattelijat ovat kiinnittäneet näihin tekniikoihin huomiota viimeisten vuosikymmenien aikana. Voitaisiin puhua ”minätekniikoista”, vaikka sana on kömpelö ja joissakin tapauksissa hyvin harhaanjohtava.

On väitetty, että nämä ”minätekniikat” ovat jotain unohdettua tai jopa kadonnutta; annetaan vaikutelma, että niitä oli ennen olemassa eikä enää ole. Epäilemättä niihin kiinnitetään vähemmän huomiota kuin niin sanottuun huipputeknologiaan. Silti niitä on ja niitä käytetään ja niille on suuri tilaus. Kiinasta on saatu tai chi, Intiasta jooga jne. Vanhastaan länsimaissa on ollut erilaisia meditaation ja itsetutkiskelun muotoja, joista osaa käytetään vieläkin tai joiden jälkiä on nähtävissä nykyaikaisissakin tavoissa vaikuttaa itseensä.

”Minätekniikat” eivät ole kadonneet; ne ovat lisääntyneet. Mutta ne ovat sillä tavalla laiminlyötyjä, että niiden historiasta on kirjoitettu vähemmän kuin muista tekniikoista. Ne eivät ole arvioinnin kohteena – niitä saatetaan harjoittaa, mutta niitä ei ajatella. Myös muut tekniikat ovat tietyllä tavalla laiminlyötyjä; niitä kehitetään, mutta niiden yhteyksiä muihin tekniikan lajeihin ei ajatella eikä varsinkaan kyseenalaisteta. Erilaiset tekniikan lajit ovat suhteessa toisiinsa, joskus ne tarvitsevat toisiaan. Tuotannollinen tekniikka saattaa tarvita kontrollitekniikkaa. Tuotantolinja on ollut varsinkin sen primitiivisissä muodoissa yksi esimerkki kuritekniikan soveltamisesta.

Nykyaikainen työelämä vaatii usein sitä, että työntekijä omaksuu tietynlaisen asenteen – esimerkiksi joustavan tai sitten positiivisen. Siksi työntekijän ohjaaja, hänen ”hallitsijansa” pyrkii itse asiassa siihen, että hän käyttäisi tietynlaisia minätekniikoita itseensä. Ja niin edelleen. Esimerkkejä ja aiheita voisi löytää monia. Huomautukseni on vain tämä: Tekniikat ovat usein laiminlyötyjä, niiden välisiä suhteita ei tutkita, niitä ei ajatella.